tiistai 16. elokuuta 2016

Upeat Victorian putoukset/Zimbabwe



Aloitetaan meidän häämatkakertomuksien purkaminen loogisesti meidän ensimmäisestä kohteesta eli Victorian putouksista, joita olimme matkustaneet ihailemaan Zimbabwen puolelle. Ja me kyllä todella matkustimme, nimittäin perille saavuimme 24 tuntia myöhemmin lähdöstä, kolmen lennon jälkeen. Oli ehkä hieman kohmeinen olo. 

Kun viime vuoden puolella saimme vihdoin päätettyä että haluamme suunnata Afrikkaan häämatkalle, koko matkan suunnittelu alkoi itseasiassa siitä että halusimme nähdä Victorian putoukset. Loput kohteet, eli Mosambikin rannat ja Botswanan safarit lisättiin sitten tähän soppaan joko meidän tai matkatoimiston avustuksella. Me vaan haluttiin ehdottomasti tällä kertaa nähdä viimeinkin nämä kuuluisat putoukset. Ja olen kyllä supertyytyväinen että putoukset valittiin yhdeksi näistä meidän häämatkan etapeista. 

Pitkän matkustuksen jälkeen oli ihana saapua meidän hotelliin, the Victoria Falls Hotel joka yllätti, nimittäin ensimmäinen asia joka nähtiin hotellin omassa puutarhassa oli lauma pahkasikoja! Minusta pääsi vain pieni vinkaisu ennen kun kiiruhdin tuijottamaan ja ottamaan kuvia näistä suloisista Pumbista. Myöhemmin tajusimme kuinka onnekkaita olimme, sillä tämän ensimmäisen päivän jälkeen ei pahkasikoja näkynytkään enää hotellin piha-alueella. Paviaaneja ja mangusteja sitäkin enemmän! Näiden eläinten läsnäolo selittynee sillä, että heti hotellin ulkopuolelta alkaa kansallispuisto. Hotellin sijainti oli loistava sillä siitä käveli n. 10 minuuttia putousten sisäänkäynnille hiekkatietä pitkin paviaanien kanssa. Ja muutenkin itse hotelli oli todella kaunis ja hyvin erilainen meidän muista majoituspaikoista sillä se henki brittiläistä siirtomaatyyliä. Siirtomaatyyli sisustuksena iskee muuten minuun kyllä ja tuli melkein kotoisa olo kun aamiaisella sai tyypillisiä brittiruokia kuten skonsseja ja eggs, beans & toast (ja siis kyllä paljonkin muuta paljon herkullisempaa aamiaisruokaa) mutta mielestäni siinä kohtaa mentiin liian pitkälle kun suihkussa jouduin leikkimään erillisen kylmä-ja kuumavesihanan kanssa. Siinä pääsi muutama ärräpää vaikka muuten hotelli olikin aivan upea ja upeilla näköaloilla.





Saavuimme hotellille puolenpäivän jälkeen ja olimme jo aikaisemmin päättäneet että menemme jo saapumispäivänä tsekkaamaan itse putoukset koska periaatteessa meillä oli vain 1,5 päivää aikaa Victoria Fallseilla. Aluksi mietin että riittääköhän se, mutta hyvin se riitti meidän mielestä! Enemmän kuin hyvin itseasiassa! 

Ensimmäisenä päivänä pääsimme itseasiassa vasta kolmen jälkeen Victorian putousten sisääntuloportille ja paikka sulkeutui kuudelta kun aurinko laski. Maksoimme 30 USD sisäänpääsymaksun/per henkilö joka tuntui aika reippaalta summalta mutta eipä sitä siinä vaiheessa enää nikotellut kun sinne saakka oli matkustanut. Ja itseasiassa mielestäni on ihan loistavaa että putousten ympärillä oleva alue on rauhoitettu kansallispuistoksi ja sinne veloitetaan pääsymaksu sillä se tarkoittaa että putoukset ovat oikeasti luonnon rauhassa. Toisin kun esim. Niagaran putoukset joiden upeutta mielestäni himmenttää se, että (ainakin Kanadan puolella) putouksia ympäröi sellainen vegasmainen ilmapiiri kaikkine kauppoineen, kasinoineen ja ravintoloineen. Siinä ei ole luonnonrauhasta tietoakaan.



Ylläri, ylläri, putoukset kuulee ennenkuin ne näkee. Käveltiin polkua pitkin ensimmäisellä näköalapaikalle ja oltiin molemmat niin innoissaan että hyvä että housuissamme pysyttiin! Tätä oltiin kuitenkin odotettu niin kauan! Ja Victorian putoukset eivät kyllä todellakaan tuottaneet pettymystä! Se näky, eli tuo mikä allaolevissa kuvissa näkyy, oli ensimmäinen kohta joka putouksista nähtiin ja se salpasi jo sateenkarineen henkemme. Varsinkaan kun paikalla ei sillä hetkellä sattunut olemaan oikean ketään muita. Ehkä myöhäinen iltapäivä aloitusajankohtana kannatti. Mutta jo ensimmäisen näköalapaikan perusteella vierailu Victorian putouksilla kannatti ehdottomasti mielestämme!



Me vierailimme putouksilla ns. kuivan kauden aikaan (joka Wikitravelin mukaan on huhtikuusta lokakuuhun) mutta jollemme olisi tietäneet sitä, en olisi ihan heti arvannut että on kuiva kausi menossa. Tietysti hankala sanoa kun en ole putouksia nähnyt sadekauden aikaan mutta vettä oli kyllä ihan tarpeeksi ja nyttenkin jo paikoitellen oli hankala välillä nähdä itse putouksia kaiken vesihyöryn takaa. Mielestäni siis näin elokuussa oli oikein hyvä aika vierailla putouksilla, ne oli todella upeat ja vettä oli enemmän kuin riittävästi.








Me ehdimme hyvin kävellä kaikki näköalapaikat ja katsella putousten eri osia sellaisessa 2,5 tunnissa eikä edes tullut kiire vaikka niin alunperin ajattelin. Tässäkin kuitenkin todellisuus on se, että vaikka putoukset ovat todella hienot niin loppuenlopuksi se on vain vettä eikä jokaisella näköalapaikalla jaksa kovin montaa minuuttia enempää pällistellä. Ja me ei kyllä edes kiirehditty vaan nautittiin rauhassa ja otettiin tietysti paljon kuvia!!

Sinänsä mielestäni tuo myöhäinen iltapäivä oli aika kiva aika olla liikkellä koska nähtiin myös putoukset ihanassa auringon valossa kun aurinko alkoi jo laskemaan.




Ensimmäinen päivä meni siis hyvin leppoisasti, auringonlaskusta nautittiinkin hotellimme terassilta käsin ja katsoimme punaiseksi värjäytyvää taivasta drinkkejä siemaillessa ja etäältä nousevaa vesihyöryä. Loistava ensimmäinen päivä ja seuraava päivä tulisi olemaan vähintään yhtä jännittävä sillä silloin olisi tiedossa helikopterilentoa ja auringonlaskuristeilyä Zambesi-jokea pitkin!

14 kommenttia:

  1. Mä kirjoitan varmaan kaikki nää teidän reissun kohdat yksityiskohtaisesti ylös, sillä menee todellakin omalle reissutoivelistalle. :D ja kuulostaa vaan niin siistiltä! Ootte hyvä matkasuunnittelutoimisto. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä kuulla :D Victorian putoukset oli kyllä upeat ja niin oli koko reissukin kun kaikki kohteet oli niin mielettömiä ja erosi toisistaan aika paljon!

      Poista
  2. Voi miten upealta siellä näyttää! Tonne on itsekin vielä joskus päästävä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Victorian putoukset oli kyllä niin upeat ja tuntuu että niiden upeutta oli todella hankala vangita kameralle...suosittelen siis ehdottomasti paikan päälle matkustamista ;)

      Poista
  3. Ihan huippua, että yövyitte The Victoria Falls hotellissa. Me vaan katseltiin sitä ulkoa päin kaihoisasti ja Rovos Railin junamatkalla myöhemmin tapaamamme eteläafrikkalaiset oli sitä mieltä, että se on ainoa hotelli, jossa voi Zimbabwen puolella yöpyä. :D Zimbabwen puolen putouksilla me käytiinkin suunnilleen samaan aikaan päivästä ja uskon sen olleen tosi hyvä ajankohta. Ei tosiaan ollut paljoa ruuhkaa ja aurinko laski kauniisti. Huh, alkoipa tehdä taas mieli takaisin Afrikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tullut siihen lopputulokseen että Afrikkaan tekee aina mieli ;) Suunnittelin jo paluulennolla meidän seuraavat tulevat (parit) reissut Afrikan mantereelle :D

      Haha, aika hauska...Kyllä siellä näytti olevan muitakin ihan kivan näköisiä hotelleja Zimbabwen puolella mutta kieltämättä tuon hotellin sijainta oli aika ässä ja ei se hotelli tietysti muutenkaan huono ollut...

      Poista
  4. Oi että, näyttää niin upealta. Mä haluan tonne myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän täytyy seuraavalla reissulla suunnata Afrikan suuntaan siis ;)

      Poista
  5. Mekin asuimme tuolla joskus - ja pidimme! Sambian puolella Royal Livingstone on "vastaava" (tai vieläkin upeampi kokemus, puutarhassa on myös seeproja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihme jos piditte, se oli kyllä kiva hotelli! Kuultiin juuri matkan seuraavilla etapeilla Royal Livingstonesta joka tuntuu olevan oikein "instituutio" Sambian puolella putouksia. Ja sehän taitaa olla nykyään Anantara ketjun hallinnoima joten loistava hotellikokemus on taattua.

      Poista
  6. Onnea tuoreelle avioparilla ja onnittelut myös onnistuneesta häämatkasta! Reissunne kuulostaa ihan mielettömältä ja innolla odotan enemmän kuvia itse hääpäivästä kuin myös häämatkasta! :) Ihana tuo kameraa ihmettelevä "pumba" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Riia! Kaikki kyllä onnistui niin hienosti ja oli niin ihanaa, nyt pitäisi palata tästä "kuplasta" maanpinnalle takaisin :D Ja lisää kuvia ja stooreja ehdottomasti tulossa!

      Pumbat oli kyllä niin suloisia, hauskoja otuksia :D

      Poista
  7. Siis noi Pumbat <3
    Mahtavia kuvia, enkä voi muuta kuin todeta, et mäkin haluun tonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä, Afrikasta löytyy ylipäätänsä ihan mielettömiä matkakohteita!

      Poista

Kiva kun kommentoit!