torstai 17. marraskuuta 2011

Vapaailta

Eilen meillä olikin ryhmäpresentaatio terrorismi-kurssilleni aiheesta Law,Liberty & Torture. Eli periaattessa argumenttimme käsitteli voidaanko lakia "kiertää" ja kiduttaa ihmisiä tapauksissa joissa yritetään saada terroristeja kiinni kansallisen turvallisuuden nimissä. Tämä aihe herättääkin aika voimakkaita mielipiteitä..

Kuitenkin, esityksen jälkeen neljän aikaa iltapäivällä huomasin ihmeen. Minulla ei nimittäin ollut mitään yliopistohommia tehtävänä tai tapahtumaa jonne mennä. Olisin voinut mennä yhdelle yleiselle luennolle mutta sekään ei ollut pakko.Tai tottakai olisin voinut aloittaa esseiden teon, mutta... Siis vapaa ilta!?! Yleensä olen tottunut että loppuviikkoa kohden aikataulu aina helpottaa mutta yleensä keskiviikot ovat olleet tosi kiireisiä.

Sen sijaan että olisin mennyt pöhnöttämään kotiin (ja ajatus siitä ei muuten yhtään huvittanut), sain houkuteltua kaverin mukaan ja päätettiin että mennään hieman nuuhkimaan joulutunnelmaa Covent Gardeniin ja sitten drinkeille Sohoon.


Kaikki aina sanoo että Covent Garden on hirveä turistirysä ja kamala paikka muutenkin, mutta eilen siellä oli jotenkin tosi hiljasta ja aivan ihana tunnelma. Olen aina tykännyt Covent Gardenista, mutta tietysti jos se on täyteenammuttu ei siellä huvita kulkea. Sielläpäin tulee liikuttua muutenkin melko usein, se on aivan kampuksen vieressä ja jos haluaa kavereiden kanssa käydä hieman syömässä, suunnistamme yleensä Covent Gardenin kulmille. Koska yleensä kaikki haluaa vaan epätoivoisesti pois kampusalueelta :)

Jokatapauksessa, kierreltiin hieman ympäri Covent Gardenia eilen ja ihailtiin joulukoristeita. Täytyy kyllä sano että tuli niin jouluinen fiilis!























Matkaa jatkettiin Sohoon josta löytyi paljon ihania pikku kahviloita, baareja ja ravintoloita. Sohon kautta lähdettiinkin vielä tapaamaan kaverin kaveria, jonka jälkeen olikin aika lähteä pistämään unta pipoon.
Ihanan rentouttava vapaailta meni kaverin kanssa juoruillessa, just what I needed. 


Tänään pitäisikin sitten mennä kavereiden kanssa leffaan tai jotain muuta kivaa. Nythän näitä vapaailtoja on oikein olan takaa!



3 kommenttia:

  1. Tämäpä juuri kv-lainsäädännön kompastuskivi, koska ei ole olemassa "maailman poliisia" joka valvoisi kaikkien oikeuksia valtiot palaa omaa peliään. Valitettavasti kv laki on "jalostunu" vanhoista tavoista itsenäisten mahtivaltioiden suhteista mikä kyllä näkyy maailmassa ja erityisesti terrorismikeskustelussa. Musta ihmisoikeudet tulisi menee aina ensin sillä ilman ihmisiä ei ole valtioita.

    VastaaPoista
  2. Evelyn, joo olet kyllä ihan oikeassa tossa. Eräs ehdotti semmassa että jos annettaisi sanktiota valtioille jotka rikkois ihmisoikeuksia ja kiduttaisi. Noh, aina voi YK yrittää jotain tehdä mutta USA:n tapauksessa sekin on aika tyhjä arpa. Ja kun todella ei ole mitään "maailman poliisia".
    Keskusteluiden bottom line meillä oli että kidutus ei ole koskaa oikein periaattessa, mutta...ja sitten tulee näitä harmaita alueita, ja esimerkkejä kuten "ticking time bomb". Mutta kuten sanottu, ihmisoikeuksia pitää kunnioittaa kaikissa tapauksissa.

    VastaaPoista
  3. Ihanna näköistä - kyllä tosta tulee joulu fiilis !!!!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!