torstai 7. huhtikuuta 2011

Every day matters

Olen koko edellisen viikon viettänyt sisustaen ja siivoten vanhoja kaappeja ja laatikostoja. Se määrä roskaa, siis puhdasta roskaa mitä kertyy kaappeihin vuosin varrella, melkein sai minut epätoivon partaalle. Toisaalta, homma on hidasta, sillä välillä sieltä kaapeista löytyy sellaisiakin aarteita, että pakkohan niitä on jäädä selailemaan. Minulla on tapana säilyttää vaikka mitä krääsää vuosien varrelta, eilen törmäsin kansioon joka on täynnä lippulappusia Kanadan ajoilta. Löysin myös vanhan päiväkirjan, jonne olin kirjoittanut 20-vuotis synttäreistäni, ajalta jolloin asuin vielä Suomessa. Jestas sentään, en voi uskoa että olen oikeesti kirjoittanut jotain sellasta 20-vuotiaana! Saatika sitten kun löysin niitä vielä vanhempia päiväkirjoja :) Ja sitten löytyi esseitä ensimmäiseltä yliopistovuodelta. Varsinkin se maantiedon essee jossa arvioin populaarikulttuurin vaikutusta kansallisidentiteetin muodostumiseen oli erityisen hauskaa lukea. Esimerkkinä piti käyttää Braveheart-elokuvaa. Good times!

Sisustaminen on mitä ihaninta puuhaa, ja nykyään voinkin viettää tovin sisustuslehtiä selaten, sisustuskärpänen on selvästikin purrut ;) Sen takia olenkin pistänyt paikkoja uuteen kuntoon täällä Suomen päässä ja kyllä nyt näyttää ihanalta! Hullareidenkin muutamat ostokset olivat sisustusosastolta (vaateosastolle mennessä olisi tarvinnut vähintään panssariajoneuvon, niin hurjalta menolta se näytti)!

Tällä kuvalla haluan demonstroida mm. mun uutta (ihanaa) ostosta Briteistä, nimittäin tuota Britti-lippu alustaa. Nörtteilen aina sängyllä ja mun läppäri tykkää kyttyrää kun pidän sitä sylissä joten tuo tarjotin on mitä oivin ratkaisu tähän pulmaan! Ja siinä on toiselle puolelle sellainen ihana hernepussi"tyyny", joten sitä on myös pehmeä pitää sylissä.




Vihdoinkin sain ihanat kaverin antamat kuvat seinälle. Rakastan näitä! Nykki tulee aina olemaan suosikkikaupunkini, ja Lontooseen taidan tehdä lähemmin tuttavuutta pikapuoliin..


Mun ihana korttitaulu!

4 kommenttia:

  1. ihana toi alusta! oon ite lähössä lontooseen tässä kevään aikana ja pitääpä yrittää hamstrata tota lippukamaa:D

    VastaaPoista
  2. Eks olekin Elli! Mä olen kanssa ihastunut tohon Britti-lippu kuvioon, Lontoosta sen hamstraus varmasti onnistuu.. Aika helpostikin :D

    VastaaPoista
  3. Sinut on haastettu! http://ioannan.blogspot.com/2011/04/kuvallinen-muisto.html

    P.S. Tykkään sisustustyylistäsi tosi paljon! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!