30/04/12

Mulle on jäänyt traumat vapusta vm. 2009, joka olikin edellinen kerta kun olen viettänyt vapun Suomessa. Olin juuri viettänyt edelliset 8 kk Kanadassa. Se vappu oli mielenkiintoinen kokemus joka sisälsi todistamista kuinka ihmiset oksensi kaikkialle, ihmisiä oli ylipäätänsä liikaa ja ne oli epäkohteliata (varsinkin Kaivohuoneen jonossa). Sen lisäksi olin aivan selvinpäin mikä taisi olla vikatikki myös, koska silloin huomaa kuinka idiootisti kaikki muut käyttäytyy. Kaikki näytti vaan ihan kamalalta. Pitäisi olla opiskelija Suomessa jotta vappu olisi hauska (mun teoria) tai vaihtoehtoisesti olla hyvät kotijuhlat. Olen leimannut siis itseni anti-Vappu ihmiseksi ja sen takia nykyään ei harmita tippakaan (haha) että tämä juhla menee ohi.

Kuitenkin, vaikka vappu ihmisiä en olekaan, tiedostan sen mielessäni kevään alkamisjuhlaksi, ja sellainenhan se täällä Lontoossakin oli. Nimittäin aamulla näin ihanat valonsäteet kurkistelevan verhojen takaa ja en ollut uskoa silmiäni: yli viikon kestävä sadeputki oli loppunut ja ulkona oli (melkein) kesä!

Kaupungin (melkein) paras terassi löytyy ihan omalta yliopistolta, jossa nauttitiin ihanasta kelistä kavereiden kanssa. Oltiin urheana raahauduttu klo.9.30 alkavalle kertausluennolle joten haluttiin syödä kunnon aamupalat ja tämä terassi oli juuri loistava paikka siihen.

Kaunis keli johti siihen että luistettiin vielä hetki opiskeluhommista ja tehtiin pieni kävelyretki Covent Gardenin suuntaan ja syötiin kevään ekat irtojätskit. Ah, rakastan tälläistä keliä! Tosin täytyy samaan hengenvetoon todeta että se sateinen keli oli huomattavasti parempi opiskelumotivaation kannalta. Kuka nyt haluaisi kirjastossa istua kun ulkona on niin kaunis keli?

Kuitenkin, oikein hauskaa vappua kaikille, vaikkei tätä ketätkään muu varmaan lue tänään kuin muut ulkosuomalaiset :) Olenko ainoa anti-Vappu ihminen, vai löytyykö sieltä ketään muuta? Vai enko vain tajua tätä juhlaa?

P.S. Sorry rakeisesta kuvista, latasin ne moneen kertaan mutta ne olivat aina vaan rakeisia...

Pientä juhlintaa

Synttäriviikonloppu oli oikein ihana, ja kuten Feissarissakin totesin, ei se tunnu niin pahalta täyttää 25-vuotta kun on maailman parhaimmassa kaupungissa, ihanimmassa seurassa.

Perjantaina oli lopputyön tutkimussuunnitelman palautuspäivä. Kuten aiemmin totesin, tuli sen kanssa tuskailtua oikein urakalla ja aihe vaihtui kyllä niin täysin päinvastaiseen kuin silloin aikoinaan pari kuukautta sitten ajattelin. Mutta toivon mukaan tästä tulee ihan hyvä. Fingers crossed.


Olen jäänyt koukkuun nyt tuohon Instagram-sovellukseen kun sillä saa niin kätevästi heti muokattua kuvia. Joten tässäpä hieman kuvia viikonlopulta.

Synttäridrinkit nautittiin ekaa kertaa terassilla Covent Gardenissa. Oli todella kaunis ilma (varmaan ainut päivä täl viikolla kun ei ole satanut) ja ihmiset olivat hyväntuulisia. Kyllä se aurinko kummasti vaikuttaa mielialaan.

Käytiin syömässä jo hyväksi todetussa intialaisessa Covent Gardenissa (Masala Zone), joka on vähän kuin Pizza Express mutta intialaisella ruualla ja paremmalla palvelulla. Ja mukana olleet ystävät jotka oikeasti tietävät miltä oikean intialaisen safkan kuuluu maistua, kehuivat paikan ruokaa. Minua lahjottiin myös maailman söpöimmällä cupcakella (joka oli valitettavasti jo hieman kärsinyt kuvanottohetkellä) sekä parilla muulla ihanalla jutulla.














Lauantai-aamu (tai päivä) alkoikin sitten creppien teolla. Me ollaan kaverin kanssa nykyään aika mestareita tässä. Tällä kertaa vuorossa oli kinkku-juusto täytteet ja sitten perinteiset nutella-banaani. Voin kertoa että niiden creppien jälkeen mulla oli todellinen food baby kumpu edessä. Tosin ei olla kyllä maailman siisteimpiä kokkeja..

Keli on ollut vähintäänkin sateinen koko viime viikon ja lauantai-iltanakin satoi vettä taas vaihteeksi oikein kunnolla. Olisi melkein tehnyt mieli pysyä sisällä koko illan, mutta olisi ollut ehkä vähän noloa skipata omat synttärijuhlat? Nolointa kuitenkin oli, kun emme löytäneet juhlapaikalle. Joka loppuenlopuksi sijaitsi sitten n.50 metrin päästä metroasemasta. Mutta koska minä ja kaverini yhdistettynä ollaan maailman toivottomin kaksikko mitä tulee suunnistamiseen, onnistuimme tekemään sellaisen reilun kilometrin ympyrän ennenkuin löydettiin baariin.  Great success.

Tämä päivä on mennyt tosi terveellisellä setillä kuten pizzalla ja Ben & Jerrysillä. Ja ulkona sataa taas vaihteeksi vettä. Huomenna alkaa todenteolla kertaus tentteihin, tänään pitäisi vielä aloittaa yhtä esseetä. Eli seuraavat pari kuukautta ohjelmaan kuuluu tentit ja lopputyö. Saa nähdä miten tylsäksi tämän blogin meno muuttuu :)

Little Miss Sunshine

Heräsin tänään klo.6.30 vesisateen ropinaan ( ja ärsyttävään herätyskellon ääneen).

Rupesin panikoimaan lopputyöni tutkimussuunnitelman viimeistelystä. Viimeistelyllä tarkoitan sitä että otsikko ehti muuttua ainakin viisi kertaa ennenkuin pääsin kampukselle saakka. Googletin "essay title generator" mutta vaikka sellainen löyty, ei siitä ollut apua.

Vettä satoi taas vaihteeksi kuin Esterin perseestä, mutta huomasin hymyileväni kuin idiootti. Rakastan Lontoota. Korvilla soi hyvä musiikki, minä bussissa katsomassa kun ihmiset sinkoilee edestakaisin pakoillen vesisadetta. Päätin että mun on pakko saada Union Jack-kuvioinen sateenvarjo.

Aamukahville kampuksen kahvilaan ja kone auki. Aika ruveta taas muuttamaan sitä dissen otsikkoa ja sisältöä. Googlettaa uusia artikkeleita.

Päivän todellinen hymynaihe kuitenkin saapui luokseni aamupäivällä. Genocide-kurssin proffa jota olen pelännyt kuollakseni koko lukukauden, laittoi essee feedbackia. En ensin uskaltanut avata sitä koska olin varma että se repii mun argumentin kappaleiksi ja kysyy multa että miten ihmeessä olen ikinä päässyt tähän yliopistoon sisään. Se on nimittäin tarkka. Ja helkkarin hyvä. Mutta ei. Essee feedbackistä löytyi sanoja kuten "very good, very intresting argument, very good essay". Yksi exellentikin löytyi. Hieman hymyilytti sen jälkeen (ja normaalisti en muuten hehkuta arvosanoja koska olen varma että pilkka kalahtaa omaan nilkkaan, mutta jos nyt tän kerran).

Sen jälkeen vielä tapaamaan mun omaa ohjaajaa, josta en vaan valitettavasti pidä. Tai siis hän on mukava tyyppi mutta tulen yleensä hänen toimistostansa ulos aina vaan epätoivoisempana. Ensin luulin että koko dissen (eli sen lopputyön) aihe menee vaihtoon, nyt lopputuloksena on että case study menee vaihtoon. Huah. Huomenna se pitäisi sit palauttaa.

Kotiin päästyäni olin jotenkin niin harmistunut että kävin ihan suosiolla ostamassa purkin Ben & Jerrysiä ja kummasti helpotti.

Ja huomenna koska on mun synttärit, olen päättänyt että pidän puoli-vapaapäivän. Tosin mun täytyy mennä juttelee yhden kurssin ohjaajan kanssa mun tutkismusesseestä ja palauttaa se typerä disse-suunnitelma. Mutta muuten pidän vaan vapaata. Ja teen kivoja juttuja ja illalla syömään kavereiden kanssa. Koska sit lauantaina onkin oikeat synttäribileet ja kaveri lupautui tekemään mulle creppi-aamiaisen (ihana kaveri!).

Siis katsokaa nyt näitä kuvia, Lontoo on vaan niin ihana!

Mökkihöperö

Olen tänään ollut ihan mökkihöperö. Eilen totesin että meidän kirjastoon on ihan turha mennä koska sinne ei yksinkertaisesti mahdu. Ja en liioittele yhtään. Ei mahdu. Joten luin sitten kampuksen kahvilassa kuulokkeet korvilla. Sekin oli kyllä ärsyttävää. Itseasiassa meidän koko kirjasto on ärsyttävä. En ole koskaan tykännyt siitä.

Tänään on kuitenkin keli ollut aivan juuri sieltä, joten päätin jäädä kotiin opiskelemaan. Valitettavasti vaan opiskeluiden lisäksi olen leikkinyt puhelimen kanssa ja yrittänyt synkata sitä viimeisen tunnin. Olen myös yrittänyt lähteä hakemaan lounasta lähikaupasta ja sen takia olen nyt pitänyt taukoa mun dissesuunnitelmista (sanoinko et aihe vaihtui TAAS), mutta kuolen tällä hetkellä nälkään koska en suostu lähtemään tuonne sateeseen.

Sen lisäksi viihdytin itseäni ottamalla kuvia mun mutanttimustikoista. Oikeasti, ne oli valtavia! Mun peukalonpäänkokosia!

Ja niin, väsäsin itselleni Instagram-tilin, josta en tiedä miten sitä käytetään, mutta koska tykkään ottaa kuvia, kuulosti tämä oivalta idealta. Jos ymmärsin oikein niin siellä seuraillaan sitten muiden käyttäjien kuvia (?) ja mun kuvia löytyy nimellä lurabella. Tällä hetkellä sieltä löytyy tasan yksi kuva mun sotkuisesta huoneesta, koska mainitsinko jo etten ole poistunut tästä 8 m2 huoneesta tänään?

Ja oikeasti, en tajua miksi edes kirjoitan tällästä hölönpölöä kun voisin oikeasti kirjoittaa jotain järkevääkin. Nyt vaan tuntuu ettei aivot kykene siihen.

Koska oikein säkenöin positiivista henkeä tänään niin nyt lähden sinne kauppaan kun sade loppui. Ja alkoi taas. I hate London. 

P.S. Onneksi voin olla onnellinen siitä että mulla on niin kivoja kavereita joiden kanssa vietetiin ihana Skype-puhelu maraton eilen. Argentiinasta Lontooseen, Brysseliin ja Helsinkiin - kyllä tää maailma pienenee koko ajan ;)

P.P.S. Miksi aina tenttien aikaan pitää koukuttua uusiin sarjoihin ja valvoa yömyöhään katsoen niitä? Tällä hetkellä maratonputkessa on Hart of Dixie.

L-town

It's good to be back.


Vaikka keli onkin ollut vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta täällä on ihanan vehreätä ja keväistä silti!
Paluu arkeen tapahtui 9.30 aamulla maailman turhimmalla kertausluennolla. Hieman myös väsytti kun eilisilta tuli vietettyä ihanien kavereiden kanssa jotka olivat Lontoossa visiitillä. En tiedä, aina odotan että ehkä tällä kertausluennolla sanotaan jotain maailmaamullistavaa. Noh, ei sanottu, vaan sama kaava toistui, eli kerrotaan kuinka tentteihin kerrataan. "Valitkaa x määrä aiheita, lukekaa, tehdää itsellene aikataulu". No shit Sherlock. Luulisi että postgraduate-opiskelijat sen jo tässä vaiheessa osaisi. Paras neuvo kuitenkin oli, että älkää ikinä jättäkö tyhjää vastausta vaan "make something up. Anything".

Muuten arkeen paluun kanssa on ollut vähän kompurointia. Monet tavarat on piiloutunut ja esimerkiksi Oyster Cardiani en löydä mistään. Sen lisäksi jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja pyykkikorikin on jotenkin mysteerisen täynnä.

On kuitenkin kiva palata ns. normaaliin arkeen, vaikka luentoja ei enää olekaan. Nyt se on vaan yksinäistä kirjastossa puhertamista. Mutta se on sitä opiskelijan arkea.

Mulla olisi kaikenlisäksi kaikkia (mun mielestä) kivoja aiheita mistä haluaisin tänne blogiin kirjoittaa, mutta nyt ei edes aika riitä. Ehkä niitä ehtii tässä pikkuhiljaa toteuttamaan. Ja toivon mukaan mulla ei ole sitä sanavahvistus-juttua tuolla kommenttiboksissa? Ei pitäisi olla, mutta vinkatkaa jos on, vihaan sitä.

Nyt taidan ruveta suunnittelemaan sitä lukuaikataulua ja perjantaillekin pitäisi löytää joku kiva ja kohtuuhintainen ravintola, jotta synttäreitä voisi juhlistaa..

Loppukevennyksenä toimii kuva vielä kotoa. Katottiin yhdessä Marskin kanssa Downtown Abbeytä. Mun mielestä se oli niin söpö kuin tuijotti telkkarin ruutua niin intensiivisesti :)

Yläilmoissa

No olihan mun pakko. Viipotellaan nimittäin tällä hetkellä korkealla korkeuksissa, matkalla Suomesta Lontooseen. En voi kuin kehua Norwegian Airin toimintaa ja palveluita. Onhan se aika kiva ettei tartte olla netistä erossa edes lentomatkan aikana ;)

3 päivää kotona meni kamalan nopeasti, mutta silti ehdin tehdä ja nähdä. Juhlittiin mun synttäreitä ennenaikaisesti, pusuttelin koirulin kanssa ja nukuin. Ja paino sanalla nukuin. Lauantai-iltana (vanhus kun olen) menin yhdeksältä nukkumaan ja heräsin tyytyväisenä seuraavana aamuna kuudelta. Eli ehkä se aikaero painoi hieman. Katsoin myös Voice of Finlandin finaalin ja ihmettelin minkälaisia tyyppejä siihenkin finaalin oli päässyt. Mun mielestä ne oli kaikki kamalan huonoja. Paitsi se Koivuniemen suojatin "Äiti" kappale iski lujaa. Mut muuten kaikki finalistit oli mun mielestä tosi mitäänsanomattomia.
Kävin myös Hulluilla Päivillä ja todellakin hullaannuin Akateemisen pokkariosastolla. Pakko oli ostaa pieni pino pokkareita kun sai niin edullisesti!

On kiva palata taas Lontooseen, vaikka aina siellä lentokentältä tuntuu hankalalta sanoa taas heipat perheelle. Vaikka sen on jo monta kertaa tehnyt, ei se ikinä tule helpommaksi...

Nyt on edessä kuitenkin tiukat 2 kk lukemista ja ahkerointia. Edessä neljä tenttiä, kaksi esseetä ja lopputyön valmistelua. Vaikka itse lopputyön kirjoituksen jätän suurimmalti osin kesälle kun syyskuussa on palautus. Vuokrasopimus loppuu 30. kesäkuuta ja vaikka olen päättänyt että Lontooseen haluan jäädä, niin kesän tulen luultavasti viettämään Suomessa. Minne tämäkin vuosi on mennyt? Juurihan mä aloitin maisteriohjelmassa ja nyt ollaan jo melkein loppusuoralla. Ihan kamalaa.

Vaikka nyt alkaa tiukka kuri opiskelujen suhteen, on tuleva viikko jo täynnä myös muuta ohjelmaa. Tänään illalla nään heti kavereita jotka ovat Lontoossa lomalla, lauantaina juhlitaankin tuplasynttäreitä isojen bileiden merkeissä. Että ei tämä paluu arkeen tule turhan rankkaa olemaan...

Palaillaan Lontoosta!

P.S. Todistin muuten hauskimman keskustelun ever, kun lentokonetta lastattiin..Kaksi parikymppistä tyttöä ei osannut näköjään numeroita, minä istun rivillä 13 ja heidän paikkansa oli rivillä 9. "Onks se sit niinkuin ennen tätä riviä 13?" "Öh, kysytään tolta lentoemännältä". "Missä on rivi 9?".
Hieman nauratti...Eihän nää rivit mene kun numerojärjestyksessä..

Apinat apinoiden joukossa

Mun viimeisenä päivänä Singaporessa päätettiin lähteä käymään Singaporen keskellä sijaitsevassa "viidakossa". Päätettiin lähteä koska sen pitäisi alueena olla kaunista, paljon erilaisia luontopolkuja ja meidän päätavoite olla mennä kävelemään Treetop trail, eli sellaiselle sillalle joka on rakennettu puiden latvojen korkeudelle.

Ei ollut kyllä taas kaikki muumit laaksossa kun aamulla lähdettiin kämpiltä. Okei, otettiin iso vesipullo mukaan mutta siihen se järki loppuikin. Minä laitoin perussandaalit jalkaan (noh, ei kyllä ollut muita vaihtoehtoja, en jostain syystä ottanut patikointiin soveltuvia kenkiä mukaan) ja matkaan lähdettiin yhden croissantin voimin. Todella viisasta lähteä näillä eväillä talsimaan +30 asteen helteessä viidakkoon.  Oma sandaali meni vielä rikkikin puolessavälissä matkaan, mutta ei hätää, todelliseen MacGyvermaiseen tapaan viritän pompulasysteemin jalan ympärille ja taas jatkettiin matkaa.

Kuitenkin, jos aloitettaisiin alusta. Bussi jätti meidät 5 km kävelymatkan päähän tästä kyseisestä Treetop traililta. Helppo nakki. Paitsi että harhauduttiin vähän reitiltä ja päätettiin ottaa sellainen rantareitti määränpäähän joka toisi sellaiset ekstra 3 km. Onneksi otettiin tuo reitti, koska se oli hauskin osuus koko patikoinnista. Nähtiin nimittäin vaikka minkälaisia elukoita! Kilpikonnat ja yksi iso lisko tuli heti vedessä vastaan. Sen jälkeen kohdattiin lenkkeilijä joka varoitti että polulla on paljon apinoita. Jaaha. Mielenkiintoista.

Siinä ne apinat käyskenteli polulla ja ei ollut moksiskaan vaikka heidän ohitse käveltiin. Polun varrella oli monta kertaa kylttejä että apinoita ei saa syöttää, ja vaikka ne kesyjä olikin, ei ne onneksi ollut turhan röyhkeitä ja lähestynyt ihmisiä.

Sit siellä oli pari apinan poikasta! Ne näytti ihan trolleilta! Muistatteko ne pienet peikot erivärisine pystytukkineen lapsuudestanne? Ne oli JUURI se näköisiä. Paitsi et niiden pystytukka oli kyllä ihan ruskee.

Matka jatkui pysähtyen ottamaan kuvia erinäisistä liskoista ja muista otuksista. Usko alkoi loppumaan, että päästäänkö me ikinä määränpäähämme. Järkyttävän talsimisen jälkeen (ja tässä vaiheessa oli jumalaton nälkä myös) päästiin vihdoin sinne puu-kävelylle. Joka oli huge disappointment. Sen lisäksi että se oli hirvee pettymys, jouduttiin vielä kävelemään sellaiset 4 km lisää päästäksemme pois sieltä ja lähimmälle bussipysäkille. Bussissa istuttiin sitten sellainen tunti ennen kuin päästiin ihmisten ilmoille syömään. Oltiin molemmat lievästi sanottuna kärttyisiä. Ei tosin ole ruoka koskaan maistunut yhtä hyvältä.

Mutta vaikka väsymys painoi päälle vikat kilometrit ja nälkä oli kova, oli silti ihan mielettömän kivaa! Varsinkin sen ekan luontopolun aikana jolloin juuri nähtiin noi apinat ja muita eksoottisia eläimiä. Hauska oli katsoa kun lenkkeilijät juoksi apinoiden joukossa kun itse mieltää ne eläintarhaan. Mutta toisaalta, löytyyhän niitä poroja ja peurojakin eläintarhoista ;)

Punaviiniseikkailut lentokoneessa

No niin, nyt ollaan taas Suomen maan kamaralla. Olo on vähän tättärää lennon jäljiltä, varsinkin kun se ei valitettavasti mennyt ihan yhtä smoothisti kuin lento Singaporeen päin.

Mieli oli luonnollisesti hieman alakuloinen jo Singaporen päässä, hetkellisten hyvästien sanominen ei ole ikinä helppoa, vaikka olisi kuinka monta kertaa lähtenyt ja palanut uudestaan. Ei yhtään huvittanut astua lentokoneeseen ja istua 11 h sardiinipurkissa, mutta minkäs teet. Kuitenkin, ensimmäiset pari tuntia meni ihan ok, syödessä ja leffaa katsellen, mutta parin tunnin jälkeen vierustoverini punaviinin lappaus alkoi näkyä. Sitä nimittäin meni kurkusta alas reippaaseen tahtiin. Yritin (kohteliaasti) ignoorata kyseisen suomalaisen naisen kokonaan koska halusin nukkua ja hän olisi halunnut rupatella. Iskin kuulokkeet korville ja unta palloon. 3 h unien jälkeen heräsin siihen että kyseinen naishenkilö oli kumonnut n.7 pulloa (sellaista pientä pikkolo-pulloa) punaviiniä. Kyllä, minä laskin. Luonnollisesti tässä vaiheessa hän oli melkoisen rennolla tuulella ja kaatanut sitten ne punkut mun syliin, minun nukkuessa. Mun uudella vaalealle mekolle. Sen verran maistissa oli, että hän ei edes tiedostanut saatika paljon anteeksi pyydellyt tätä kohtausta. "Ai, onko se muka mun punaviinit? No sori". No kuule, minä en mitään alkoholia juonut ja tuskin se punkku taivaastakaan tippui.

Siinä vaiheessa olin niin kypsä että painuin pelastamaan mekkoani vessaan ja ilmoittamaan että älkää pliis tarjoilko enää viiniä kyseiselle naishenkilölle. Otti päähän ja rankasti. Ei niinkään se mekko, mutta lähinnä se, ettei tämä ole ensimmäinen kerta kun törmään lentokoneessa humalanhakuisiin suomalaisiin ihmisiin. Varmasti muunkin maalaiset tekee tätä, en sano että se on pelkästään suomalainen ilmiö, mutta miksi ihmeessä lentokoneessa pitää hakea känniä? Siksi että saa ilmaista alkoholitarjoilua? Ja erittäin epämiellyttävää muille kanssamatkustajille. Todella kiva istua 11 h sardiinipurkissa,sellaisen ihmisen vieressä joka haisee kuin lauantai-illan jälkeinen dagen efter. Jos haluan kokea tälläistä, menen suoraan sinne baariin, lentokoneessa pitää mielestäni saada matkustaa edes joten kuten rauhassa. Ei siinä mitään jos ne olisi omassa rauhassa iloisessa tilassa, mutta yleensä kun ne rupeaa myös häiriköimään kanssamatkustajia.

Yritin uppoutua artikkeliin Skotlannin itsenäisyydestä ettei kukaan puhuisi mulle..

Koneesta lähtiestä sain vielä kävelykepistä päähän. Siinä vaiheessa rupesi  jo naurattamaan. Oli kuitenkin kiva tulla kotiin (edes hetkeksi).

Paitsi nyt se ikuinen matkalaukun purkaus-kirous odottaa...

Botanic gardens ja muita random kuvia

Odottelen tässä justiinsa että mun keskiviikkoisen lennon check-in aukeisi, jotta pääseen bookkaamaan itseni käytäväpaikalla. Mulla on pakkomielle saada istua (varsinkin pidemmillä lennoilla) käytävän puolella, mikään ei ole inhottavampaa kuin istua lytistyneenä kahden ihmisen välissä keskellä. Joten ajattelin tässä samalla aikani kuluksi iskeä vielä parit kuvat eetteriin.

Kävin viime viikolla yksin ollessani Singaporen Botanic Gardenissa. Se on merkitty yhdeksi ehdottomaksi nähtävyydeksi joten päätinpä siellä aikani kuluksi piipahtaa. En ole todellakaan mikään viherpeukalo saatika mikään ekspertti kasvitieteellisissa asioissa, joten keskityin vain ihailemaan ja hortoilemaan ympäri isoa puistoa.
Ja kuvailemaan niitä lukuisia hääpareja joita löytyi puistosta. Siellä sai kyllä varmasti otettua kauniit hääkuvat!

Koska oli kuuma päivä, paikalliset kävelit viisaasti ympäriinsä sateenvarjojen kanssa. Olisi varmaan ollut hyvä idea minullekin (varsinkin kun se sateenvarjo oli mukana), mutta en vaan jotenkin osaa kävellä +30 asteen helteessä sateenvarjon kanssa.

Tämä tönö oli erityisen suosittu niiden hääkuvien otolle.

Ja lätkäisenpä tähän vielä samaan syssyyn pari kuvaa ihan Orchard Rd vieressä sijaitsevasta Farrer Parkista josta mm. Singaporen National Museum löytyy. Ja jossa käytiin sivistämässä itseämme parin tunnin ajan kun kerran ilmaiseksi pääsi sisään. Lontoossa on tottunut niin kivaan systeemiin että museoihin pääsee ilmaiseksi sisään, joten olen nykyään vähän nihkeä maksamaan niiden sisäänpääsymaksuja..

Btw, äiti sun toppis on tosi kiva! Älä ihmettele jos se löytyy mun vaatekaapista tän reissun jälkeen..

Loma täällä todella alkaa lähenemään loppuaan ja huomen illalla lähteekin lento jo Suomea kohti jossa ehdin olla sunnuntaille saakka. Sitten taas paluu Lontooseen (jota kyllä odotan innolla!). Aivan ihana loma on ollut, mutta tietysti tärkeintä on ollut nauttia rakkaasta seurasta.

Palataan sitten varmaan Suomen puolelta, pari juttua olisi kyllä vielä Singaporesta tulossa, joten sorgen jos ne tulee jo korvista ulos :)

Kuulemisiin!

Päiväreissu Indonesian puolelle

Sunnuntaille varattiin lauttaliput ja suunnattiin nenät kohti Indonesiaa, tarkemmin sanottuna kohti pientä Bintanin saarta joka sijaitsee vaan 45 min lauttamatkan päästä Singaporesta.

Ei oikein tiedetty mitä odottaa, meidän päätarkoitus oli päästä "kaupungista pois" ja nauttia ihanista kauniista (luonnon) rannoista joita Bintanin pikkusaarella sijaitsee. Ja ylipäätänsä ottaa rennosti. Saari on tunnettu siitä että Singaporessa majailevat expatit tulee sinne viettää aikaa viikonlopuksi, golfailee ja hengailee luksus resorteissa. Saarella menee kaksi lauttaa ja siinä mielessä otettiin ehkä ns.huonompi lautta, eli juuri se joka meni tänne resort-alueelle, eikä sinne Bintanin pääkaupunkiin. Siitä huolimatta meillä oli tosi kiva päivä!
Passintarkastuksessa jonotettiin melkein yhtä kauan kun itse lauttamatka kesti, Indonesiaanhan voi ostaa turistiviisumin paikan päällä joten siinä eri pisteille jonottaessa hiukan kesti..

Päätettiin sitten että jotain muutakin tältä saarelta on nähtävä kuin vain rannat, joten otettiin sitten sellainen pieni kiertue lähellä sijaitsevaan Mangrove-puistoon. Kyyditsijänä meillä oli mukava opas ja hauska pikkuvene ja sillä sitten mentiin siellä puiden seassa välillä vähän kapeampia suistoja pitkin..Siellä voi nähdä erilaisia eläimiä myös, kuten apinoita ja käärmeitä. Ja eikös me poikaystävän innostukseksi nähty sitten Mangrove käärme (erittäin myrkyllinen) ja python. Mun innostus oli tasan nolla - inhoan käärmeitä.

Tän jälkeen lähdettiin metsästämään lounaspaikkaa ja päädyttiin paikkaan josta sai valita itse rapunsa chili crabiin. Jaettiin sitten valtavat annokset tätä kuuluisaa ruokaa, tosin itse tyydyin syömään enemmän riisiä, oli vähän liian tulista mun makuun.

Seuraavana vuorossa sitten ranta ja rauha. Ja rauha tosiaan koska kiivettiin tollaisen pienen kivikon yli, lahdenpoukamaan jossa ei ollut ketään muita kuin me. Ja pari liskoa. Aivan mieletön iltapäivä. Annan ehkä kuvien puhua puolestaan (sori, niitä tuli paljon mutta en vaan osannut valkata kaikkien ihanien joukosta!).

Vaikka sää oli hieman pilvinen, päästiin silti näkemään ihana auringonlasku meidän omalta pieneltä rannaltamme.

Pala Indonesiaa kantautui myös meidän mukana Singaporeen - nimittäin hiekan määrä mitä tuli mukana on aivan infernaalinen. Sitä on joka puolella..Kun nostettiin kamoja repusta niin hiekka oli ripustautunut aina pyyhkeistä lähtien mun kameraan saakka.

Indonesiaan täytyy varmaan vielä joskus päästä uudestaan, tämä lyhytkin pyrähdys antoi positiivisen kuvan maasta ja sen ihmisistä!

Harbour

Perjantaina oli aivan järkyttävän kuuma ja aurinkoinen päivä. Siis joka päivähän tääl on kuuma, mutta perjantaina aurinko ei mennyt kertaakaan piiloon pilvien taakse, joten enkös sitten koko päivän kävelyjen jälkeen ollut järkyttävän punainen.

Päätin lähteä satamaan päin ja ajatuksena oli mennä sitten tarkastamaan myös Sentosa-island joka on siis keinotekoinen saari Singaporen edustalla, jonne pääsee kätevästi julkisilla. Satama-alue oli todella nättiä, en mennyt siis sinne alueelle jossa kaikki rahtilaivat on, vaan tämä oli ns. kaunis turistisatama josta löytyi pikkuveneitä ja pari isompaa risteilyalusta. Ihana paikka kävellä vähän ympäriinsä ja katsoa kauniita maisemia.

Sit kävelin siltaa pitkin Sentosan-saarella jo mainostetaan "Asia's most popular playground". Ja sitä se nimenomaan on - tekosaarelle rakennettu leikkikenttä. Löyty Universal Studios, erilaisia ratoja ja vaikka mitä viihdykettä. Tuli jotenkin ihan Jenkkilä mieleen. Sinänsä siinä saaressa ei ole mun mielestä mitään ihmeellistä, mutta tulipahan käytyä. Ja tietysti jos tulee tekemisen puute, niin ei tarvitse ainakaan miettiä että minne mennä.

Saarelta löytyy luonnollisesti myös man made rantoja jonne voi mennä makoilee. Suoraan sanottuna mulle tökkii tosi pahasti tollanen "tekomeininki" - varsinkin tuollaisia järkyttävän kokoisia tekosaaria (joita ilmeisesti nykyään Dubaistakin löytyy muutama?). Jos matkustelen, nään mielelläni edes jotain alkuperäistä kyseisestä maasta/kulttuurista, enkä saaria jotka on rakennettu turisteja varten ja pilattu maisemaa/ympäristöä samalla...

Noh, anyways, päivä oli kaunis, mieli oli hyvä ja kun sai vielä jätskiäkin niin hymyilytti koko päivän :)
Kyllä täällä kelpaa!