perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sillä tavalla sitten kävi - tunnelmia Brexitistä

Yksi niistä äänestyslipukkeista joita meidän postiluukusta tungettiin sisään


Torstaina 23.06.2016 klo.22.00 illalla äänestysasemat sulkeutuivat ympäri Britanniaa. Kansalaiset olivat juuri äänestäneet haluavatko he pysyä osana Euroopan Unionia vai lähteä.

Torstai

Klo.22.00 äänestyasemien sulkeuduttua punta vahvistui koska sijoittajat uskoivat vahvasti remain-äänien voittoon.

Klo.22.30 arveltiin ensimmäisten äänestystulosten alkavan tippua siinä puolenyön maissa.

Klo.23.15 päätin mennä nukkumaan ja viimeisiä asioita mitä tuloslähetyksissä puhuttiin oli viimeisimmät gallupit ja kuinka niiden mukaan remain-äänet voittaisivat. Tunsin oloni suhteellisen varmaksi että Britit äänestäisivät EU:ssa pysymisen puolesta.

Perjantai

Klo.02.14 Herään yhtäkkiä johonkin ja katson kelloa. Nopeasti katson puhelimesta mikä on tilanne äänten laskennan suhteen. "Hitsit, leave-äänet johtavat"...

Klo.04.30 Herään taas itsekseen, katson kelloa ja puhelinta. Äiti oli laittanut jo viestiä että esim. oma kotikaupunkini on äänestänyt lähtemisen puolesta. Katson taas kännykästä tuloksia ja leave-äänet johtavat edelleen. Luovutan nukkumisen suhteen ja raahaudun alakertaan katsomaan tuloslähetystä televisiosta. Tulokset näyttää synkiltä, leave-äänet johtavat edelleen.

Klo.04.40 BBC julistaa tulokset viralliseksi ja leave-kampanja voittaa. Iso-Britannia on äänestänyt EU:sta eroamisen puolesta. Käyn (herättämässä) ja kertomalla miehellä nämä historialliset uutiset. Punta on laskenut alhaisimmalla tasolle sitten vuoden 1985.

Syön aamupalaa viideltä aamulla, juttelen iskän ja äidin kanssa äänestyksestä, luen uutisia ja Twitteriä.

Seiskaksi menen perjantai-aamun GRIT-tunnille. Tunnilla on kaksi muuta osallistujaa minun lisäkseni ja juttelen siinä ennen tunnin alkua niitä näitä toisen osallistujista kanssa. Hän kysyy mistä olen kotoisin. Miten päädyin Britteihin. Kauanko olen ollut täällä. Äänestyksen tulokset saivat minut puolustuskannalle ja totean vain että Britannia on tätä nykyä kotini. Keskustelu jatkuu ja käykin ilmi että kaikki olivat EU:ssa pysymisen kannalta. Toinen osallistuja on huolissaan omasta perheyrityksestään jossa he tekevät suurimmaksi osaksi kauppaa muiden EU-maiden kanssa.

Klo.08.00 Pääministeri David Cameron ilmoittaa erostaan. Uusi pääministeri pitäisi olla tiedossa ensi lokakuun puoluekokouksessa. Spekulaatiot uudesta johtajasta alkaa välittömästi.

***********************
Perjantain puoleenpäivän mennessä olemme siis saaneet tietää että Britit ovat äänestäneet EU:sta eroamisen puolesta, Cameron on eronnut, Skotlanti on ilmoittanut halustaan järjestää toinen kansanäänestys itsenäisyydestä ja jopa Irlannin Sinn Fein puolue kommentoi aikaisin aamulla kuinka pitäisi järjestää äänestys Irlannin ja Pohjois-Irlannin liittämisestä yhteen. Myös työenväenpuolueen vetäjää Jeremy Corbyniä on vaadittu eroamaan.

Seuraavaksi keskustelu jatkuukin siitä kuka on seuraava pääministeri, koska Britannia aloittaa virallisen eroprosessin, vai aloittaako se sitä ollenkaan vai yrittääkö Britit keksiä jotain muuta keinoa. Mitä tapahtuu Skotlannille? Ja koska se Lissabonin sopimuksen 50 artikla pistetään käyntiin jos Britit päätyvät sille tielle.

Että sellainen perjantai aamu/aamuyö. 

4 kommenttia:

  1. Joo aika samoissa tunnelmissa minakin seurailin tapahtumia! Huh hei, aika sopan saivat aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä....ja sopan hämmentäminen vaan jatkuu, kaikki tuntuu juoksevan kun päättömät kanat, kukaan ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja jengi eroaa tiuhaan tahtia...tekis mieli kysyä "miten meni noin niinkuin omasta mielestä?" :D

      Poista
  2. Odottelinkin jo sulta postausta aiheesta, kiitos siis tunnelmien jakamisesta!

    Todella yllättyneenä ja surullisena luin minäkin nämä uutiset ensimmäisenä aamulla. Tuntuu kuin ajatusmaailmassa olisi palattu johonkin vuosikymmenten takaiseen aikaan... Toimittajana ensikädessä suututtaa, miten vastuuttomasti ja puolueellisesti Brittien roskalehdistö on vaikuttanut ihmisten mielipiteisiin jo pitkään.

    Saa nähdä, miten käy. Punnan arvon romahdus ja poliittinen myllerrys eivät taida kauhean hyvää ainakaan luvata, mutta toivotaan että vaikutukset jäisivät lopulta pieniksi, eikä ainakaan tavallisten ihmisten arki kovin vaikeutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, loistava :) Ja tää ei valitettavasti ollut sen syvällisempää pohdintaa, aloin kirjoittaa tätä postausta silloin perjantai-aamuna kun päällimäinen fiilis oli vielä sellainen: "mitä helkkaria just tapahtu?"

      Ja olen niin samaa mieltä sun kanssa, eniten minua on ärsyttänyt media ja toisaalta myös kyllä ne politiikot jotka puhu ihan puuta heinää ilman totuuden hiventäkään. Ärsyttää että kansalaisille ei kerrottu puhdasta faktatietoa. Isoin farssi mielestäni oli se, kuinka leave-kampanja lupasi 350 miljoona puntaa viikossa jonka he maksavat EU:lle (joka ei muuten ollut totta alunperinkään) niin Brittien NHS:llä. Noh, kaikkihan sen luulisi tajuavan ettei se tule tapahtumaan mutta moni kuitenkin äänesti sen perusteella. Ja heti perjantaina noita puheita lähdettiin peruamaan leave-kampajan toimesta. Ottaa päähän.

      Nyt saa nähdä miten tästä sotkusta päästään ulos...

      Poista

Kiva kun kommentoit!