keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Mökkihöperö

Olen tänään ollut ihan mökkihöperö. Eilen totesin että meidän kirjastoon on ihan turha mennä koska sinne ei yksinkertaisesti mahdu. Ja en liioittele yhtään. Ei mahdu. Joten luin sitten kampuksen kahvilassa kuulokkeet korvilla. Sekin oli kyllä ärsyttävää. Itseasiassa meidän koko kirjasto on ärsyttävä. En ole koskaan tykännyt siitä.

Tänään on kuitenkin keli ollut aivan juuri sieltä, joten päätin jäädä kotiin opiskelemaan. Valitettavasti vaan opiskeluiden lisäksi olen leikkinyt puhelimen kanssa ja yrittänyt synkata sitä viimeisen tunnin. Olen myös yrittänyt lähteä hakemaan lounasta lähikaupasta ja sen takia olen nyt pitänyt taukoa mun dissesuunnitelmista (sanoinko et aihe vaihtui TAAS), mutta kuolen tällä hetkellä nälkään koska en suostu lähtemään tuonne sateeseen.

Sen lisäksi viihdytin itseäni ottamalla kuvia mun mutanttimustikoista. Oikeasti, ne oli valtavia! Mun peukalonpäänkokosia!


Ja niin, väsäsin itselleni Instagram-tilin, josta en tiedä miten sitä käytetään, mutta koska tykkään ottaa kuvia, kuulosti tämä oivalta idealta. Jos ymmärsin oikein niin siellä seuraillaan sitten muiden käyttäjien kuvia (?) ja mun kuvia löytyy nimellä lurabella. Tällä hetkellä sieltä löytyy tasan yksi kuva mun sotkuisesta huoneesta, koska mainitsinko jo etten ole poistunut tästä 8 m2 huoneesta tänään?

Ja oikeasti, en tajua miksi edes kirjoitan tällästä hölönpölöä kun voisin oikeasti kirjoittaa jotain järkevääkin. Nyt vaan tuntuu ettei aivot kykene siihen.

Koska oikein säkenöin positiivista henkeä tänään niin nyt lähden sinne kauppaan kun sade loppui. Ja alkoi taas. I hate London. 

P.S. Onneksi voin olla onnellinen siitä että mulla on niin kivoja kavereita joiden kanssa vietetiin ihana Skype-puhelu maraton eilen. Argentiinasta Lontooseen, Brysseliin ja Helsinkiin - kyllä tää maailma pienenee koko ajan ;)

P.P.S. Miksi aina tenttien aikaan pitää koukuttua uusiin sarjoihin ja valvoa yömyöhään katsoen niitä? Tällä hetkellä maratonputkessa on Hart of Dixie.

8 kommenttia:

  1. Jep, täälläkin sataa. Ite päätin kävellä vesisaateessa tunnin aamulla sinne Bridge of Donin Asdaan, vaikka lähempänäkin olisi Asdoja. Hmmm, elämä on valintoja (ja raporttien välttelyä). Tsemppiä sinne sateen ja kouluhommien keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on todellakin tätä välttelyä. Melkeen tekis mieli lähteä lenkille tonne vesisateeseen jottei tarvitsisi tehdä hommia. Mutta ei kai tässä auta.
      Tsemppiä kans sinne! Toukokuu on aina kaunein "kesäkuukausi" Briteissä ja se on melkeen kohta täällä! Joten toivotaan parasta :)

      Poista
  2. tällähetkellä maratonputkessa mad men, voi voi.. :-D etkä myöskään oo ainut ketä ärsyttää tää sää, varsinki ku se vaihtuu niin nopeesti. tulee käveltyä aurinkolasit päässä kauppaan ja kun sieltä tulee ulos ni kastuu tossa sateessa, turhauttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on et sarjoihin pitää koukuttua niin et sit pitää kattoo kaikki jaksot tyyliin putkeen? Toivon etten koukutu enää uusiin sarjoihin :D
      Joo, tää sää on kyllä aika masentava, meilläpäin on koko päivän kyl satanut ihan tauotta, onneks ei ole tarvinnut kauheesti ulkona käydä..

      Poista
  3. Tälläkin puolella maailmaa ollaan mökkihöperöitä! Vettä on tullut koko päivän.. mulla on poncho päällä ja sormet jäässä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakelin typerät säät :( Arvaa vaan olenko tän päivän aikana vaihtanut sitä mun disseaihetta kolme kertaa? En siis koko aihetta, mutta sitä suuntausta..kamalaa.
      Toivottavasti huomenna on sielläkin parempi keli ja ei tartte mökkihöperöityä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!