perjantai 31. toukokuuta 2013

Arkikuulumisia Brysselistä

Viikko on mennyt taas haipakkaa vauhtia, varsinkin kun tein vain 4-päiväisen työviikon. Brysselissä olen ollut jo 5 viikkoa! Miten tämä aika meneekin niin nopeasti. Juurihan mä muutin tänne.

Brysselin kelit on valitettavasti ollut mitä järkyttävimmät ja iteasiassa olo on aika kotoisa - tuntuu ihan siltä kun olisi takaisin Aberdeenissä! Olen hieman kateellinen Suomen säistä mutta kai täälläkin pakko on lämmetä jossain vaiheessa. Kävin yhdessä leffafestivaalissa tiistaina ja vettä tuli niin järkyttävästi joten kastuin ihan kokonaan. Leffa sen sijaan kertoi Syyrian konfliktista ja oli ihan ok, mutta sen jälkeen käytävä keskustelu oli vielä parempi.


Torstai-iltaisin täällä on aina tapana kokoontua After Work-drinkeillä (joista on muodostunut jo ledenga) Parlamentin edessä olevalle Luxembourgin aukiolle. Mitä kivempi sää, sitä enemmän porukkaa. Me oltiin luonnollisesti taas siellä eilen ja tavatttiin niin vanhoja tuttuja kun sitten uusia kasvoja. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa kaverin suosituksesta kuvassa näkyvää "olutta" ja oli yllättynyt kuinka hyvää se oli.


Ollaan otettu perjantaisin vähän tavaksi hemmotella itseämme työkavereiden kanssa ja käydään aina hakemassa lounaaksi sushit. Sushi on ihan hyvää, mutta ei todellakaan voita esim. helsinkiläisen Umeshun susheja. Siinä on ihan paras sushi rafla Hesassa!


Tänään alkoi vihdoin paistelemaan aurinko ja pystyin kävelemään kotiin kuivin jaloin. Aika kiva tunne. Erään kollegan vika työpäivä oli tänään joten illemmalla olisi tarkoitus suunnata "jäähyväisdrinkeille". En nyt kyllä millaan jaksaisi. Viikonlopuksi ollaan suunniteltu kaikkea kivaa ohjelmaa, mm. Bryggessä vierailua (jos sää on hyvä).


Hauskaa viikonloppua!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

"When a man is tired of London, he is tired of life; for there is in London all that life can afford"

Vielä kerta kierron päälle Lontoota. Koska se on vaan niin ihana. Koska se tuntuu kodilta. Ja koska siellä asuu ihania tyyppejä. Ja koska sää oli (kerrankin) ihana.


Itseasiassa veikkaan kyllä että näiden tyyppien kanssa hengatessa on ihan sama missä päin maailmaa on, mutta kun tähän vielä yhdistetään yksi lempikaupunkeista, tietää että takana oli loistava viikonloppu.


Koko reissun tarkoituksena olikin relata, ottaa iisisti ja nauttia sekä Lontoosta että kavereiden seurasta. Ja luulen että onnistuin siinä juuri niin hyvin, koska tulin takaisin Brysseliin hymy korvissa.


Lontoo tuntuu kodilta ja siellä on kaikki tuttua. Tiedän miten asiat toimii ja osaan kieltä. Brysselin jälkeen se tuntui vaan niin loistavan rentouttavalta. Täällä kun ei oikein mikään ole tuttua ja kieltä en osaa sitten ollenkaan. Joten Lontoossa sai pääkopan pistää taas tutulle moodille ja muistella viime vuotta joka todella kuuluu mun yksiin parhaimmista vuosista tässä elämässä.


Reissun aikana näin myös ihanaa Liisaa ja käytiin ilmaisella kummituskävelykierroksella, tosin me keskityttiin höpöttämään aika paljon heti kun opas keskeytti puheensa ;) Oli hauska todella näin "oikeassa elämässäkin" kun Liisan blogia olen nyt jo jonkun aikaa seuraillut.

Näyttääkö tutulta? Täällä on kuvattu Pottereita...
Muuten viikonloppu koostui kävelystä Hyde Parkissa, pienestä shoppailusta, ulkoilusta Shoreditchissa kavereiden kanssa (siis baari meni jo klo.02.00 kiinni!! Shocking.), brunsseilusta, löhöilystä, Pimmsin juomisesta, juoruilusta, auringossa hengailusta, uusin paikkoihin tutustumisesta, pubeilusta ja ylipäätänsä vaan elämästä  nauttimisesta.


Lontoossa saattoi olla niin hauskaa että mulla on taas parit Eurostar liput varattu heinäkuulle...

tiistai 28. toukokuuta 2013

Hampstead Heath

Briteissähän vietettiin todella Bank Holiday viikonloppua joten maanantai oli vielä vapaa, mikä tarkoitti että sain nauttia kavereiden seurasta vielä ekstra päivän!

Koska maanantai valkeni kauniina ja aurinkoisena, päätimme yhteistuumin että vietämme päivän jossain ulkosalla.Ehdotuksina oli Hyde Park tai Hampstead Heath. Minä sitten totesin että Hampsteadhan kuulostaa hyvältä, varsinkin kun en ollut koskaan käynyt siellä! Tuntia myöhemmin ja kolmen metrovaihdon jälkeen olin vähän sitä mieltä että kyseinen paikka on ihan liian kaukana mutta oli meillä kyllä kiva päivä!


Meitä kyllä hieman nauratti koska mentiin tasan tarkkaan ensimmäiseen pubiin joka nähtiin kun tultiin asemalta ulos. Mutta se olikin superviihtyisä pubi. Nautittiin auringosta, hyvästä tunnelmasta ja Pimmsistä varmaan kolmen tunnin ajan pubin pihalla. Täydellistä.  Grilli pauhasi kuumana ja me saatiin loistavat kanaburgerit vielä eteemme.



Kun aurinko siirtyi puiden taakse, päätettiin me mennä kakuille Le Pan Quitiedeen. Yleensä kyseisen lafkan (joka on muuten Belgialainen) palvelu ja ruoka on hyvää mutta tällä kertaa jouduttiin pettymään meidän kakkuihin ja vielä enemmän törkeääseen palveluun. Lähdettiinkin sitten aika nopeasti pois ja mentiin kävelylle puistoon jotta päästiin käymään siellä kuuluisalla Parliament Hillillä. 





Hamsptead Heath on kyllä ihanaa aluetta ja toimii totaalisena rentoutumispaikkana Lontoon keskustan vilkkeestä. Meillä oli ihana päivä ja takaisin kohti keskustaa lähdettiin vasta kun aurinko alkoi laskemaan ja ilta viilentymään. Rakastan kesää ja vielä enemmän rakastan ihania ystäviäni.



maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesäpäivä Lontoossa

Eilen vietettiin mitä parhain sunnuntai. Mun unelmissa sunnuntait olisi aina tälläisiä!

Menin kaverin luokse yhdeksi ja vietettiin iltapäivä hengaten hänen parvekkeella auringonpaisteessa, syöden hyvin ja juoden hieman Pimmsiä. Ja sen jälkeen mentiin vielä ihmettelemään iloista menoa lähipubiin.

Eilen oli todella kaunis päivä joten ihmiset oli iloisella tuulella ja mikäs siinä elämästä nauttiessa! Täydellisen chilli sunnuntai!!

Palailen Lontoo tunnelmiin vielä myöhemmin, tämä oli vain tälläinen pikainen tunnelmapostaus tähän väliin - tulin lähikahvilaan tekemään yhden työjutun ja kohta lähdetään varmaan kohti Hampstead Heathiä. Huomenaamulla otankin aikaisen junan kohti Brysseliä ja arkea.



Kesän ekat Pimmsit!



Kesä on kyllä parasta aikaa!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lähiseutumatkailua

Täällä on ollut tänää taas melkoisen ankea keli ja aika hidas maanantai tunnelma muutekin. Väsyttää ihan hirmuisesti, mutta koska kello näyttää todella vasta 18.45 en ehkä ihan vielä kehtaa mennä nukkumaan.

Tänpäiväiset lounaskeskustelut poiki sen, että olen nyt viettänyt hyvän tovin vilkuillen reissumahdollisuuksia. Lyhyiden välimatkojen ja helppojen kulkuyhteyksien takia täällä lähialueella on melkoisen helppo matkustaa. Viikonloppuisin junaliput saa vielä puoleen hintaan! Joten vaikka haluan ehdottomasti tutustua paremmin myös Brysseliin, olisi se myös kiva tutkia muita lähikaupunkeja aina viikonloppuisin.

Kaikki lähti siitä kun mietittiin työkavereiden kanssa että voitaisiin tehdä viikonloppureissu Amsterdamiin. Sinne pääsee edestakaisin edullisesti bussilla (n.30 euroa) ja sinne voisi lähteä juuri perjantaina ja tulla sunnuntaina takaisin. Minulla on kieltämättä jostain syystä vähän negatiivinen kuva Damista, mutta mielelläni tietysti muuttaisin tätä käsitystä. En ole myöskään koskaan siellä vieraillut joten olisi ihan kiva nähdä jotain uutta. Saa nyt nähdä miten onnistutaan reissu järjestää kun meitä on aika monta siinä säheltämässä mukana....


Toinen hieman lähempänä oleva vierailukohde ja samalla ihan must-nähtävyys on Brugge. Tuosta pienestä ja söpöstä kaupungista olen kuullut paljon hyvää ja en malta odottakaan että pääsen tekemään päiväretken sinne ja nauttimaan kaupungin antimista.

























Pari muuta vaihtoehtoa päiväretkille on Ghent ja Antwerp. Kyseiset kaupungit ovat myös lähellä Brysseliä ja kuulemma ihan kivoja. Antwerpenin tiedän vain timanttien kotikaupunkina ja Ghentistä en sitten tiedä mitään. Mutta kummastakin olen kuullut kehuja joten täytyy ehdottomasti päästä käymään näissä kaupungeissa!

























Ja viimeisinpänä haluaisin tehdä viikonloppuretken minivaltioon eli Luxembourgiin. Luxembourg vaikuttaa ainakin kuvissa aivan ihastuttavalta ja siellä olisi varmaan mahtavaa viettää yksi kesäviikonloppu nähtävyyksistä ja jäätelöstä nauttien.

























Tässä onkin aika monta kohdetta ja tiedän kokemuksesta että tämä kesä tulee menemään niin nopeasti! Ensi viikonloppu menee todella Lontoossa ja sen jälkeen ollaankin jo kesäkuun alussa! Mutta kun vähän suunnittelee etukäteen niin toivon mukaan onnistun ainakin osan näistä retkistä toteuttamaan!

Jos kellään siellä ruudun takana on muita ideoita must-nähtävistä kohteista tässä lähialueilla niin saa ilmoittaa mullekin!

Kaikki kuvat Pinterestistä

P.S. Kello on nyt 19.45 - saaks mennä nukkumaan?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viisuja, lätkää ja ravintolapäivää

Tiedättekö kun kaikki kivat jutut yleensä kasaantuvat yhdelle päivälle? Semmoinen päivä oli eilen kun ohjelmassa oli vaikka mitä kivaa: ravintolapäivää, keskiajan markkinoita, lätkää ja viisuilua!

Aloitettiin siis päivä hakemalla ruokaa intialaisesta "ravintolasta" eli henkilöiltä jotka osallistuivat ravintolapäivään. Täällä ravintolapäivä on vielä hieman pienemmässä mittakaavassa kun Helsingissä, vain 7 ravintolaa osallistui kyseiseen päivään. Intialainen butter chicken oli kuitenkin todella maukasta ja naan-leipä herkullista.


Koska keli oli sen verran hyvä, päätettiin syödä meidän lounas Riemukaari-puistossa eli Parc Cinquantenairessa (nimihirviö). Siellä oli itseasiassa samaan aikaan meneillään Keskiajan markkinat joten nautittiin sitten tunnelmasta hyvin tyytyväisenä kivassa auringonpaisteessa. Täällä on todella ollut koko viikon ihan hirveä keli joten ihanaa että edes nyt viikonloppuna on pystynyt nauttimaan auringonsäteistä.


Tämä oli ehkä maailman söpöin juttu: mini-maailmanpyörä! Noissa koreissa oli todella sisällä sellaisia vaahtosammutimenkokoisia mini-ihmisiä nauttimassa kyydistä.



Markkinoilla olisi hyvin voinut viettää tovin jos toisenkin mutta meillä oli kiire katsomaan mitäs muutakaan kuin lätkää! Täällä on todella yksi baari joka näyttää lätkää aina Mertsin selostuksella ja jonne sitten luonnollisesti Brysselin suomalaiset lätkäfanit kokoontuvat. Eilen tunnelma vaan valitettavasti latistui loppua kohden, aika ankeaa katseltavaa oli peli.


Potutukseen auttaa luonnollisesti ranskalaiset. Kuulemma Brysselin parhaat ranskalaiset saa juuri Place Jourdanilta pienestä mutterikuutiokopista. Sinne on aina ihan tajuttomat jonot, varsinkin viikonloppuisin. Meillä kävi kuitenkin tuuri koska jouduttiin jonottaa vaan 10 min. Ja ollaan ehkä syöty liikaa ranskalaisia täällä ollessa koska nyt osaan tilata ne ranskaksi. Mitään muuta en sitten ranskaksi osaakaan! Ja luonnollisesti tästä kioskista pitää soosiksi ottaa maison tartare. En tiedä mitä se on, mutta tajuttoman hyvältä se maistuu!


Parhautta oli tietysti se, että otettiin ranskiksemme ja mentiin nauttimaan auringosta viereisen baarin terassille. Ranskiksia sai syödä siinä ihan rauhassa kunhan vaan tilasi jotain juotavaa. Ja persikkaolut oli juuri täydellinen siihen tarkoitukseen!


Place Jourdan on muutenkin ihana paikka, niin eläväinen ja sieltä löytyy kivoja ravintoloita ja terasseja!

Lauantaina oli myös Gay Pride-kulkue ja kuulemma se on Brysselissä ihan mielettömän hieno ja iso tapahtuma. Keskustassa oli kyllä aika villit bileet menossa ja mekin jäätiin hetkeksi jammailemaan paikalle.


Viisuja mentiin katsomaan irkkupubiin (minnes muuallekaan) ja paikalle oli onneksi löytänyt paljon muitakin ihmisiä joten tunnelma oli hyvä. Itse en ole mikään innokkain viisufani, mutta mikäs siinä kun hyvässä seurassa voi niitä katsella. Olen kyllä yllättynyt ettei sijoituttu paremmin!

Facebookista löytyi myös viisuille hauska juomapeli sääntöineen, joten sitäkin sitten pelailtiin. Tosin sääntöjä ei seurattu orjallisesti koska ei haluttu löytää itseämme kyseisen pubin lattialta. Sääntöihin kuului esimerkiksi:
- Juo jos näet perhosen ruudussa (tämähän tapahtui joka laulun kohdalla)
- Jos esityksen aikana tulee glitteriä tai ilotulitus efektejä (melkein joka laulun kohdalla)
- Jos joku heiluttaa lippua suoraan kameralle. (tapahtui jokaisen esityksen jälkeen)

Oli kyllä todella hauska ilta, tulosten jälkeen saatiin vielä baarimikolta lohdutukseksi pulloa kuoharia kun meillä meni niin huonosti. Kotiin tultiin aika aikaisin, minkäs muunkaan kautta kun kioskin joka myi ranskalaisia. Hävettää ehkä myöntää että söin kahdet ranskalaiset päivän aikana, mutta ne on vaan liian hyviä!

Ensi viikolla onkin tiedossa kiireinen viikko ja perjantaina lähdenkin viikonlopun viettoon Lontooseen! Can't wait!


Seurasiko joku muu lätkää tai viisuja?

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kiireistä ja mukavaa arkea

Tänään on ollut ihan poikkeuksellinen ilta sillä tulin kotiin jo seitsemän aikaa suoraan töistä. Kun tämä viime viikkojen ohjelma on enemmänkin ollut sitä että menen aina jonnekin hauskaan juttuun suoraan töiden jälkeen. Tänäänkin olisi ollut itseasiassa vaihtoehtona lähteä katsomaan Suomen peliä yhteen baariin jossa ne näytetään Mertsin selostuksella, mutta totesin olevani liian väsynyt siihen ja tulin suoraan kotiin (jonka jälkeen höpöttelinkin sekä ihanan kaverin että vanhempien kanssa).

Sitten ehdin jo tuskailla että taas olen kirjoittamassa tänne jotain mitä höystän vaan kännykkäkuvilla, joten meinasin jo jättää postaamatta (koska kivalla kameralla otetut kuvat on vaan niin paljon parempia verrattuna kännykkäotoksiin), mutta sitten totesin että ainakin äiti ja mummi tykkää lukea kuulumisia vaikka ne olisi väritetty vähän huonommilla kuvilla!

Eilen oli semmonen päivä että olin kaikkien mahdollisten teknisten juttujen kanssa tekemisissä koko päivän. Ja niihin meni myös ihan hermot päivän aikana. Joko ne jumitti tai mä en osannut jotain. Joten työpäivän loputtua en halunnut enää nähdä yhtäkään konetta. Onneksi kaveri laittoi viestiä iltalenkistä ja en voinut kieltäytyä! Käytiin semmoisella kepeällä 2 h kävelyreissulla ja tuli nähtyä taas vähän uusia alueita Brysselissä! Takaisinpäin  käveltiin todella kauniissa ilta-auringossa joten oli pakko pysähtyä ottamaan pari kuvaa (kännykällä tietysti).



Täällä on ollut ihan harvinaisen huonot kelit ja mun varpaat on meinannut jäätyä ballerinoissa. Ja joo, ainoat muut kengät mitkä mulla on mukana ja jotka olis lämpimät on Converset joita en viitsi iskeä toimistolle päälle. Ihan sellainen syksyinen keli oli tänä aamuna.

Lounastauolla tallustelin kuitenkin kaveria tapaamaan kaikkien lätäköiden yli ja mentiin aivan ihanaan kahvilaan joka on erikoistunut bageleihin (mun lempparit!). Söin aivan taivaallisen hyvän brie,omena, walnuts ja hunaja bagelin joka jätti mut sellaiseen ruokakoomaan että takaisin töihin päästyä oli hieman keskittymisvaikeuksia.


Sellaista siis täällä, arjen kivoja juttuja (paitsi tekniset ongelmat, ne ei ole ikinä kivoja). Kun sää vielä paranisi, olisin hyvin tyytyväinen (varpaani myös kiittäisi).

Katsotaan saisinko taas joku ilta jotain ihan järkevääkin tänne kirjoiteltua....

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viikon tapahtumia

Ajattelin tässä laiskan sunnuntain kunniaksi jakaa vähän puhelimella näpsittyjä kuvia viime viikon menosta...


1. Mun erittäin kaunis (ja sekainen) uusi huone. Pääsin todella muuttamaan viime maanantaina huoneeseen ja asuntoon jonka jaan 3 muun kämppiksen (ja kissan) kanssa. Täytyy myöntää että tekemistä on ollut sen verran paljon että olen lähinnä käynyt kotona nukkumassa. Äiti saa nyt hepulin kun se näkee tämän kuvan, jotenkin toi työpöydän alue on vaan oivallinen paikka kerätä vaatteet ja kaikki muut kamat. Ajattelin että pitäisi varmaan järjestellä hieman paikkoja tänään. Mutta joo,olen todella tyytyväinen että asunto vihdoin löytyi ja se on vielä kävelyetäisyyden päässä töistä mikä on ihan kiva. Ja mulla on ihana vaatekaappi! Jesh! Ainut huono puoli on että ilmeisesti meidän naapurit tykkää luritella oopperaa näin viikonloppu aamuisin...


2. Maistoin ekaa kertaa belgialaista vohvelia. Mansikoilla, mangojäätelöllä ja suklaakastikkeella. Tuli hieman ahne olo. Täytyy valitettavasti todeta että vohveli ei ollut niin hyvää kun odotin sen olevan. Toisaalta, ostin tämän yhdeltä ostarilta, kuulemma parhaat vohvelit saa ihan niistä kunnon katukojuista. Ja parasta se on vain sokerin kanssa. Täytyy varmaan siis vielä maistaa uudestaan.


3. Mun täytyy häpeäkseni myöntää että näitä kuuluisia belgialaisia ranskalaisia on taas tullut maistettua ihan liian monta kertaa viikon sisään. Useasti me ollaan otettu tollainen iso kartio per henkilö kun ollaan tulossa baarista, mutta olen kyllä kerran vetänyt ranskiksia ihan illalliseksikin. Ne on vaan niin hyviä. Ja sitten siihen saa vielä hyvää kastiketta päälle. Niin epäterveellistä mutta niin hyvää!


4. Miksi ruokaa on niin kiinnostavaa kuvata? Noh, kuitenkin tässä todiste että syön jotain muutakin kuin ranskiksia ja vohveleita. Nimittäin epämääräisiä salaatteja (joo, se itse salaatti löytyy tuolta kaikkien härpäkkäiden alta). Tosin tässäkin kuvassa on taas yksi belgialainen juttu: tuo todella hyvä ja kuuluisa olut eli Kriek.


5. Otin bussissa salakuvan kauppakassissa matkustavasta koirulista. Niin hauskan näköinen!


6. Eilen oli saunailta suomalaisporukalla! Ja oli muuten ihan mahtavaa! Oli ihana päästä saunomaan hyvissä löylyissä. Sen jälkeen jatkettiin vielä porukalla ulos ja tulin siinä neljän maissa kotiin. Joka täällä on aika aikaista. Klubit kun on auki vaikka kuinka myöhään joten normaalisti voitaisi tulla vasta siinä kuuden aikaa aamulla kotiin. Mutta superhauska ilta oli! Tänään olenkin sitten ottanut ihan rennosti ja miettinyt jo tulevan viikon ohjelmaa ja tekemisiä...

Loppuun vielä oikein ihanaa äitienpäivää!


torstai 9. toukokuuta 2013

Elämäni tähtihetkiä


Tänään täällä Belgiassa on ollut vapaapäivä, kuten tietysti myös Suomessa. Olin päättänyt pyhittää tämän päivän kaikelle sille mitä en ole ehtinyt tekemään tässä kuluneen 2 viikon aikana. Eli siis lähinnä tylsiä tekemättömiä juttuja jotka on pakko tehdä mutta ei millään jaksaisi. Noh, jotain olen saanut aikaseksi mutta pääasiassa olen sentään pyhittänyt päivän telkkarisarjojen katselulle. Ehkä sitten sunnuntaina taas.

Sain kuitenkin kauan aikaa sitten Eveliinalta ihana haasteen josta tulee superhyvälle mielelle! Itse ainakin tulin hänen haastetta lukiessa niin iloiselle mielellä (ja ah, sydän oli kyllä pakahtua romantiikasta!) Nimittäin pitäisi listata 12 elämäni tähtihetkeä, eli sellaisia jotka on ollut erityisen iloisia hetkiä. Oli ne sitten pienempiä tai suurempia. Ja aloitin listaa jo aikoja sitten, mutta katsotaan saisinko nyt jatkettua sen  loppuun.

Elämäni tähtihetkiä:

1. Yliopistoihin pääsy. Ehdottomasti lasken sisäänpääsyt lukemaan politiikkaa ja kv.suhteita Aberdeenin yliopistoon sekä konfliktintutkimusta LSE:n elämäni tähtihetkiksi. Vaikka Britteihin ei pääsykokeita ole, hain maisterintutkintoihin niiden arvosanojen perusteella joita Aberdeenissä sain sekä CV:llä. LSE:n pääsy oli yksi unelmien täyttymys ja muistan vielä sen hetken kun sain tietää siitä (melkein keskellä yötä ollessani joululomalla Suomessa). Ja itseasiassa Aberdeeniin pääsystäkin sain tietää myöhään yöllä. Ah, niitä onnen hetkiä. Tosin kun pääsin Aberdeeniin niin mulla ei ollut mitään hajua mitä sana unconditional portaalissa tarkoittaa ja seuraavat 15 min kulutin siihen kun yritin etsiä tuon sanan merkitystä.

Etsimässä Loch Nessiä...
2. Yliopistoista valmistuminen.Ihan itsessään se valmistujaispäivä mutta erityisesti ne kaksi hetkeä kun kuulin tuloksista. Aberdeenin viimeisten tenttien tulokset ja sitä kautta loppuarvosanani sain tietää yhtenä hyvin, hmm, väsyneenä ja hieman krapulaisena aamuna kun oltiin meidän reilireissumme hauskimmalla stopilla, eli Prahassa. Sinänsä tiesin että olen valmistumassa jo ennen tätä, mutta olihan se kiva saada asialle vielä lopullinen sinetti. LSE:n arvosanoja odotin sitte todella hermostuneesti koska kaikki tentit olivat vasta kesäkuussa ja sieltä olisi voinut tulla vaikka mitä arvosanoja. Istuin vanhempin kanssa ravintolassa Munkassa kun (olin hetken epäsosiaalinen) ja näin Facebookista että tulokset oli tulleet. Tärisevin käsin sitten kirjauduin sisään ja hyvät arvosanathan sieltä tuli! Ja jotenkin olin niin onnellinen koska tein paljon töitä niiden arvosanojen eteen.


3. Ensirakkaus. Kun poikaystäväni sanoi ensi kertaa rakastavansa minua ja vielä kaiken lisäksi Suomeksi. Aww...


4. Hevostelu hetket. Ne hetket kun minut kuulutettiin esteradalle ja suoritus meni täysin nappiin.Se tunne kun yhteistyö toimii saumattomasti hevosen kanssa ja tunnet kuinka vain liitetelet esteiden yli. Ensimmäinen 120 cm luokan startissa oli juuri tämmöinen tunne. Olo on euforinen vielä pitkään sen jälkeen. Tai kun pääsin starttamaan ekaa kertaa 130 cm radalle. Tai se kun tulit tallille mieli maassa mutta puuhastelu oman pollen kanssa piristi niin paljon, että lähdit kotiin hymyssäsuin.

En löytänyt yhtään kisakuvaa nykyiseltä koneelta, joten tässä hieman casuaalimpi kuva :)
5. Itsensä ylittäminen. Kun kipusin oppaan ja isän kanssa uudenvuodenpäivänä Pöytävuoren huipulle Etelä-Afrikassa. En ole ikinä harrastanut minkäänlaista patikointia tai kiipeilyä, joten 2,5 h nousun jälkeen hirveässä kuumuudessa ja tuulessa,  kun pääsin huipulle oli kyllä niin voittajafiilis.


6. Elämäni koiran saapuminen perheeseen. Urho oli mun urhea Lassie joka oli mun elämäni koira. Paras karvaturri ikinä <3


7. Hetket rakkaimpien ystävien kanssa. Kun ollaan tanssittu Annikan kanssa jouluaattona Kuuban tähtitaivaan alla, kun istut lattialla kaikkien kamojen ympäröimänä yrittäen pakata ja ystävä istuu sängyllä nauraen, tai kun katsot Lontoon pimenevää iltaa Thamesin rannalla parhaimpien ystävien ympäröimänä....Tai kun puolestasi vietät juhannusta yhden rakkaimman kaverin kanssa laiturilla istuen ja juhannusillasta nauttien.



8. Se hetki kun tajusit että vieraasta maasta on tullut sinun toinen koti. Kun tajuat että sä olet pärjännyt yksin kaikista kommervenkeistä mitä tämä uusi ja kummallinen maa on heittänyt eteesi, kun tajuat että olet alkanut miettimään sitä toisena kotina. Ja vieläkin teet niin. Britit hiipi salakavalaa sydämeesi kaikkine outoine ja kummallisineen tapoineen.



9. Uudet seikkailut. Jokaikinen niistä hetkistä jolloin on päässyt matkustamaan maailmalle ja kokemaan uusia kulttuureja ja tapaamaan erilaisia ihmisiä. Niistä tulen ikuisesti olemaan kiitollinen. Ne kaikki matkat joita olen tehnyt vanhempien kanssa, reissut ystävien kanssa ja seikkailut poikaystävän kanssa. Jokainen niistä reissuista kuuluu mun elämän tähtihetkiin.


10. Ensi vierailu New Yorkiin. Kun vanhemmat veivät minut ensimmäistä kertaa Nykkiin ja rakastuin kaupunkiin päätäpahkaa. Siitä saakka olen unelmoinut että saisin joskus asua ja työskennellä tuossa kaupungissa. Saa nähdä toteutuuko tämä unelma koskaan.


11. Kun 8 kk vaihdon jälkeen palasin kotiin. Se hetki sai tajuamaan, että olen hirmuisen kiitollinen siitä että olen päässyt kokemaan ulkoimalla asumisen ja kuinka luultavasti tulen asumaan tulevaisuudessakin ulkomailla. Mutta se sai myös tajuamaan kuinka äärimmäisen onnekas olen että minulla on maailman ihanin koti maailmassa jonne voi aina palata. Koska kun koneessa kuulutettiin "Tervetuloa Helsinkiin", tiesin että olin vihdoin tullut kotiin.



12. Oman alan töiden saaminen. Työpaikkojen saaminen on aina iso juttu, varsinkin muistan kun sain sen ensimmäisen soiton että pääsisin kesätöihin omaa alaa vastaaviin hommiin. Hymyilin kuin idiootti seuraavan viikon. Uusin haaste joka toi minut tänne Brysseliin ei tainnut oikein upota kalloon kuin vasta ensimmäisenä työpäivänä. Tajusin vasta silloin että yksi isoimmista haaveistani töiden suhteen oli nyt toteutunut.


Olen siis ollut onnekas ja saanut kokea vaikka minkälaisia tähtihetkiä elämässäni. Toivottavasti niitä on vielä monta edessä! Olisi mielenkiintoista katsoa miltä tämä lista näyttää 10 vuoden kuluttua.

Minua kiinnostaisi kuulla minkälaisia tähtihetkiä Anna, Jenni, Annika, Liisa ja Jenna on kokenut ja jos jaksatte haasteeseen tarttua!