Ensimmäisten päivä

Eilinen oli ensimmäisten päivä. Taas vaihteeksi. Välillä tuntuu että Lontoossa jokainen päivä on jollain tapaa ensimmäisten päivä.

Tiedättekö mitä tein eilen aamulla klo.09.00?

Nappasin ensimmäistä kertaa tuollaisen Barclaysin-mainospyörän ja PYÖRÄILIN yliopistolle. Joo, nyt voin kuvitella kuinka nyt ihmettelette siellä ruudun toisella puolella että mitäs kummallista tässä on? No se kuulkaa on  pienoinen ihme että olen vielä hengissä.
Täällä kun pyöräillään LIIKENTEEN SEASSA, hullujen taksi-ja bussikuskien seurassa, VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA tietä. Jep. Ajattelin päätyväni jonkun bussin alle ja työmatkalaisten päänvaivaksi (koska mun bussin alle jääminen olis hidastanut niiden matkaa) yliopiston kirjaston sijaan. Täytyy sanoa että suuri kunnia mun elonjäämisestä kuuluu kaverille joka näytti reitin, pysyi koko ajan mun edessä ja näytti selkeästi minne mennään seuraavaksi. Mutta täytyy kyllä todeta että siinä vaiheessa kun pyöräilin kahden double deckerin välissä, kummallakin puolella tilaa ehkä 20 cm busseihin, vain koska niiden eteen piti päästä..oli kyllä äitiä ikävä. Paitsi että äidille en uskaltanut kertoa asiasta vasta kun olin selviytynyt yliopistolle saakka (säästin sut ennenaikaiselta vanhemiselta äiti!).
En ehkä kyllä ikinä uskaltaudu yksin aamuruuhkan sekaan, mutta voisin mennä pyöräilee jonnekin puistoon. Se olis sopivaa mun mielenrauhalle (ja varmasti myös äidin).

Noi Barclaysin-pyörät on kyllä tosi käteviä! Pisteitä löytyy ympäri kaupunkia, homma toimii luottokortilla ja 24 h pyöränkäyttö maksaa vaan 1 punnan. Suosittelen! Mutten kyllä aamuruuhkassa. Tai iltaruuhkassakaan sen puoleen. Itseasiassa, pysytään kaikki vaan puistoissa, jookos?

Kävin ensimmäistä kertaa oman kurssiohjelmani järkkäämällä lounas seminaarilla. Näitä on järjestetty pitkin syksyä ja nyt taas keväällä, mutta eilen jaksoin ensimmäistä kertaa raahata itseni sinne. Shame on me. Mutta onneksi raahasin: a) sieltä sai ilmaiset lounasleivät (opiskelijan unelma) b) aihekin oli mielenkiintoinen (Iraki-pakolaiset).

Kaverini vei minut ensimmäistä kertaa aivan hurmaavalle kadulle - Edgware Roadille. Katu on tunnettu Lähi-Itämaisuudestaan (onkohan tämä edes sana), sieltä löytyy vaikka mitä ihania ravintoloita esim. libanonilaisia ja marokkolaisia. Aivan mahtava katu ja tälle pitää varmaan omistaa ihan oma postaus kunhan vaan palaan sinne kameran kanssa. Istuin myös ensimmäistä kertaa terassilla ulkona helmikuussa. Okei, oltiin lämpölamppujen alla... Juotiin minttuteetä, nautittiin libanonilaista ruokaa ja kaveri poltti shishaa (joka tuoksu hyvältä). Ah, rakkautta!

Siivosin myös huoneeni ensimmäistä kertaa viikkoon. Ja trust me,  niin oli aikakin. Se oli ihan kammottavan näkönen. Kumma juttu että vaikka kuinka rakastan siistiä huonetta, on sen puhtaanapitäminen aina ihan mahdotonta. Väitän että pieni huone menee helpommin sekaisin kuin iso huone. Tai sit se johtuu mun laiskuudesta..

P.S. Kaikki kuvat on otettu netistä (www.weheartit.com), koska pelkäsin mun pyöräilykohtausta liikaa jotta olisin raahannut kameran mukaan. Se kamerahan olisi voinut vaikka lentää Thamesiin...Tai niiden pahamaineisten bussien alle.