sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 matkasaldo

Vuosi kiiri eteenpäin kamalaa vauhtia ja taas olisi aika koota yhteen tämän vuoden puolella tehdyt reissut! Yleensähän olen tehnyt tämän koosteen aina tammikuussa, mutta koska tämän vuoden reissut on nyt taputeltu, ajattelin julkaista koosteen jo nyt! Tiedettiin miehen kanssa että tämä vuosi tulee olemaan hiljainen reissujen suhteen sillä rahaa piti saada säästettyä ensi vuodelle häihin ja häämatkaan. Sen takia meidän ainoat yhteiset reissut onkin tänä vuonna suuntaunut ihan kotimaahan tai Eurooppaan. Meille siis tämä vuosi oli melko hiljainen reissujen suhteen mutta hyvää kannattaa odottaa (ja säästää) sillä ensi vuonna sitten toivon mukaan repäistään! Ja onhan tälle vuodelle yksi reissu vielä luvassa. Tai en oikeastaan laske sitä reissuksi, koska minähän olen menossa kotiin jouluksi. Ja se tapahtuu jo ensi viikolla!

Sansibar, Tansania
Tammikuu

Vuosi vaihtui Sansibarille minne oltiin matkustettu Tansanian safareilta. Sansibar oli aika ihana rantalomapaikka ja rennostihan me otettiinkin siellä. Käytiin vähän snorklailemassa ja ihmettelemässä Sansibarin pääkaupunkia Stonetownia. Muuten päivät sujui leppoisasti auringosta ja lomasta nauttien. Se oli juuri sellainen täydellinen rentoutusloma. En kyllä pistäisi yhtään pahitteeksi jos pääsisin juuri nyt tuollaisiin maisemiin viettämään lepolomaa!



Northumberland
Huhtikuu

Pääsiäisenä ollaan yleensä matkustettu kotimaassa ja pyritty tutkimaan uusia maita ja mantuja Britanniassa. Nyt parina vuotena peräkkäin ollaan yritetty löytää jokin paikka joka olisi puolivälissä Skotlantia ja meitä jotta matka on yhtä pitkä sekä miehen perheelle että meille. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Northumberland josta olin ottanut aika paljon selvää etukäteen Pinterestin kautta (ensimmäinen kerta kun käytin Pinterestiä kunnolla matkasuunnitteluun). Northumberland yllätti itseasiassa ihan positiivisesti, siellä oli kaunista luontoa ja paljon tekemistä! Minulle reissun kohokohta oli kun päästiin ratsastusretkelle rannalle - ihan mieletöntä!



Baku, Azerbaijan
Toukokuu

Baku oli itseasiassa työmatka mutta onneksi viikon mittaisella reissulla jäi sen verran vapaa-aikaa että onnistuin myös tutkimaan kaupunkia hieman lisää. En tehnyt mitään kovin erikoista vapaa-ajalla paitsi kävelin ympäri kaupunkia ja kerran ehdin juoksemaankin rantabulevardille mikä oli aika kivaa. Lisää Baku-juttuja löytyy täältä.



Bratislava, Slovakia & Wien, Itävalta
Toukokuu

Ostin miehellä tämän reissun yllätys synttärilahjaksi kun löysin suhteellisen edulliset lennot ja tehtiin pieni viikonloppureissu Bratislavaan toukokuun lopussa. Bratislava ei oikein jättänyt itseasiassa sen ihmeellisempiä tuntoja, päällimmäisenä jäi mieleen kuinka kylmä minulla oli koko reissun ajan koska olin pakannut ihan liian kesäisiä vaatteita mukaan! Bratislava oli kyllä nätti kaupunki mutta päivä olisi riittänyt siellä hyvin. Toisena reissupäivänä tehtiinkin sitten päiväreissu Wieniin. Wien on kyllä kaunis kaupunki mutta sekin jätti ehkä hieman kylmäksi tällä kertaa, en tiedä vaikuttiko sitten kylmä sää niin paljon olotilaan...Se onkin jännä miten eri juttuja reissusta voi jäädä mieleen, tämän jälkeen olenkin pakannut hieman tarkemmin lämpimiä vaatteita mukaan matkoille!



Suomi
Kesäkuu

Tämänkin vuoden ns. "kunnon" kesäloma suuntautui tietysti Suomeen....koska ei ole Suomen kesän voittanutta! Tällä kertaa ehdin lomailla vain kaksi viikkoa mutta siihenkin mahtui vaikka mitä kivaa tekemistä ja loma huipentui ystävän häihin! Suomi-lomat on aina ihania ja täytyy kyllä myöntää että voisin aina hyvin viettää kaikki kesät Suomessa ja sitten lopun vuodesta täällä Briteissä.



Pariisi
Lokakuu

Lokakuussa lähdettiin Pariisiin viettämään sekä meidän 8.vuosipäivää (vai seitsemättä? Kuka näissä laskuissa enää pysyy mukana!) ja samalla moikkaamaan kaveria joka asui siellä syksyn ajan. Ehdittiin olla Pariisissa hyvin lyhyen aikaa, vain perjantai illasta sunnuntai iltaan, mutta ei se haitannut menoa! Meillä oli todella kivaa, otettiin aika rennosti ja vaan fiilisteltiin Pariisia ja kaikki sen ihania herkkuja (niin nähtävyyksiä kuin ruokia!). Tärkeintä oli kuitenkin nähdä rakasta kaveria pitkästä aikaa ja oli kiva tutustua heidän elämäänsä Pariisissa. Ja täytyy sanoa että tällä kertaa Pariisi jätti mieleen paljon paremma kuvan, oltiin ehkä kerrankin oikeilla alueilla ja saatiin nähdä sitä kivaa Pariisia!



Tämän lisäksi tein pari lyhyttä reissua Suomeen, kävin työmatkalla Berliinissä ja tein pienempiä reissuja ihan täällä kotimaassa. Niin, ja olihan meidän tarkoitus piipahtaa joulukuussa Dublinissa, mutta sehän lento peruttiin myrskyn takia.

Ensi vuosi onkin sitten alkamassa lupaavasti reissujen osalta, sillä lähden heti tammikuussa työmatkalle Etelä-Afrikkaan. Vaikkakin kyseessä on työmatka niin onneksi ohjelmassa on hieman vapaa-aikaa jotta ehdin taas tutustumaan ympäristöön paremmin. Ensi vuodelle on myös tiedossa meidän häämatka jonka suunnitelmat käyvät tällä hetkellä kuumana. Mutta sekin suuntautuu Afrikkaan, näillä näkymin Zimbabween (Victoria Falls) ja Mosambikiin. Toivottavasti saadaan suunnitelmat pian lyötyä lukkoon!

7 kommenttia:

  1. Se on niin suhteellista, onko mielestään matkustanut vuoden aikana paljon vai vähän. :D Mun mielestä tässä oli jo vaikka mitä! Mutta ennen kaikkea hyvältä kuulostaa nuo tulossa olevat Etelä-Afrikan ja etenkin Zimbabwen reissut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän ja se on ja sen takia laitoinkin jonnekin tekstiin että meille tämä tuntui aika vähäiseltä matkusvuodelta - toi Tansanian reissu kun suurimmalta osin oli jo vuoden 2014 puolella. Ehkä reissut tuntui vähäiseltä sen takia kun ei ollut vuoden aikana mitään ns. "suurempaa" reissua vaan kaikki oli melkeinpä viikonloppupyrähdyksiä! Mutta kyllä, ensi vuotta odotan innolla jos saadaan noi meidän häämatka pläänitkin menemään suunnitelmien mukaan!

      Poista
  2. Ihania reissuja ollut (ja tulossa)! Omakin reissukalenteri pitäis ehdottomasti saada täyteen ja pian. Tuntuu jotenkin niin tyhjältä ilman reissua jota odottaa :)

    /Tiia
    www.plungebytiia.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mä haluaisin kyllä kanssa aina tietää tasan tarkkaan mitä odottaa reissujen suhteen joten sen takia odottelen tässä malttamattomana että saadaan häämatka sovittua ja bookattua :) Varmasti sultakin löytyy kohta jo reissusuunnitelmat kalenterista ensi vuodelle ;)

      Poista
  3. Kiva kooste! Oih, tuo Sansibar. Kelpais kyllä mullekin.

    Mustakin tässä oli ihan mukavasti reissuja yhdelle vuodelle. :) Kuten Elina kommentoi, se on niin kovin suhteellista, mikä on paljon ja mikä vähän.

    Voisinpa tehdä itsekin jonkun tällaisen postauksen, jos vielä kerkeän tälle vuodelle ja jos et pahastu apinoinnista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinhän se on, ja kuten tuossa Elinallekin sanoin yllä että ehkä reissut tuntuivat siksi vähäisiltä kun tälle vuodelle ei ollut mitään sellaista kunnon pitkää reissulomaa, vaan kaikki olivat lyhyitä viikonloppupyrähdyksiä.

      Ja tottakai saa apinoida, näitä tälläisiä koosteita löytyy nyt joka matkablogista näin vuoden lopussa joten me kaikki taidetaan apinoida toisiamme :)

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin tunteen: mustakin tuntuu aina ihan samalta, että jos ei ole mitään isompaa reissua, niin tuntuu siltä kuin olisi ei olisi juuri edes matkustellut. Mutta ainakin ensi vuonna sitten pääsette isommillekin reissuille! :)

      Ja jes, täytyypä tarttua vielä aiheeseen! Näinhän se taitaa juuri mennä. :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!