Pieniä juttuja..

Voin pahoin metrossa. Tai siis jos olen metrossa ja yritän lukea kirjaa. Olisi ihana voida lukea kirjaa huoletta sen sijaan että täytyy koko ajan olla yrittämättä katsoa muita ihmisiä. Metrossa tulee aina, aina, pää kipeäksi.

Haluaisin todella pahoin jonkinlaista suuntavaistoa tänne suuntaan. Pelkään nykyään kävellä minnekkään kun yleensä aina eksyn. Metro on turvallisempi siinä mielessä.

Toisaalta olen huomannut että minä joka aina kävelen joka paikkaan olen tullut melkein riippuvaiseksi metrosta. Olin saada hepulin kun oma metroasema oli suljettu eräänä viikonloppuna. Otan metron jokapaikkaan. Tosin nyt  asia on muuttunut koska olen ruvennut kävelemään yliopistolle.

Ihmiset ovat ällistyttävän ystävällisiä. En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella :) Olin ajatellut jo ennen muuttoani tänne, että lontoolaiset ovat vähän yrmyä kansaa, jokainen pitää huolen omista asioistaan. Noh, olen törmännyt mitä yllättävimmissäkin tilanteissa ihanaan ystävällisyyteen. Rakastan sitä.

Toisaalta vaikka eksyn aina, olen myös vihdoinkin alkanut tunnistaa kaupunkia aika hyvin. Tai siis jos joku sanoo jonkun paikan nimen, pystyn yleensä hahmottamaan sen mielessäni kartalle. Aika kivaa sekin. Ehkä en ole toivoton tapaus.

Jaksan joka aamu nauraa hauskalle ilmiölle kun kävelen yliopistolle. Nimittäin kaikki ne tyylikkäät pukumiehet ja naiset jakkupuvuissa kulkee töihin lenkkarit jalassa. Joka on muuten ihan  loistava idea, mutta kyllä se aika hassulta näyttää :) Äiti ehdotti tätä samaa prosessia minulle ja mielelläni sen tekisin mutta yliopistolla ei ole mitään lokerosysteemia että voisin säilyttää niitä lenkkareita missään päivän aikana.

Epäilen tulleeni värisokeaksi koska ostin tuossa tovi sitten mielestäni punaista kynsilakkaa. Noh, kaverini kommentoikin sitten uuttaa kynsilakkaani sanomalla, että onpas sulla kivan oranssit kynnet. Ja sitten tajusin sen - se on oikeasti oranssia.

Mikään ei ole parempaa tapaa aloittaa aamu kuin kävellä yliopistolle (varsinkin jos ei sada). Sen sijaan että istuu ruuhkaisessa bussissa tai vieläkin ruuhkaisemmassa ja kuumemassa metrossa, saa päivän aloittaa kävellen raittiissa ilmassa kauniin Lontoon läpi. Ja kun lähtee oikeaseen aikaan, ehtii vielä hakea aamukahvin ennen luennolle menoa (auttaa huomattavasti hereillä pysymiseen). Kävelyyn menee semmoiset 30-40 min, riippuen kuinka ripeästi teputtelee.

Kävelystä päästäänkin toiseen ihmettelyn aiheeseen. Täällä ei ole vielä kertaakaan satanut! Tai siis varmasti on satanut, mutta ei vielä kertaakaan niin että minä olisin saanut siitä osani. Toisaalta vähän harmittaa että en ole vielä päässyt testaamaan uusia kumisaappaitani tai sadetakkia. Eiköhän niidenkin aika vielä tule.

Mun hoodeille rakennetaan tuollaista jättiläismäistä pilvenpiirtäjää (ylläolevassa kuvassa) nimeltä Shar. Ilmeisesti siihen tulee pääasiallisesti toimistoja mutta kuulemma penthousen kyseisestä rakennuksesta voi vuokrata tai ostaa itselleen jättiläismäisellä hinnalla. Tuolta on varmaan aika kivat näkymät, vaikka voisi kyllä vähän jo päässä huimata noissa korkeuksissa.