torstai 9. heinäkuuta 2009

Kesä!

Hellurihei!

Aattelin pienen updaten tehdä tähän väliin, mitä meikäläiselle kuuluu.

Nyt ollaan jo melkein puolessavälissä kesää ja melko aurinkoisiakin säitä meille on (onneksi) suotu. Olen töissä koko kesän, mutta töiden lisäksi olen tehnyt kaikenlaista muuta kivaa puuhaa:mökkeillyt, ratsastellut,puuhannut koirien kanssa, nähnyt kavereita ja tehnyt pientä kotimaan matkailua. Rakastan sitten Suomen kesää :)

Syksyksikin on jo kaikki kunnossa, olen nimittäin varmistanut asunnon ja lähden takaisin Skotlantiin varmaan syyskuun puolessavälissä.

Loppukesä kuluu siis töitä tehdessä, hieman kotimaan reissuja tehdessä ja ylipäätänsä vaan ottaen rennosti ja chillisti - sitähän varten kesät ovat!

Oikein hyvää kesää kaikille!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Se on siina!

Nyt on sitten toinen yliopistovuosi takana. Eilen oli vika tentti ja tanaan olen keskittynyt pakkailuun joka onkin osoittautunut mission impossibleksi. Eilen illalla aattelin jo,etta pakkauksesta ei tule mitaan mutta tanaan sainkin sitten kaikki mahtumaan ja mikaan laukku ei ylita sita 32 kg maksimirajaa :) Mulla on mukana nyt 2 isoa laukkua, yks vedettava, vedettavan paalle laukku ja sit hervoton "kasilaukku"..et kiva lahtee reissaan sil maaral kamaa :):)

Anyways, huomenna nokka suunnataan kohti Montrealia, siella yksi yo, sitten Quebecissa kolme yota, takasin Montrealiin yhdeksi yoksi ja 29.4 lahtee lento sitten Suomeen, jonne saavun 30.4. paivalla.

8 kk tulee sitten tayteen Kanadassa kun lahden 29.4. Mulla on ollut niin mielettoman upea lukuvuosi taalla, etta sita on vaikea edes alkaa kuvailemaan. Olen nahnyt, kokenut aivan ihania juttuja ja monet haaveet ovat toteutuneet (kuten Kuubassa kaynti).Tuntuu etta sita on taas hieman kasvanut ja saanut lisaa itsevarmuutta. Ja samalla pysynyt omana samana itsenaan :):) Valilla piti nipistaa itseaan ja miettia etta onko tama todellista? Voiko ihminen olla nain onnekas et paasee nakemaan nain monia upeita juttuja?

En siis edes yrita alkaa kuvailemaan tata 8 kk, se olisi aivan liian vaikeaa. Totean vaan etta on ollut upea vuosi ja olen todella tyytyvainen etta lahdin! Nyt odottaa uudet haasteet ja Skotlantiin palailen taas sitten ensi syyskuussa.

Blogi menee taas kesatauolle, tosin kuten tutut lukijat jo tietavat, kyllahan mina tanne aina silloin talloin kirjoittelen!!

Kingston kuittaa!!

Kuulemisiin!

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Viikko jäljellä Kingstonissa!!

Heippa!!!

Sitä viedään sitten viimeistä viikkoa Kingstonissa!!

Meillä oli sitten viime torstaina se paljon pelätty politiikan teorian koe, joka meni loppuenlopuksi ihan hyvin! Nyt on se ohi! Enää espanjan tentti jäljellä ensi viikon keskiviikkona.

Nyt tänä viikonloppuna juhlitaan koska Ana lähtee sunnuntaina takaisin Suomeen! Tuntuu hassulta ajatella lähteä viikon kuluttua..apuva...

Mut anyways, hauskaa viikonloppua, palaillaan viel ens viikol, viimeistä kertaa sitten!!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tentteja..

Heissulivei!!

Onko paasiaiset nyt siella juhlittu ja napa ahdettu tayteen paasiaisruokia? Okei, kiva, en halua itseasiassa kuulla :):)

Mut jeps, tanaan oli sit toka tentti, talla kertaa se International Political Economy ja meni itseasiassa ihan hyvin. Se oli aika helppo tentti.

Torstaina on sit se kauan pelatty Political Theory ja ma olen ihan varma et siita ei tule mitaan..no, taytyy vaan yrittaa lukea..

Ei mulla muuta, elama taalla on tasaisen tappavan tylsaa kokeihin lukiessa. Aurinko onneksi kuitenkin paistaa!!

Kuulemisiin!!