tiistai 3. huhtikuuta 2012

Off to Singapore!

Keskiyön paikkeilla olisi sitten edessä lähtö Singaporeen. Sen edessä seisoo vain pari juttua:
a) en ole vielä purkanut matkalaukkuani Suomeen paluun jälkeen ja tällä hetkellä huvittaisi vaan ottaa äidin laukku lainaan ja jättää omakin vielä purkamatta. Se voisi olla kyllä aika saamatonta.
b) passikin pitäis jostain kaivaa, se on jäänyt jonnekkin samalla tielle ton matkalaukun purkamisen kanssa.

Mä en yleensä jaksa kauheasti stressata mistään reissuista ja yleensä pakkaukset hoituu nykyään aika rutiinilla (paitsi muuttopakkaus). Vaikka olen mielestäni suunnitelmallinen ihminen, se harvemmin pätee reissuihin. Koska nyt oleilen Singaporessa kuitenkin aika kauan (2 viikkoa) ja yliopistohommat painaa päälle, on täytynyt vähän miettiä että mitä tarvitsen mukaan. Elektroniikan määrä jota aion ottaa mukaan on aika iso. On läppäri, kamera, puhelimen, Kindle ja sitten niille vielä kaikki johdot. Inhoan johtoja ja kaikki nää "välttämättömyydet" vie hirveästi tilaa.

Sen lisäksi inhoan lentämistä ja nyt mun pitäisi nököttää siinä sardiinipurkissa 11 tuntia. Viimeksi tosin kun olen viettänyt pidemmän aikaa koneessa kuin sen 3 h, lensin Kanadaan ja katsoin leffoja koko yön läpi kun koukutuin omaan telkkariin. Joten ehkä se lentomatkakin menee ihan hyvin. Ja tulihan sitä Kindleekin ladattua pari uutta kirjaa ;)

Vaatteiden osalta pakkauksen tulisi kuitenkin olla helppoa: kesämekot ja bikinit mukaan. Ei varmaan tarvitse huolehtia edes painorajoista! Paitsi että toistaiseksi sekin on vasta tällä asteella:


Eli kamat on levitetty sängyn päälle ja nyt ihmettelen mitä haluan mukaan..

Höpinät täällä blogissa jatkuu varmaan melko tavalliseen tapaan mun reissun aikana, kyseessä kun ei ole minuuttiaikataulu-loma ja kone lähtee mukaan..Joten stay tuned ;)

4 kommenttia:

  1. Oi, hyvää matkaa! Muista ottaa kuvia!

    VastaaPoista
  2. ah, jääkylmässä huoneessa istuessa ja räntäsadetta tuijotellessa käy kyllä kovasti kateeksi! :D mahtavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitoksia! Mä luinkin tänään Hesarista et Skotlantiin oli tullut niiden helteiden jälkeen takatalvi :) Suomes vaan talvi jatkuu..

      Poista

Kiva kun kommentoit!