torstai 23. lokakuuta 2008

Kiirettä pukkaa..

Viime päivät ovat olleet hyvin kiireisiä, en edes tiedä miksi, mutta kouluhommia olen yrittänyt tehdä vaan ihan kauheasti ennen matkaa ja muutenkin ollut hektistä.

Huomenna lähden siis puolenpäivän jälkeen Torontoon ja Torontosta matka jatkuu kohti Losia jossa tapaan sitten koko perheen! Jee!

Katsotaan jos saan päivitettyä blogia matkapäiväkirjan oloisesti tuon kahden viikon aikana.

Muuten, kuulumisiin!!

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Procrastinate

Otsikkona on tällä kertaa paras sana, mitä mielestäni englannin kielestä löytyy. Tai no, olen kyllä huomannut että monet sanat on vaan paljon parempia englanniksi kuin suomeksi, esim. get together, on myös ihan loistava sanaparsi. Suomeksi en keksi mitään hyvää käännöstä mikä kuulostaisi yhtä hyvältä kuin get together.

Anyways, takaisin tuohon otsikkoon. Sanakirja.org antaa seuraavat käännökset sanalle procrastinate:

1.viivytellä
2.vitkastella
3.lykätä
4.viivyttää
5.soutaa ja huovata (hieman repesin tän kohdalla)

Miksi kerron tästä sanasta on syy, että olen ihan loistava tämän harjoittamisessa ja se kuuluu päivittäiseen sanavarastoon nykyään.

Oli ihan mikä tahansa ikävä homma tai homma jota en jaksa tehdä: kouluhommat,pyykkääminen,siivoaminen,ruokakaupassa käyminen, kokkaaaminen, tärkeiden asioiden hoito niin keksin aina jotain muuta tekemistä jolla voin siirtää näiden asioiden hoitoa,kuten:

1. hengailu Facebookissa
2. uutisten lukeminen
3. blogin kirjoitus (arvaatteeko jo nyt, miksi kirjoitan tätäkin tekstiä ;D)
4. blogien lukeminen (kavereiden, Hesarin blogit, Stubbin blogi)
5. mailien tarkastus
6. musiikin ja leffojen lataaminen maailman siisteimmästä ohjelmasta
7. tv-kaistan katsominen (olen aika ylpeä et tää on näin alhaal listal, Suomes ei itseasias tule täl hetkel hirveen hyviä ohjelmia näköjään)
8. tässä vaiheessa alan yleensä kiusaa kavereita Messengerin välityksellä..
9. hengailu Facebookissa
10. taas niiden uutisten tsekkaus jos vaikka jotain mullistavaa olisi tapahtunut
11. uudestaan blogien tsekkaus jos vaikka joku olis kirjottanut jotain..

ja tässä vaiheessa kun huomaan että nro.1 ja nro.9 välillä on kulunut korkeintaan tunti ja harvemmin tunnissa ehtii maailma mullistua, tajuan että pitäisi oikeasti tehdä hommia. Ja sitten saattaa alkaa oikeesti tekemään jotain järkevää. Ainakin tunniksi. Kunnes taas pitää tsekata netti. Ja kiusata taas kavereita Messengerin välityksel, et ne on jo ihan kyllästyneitä.

Kuten arvata saattaa miksi kirjoitan blogia jo toista kertaa tänään klo.23.51 meidän aikaa on todellakin procrastinationia parhaillaan. Olen tekemässä yhtä kouluhommaa ja kyllästyin siihen täysin. Mutta nyt palaan taas sen pariin :D

Eikö olekin mainio sana ;)?

P.S. Puolustuksen sana miksi Facebook on listalla ennen uutisia. Oikeesti tsekkaan uutiset väkisinkin aina ensin, koska mulla on kotisivuna Hesarin sivut, eli kun haluan mennä sinne FB:n,niin nään ne uutiset ensin. Eli kyllähän ne uutiset menee Facebookin edelle ;)


Kuka on joskus väittänyt että meikäläinen tykkää muka pinkistä??


tiistai 21. lokakuuta 2008

Coldplayn keikka

Kuten arvata saattaa, keikka oli tosi hieno! Ei sitä voi oikeen muuten kuvata, ehdottomasti kannatti ajaa Ottawaan katsomaan! Tosin nyt on hiukan väsy, tultiin aika myöhään yöllä kotiin. Hieman kuvamateriaalia taasen, tosin oli hankala ottaa hyviä kuvia kun oli niin pimeetä.

Menomatka oli ainakin hilpeä..




(Kuva by Bart)





Tänäänkin aamulla oli vielä pakko kuunnella Coldplayta.

Täällä on ollut aivan super inha keli tänään, vettä sataa aivan kaatamalla. Olen pysynyt turvallisesti sisällä talossa koko päivän, ulkona on kamalaa, yök!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Coldplay!!

Wuhuu! Parin tunnin päästä lähdetään ajamaan kohti Ottawaa ja Coldplayn keikalle!
Olen ihan super excited!!

Yks mun ihan lempparibiiseistä on Viva La Vida, jossa on aika hauskat sanat:

I used to rule the world
Seas would rise when I gave the word
Now in the morning I sleep alone
Sweep the streets I used to own

I used to roll the dice
Feel the fear in my enemies eyes
Listen as the crowd would sing:
"Now the old king is dead! Long live the king!"

One minute I held the key
Next the walls were closed on me
And I discovered that my castles stand
Upon pillars of salt, and pillars of sand

I hear Jerusalem bells are ringing
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
Once you know there was never, never an honest word
That was when I ruled the world
(Ohhh)

It was the wicked and wild wind
Blew down the doors to let me in.
Shattered windows and the sound of drums
People could not believe what I'd become
Revolutionaries Wait
For my head on a silver plate
Just a puppet on a lonely string
Oh who would ever want to be king?

I hear Jerusalem bells are ringing
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
I know Saint Peter won't call my name
Never an honest word
And that was when I ruled the world
(Ohhhhh Ohhh Ohhh)

Hear Jerusalem bells are ringings
Roman Cavalry choirs are singing
Be my mirror my sword and shield
My missionaries in a foreign field
For some reason I can't explain
I know Saint Peter will call my name
Never an honest word
But that was when I ruled the world
Oooooh Oooooh Oooooh


Huomenna saatte nähdä sitten kuvamateriaalia ja lisähehkutusta keikasta!