30.07.2016 - Meidän häät

"Kun aamulla herään, mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen....Me puhutaan tai ollaan hiljaa, meidän on helppo olla kahdestaan, meillä on tää juttu joka kestää, nuoret sydämet jotka tykyttää"

Herään hääpäivän aamuun klo.05.45 verhon välistä pilkistävään auringonsäteisiin. Robinin Onnellinen-kappale tulee heti mieleen jonka sanat kolahtivat kovaa juuri ennen häitä. Hipsuttelen alakertaan vain aamutakki päällä ja yritin olla hiljaa jotten herätä lopputaloa. Ajattelin hiipiä itsekseni katsomaan markiisia jonka olimme saaneet valmiiksi edellisiltana. Päästessäni alakertaan ulko-ovesta ovat juuri astumassa ulos äiti, isi ja meidän Marski-koira. Näköjään en ollut ainoa joka ei saanut unta. Kävelemme yhdessä koko perhe alas katsomaan telttaa aamukasteessa, aamuauringon lämmittäessä. Äiti kuiskaa hiljaa: "Tänään on sun hääpäivä".

Kirkonkellot soivat ikuisuudelta tuntuvan 3 minuutin ajan. Minä ja isä odotamme kirkon ovien avautumista. Kirkon ovet avautuvat ja säkkipillin soittaja kajauttaa yhdessä urkurin kanssa Highland Cathedralin sävelet ilmoille.

Odottelen isän kanssa yhdessä kirkon ovien puolella. Suntio on ihanan rauhallinen ja toteaa meille, että sitten kun tuntuu siltä että ollaan valmiita, hän aloittaa kirkonkellojen soittamisen merkistäni. Annan merkin ja sen jälkeen alkaakin hermostuttaa niin että kädet ja kimppu vaan tärisee. Isä nykii solmuketta ja nostelee silmälasejansa. 3 minuuttia tuntuu ikuisuudelta. Ovet avautuu ja säkkipillin soittaja astelee käytävälle ja alkaa soittamaan skottilaisen Highland Cathedralin sävelmää. Katson mieheni ilmettä koska kyseinen kappale oli hänelle totaalinen yllätys. Ja ihana yllätys olikin, hänen ilme oli näkemisen arvoinen. Kävelen yhdessä isän kanssa alttarille ja minä keskityn vaan syväänhengittämiseen koska vieläkin jännitti ihan hirveästi. Mieheni astuu käsipuoleeni kun päästään kirkon käytävän päätyyn ja puristaa kättäni. Noustaan yhdessä portaat alttarille.

"31 vuotta sitten vihkin sinun vanhempasi ja 29 vuotta sitten minä kastoin sinut. Nyt on aika juhlistaa teidän avioliittoanne"

Meidät vihki sama pappi joka on aikoinaan vihkinyt minun vanhempani sekä kastanut myös minut. 31 vuotta sen jälkeen kun hän vihki omat vanhempani, hän seisoi nyt minun ja mieheni edessä valmiina vihkimään meidät.

"On sussa kaikki vaan niin kohdallaan, teet teistä yhdessä niin täydelliset".

Isäni lainaa suomalaisen reggae artistin sanoja pitäessään puheen ja osoittaessaan sen miehelleni. Hän on täydellinen juuri minulle. Vieraita naurattaa ja aika moni pyyhki silmäkulmiansa. Meidän häämme ohjelman muodosti koskettavat ja upeat puheet, tanssiminen (niin skottilaiset ceilidh-tanssit kun sitten hieman perinteisemmät tanssit), hyvä ruoka ja yhdessäolo. Oli meille myös morsiuskimpun heittoa, hääkakun leikkausta sekä tietysti skottilainen viskibaari. Menu koostui niin skotlantilaisista ruuista (ilman haggista tosin) kuin myös perinteisimmistä suomalaisista kesäruuista. Olimme saaneet mielestäni yhdistettyä juuri kivasti meidän molempien kulttuureja jotta häistä tuli juuri meidän näköisemme.

"And darling I will be loving you 'til we're 70. And baby my heart could still fall as hard at 23. And I'm thinking 'bout how people fall in love in mysterious ways. Maybe just the touch of a hand, Oh me I fall in love with you every single day"

Olimme valinneet Ed Sheeranin Thinking out Loud meidän häätanssikappaleeksi. Sen sanat vain iskivät meihin juuri täydellisesti. Ja sitä se oli. Olin yhtä hymyä koko häätanssin ajan. Mietin todella että ihmiset kyllä rakastuvat välillä mitä ihmeellisemmin, ottaen huomioon että en ymmärtänyt sanaakaan mieheni puheesta kun hänet ensimmäisen kerran tapasin. Ja tässä me nyt olimme. Naimisissa ja tanssimassa ensimmäistä häätanssiamme.

Olin askarrellut tienviitan muutamista kaupungeista joista meidän vieraat oli kotoisin

"Friendships last forever"

Klo.04.00 tanssilattialla on enää minä ja mies, miehen sisko, veli ja hänen kihlattu sekä miehen serkut. Laulamme täyttä kurkkua Spice Girlsien Wannaben tahtiin joka yleisön pyynnöstä (kuka lies pyysi) pistettiin Spotifysta soimaan. Lähdemme miehen kanssa kävelemään minun mökkiini samalla kun aurinko nousee hiljakseen horisotin takaa. Hymyilyttää niin paljon, mikä mieletön päivä.

Marski sai myös asiaankuuluvasti oman skottiruutu rusetin kaulaansa

Meidän hääpäivämme oli ihan mieletön.

On vaikea pukea sanoiksi sitä onnellisuuden ja kiitollisuuden tunnetta mikä päivästä jäi.

Kiitollisuuden tunnetta siitä kuinka onnekkaita olemme että meillä on niin mahtavia ystäviä ja perhettä. Monet matkustivat merten ja manterten takaa meidän häihimme. Ja siitä olen niin kiitollinen koska meidän häät eivät olisi ollut mitään ilman meidän vieraita.

Onnellinen siitä että saimme juhlia häitä kotona, paikassa joka kantaa niin paljon ihania muistoja meidän yhteisistä hetkistä.

Ja tietysti niin super onnekas siitä että olen löytänyt rinnalleni aivan upean miehen.

Yhdessä olemme juuri täydellisiä.  

Kaikki kuvat ovat super lahjakkaan hääkuvaajamme Rasmus Hartikaisen/Musta & Valkoinen käsialaa, ethän kopio. Voin muuten erittäin lämpimästi suositella hääkuvaajaamme, Rasmus onnistui tallentamaan niin upeita hetkiä ja tunteita kuviin että monta kertaa olen herkistynyt kun olen katsonut kuvia ja niistä paistavia tunteita läpi. Sen takia tässäkin postauksessa joudutte pällistelemään vain meikäläistä, jotenkin kaikki loput kuvat tuntuivat niin henkilökohtaisilta etten halunnu niitä julkisessa blogissa jakaa. 

Ensimmäinen jokisafari Choben kansallispuistossa/Botswana

Olin alkuun kirjoittanut postauksen siten, että olisin käsitellyt meidän koko safariosuuden vain yhdessä postauksessa. Mutta sitten rupesin muokkaamaan niitä satoja kuvia. Meillä on niin paljon ihania eläinkuvia että pakkohan näitä postauksia oli jakaa useampaan osaan. Nyt siis piisaa oikein olan takaa safarikuvia varmaan parin postauksen verran!

Victorian putousten jälkeen matkamme jatkui kohti Botswanaa. Sinne päästiin onneksi ihan vain autokyydillä, tällä kertaa ei tarvinnut lentää kun Choben kansallipuisto sijaitsi kätevästi juuri rajan toisella puolella. Monet matkalaiset tuolla tekevät tälläisiä yhdistelmiä eli Victoria Falls + Chobe ja osa jatkaa sitten vielä Okawangon Deltalle. Me hurautettiin putouksilta raja-asemalle ja siitä eteenpäin meidän safarilodgelle noin reilussa kahdessa tunnissa (sisältäen rajamuodollisuudet joissa ei kyllä nokka kauan tuhissut). Tosin tähän väliin pitäisi ehkä mainita ettemme itse ajaneet tuota väliä vaan meillä oli kyyti järjestettynä.

Saavuimme Sanctuary Chobe Chilweron safarilodgeen puolenpäivän aikaan ja se toimikin seuraavan kahden yön aikana meidän tukikohtana. Chobe Chilwero sijaitsi ihan Choben kansallispuiston rajamailla mikä oli kätevää. Kyseiseltä lodgelta oli myös aivan tajuttoman upeat näkymät suoraan Choben joelle ja siellä käveleviin norsuihin, kuten allaolevasta kuvasta näkee!

Lodgen hyvän sijainnin vuoksi saimme myös nauttia eläinten läsnäolosta myös Lodgen puutarhassa. Lodge-alue oli kyllä aidattu mutta norsut hengaili aidan toisella puolella joka ilta ja kuten manageri pariskunta totesi: "kyllä ne läpi siitä sähköaidasta tulee jos ne niin haluaa". Pumbat oli myös säännöllisiä vierailijoita!

Näitä maisemia ihastelimme myös suoraan lounaspöydästämme heti saapumisemme jälkeen. Hyvään aikaan saavuttiin paikalle kun heti saatiin sapuskaa naamariin! Lounaan jälkeen olikin aika lähteä iltapäivän safarille joka oli tällä kertaa jokisafari - ja vielä ihan meidän ensimmäinen sellainen ikinä!

Ajoimme lyhyen hetken jeepin kyydissä kohti jokea ja pian saavuimmekin omalle veneellemme. Chilwerossa oli aika hiljaista meidän koko siellä olon ajan (mikä oli ihanaa) ja jokisafarille meidän seuraamme liittyikin vain yksi toinen pariskunta Saksasta. Ja mitäs me nähtiin heti ensimmäisenä kun oltiin vaan ehditty lipumaan joelle päin? No tietysti norsuja!

Chobe on erityisen tunnettu alueen suuresta norsupopulaatiosta ja niitä me kyllä nähtiin aivan hurjasti. Norsuja ilmestyi joka nurkan takaa. Oltiin tietysti asiaan kuuluvan innostuneita näistä kahdesta norsusta jotka nähtiin ensimmäisenä mutta kyllä me jaksettiin vielä innostua seuraavanakin päivänä niistä vaikka norsut tuntuivat olevan Chobessa yhtä tavallisia kuin seeprat muissa kansallispuistoissa.

Nämä norsut olivat juuri syömässä ja en muuten tiennyt tätä, mutta norsut putsaavat nämä mutaiset ruohot vedessä ennenkuin he suostuivat syömään niitä. Siinä me sitten katsottiin veneestä käsin kun norsut ensin nostivat ruohot esiin, sitten putsasivat ne kärsänsä avulla ennenkuin ne vihdoin suostuivat laittamaan ne ruohonkorret suuhunsa.

Näimme myös paljon matelijoita. Mies innostui niistä. Minä en. Mies rakastaa kaikki liskoja, krokotiilejä ja sen sellaisia otuksia. Minun mielestä ne on kaikki vähän ällöttäviä. Ja krokotiilit on vaan tylsiä koska joka kerta kun sellainen nähtiin niin ne paistatteli vaan päiväänsä auringossa. Mutta koska miehen ansiosta niiden kuvia on about tuhat meidän muistikortilla, tässä nyt siis yksi kuva krokotiilistä, olkaa hyvä.

Sen sijaan rakastan virtahepoja. On vaikea uskoa että nämä isot lylleröt pystyvät oikeasti liikkumaan niin nopeasti kunhan ne vaan haluavat sitä. Tällä virtahevolla ei tosin ollut kiire minnekään. Se makasi ihan onnellisenä mudassa....

Nousi ylös hetkeksi....

Haukotteli....

Jonka jälkeen se lösähti takaisin mutaan...

Virtahepojen elämä näyttää kyllä aika leppoiselta!

Jatkettiin matkaa ja yhtäkkiä nähtiin kuinka puskien takaa marssi pieni elefanttilauma nauttimaan joen antimista. Nyt olikin siis loistava aika ottaa meidän sundowner-drinkit esiin (Savanna-siideri minulle tietysti!) ja nauttia norsulauman seurasta!

Ihasteltiin norsuja pitkä tovi ja nautittiin drinksuista kunnes alettiin suuntaamaan takaisin kohti rantaa samalla kun aurinko laski horisontissa ja norsut tekivät matkaa takaisin kotiin...Mikä siinä onkin että nämä auringonlaskut ovat niin upeita tuolla päin maailmaa?

Saavuttiin takaisin lodgella hämärän aikaan ja mentiin nauttimaan drinksuista tämän upean näkymän ja nuotion ääreen kunnes oli aika nauttia illallista. Meidän ensimmäinen safaripäivä oli päättynyt!

Arkeen paluun positiiviset puolet

Olen aina paasannut täällä blogissa siitä kuinka arjen pitää olla kivaa. Tai siis minä pyrin "tavoittelemaan" sellaista elämää että arki on kivaa ja lomat on sitten sellaista kivaa luksusta sen arjen välissä. Koska loppuenlopuksi meidän elämä on pääosin juuri sitä normaalia arkea ja minusta siitä pitää pystyä nauttimaan koska muuten elämä olisi kovin tylsää seuraavat 40 vuotta. Varsinkaan kun en haaveile mistään "nomadi-elämästä" jossa matkustelisin ympäri maailmaa ja tekisin töitä milloin missäkin. Minä oikeasti tykkään siitä normaalista arjesta ja omasta kodistani. 

Kuitenkin, myös minä pystyn myöntämään että onhan se arkeen paluu ollut hieman hankalaa näin upean ja mielettömän kuukauden jälkeen. Tuntuu ehkä hieman takkuiselta. Sen takia päätinkin listata kaikkia niitä positiivisia ja kivoja juttuja joita saa kokea kun palaa taas tähän "normaaliin" elämään ja arkeen!

- Pääsen taas kokkailemaan ja kokeilemaan uusia reseptejä mitä olen pinnaillut. Esimerkiksi nämä kanttarellibrushetat onnistui super hyvin!

- Arkeen paluu tarkoittaa myös urheilun pariin paluuta mikä on todella kiva! Vaikka vähän piti käydä kamppailua itsensä kanssa ensimmäisestä salikäynnistä mutta sain kun sainkin raahauttua itseni suosikkitunnilleni ja hyvä fiilishän siitä tuli (vaikka luulin että kuolen, miten kuukaudessa voi mennä niin huonoon kuntoon?). Ja vakkari ohjaajakin huikkasi että kiva että olen palannut salille! Siitä tuli hyvä mieli. Tosin seuraavana päivänä liikuin kuin rampa ankka ja olo oli kaikenkaikkiaan ihan muuta kun hyväkuntoinen....

- Ja onhan se oikeasti kiva saada joku rytmi ja rutiini takaisin elämään. Koska jos sitä joisi samppanjaa päivästä toiseen ja vaan lööbailisi rannalla, ei sitä varmaan enää osaisi arvostaa jonkun ajan jälkeen? Tai ainakin uskottelen itselleni niin...

- Oli kiva nähdä taas työkavereita pitkästä aikaa. Minulla on onneksi ihan huippu työyhteisö ja kollegat on supermukavia joten heitä oli kiva nähdä kuukauden tauon jälkeen!

- Rakastan meidän kotikaupunkia ja olikin mukava viettää taas lauantai kaupungilla kävellen ja kahvitellen. Ja tietysti käydä ostamassa meidän lempparikahvia taas. 

- Ja on kiva olla taas kotona ja suunnittella tulevan syksyn tekemisiä ja ohjelmaa - kalenteri näyttää jo nyt positiviisen täydeltä! Kaikkea kivaa ohjelmaa on tiedossa.

- Ostettiin uusi läppäri kun vanha oli ihan kämähtänyt ja ladattiin nyt Lightroomi siihen. Nyt onkin sitten tavoitteena opettella kuvaamaan raakakuvia ja muokkaamaan niitä, se kun on ollut tavoitteena jo pitkän aikaan.  

Todellisuudessa ei me kyllä palattu ehkä aivan normaaliin arkeen ainakaan meidän standardeilla, ollaan nimittäin syöty ihan liikaa ulkona viikon aikana (tai tilattu take-awayta kotiin) ja juotu skumppaa keskellä viikkoa parikin kertaa. Mutta hyvästä syystä sillä saimme viralliset hääkuvamme ja lupasimme itsellemme ennen häitä että sitten kuvia katsoessamme korkkaamme lahjaksi saadut pullot ja nautimme kuvien katselusta rauhassa. Ja sen me kyllä teimme! Hääkuvat olivat aivan ihania, nyt täytyy yrittää päättää mitä kehitämme ja kehystämme seinille.

Saatiin viikonloppuna paljon aikaiseksi joten tästä on hyvä jatkaa! Ja ensi viikonloppuna onkin jo pidennetty viikonloppu ja saadaan vieraita kylään joten ei tässä joudu liikaa "tavallisesta" arjesta nauttimaan!

Helikopterilentoa Victorian putouksilla ja jokiristeilya Zambezia pitkin

Ennen häämatkaamme olin jo lukenut mahdollisuudesta lyhyeeseen helikopterilentoon Victorian putousten yllä ja haluttiin ehdottomasti toteuttaa se tällä "once in a lifetime" matkalla. Me varasimme 12 minuuttia kestävän "Flight of Angels" Shearwater Victoria Falls yrityksen kautta. Meillä oli heiltä varattuna myös matkatoimiston kautta samana iltapäivänä tapahtuva jokiristeily joten totesimme yrityksen varmasti olevan hyvä näihin aktiviteetteihin. Ja niinhän se oli, eli jos joku miettii hyvää yritystä erilaisten aktiviteettien totetuttamiseen Victorian putouksilla, voin ainakin omasta puolesta suositella tätä yritystä.

Joten matkapäivä numero kahden aamulla meidät tultiin hakemaan hotellilta klo.08.30 ja kuskattiin lähellä sijaitsevalle helikopteripadille. En ollut yhtään jännittänyt tätä lentoa etukäteen mutta yhtäkkiä kun saavuttiin itse paikanpäälle alkoi hieman kuumottaa, minä kun en ole mikään normilentämisen fani ja en ole koskaan ollut helikopterin kyydissä niin rupesi epäilyttää minkälaiseen kyytiin joudummekaan. Vähän tutisi puntit housuissa.

Jouduimme odottelemaan hetken kyytiämme sillä järjestäjillä taisi olla hieman häikkää siitä kuka menee minkäkin ryhmän kanssa. Meidät saatiin kuitenkin vihdoin slotattua oikeaseen ryhmään kahden muun pariskunnan kanssa. Va'an kautta vaan kuuntelemaan ohjeistusta ja sitten olikin jo aika mennä jonottamaan kopteriin pääsyä. Kopteriin mahtui kuusi henkilöä ja minua hieman mietitty minkälaiset olisikaan näkymät jos päätyisi istumaan keskellä. Ja niinhän minä päädyin. Kopterin etuosaan meni yksi henkilö ja "taka-osaan" mahtui viisi, eli neljä pääsi ikkunapaikoille ja minä istuin keskellä. Ensin harmitti koska olin varma etten näe mitään, mutta itseasiassa minulle taisi siunaantua paras paikka koska keskeltä näin molemmille puolille kun taas mieheni joka istui ikkunan vieressä ei kunnolla nähnyt toisella puolelle. Toisaalta, kopteri tekee muistaakseni 2 sellaista ympyrää putouksien yllä että kaikki kyllä näkevät hyvin putoukset kopterin molemmilta puolilta.

Meillä kävi myös hieman tuuri. Nimittäin tuolla on mahdollisuus tehdä kaksi eri pituista lentoa, tämä 12 minuutin ja sitten sellainen pidempi 25 minuutin lento jossa tehdään ns. "ilmasafari" kansallispuiston yllä ja sitten tehdään pari kiekkaa putousten lähellä sijaitsevissa rotkoissa. Noh, toinen meidän lennolla oleva pariskunta oli varannut tuon pidemmän lennon ja tarkoitus oli että meidät tiputetaan kyydistä pois ja he jatkavat sitten safarille. Mutta koska rotkot sijaitsivat ihan putouksien vieressä me päästiin myös näkemään ne koska tässä sinne ei olisi kannattanut enää erikseen palata heitä varten. Joten me nähtiin ne rotkot ns. ekstrana josta mies oli todella innoissaan koska helikopteri teki sellaiset kunnon dipit rotkoon. Hänen hieman heikkohermoisempi vaimo tosin etsi lähintä oksennuspussia kopterista....onneksi selvisin kuitenkin, mutta olin ihan onnellinen kun päästiin takaisin maan pinnalle.

Helikopterilento putouksien yllä oli kyllä kaikenkaikkiaan ikimuistoinen kokemus. Ilmasta näkee kokonaisuuden vaan niin paljon paremmin ja kuinka pitkälle alueella putoukset oikeasti levittyvät. Olihan se aika arvokasta lystiä, mutta mielestäni todellakin sen arvoista. Ja täytyy kyllä sanoa että lennon jälkeen oli adrenaliinit kohdillaan, oli aika energinen ja hyper-olo! Minä kun en ole mikään extreme-urheilun ystävä joten tälläinen yläilmoissa heiluminen on jo minulle tarpeeksi extremeä.

Lennon jälkeen rentouduimme hotellin uima-altaalla, nauttien lomasta ja lämmöstä! Saimme kivasti koko allasalueen itsellemme (tai no, jaoimme sen paikallisten apinoiden kanssa) koska tämä taitaa juuri olla sellainen kohde ettei ihmiset paljon altailla makoile vaan keskittyy näkemään putouksia ja kokeilemaan eri aktiviteetteja. Kävimme myös lähettämässä postikortteja itse Victoria Fallsin kaupungilla joka alkoi ihan meidän hotellin ulkopuolelta mutta muuten itseasiassa emme tutkineet kaupunkia yhtään. Omiin silmiini ja meidän erään paikallisen oppaan mukaan joka haki meidät lentokentältä, kaupunki on lähinnä turisteja varten muotutunut ja siltä se näyttikin. Varmaan jos meillä olisi ollut enemmän aikaa oltaisiin varmaan kävelty ja tutkittu paremmin mutta nyt mentiin tällä kertaa näin.

Lounaalla käytiin itseasiassa todella kivassa kahvilassa. Ruoka siellä oli hyvää mutta paikan valttikortti oli maisemat! Nimittäin Lookout Cafe on suoraan nurkan takana putouksista ja sieltä on hienot näkymät Batoka Gorgelle ja Victorian putouksien sillalle. Tämä oli loistava löytö joka sijaitsi pienen hiekkatien päässä lähellä meidän hotellia. Kahvilan omistaa ilmeisesti seikkaluyritys Wild Horizons koska meiltäkin kysyttiin ensimmäisenä kun saavuttiin "did you come to throw yourself off the bridge?". He järjestävät benjihyppyjä sun muita aktiviteetteja mutta me tyydyttiin ihan vaan lounastamaan ja nauttimaan maisemista.

Iltapäivästä meille oli taas varattu ns. sundowner risteily Zambesi-jokea pitkin joka kuulosti ihanan rentouttavalta puuhalta juuri tähän iltapäivään. Ja sitä se olikin. Seilailtiin parisen tuntia pitkin Zambesi-jokea nähden suuren määrän virtahepoja, pari krokotiilia ja vaan kauniita maisemia molemmilla puolella jokea samalla kun nautittiin sundowner drinkkejä.

Entiedä mitään söpömpää vesiotusta kuin virtaheposet. Ne on vaan niin suloisia kaikessa paksuudessaan ja on edelleenkin vaikea uskoa että nehän on oikeasti todella vikkeliä liikkeissään kun sille tuulelle sattuvat.

Auringonlasku oli aivan tajuttoman upea joelta katsottuna ja silloin totesimme yhteen ääneen, että ellei sellaista sanontaa ole kun "you haven't lived until you've seen the sunset in Africa" niin sellainen pitäisi saada heti. Koska auringonlaskut ovat vaan jollaintapaa maagisia tuollapäin maailmaa. Vaan niin upeita.

Tuolloin emme edes tienneet että tulemme näkemään vielä paljon upeampia auringonlaskuja matkamme aikana...