maanantai 16. tammikuuta 2012

Yet another great weekend in London..

En voi kuin sanoa, että rakastan kyllä Lontoota. Sen kaikkine mahdollisuuksineen ja luonteineen. Takana on siis taas hyvin ihana viikonloppu Lontoossa. En taida kyllä voida tarinoida koko viikonlopusta samassa postauksessa koska muuten tästä jutusta tulisi elämääkin pidempi, mutta jos kertoisin eka vaikka mitä tapahtui lauantaina.

Jotta tehdään asiat kuitenkin sekaisimmiksi, eka voisin jakaa kyllä yhden kuvan perjantailta, tämän kortin kääntopuoli herätti meissä vahvoja naurukohtauksia..Oltiin nimittäin kurssikaverien kanssa ulkona ja baarin ovella sai tälläisen kortin käteen. Onneksi tuota samaista korttia ei kyllä seuraavana aamuna lompakosta loytynyt vaikka hauska ilta olikin..


Lauantai-aamu aloitettiin kuitenkin aamupalalla Borough Marketilla, josta mukaan lähti niin monta kuvaa, kuin herkullista aamupalaakin. Ja kerrankin oltiin tarpeeksi aikaisin liikkeellä jottei paikka ollut aivan ylikansoitettu. En voi sille mitään mutta jos joku kysyisi minulta lempipaikkaa Lontoossa, olisi tämä marketti aika korkealla listalla. Joten sen vuoksi sitä tulee hehkutettua aika usein.


Sen jälkeen otettiinkin metro kohti London Zoota. Luin Benjamin Meen kirjoittaman "We bought a zoo", kirjan ja sen jälkeen tuli pakkomielle päästä eläintarhaan. Joten päätettiin suunnata sinne sitten lauantaina.

Matkalla kuitenkin todistettiin kaksi asiaa:
1) Baker Streetin ihanasti kuvitettu metro-asema. Jos mielii siis Sherlock Holmes museoon mennä, sehän sijaitsee kyseisellä kadulla, hence siis kuvitus. Aika veikealta naytti!

2) Ihana saippuakuplia puhaltava, musiikkia soittava auto! Sai kyllä kaikki ihmiset nauramaan!


Käveltiin eläintarhaan sitten kauniin Regent's Parkin läpi. Ilmahan on jostain syystä ollut taas aivan mieleton tänä viikonloppuna, joten mielellään siellä puistossa käppäiltiin. Tykkään muutekin Regent's Parkista paljon, harmi etten asu lähempänä jotta sinne voisi mennä esimerkiksi lenkille.

Hinta eläintarhaan oli melkoisen suolainen ensinäkemältä (£ 17), mutta oli se kyllä sit vähän eri kaliperiakin. Tilat olivat hienot ja siistit, eläimet olivat selvästi hyvinvoivan näkoisia ja useimmilla oli runsaasti tilaa. Tosin kirahvien sisätilat näin talvisin näyttivät melko pieniltä maallikon silmään. Lontoon eläintarhassa kuitenkin panostetaan täysillä eläinten luonnonmukaisen elinolojen parantamiseen myos, kuten myos arvokkaaseen kasvatustyohon. Anyways, minä olin aika ihastunut koko puistoon, todella hienosti toteutettu.
"Miltä näyttää alpakka?" "Tältä näyttää alpakka!!" Hullulla on halvat huvit..
Olin ihan jipoissani kun pääsin silittämään vuohta. Olen kyllä nähnyt vuohia ennenkin mutta olen huomannut täällä asuessani että aina on mahdollisuus silittää jotain sopoä karvaista olentoa, olen ensimmäisenä käsi ojossa. Taitaa olla ikävä omaa koiraa Suomessa..

Näissä tunnelmissa meni siis lauantai, sunnuntaina jatkettiinkin sitten hieman eri merkeissä. Tuntuu että tarinoitavaa tänne blogin puolelle olisi hirmuisesti, mutta oman läppärin puute tekee sen tarinoinnin nyt hieman vaikeaksi. Näitä skandeja on ärsyttävää vääntää yliopiston koneilla..

Kokeilin nyt muuten sommitella noita kuvia hieman eri tavalla, koska niitä on aika paljon. Toivon mukaan ne näkyy siis järkevästi myos sinne ruudun toiselle puolelle. Hihkaiskaa jos näin ei ole!

perjantai 13. tammikuuta 2012

London, I missed you!

Tuntuupa hyvältä olla takaisin! Todella normaalilta. Ja ihana palata arkeen.
Sitä sulautui heti takaisin siihen omaan Lontoo-elämänrytmiin. Kaikkialle on kiire. Pitää kävellä kauheata vauhtia vaikka oikeasti ei edes olisi kiire mihinkään. Kaikkialla kuhisee, ambulanssien sireenit ulvoo, autot ajaa lujaa ja ihmiset kavelee vieläkin lujemmin - ihanaa! Taisin sittenkin kaivata Lontoota.


Paluu arkeen tapahtui vielä melko rauhallisesti. Osittain rauhallisen lukujärjestyksen myotä, osittain sen takia koska onnistuin saamaan flunssani itselleni. Päättäväisesti järjestin kuitenkin vaatekaappini heti aamusta, jonka jälkeen selvitin miten loytäisin tieni Suomen suurlähetystoon. Piti tietysti päästä heti äänestämään! Ennakkoäänestyhän todella alkoi 11.pvä ja vaikka Suomessakin olisin voinut käydä äänestämässä, päätin jättää sen Lontooseen. Onhan nuo kaikki lähetystot viela aika kauniilla alueella - uusi kamera pääsi heti tositoimiin.


Kävin myos Borough Marketilta hakemassa lounaan, ennen lähetystoon suuntaamista, ja ah kuinka olin kaivannutkaan tätä ihanaa markettia! Nautin sitten lounaani (ihanaa pinaatti, ricotta pastaa pestolla) marketin vieressä olevassa kirkon puiston penkillä istuen. Täällä on lämmintä!


Tänään on sitten viikon ainoat luennot (niistä lisää myohemmin!)ja sit alkaakin viikonloppu. Hyvin helppo paluu arkeen siis. Ainoat huonot puolet ovat minun puolikuntoinen, flunssainen olemus (joka haluaisi pikimmiten uusia salikorttinsa) ja fakta että meikäläisen läppäri on aikamoisen kuollut. Rikkinäinen kone yhdistettynä kipeeaan olemukseen on aika huono kombo. Onneksi oli hyvia kirjoja lahettyvilla. Ei auta kun ensin viedä meidän yliopiston it-tyypeille ja jos eivät keksi ratkaisua niin taitaa olla aika ostaa uusi läppäri. Mun usko näiden koneiden kestävyyteen on mennyt aikoja sitten. Tekisi mieli ostaa joku pieni notebook, mutta kuulemma esim.kuvien käsittely niillä on hankalaa, samoin tietty leffojen katselu. Saas nähdä. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!


Nyt kuitenkin luennoille ja sitten viikonlopun viettoon, yritin kovasti kinuta että mentäisiin lauantaina luistelun lisäksi myos London Zoohon. Olisi ihanaa nähdä joitan porroisia eläimiä!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Time to leave

Laukut on nyt pakattu (taas mentiin kilorajoille, en tiedä miten se aina tapahtuu) ja nyt tapan aikaa ennen kentälle lähtöä.

Odotan itseasiassa innoissani paluuta Lontooseen. Ja tiedostan sen näiden kaikkien vuosien jälkeen että se kielii aina siitä että on onnellinen siellä asuinmaassaan. Kotona on aina kiva käydä, ja Suomen koti tulee aina olemaan varmaan minulle se "oikea" koti, kunnes on aika perustaa oma perhe ja oma koti. Ja aina tietty tuntuu hieman haikealta lähteä.. Mutta Lontoossa on kiva asua ja viihdyn siellä hyvin!

Odotan sitä että pääsen omiin rutiineihin taas kiinni. Tiedän että tänään illalla tulee hetken taas sellainen masis-fiilis kun astuu sinne pieneen asuntolahuoneeseen ja on yksin pitkästä aikaa. Mutta tiedän myös että huomenna se tunne on jo historiaa! Keväälle on paljon kivoja suunnitelmia tiedossa joten tiedän nauttivani keväästä 2012 Lontoossa. Toivon että pääsisin tekemään pari reissua, katsotaan miten niiden suhteen käy.

Odotan innolla paluuta opiskelujeni pariin, koska ensimmäistä kertaa vuosiin ei minun tänä joululomana oikeasti tarvinnut miettiä mitään yliopistohommia. Kaikki kurssityö palautukset tapahtuivat jo ennen joululomaa, joten kerrankin sain ihan luvan kanssa olla tekemättä mitään! Sen takia odotan varmaan vielä enemmän opiskeluihin paluuta! Kevään pitäisi olla myös helpompi tahdiltaan, koska on vähemmän kursseja. Syksyllä kun ahmin niitä enemmän. Kevään puhuja-aikataulu näyttää myös hyvältä! Sen lisäksi olisi tarkoitus etsiä töitä, yksi työhaastattelu jo Lontoon päässä odottaakin - saa nähdä miten käy.Tavoitteena olisi myös opiskella hieman espanjaa, ja yrittää saada kielikurssi mahdutettua aikatauluun.

Kaikkea kivaa on siis suunnitelmissa, odotan itseasiassa jo pelkästään tätä viikonloppua, jolloin tiedossa olisi ennakovaaleissa äänestämistä, luistelua Somerset Housessa (jos saadaan liput), kaikkien kavereiden näkemistä ja muuta kivaa puuhaa. Plus, pääsen testaamaan kameraani Lontooseen! Sen lisäksi lunastusta odottaa liput Leijonakuningas-musikaaliin, jonka olen halunnut päästä näkemään siitä saakka kun tiesin muutostani Lontooseen!

weheartit.com

Tästä se taas alkaa!

P.S. Jännitystä paluuseen aiheuttaa se lisämomentti että oma läppärini on tässä palustaani lähtien temppuillut ja nyt pelkään että se saattaa lopullisesti romahtaa. En ole kauheasti siihen joululoman aikana koskenut, vaan lähinnä käyttänyt vanhempieni konetta, joten katsotaan josko se suostuisi toimimaan..

tiistai 10. tammikuuta 2012

Jääpuistoa ja LUX-valoshowta

Heipparallaa, ihana joululoma Suomessa alkaa olla kohta takanapäin, keskiviikkona olisi todella tarkoitus ottaa sitten kone taas kohti Lontoota. Odotan kyllä innolla paluutaa, on nimittäin monia kivoja juttuja tiedossa! Ja kiva palata taas normaaleihin rutiineihin. Sen lisäksi tulevan lukukauden pitäisi olla työmäärältään "hieman" helpompi, joten toivottavasti pääsen myös viikolla tekemään muitakin juttuja kuin yliopistoon liittyviä sellaisia.

Suomi-loman aikana tuli tehtyä vaikka mitä, ja onneksi lumi peitti myös maan jossain vaiheessa. Käytiin kuitenkin melkeinpä perinteeksi muodostuneella luistelukeikalla Helsingin Jääpuistossa eli ts. Rautatientorin luistekentällä. Tuli tsekattua jättimäinen Rubikin kuutio joka oli osana Helsingissä järjestettävää LUX-valoshowta. Käytiin myös ihastelemassa maisemia Tornista käsin.
Tässä vähän siis kuvia loman tuoksinnasta.


Ulkona oli tosi viehättävä keli, räntää satoi viistossa ja silmiä ei pystynyt pitämään auki - tuli ihan kultaiset Skotlannin ajat mieleen.

Onneksi luistellessa oli paremmat kelit! Tosin silti piti säätää kameran asetukset B/W koska muuten olisi näyttänyt kuvat oikeasti niin ankean harmaalta.























Ihaninta oli nauttia tietysti makoisat kaakaot jääpuiston kahvilassa (kunnon helsinkiläiseen hintaan tietysti).


Vaikka keli oli surkea, oli Tornista kuitenkin kohtuulliset näkymät. Tosin todettiin että Helsingissä on loppuenlopuksi aika vähän valoja verrattuna joihinkin muihin kaupunkeihin (kuten esim. Lontooseen) mutta eihän meidän pääkaupunki toisaalta niin iso olekaan..



Ihana loma kaikenkaikkiaan!