perjantai 4. toukokuuta 2012

Huhtikuun luetut

Klassikkokirja haaste jatkui vielä huhtikuussa ja päätin lukea yhden niistä klassikirjoista jotka Kindlestä jo löytyi ennestään. Eli luku-urakkaan pääsi...

L.M.Alcott - Little Women


Kun edellisen kerran näistä klassikirjoista kirjoittelin helmikuussa, moni ehdottikin tätä kirjaa luettavaksi. Ja koska muistan että olen lapsuudessani nähnyt tämän leffan, tuntui hyvältä idealta myös vihdoin tarttua kirjaan.

Kyseessähän on siis tarina neljästä nuoresta sisaruksesta ja kirjassa seurataan heidän elämäänsä ja tempauksiaan nuoruusvuosista aina avioitumiseen asti.

Ja voi vitsit, joten tämä oli vaan niin ihana. Sellaista vanhanajan meininkiä johon aina välillä toivoisi syntyneensä. Kyllä, elämä oli tietysti kovaa mutta ilo otettiin irti niistä elämän pienistä asioista ja kirja kumpusi oikein sellaista hyvää mieltä ja vieläkin parempia tekoja. Tosin välillä meno oli jo niin moraalisen hyvää että tuli ihan huono omatunto.

Vaikka kieli oli sinänsä vanhahtavaa englantia, oli tämä kuitenkin melkoisen helppolukuinen. Alku lähti jotenkin hitaasti käyntiin mutta mitä pidemmälle pääsin, niin loppuenlopuksi huomasin lukeneeni kirjan melkoisessa hujauksessa (11 h lennolla Singaporeen saattoi olla vaikutusta asiaan).

Jemma Forte - From London with Love

Okei, ihan alkuun. Luuletteko että olisin millään voinut jättää tämän nimistä kirjaa lukematta? Oikeesti.

Luen yhtä ainoaa kirjablogia ja se on Tessan Aamuvirkku yksisarvinen. Ja mun täytyy tähän sekä kehua että kyllä parahtaa samaan aikaan. Nimittäin tämän kirjablogin ansiosta olen monta hyvää kirjaa bongannut ja sittemmin lukenut. Niin kävi myös tämän kyseisen teoksen kanssa. Tessa osaa kirjoittaa mielettömän hyviä analyysejä kirjoista, ja sen takia mun listalla roikkuu tällä hetkellä ainakin miljoona kirjaa mitkä haluaisin lukea. Ainut negatiivinen juttu on se, että ihan oikeesti, ei mulla riitä aikaa lukea kaikkia näitä hyviä kirjoja!

Kuitenkin, kannattaa hänen blogissa käydä lukemassa analyysi tästä kirjasta, siellä nimittäin löytyy myös hyvä juonenkuvaus! Lainaan kuitenkin sieltä tämän takakannen tekstin (omani otin Kindle versiona):

"Everyone wants to be famous, don't they? Not Jessica Granger. Her father is the movie star who played the world's favourite James Bond and, worse, her mother was voted sexiest-ever Bond Girl for her role as Heavenly Melons. Like it or not, fame is in her blood."


Tää takakannen teksti on kyllä oikeesti aika aivoton. Mun ongelma näiden chick-lit kirjojen kanssa on se,että yleensä ne naiset on tehty ihan bimboiksi, ja sellaisiksi jotka ei omaa minkäänlaista selkärankaa (esim. inhoan niitä Himoshoppaaja-kirjoja vaikka pari niistä on tullut luettua). Eikö voitaisi tehdä viihdyttäviä kirjoja niin, että ne naiset on kunnianhimoisia ja älyllisiä olentoja? Olen lukenut tämän genren kirjoja aika paljon, harva niistä jää mieleen, ne on juuri sitä viihdykettä kesäpäiviin ja rankkojen opiskelutekstien jälkeen kun haluaa uppoutua ihan muuhun maailmaan ilman että täytyy paljoa ajatella.

Amazon.co.uk
Kuitenkin, tämä kirja oli positiivinen lukukokemus! Ensinnäkin päähenkilö oli oikeasti kuvattu ihmiseksi joka uskalsi tehdä rohkeitakin päätöksiä ja oli valmis tekemään töitä niiden eteen. Sen lisäksi, mikä mua varmaan nauratti eniten kirjassa oli tälläinen britti-jenkki vastakkainasettelu. Päähenkilö oli amerikkalainen ja hän oli yli-innokas ottamaan kaikkea ylimääräistä tehtävää siinä missä britit mieluiten pääsevät töistä tarkalleen klo.17.00. Ja siinä missä britit viettävät ensimmäisen kauniin kesäpäivän terassilla kaljaa juoden, kirjan päähenkilö joi kivennäisvettä ja lähti juoksemaan kotiin - "americans". Näille kohdille nauroin varmaan eniten, koska olen oikeasti todistanut tälläisiä kohtauksia omassa elämässä. Amerikkalaiset ovat vaan yli-innokkaita (en sano että se olisi välttämättä paha asia).



Kirja oli positiivinen lukukokemus ja ehdottomasti sellaista mitä tarvitsin kun olin päivät lukenut Comparative Politics- kurssin tutkimusmetodeja. Ja kirjan arvoa ei laisinkaan vähentänyt se fakta, että se sijoittui yhteen suosikkikaupungeistani ;)


Luulenpa että tämä kuukausi tulee muiden kuin tenttikirjojen kohdalla olemaan hiljainen, nyt kaikki aika käytetään mm. kansanmurhien, etnisten konfliktien ja terrorismin parissa. Ou yeah.

4 kommenttia:

  1. Oii, kiitos kehuista! Arvaaapa vaan miten paljon niitä lukemattomia kirjoja pyörii jatkuvasti mielessä, kun seuraa oikein montaa kirjablogia...

    Minä en muuten tajunnut ajatella tuota Amerikka-Britti -asetelmaa lukiessa, vaikka se tietysti ihan selkeä oli. Toinen vähän vastaavanlainen (siis ihan vähän) on Jane Greenin Roolit vaihtoon. En muistaakseni lukiessa pitänyt siitä ihan hirveästi, mutta idea (jenkkikotirouva vaihtaa elämänsä hetkeksi lontoolaisen toimittajan tms. elämään ja toisin päin) oli tosi hyvä ja kirja on aika vahvasti mielessä melkein pari vuotta lukemisen jälkeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä voin kuvitella :D Kamala lista vaan et mitä haluaa lukea :D Noh, onneksi kesä tulee kohta, vaikka sekin mun pitäis viettää lopputyön parissa..

      Täytyykin pistää tuo kirja kans listalle, alkuasetelma kuulostaa ainakin hyvältä!

      Poista
  2. sä oot niin ahkera :) en ole saanut luetuksi yhtään romaania kannesta kanteen pitkään aikaan. ehkä kesällä sitten. en tajua minne kaikki aika aina vierähtää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mun ahkeruus on hyvin rajattua :D Olen niiiiin epä-ahkera monessa asiassa!
      Mutta täytyy myöntää että sen jälkeen kun ostin ton Kindlen ja joudun kulkee matkat yliopistolle bussilla, niin olen alkanut kans lukee enemmän.

      Mutta oikeesti aika kyl menee liian nopeesti, täytyy vaan yrittää pysyä mukana ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!