From St.Petersburg with love (for the last time)

Itse reissupäivistähän olen jo kertonut, mutta minun oli vielä ihan pakko tehdä yksi lisäosa tähän matkakertomukseen. Nimittäin yleinen kuvaus siitä miten minä koin Pietarin.

Matkaan lähtiessämme moni kyseli meiltä, että "miten me nyt Pietariin mennään?". Moni vanhemmista ihmisistä oli käynyt siellä vielä Neuvostoliiton aikaan, jolloin kaupunki oli ymmärrettävästi hyvin erinlainen. Monella on negatiivinen mielipide Venäjästä ja venäläisistä.

Itse en ollut koskaa käynyt Venäjällä joten en tiennyt mitä odottaa Pietarilta. Rehellisesti sanottuna odotukseni eivät tainneet olla kovin korkealla. Silti olin halunnut käydä Venäjällä jo pidemmän aikaa. Olen kuullut negatiivisia mielipiteitä myös Moskovosta, mutta siihen on tietenkin vaikea sanoa juuta eikä jaata, kun siellä en ole käynyt.

Kuten olen jo aikaisemmissa kirjoituksissani todennut, Pietari yllätti sekä minut että isäni hyvin positiivisella tavalla! Ihmiset olivat ystävällisiä, kaupunki todella siisti, en ole ollut ikinä yhtä hienoilla metroasemilla, englantia puhuttiin kohtuullisen hyvin (en olettanut kenenkään puhuvan englantia, joten positiivinen yllätys kun joku puhui) ja kaupungista huokui semmoinen ihana suurkaupungin vilske, jonka sai tuta erityisesti metrossa. Metrotunnelissa ihmisten ystävällisyys kyllä häipyi, kukaan ei odottanut että metrosta tultiin ensin ulos, vaan sinne piti tunkea samaan aikaan sisään niiden ulostulevien kanssa (viidakonlaki ja niinpoispäin).

Meitä luultiin venäläisiksi aika monta kertaa, pari ihmistä tuli kartan kanssa kysymään venäjäksi neuvoa, kirjakaupassa kaksi mummoa rupesi puhumaan minulle venäjäksi (ja jatkoi vaikka sanoin englanniksi etten ymmärrä) ja monta kertaa aloitettiin puhumaan ravintoloissa ensin venäjäksi. Vain mainitakseni muutaman tapauksen. Joten ehkä me saatiin ystävällistä kohtelua kun näytettiin venäläisiltä. Tai sit ei. Mene ja tiedä.

Meille oli todella mukana artikkeleita Pietarista joita oltiin leikattu irti lehdistä ja varsinkin Aamulehden-artikkelin perusteella ensimmäistä kertaa metrolla kulkiessani puristin käsilaukkuani rystyset valkoisina kun olin varma että joku varastaa sen väkivalloin heti ensi minuutilla. Vaikea sanoa kävikö meillä tuuri vai mikä, mutta en kertaakaan kokenut oloani turvattomaksi tai pelännyt että minulta varastetaan jotain. Tyhmä ei tietenkään pidä olla. Keskustan ulkopuolella voi tietysti olla erilaista, mutta tälläinen olo minulle jäi kun oltiin kävelty ja liikuttu ympäri Pietarin keskustaa niin päivällä kuin illallakin.

Artikkelissa oli myös neuvottu kantamaan passikopiota mukana, koska miliisit saattaisivat kysyä passia kadulla. Noh, ei ne kyllä meistä ollut kiinnostunut vaan enemminkin niistä kaukaasialaisten näköisistä hepuista. Ja kyllä, tämä tuli todistettua. Miliisit usein liikkuivat alikulkutunneleissa jossa sitten vetivät näitä henkilöitä syrjään kysyäkseen papereita.

Aamulehden artikkelissa todettiin vikana lauseena suurin piirtein näin: "olihan se eksoottista, mutta oli helpottava tunne päästä taas Suomeen". Noh, minä en kokenut mitään helpotuksen tunnetta, vaikka koinkin Pietarin ihanan erilaisena.

Nyt suunnitellaan josko ehdittäisiin käydä lyhyellä matkalla Pietarissa jo tänä kesänä. Se oli niin kiva paikka.

P.S. Reissun ainoat humalaiset (suomalaisia) näin Venäjän Suomen rautatieasemalla kun oli aika lähteä kotiin. Viehättävää sanoisinko.