Mä sanoisin että jos menee Isle of Skyelle niin kannattaisi tehdä patikointiretkiä ympäri saarta. Se on yksi niistä jutuista jota sinne mennään tekemään. Kävelemään ja ihastelemaan luontoa.
Me tehtiin kuitenkin toisin. Meillä oli vain rajoitettu määrä aikaa viettää saarella, eikä meillä ollut myöskään sopivia varusteita mukana monesta eri syystä. Joten päätettiin jättää patikointiretki toiseen kertaan. Me sen sijaan keskityttiin kiertämään saarta autolla ja pysähtymään tietyissä paikoissa ja tekemään lyhyempiä kävelyretkiä. Sopi se näinkin ja kuten sanottu, meidän aikataululla se oli ainut mahdollisuus. Ehdottomasti haluan kuitenkin palata Skyelle joku päivä ja tehdä kävelyretkiä ympäri saarta.
Kuitenkin, Skyen ensimmäisen päivän juttuna oli meriretki. Poikaystävä oli bongannut esitteen veneretkistä joilla on mahdollisuus nähdä merikotkia, näitä upeita otuksia. Niitä oli siis nähtävä. Käveltiinkin heti aamusta sitten satamaan ja bongattiin pieni joukko ihmisiä ja sieltähän ne retket lähti (toimisto taisi sijaita chippy-shopin ulkopuolella). Satama ei todella ole iso joten juuri se veneretki porukka oli hyvin helppo bongata tuona syyskuisena aamuna.
Lähdettiin siis pienellä paatilla hieman ulommaksi ja meidän veneretken vetäjä oli hauska tyyppi ja kertoili kivoja tarinoita Skyestä. Merikotkien pesät sijaitsevat yhdellä tietyllä kallionkielekkeellä ja siihen parkeerattiin sitten paatin kanssa. Tiesittekö että merikotkien siipien välinen etäisyys on peräti 4 metriä? Isoja lintuja siis ovat. Ja todella kauniita. Näimme nimittäin niitä aika läheltä kun niille heitettiin pari kalaa veteen kapteenin toimesta joita ne sitten liiteli hakemaan. Aivan upeita lintuja.
Hirveän hyviä kuvia en saanut koska halusin nähdä ne paljain silmin enkä kameran linssin takaa mutta onneksi kameran sarjatulitus takasi pari ihan ok kuvaa tästä upeasta linnusta. Meille tämä retki oli juuri passeli, näki upeita maisemia hieman toisesta vinkkelistä sekä tietysti merikotkia.
Meriretken jälkeen haettiin auto ja lähdettiin vierailemaan Isle of Skyen ainoassa viskitislaamossa. Ensinnäkin keli oli siinä vaiheessa aika huono joten sisätila aktiviteetti kuulosti hyvältä, toisekseen poikaystävä ei ollut koskaa käynyt viskitislaamossa ja se vääryys piti korjata, Skotti kun hän on, ja kolmanneksi iskä toivoi tuliaisiksi viskiä joka oli ostettu oikein kunnon oikeasti skottilaisesta tislaamosta.
Niinpä me siis lähdettiin matkaan, ja taisin sanoa yhdessä vaiheessa (minä siis ajoin) että me ollaan menossa niin syrjäseudulle kuin vain mahdollista. Onhan Skye jo itsessään aika oma maailmansa mutta sitä yksikaistaista tietä sinne ajaessa välillä tuli sellainen tunne, että minne helkkariin me ollaan menossa. Ja juuri kun usko loppui niin saavuttiin pieneen kylään jonka keskellä Taliskerin tislaamo sijaitsi.
Otettiin kierros tislamoon tiloissa mikä oli ainakin omasta mielestäni todella mielenkiintoinen ja täytyy sanoa kyllä että viskin teko kuulosti todella monimutkaiselta prosessilta. Lopussa saimme vielä maistaa heidän standardi viskiä eli 10 vuotiasta ja kröhöm... Se oli pahaa. Viski ei ole kyllä mun juttu. Melkein tukehduin siihen kun se oli niin vahvaa.
Ja tietysti lopussa kävimme lahjakaupan kautta hakemassa itsellemme (siis poikaystävälle) muiston vierailusta ja iskällä sen tuliaisen, yhdestä varmasti syrjäisimmistä tislaamoista Skotlannissa.
Tislaamon jälkeen jatkoimme matkaa ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa etappia eli Dunveganin linnaa kohti. Tässä vaiheessa oli kello jo aika paljon ja koska linna oli sulkeutumassa reilun tunnin kuluttua, ostettiin liput vain puutarhaan sen sijaan että olisimme käyneet sisällä linnassa.
Puutarhat eivät luonnollisesti olleet kauneimmillaan syyskuun alussa enää mutta saatiin ihastella kaunista linnaa ja sen ympäröiviä maisemia ulkopäin ja sekin riitti. Rakastan kyllä skotlantilaisia linnoja vaikka ne näyttää kyllä julmetun kylmiltä paikoilta!
 |
| Harjoittelin mun prinsessavilkutusta! |
