Ensimmäistä kertaa muutin ulkomaille syyskuussa 2007. Vietinkin seuraavat 5 vuotta opiskellen molemmat tutkintoni Briteissä, Opiskeluajat oli sinänsä pehmoinen laskeutuminen ulkomailla asumiseen koska silloin eli sellaisessa "omassa kuplassa" yliopistoelämässä. Kesälomat vietin töitä tehden Suomessa. Siitä seurasikin vaihtovuosi Kanadassa, lyhyt työharjoittelujakso Brysselissä ja loppuenlopuksi paluu takaisin Britteihin.
Mitä tällä haen takaa? Tänä vuonna tuli täyteen ulkomailla asumista kahdeksan vuotta. Tuntuu siltä että juuri hetkihän sitten vasta lähdin. Olen taas lähiaikoina miettinyt enemmän ja enemmän omaa "identiteettiäni" ja ulkomailla asumista. Sitä se pikkukaupungissa asuminen teettää. Vuoden 2011 Censuksen mukaan (eli Brittien väestökyselyn) Lichfieldin asukkaista 96% on valkoihoisia Brittejä. Tämä meidän nykyinen kotikaupunki ei ole siis kovin monikulttuurinen. On siis luonnollista että kaikki on kovin uteliaita kun kuulevat aksenttisi. Ja minunhan aksentista kuulee heti etten ole täältä kotoisin. Se tiedustelu on kyllä aina ihanan hyväntahtoista, ihmiset on niin kovin uteliaita mistä olet kotoisin ja miten olet tänne päätynyt. Huvittavinta on kuitenkin se, kuinka porukoiden yleisin kommentti on lyhyen 2 minuutin keskustelun jälkeen "mutta sähän puhut siis älyttömän hyvää englantia!" Tähän ylensä totean (ihan kyllä hyvätahtoisesti) että sitä se yleensä teettää kun on asunut englanninkielisessä maassa kahdeksan vuotta. Ja tästä alkaa yleensä keskustelu mitä pidän Briteissä asumisesta, kaipaanko takaisin Suomeen, miksi muutin tänne alunperin etc...Ja yleensä jossain vaiheessa minulle todetaan aina, että "sinähän olet varmaan sitten ihan assimiloitunut Britteihin?". Vai tunnenko itseni enemmän eurooppalaiseksi vai suomalaiseksi?
Monessa asiassa olen varmasti brittiläistynyt (vaikka tästäkin voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen, mitä se ns. brittikulttuuri nykyään enää on?). Tiskaan tiskit huuhtelematta tiskienpesuainetta jättäen ne vain kuivaamaan sellaisenaan, sanon sorry ihan koko ajan vaikka ei edes tarvitsisi, en osaa enää puhua suoraan vaan kaikki tulee kiertelyn ja kaartelun kautta, olen ihan ylikohtelias, tiedän kaikki Brittien hitti tv-sarjat ja kuka tiputettiin X-factorista viime viikolla, omistan sen tuhannen sorttista kantiskorttia paikallisiin liikkeisiin, tottuneesti pesen kädet kylmällä vedellä koska en jaksa tapella hanojen kanssa, napsuttelen sähköpistokkeet aina pois päältä, myönnän sen olevan normaalia että lämmitystä pidetään päällä vain pari tuntia päällä talvisin, hometäplät kylppärissä ja ikkulaudoilla ei hetkauta yhtään, tiedän (valitettavasti) kaikkien turhienkin Brittijulkkisten nimet, tee on paras lääke oli sitten surullinen, iloinen tai masentunut, välillä selitän vanhemmille puolet työjutuista englanniksi koska en tiedä miten ne sanotaan suomeksi....
Mutta ennenkaikkea olen suomalainen. Jos tapaan uuden ihmisen, suomalaisuuteni tulee yleensä ensimmäisen 5 min aikana esille. Olen ylpeä siitä ja haluan pitää kiinni tietyistä ajatuksista ja tavoista vaikka olen asunutkin melkein koko aikuiselämäni ulkomailla. Monessa asiassa olen edelleen hyvin suomalainen. Pidän edelleen hyvin epäilyttävänä jos tuntematon ihminen tulee juttelemaan kanssani, en todellakaan ole mikään brittiläisen luokkayhteiskunnan kannattaja ja aina jaksan paasata kuinka tasa-arvoinen koulusysteemi meillä on Suomessa. En edelleenkään pysty syömään suurinta osaa "perinteisistä" brittiruuista ja meillä ei todellakaan pidetä ulkokenkiä sisällä. Jos näen junassa jonkun puolitutun, mieluiten vain yritän piiloutua kun oikeasti pitää small-talkia yllä koko matkan.
Olen asunut koko aikuiselämäni ulkomailla ja suurimman osan siitä ajasta Briteissä. Se väkisinkin vaikuttaa identiteettiin. Olen kuullut muilta ulkosuomalaisilta että siinä vaiheessa kun asuinvuosia ulkomailla on takana jo monta, he eivät koe enää olevansa ihan niin suomalaisia vaan ehkä maailmankansalaisia, eurooppalaisia tai oman asuinmaansa kansalaisia. Omaan korvaani se kuulostaa hassulta, lähinnä varmaan sen takia koska koen itseni niin suomalaiseksi. Kävin kuitenkin viime viikolla töiden puolesta mielenkiintoisessa tilaisuudessa jossa puhuttiin juuri tälläisestä "monikulttuurisesta identiteetistä" eli ns. double identity. On ihan luonnollista, että kun muutat uuteen maahan adoptoit joitain sen maan tapoja. Toisaalta tuot myös mukanasi oman maan ja kulttuurisi tapoja ja sekin on ihan ok. Olen siis ylpeä tästä double identitystä ja luulenpa että vaikka asuisinkin koko loppuelämäni Briteissä niin vielä mummonakin paasaisin suomalaisesta tasa-arvosta kaikille jotka jaksaa kuunnella. Tai kieltäytyisin syömästä paistettuja papuja aamiaiseksi, vain koska se on NIIN outoa!
Monessa asiassa olen varmasti brittiläistynyt (vaikka tästäkin voisi kirjoittaa kokonaisen postauksen, mitä se ns. brittikulttuuri nykyään enää on?). Tiskaan tiskit huuhtelematta tiskienpesuainetta jättäen ne vain kuivaamaan sellaisenaan, sanon sorry ihan koko ajan vaikka ei edes tarvitsisi, en osaa enää puhua suoraan vaan kaikki tulee kiertelyn ja kaartelun kautta, olen ihan ylikohtelias, tiedän kaikki Brittien hitti tv-sarjat ja kuka tiputettiin X-factorista viime viikolla, omistan sen tuhannen sorttista kantiskorttia paikallisiin liikkeisiin, tottuneesti pesen kädet kylmällä vedellä koska en jaksa tapella hanojen kanssa, napsuttelen sähköpistokkeet aina pois päältä, myönnän sen olevan normaalia että lämmitystä pidetään päällä vain pari tuntia päällä talvisin, hometäplät kylppärissä ja ikkulaudoilla ei hetkauta yhtään, tiedän (valitettavasti) kaikkien turhienkin Brittijulkkisten nimet, tee on paras lääke oli sitten surullinen, iloinen tai masentunut, välillä selitän vanhemmille puolet työjutuista englanniksi koska en tiedä miten ne sanotaan suomeksi....
Mutta ennenkaikkea olen suomalainen. Jos tapaan uuden ihmisen, suomalaisuuteni tulee yleensä ensimmäisen 5 min aikana esille. Olen ylpeä siitä ja haluan pitää kiinni tietyistä ajatuksista ja tavoista vaikka olen asunutkin melkein koko aikuiselämäni ulkomailla. Monessa asiassa olen edelleen hyvin suomalainen. Pidän edelleen hyvin epäilyttävänä jos tuntematon ihminen tulee juttelemaan kanssani, en todellakaan ole mikään brittiläisen luokkayhteiskunnan kannattaja ja aina jaksan paasata kuinka tasa-arvoinen koulusysteemi meillä on Suomessa. En edelleenkään pysty syömään suurinta osaa "perinteisistä" brittiruuista ja meillä ei todellakaan pidetä ulkokenkiä sisällä. Jos näen junassa jonkun puolitutun, mieluiten vain yritän piiloutua kun oikeasti pitää small-talkia yllä koko matkan.
Olen asunut koko aikuiselämäni ulkomailla ja suurimman osan siitä ajasta Briteissä. Se väkisinkin vaikuttaa identiteettiin. Olen kuullut muilta ulkosuomalaisilta että siinä vaiheessa kun asuinvuosia ulkomailla on takana jo monta, he eivät koe enää olevansa ihan niin suomalaisia vaan ehkä maailmankansalaisia, eurooppalaisia tai oman asuinmaansa kansalaisia. Omaan korvaani se kuulostaa hassulta, lähinnä varmaan sen takia koska koen itseni niin suomalaiseksi. Kävin kuitenkin viime viikolla töiden puolesta mielenkiintoisessa tilaisuudessa jossa puhuttiin juuri tälläisestä "monikulttuurisesta identiteetistä" eli ns. double identity. On ihan luonnollista, että kun muutat uuteen maahan adoptoit joitain sen maan tapoja. Toisaalta tuot myös mukanasi oman maan ja kulttuurisi tapoja ja sekin on ihan ok. Olen siis ylpeä tästä double identitystä ja luulenpa että vaikka asuisinkin koko loppuelämäni Briteissä niin vielä mummonakin paasaisin suomalaisesta tasa-arvosta kaikille jotka jaksaa kuunnella. Tai kieltäytyisin syömästä paistettuja papuja aamiaiseksi, vain koska se on NIIN outoa!
Mäkin tuun varmasti koko loppuelämäni välttelemään puolituttuihin törmäämistä julkisilla paikoilla mielummin kuin väkisin small talkaamista niiden kanssa! :D
VastaaPoistaOon kuullu tuosta ennenkin, että britit ei huuhtele astioista saippuaa pois. Siis mikä tää juttu on? Eikai saippua elimistössä voi olla kovin hyväksi?:D Onko siellä muuten astianpesukoneet ollenkaan yleisiä?
Haha, joo se on mun mielestä vaan niin akward yrittää väkisin vääntää juttua puolituttujen kanssa pidemmän aikaa :)
PoistaMä olen ainakin vielä hengissä ja mieskin on hengissä vaikka se on joutunut kestää sitä koko elämänsä :) Siis ne astiat tiskataan mutta harvoin huuhdellaan sitä astianpesuainetta pois vaan ne jätetään kuivumaan tasolle... Eiköhän se niistä astioista jotenkin haihdu pois :D
Todella hyva kirjoitus, samaistun paljon! Miten sa osaatkin aina kirjoittaa niin hyvin, sun blogisi on yksi mun pitkaaikaisista lemppareista ♥
VastaaPoistaMa olen aina mieltanyt itseni ulkosuomalaiseksi identiteetiltani - etta tuun aina olemaan 'suomalainen joka asuu ulkomailla". En nykyisen asuinmaan kansalainen mutta en supisuomalainenkaan. Ikava kylla mun suomalaisuus on aika 'piilossa' ja monelle uudemmalle tuttavuudelle on aina vahan yllatys, kun tulee (yleensa ohimennen) ilmi, etta oon Suomesta. En osaa jotenkin tuoda sita esille itse. :l Ja useampi ihminen on unohtanut mika maa se oli, paljon on tullut Ruotsia ja Hollantia(?!).
Minusta tuntuu ettei kukaan koskaan taysin 'assimiloidu' mihinkaan, vaan se oma kulttuuri on aina voimakkaasti lasna. Uuteen maahan voi kotiutua, mutta en usko etta kukaan pystyy taysin 'sulautumaan' niin, ettei silla omalla kulttuurilla olisi vaikutusta.
Kiitos Nisha tästä ihanan positiivisesta kommentista - piristi kummasti tätä sateista päivää!
PoistaToi on muuten totta, unohdinkin mainita tuosta, eli olen ihan samaa mieltä. Itsekin miellän itseni aina ulkosuomalaiseksi ensisijaisesti. Välillä mä taas mietin että ehkä olisi parempi kun en heti toisi sitä suomalaisuuttani esiin :D Hmmm..no Ruotsi on sentään naapurimaa, mutta että Hollanti?
Ja niinpä, luulen kyllä että monesti ihmiset aina säilyttää tiettyjä omasta "alkuperäis" kulttuurista vaikka se saattaisi olla ihan pienikin juttu!
:). Juuri näin se menee... Vaikka me ollaan asuttu Suomessa nyt jo melkein 7 vuotta, eli kauemmin kuin mitä edes asuin Dommareissa, on se silloinen double identity jäänyt pysyvästi muhun. Dommarilaisten seurassa tunnen oloni ihanan kotoisaksi ja luonnolliseksi. On mahtavaa päästä välillä puhumaan sikäläisellä tyylillä ja käyttäytymään sikäläisen kulttuurin mukaan... vaikken edes ole syntyjään dommarilainen... ja silti samalla olen niin hyvin suomalainen :).
VastaaPoistaNo niinpä, tässähän se on juuri loistavasti tiivistetty :) Nykyään esim. koen itselleni paljon mukavammaksi kirjoittaa virallisia maileja englanniksi koska se antaa paljon enemmän sananvapautta mailin muodon ja virallisuuden suhteen kun taas suomeksi kirjoitettuna kaikki näyttää vaan kököltä :)
PoistaTällaiset kirjoitukset on tosi kiinnostavia, itsellä on vasta haavena muuttaa Skotlantiin juurikin Aberdeeniin opiskelemaan kv-suhteita ja politiikkaa, nyt rustaan UCAS-hakemusta. Tämä oli yksi niistä ensinmäisistä blogeista, jota aloin pari vuotta sitten lukemaan, kun mielenkiinto ulkomaille muutosta heräsi, vaikka nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoin. Teitkö kesätöissä jo oman alan töitä? Hyvää joulunodotusta sinne Britteihin!
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla että postaus oli mielenkiintoinen! Tsemppiä UCAS-hakemuksen tekoon, siinä on kyllä paljon hommaa mutta varmasti lopussa kiitos seisoo!
PoistaJeps, olin siitä onnekas että sain tehtyä oman alan hommia aina kesäisin opiskeluvuosien aikana ja siten kartoittaa kokemusta tulevaisuutta varten. Vaikka useinhan nuo kesähommat tällä alalla on niitä harkkapaikkoja mutta antavat kyllä arvokasta työkokemusta.
Ihanaa joulunodotusta myös sinne!
Olipa mielenkiintoista lukea sun mietteitä aiheesta - monikuttuurinen identiteetti on nimittäin juurikin se aihe, jota väitöskirjassani tutkin! Suurin osa sosiaalipsykologisista tutkimuksista "kannattaa" juurikin integraatiota, eli että säilyttää osia "omasta" kulttuuristaan mutta tuntee olonsa kotoisaksi myös uudessa yhteiskunnassa, täyden assimilaation sijaan. Muutkin sopeutumisstrategiat voivat kuitenkin toimia hyvin :) Tässä kommentissa muuten näkyy se sama vika, josta säkin puhuit: omasta alasta kirjoittaminen tuntuu suomeksi kauhean kömpelöltä..
VastaaPoistaHaha, no kyllä, itse en osaa selittää edelleenkän suomeksi mun väikkärin aihetta! Mutta ei huolta, mä ainakin ymmärsin sun kommentin suomeksi hyvin :) Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen väitöskirjan aihe, tästä olisi kyllä mielenkiintoista lukea lisää jos vaan olisi aikaa!
Poista