tiistai 27. marraskuuta 2012

Saapasmaa

Huomaan että alkaa taas levottomat jalat vipattamaan kun vanhojen matkakuvien katseleminen lisääntyy. Tällä kertaa eksyin parin vuoden takaiseen Rooman matkaamme ja niiden ihaniin kuviin.

Olen päässyt käymään Italiassa aika montakin kertaa ja tykkään aina palata sinne. Ihana maa, ihana ruoka ja ihana elämänmeno. On tullut piipahdettua Roomassa pari kertaa, Sorrentossa, Napolissa, Venetsiassa ja Firenzessä. Italia kiehtoo, vaikka en voisi ehkä kuvitella asuvani siellä.

Pari kesää sitten teimme todella perheen naisten matkan Roomaan viikonlopuksi. Mukana minä, äiti, mummi ja täti. Ja hauskaa oli!


Olimme paikalla todella kesäkuussa joten lämpöä piisasi enemmän kuin tarpeeksi (kuin myös turisteja).

Jäätelöä sillä matkalla tuli syötyä taas enemmän kuin tarpeeksi. Ohjelma meni joten kuten seuraavasti: kävelyä, jäätelötauko, nähtävyyksien katselua, ruokaa ja jäätelötauko, melkein lämpöhalvaus, jäätelötauko.



Ei muuten ollut ainoa auto joka nähtiin ja joka oli ihan lommoinen...


Vatikaaniin mennessä oli edessä sitten hieman jonottelua joka paikkaan ja siltä tuo meikäläisen ilme tuossa allaolevassa kuvassa taitaakin näyttää...

























Roomassa on niin paljon koettavaa ja nähtävää, mutta täytyy myöntää että yhdessä vaiheessa rupesi jo ahdistamaan se turistien määrä.


Piazza Navonalla vietettiin ihana iltapäivätauko (kyllä, se sisälsi myös jäätelöä) ja vaan nautittiin tunnelmasta. Lomamme oli ihana yhdistelmä rentoa yhdessäoloa kuin kaupunkikävelyä - paras lomamuoto mielestäni!


























 
Espanjalaisilla portailla oli hippasen tuota väkeä silloin kun me sinne eksyttiin...
 

 
Voisin tietty elää pelkästään italialaisella ruualla, sitä tuli mätettyä jo ihan kiitettävästi viikonlopunkin aikana. Parhainta oli kun saimme vinkin paikallisten suosimasta pizza ravintolasta jonne paikalliset tulivat perheidensä kanssa, melu oli kiva ja pizza oli konstailettoman hyvää. Ah, rakkautta.


 
 
Ihana loma ihanien ihmisten kanssa!Koska mennään uudestaan?
 
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuskanhiki

Viikonloppu (ja vielä tämäkin päivä) on kulunut to do-listan hommilla. Sieltä löytyy niin lennon, majoituksen, pantomiimi-lippujen ostoa kuin kaavunkin vuokrausta. Jeps, eli olen yrittänyt organisoida ja saada aikataulut sovitettua joulukuun Lontoo-reissua varten. Olen aina viime tipassa lentojen varauksen kanssa, suurin syy siihen on se, että "pelkään" aina aikataulujen muuttuvan joten jätän niiden varauksen aina ihan viimeiseen hetkeen.

Nyt sain kuitenkin majoituksen varattua, ja kaapukin tuli vuokrattua (niin siis valmistujaisiin, en leiki supersankaria vapaa-ajallani), mutta lentoliput vielä uupuu. Se on vaan niin rasittavaa hommaa vertailla aikatauluja ja hintoja. Olen joustava menopäivän suhteen mutta paluupäivä on pakko olla 19.12 ja vielä iltapäivällä. Se tekee asiat näköjään todella hankalaksi tällä hetkellä. Välillä jään tuijottamaan lentoyhtiöiden sivuja jos ne jotenkin maagisesti muuttuisi mun silmien edessä.

Yleensä käytän lentohakuihin momondo.net sivustoa ja olenkin vannonut sen nimeen. Toimii hyvin. Paitsi nyt se ei jotenkin antanut hyviä vaihtoehtoja. Typerällä Norwegianillakin on hirveet kalliit lennot nyt joulukuussa. Niillä on niin kivaa lentää että mielelläni käyttäisin vaan heidän palveluita!

Poikaystävä oli superyllättynyt kun kuuli että sain vihdoin varattua majoituksen (tietäen mun taipuksen jättää näiden asioiden hoidon viime tippaan) mutta yllätys vaihtui taas tietävään huokaukseen kun kuuli että lentoliput on vielä hoitamatta. Hups. Onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa...

torstai 22. marraskuuta 2012

You know you're British when...

Olin lueskelemassa Kiiran juttuja kun bongasin hauskoja kuvia hänen postauksestaan. Ja eksyinhän minäkin sinne sivuille ja vietin sen parissa hyvän tovin.

Joo, joo, en ole oikeesti Britti mutta siellä jonkun aikaa asuttuani ovat monetkin näistä jutuista hyvin tuttuja (joiden kohdalla voisi sanoa valitettavasti).


Tää on niin jäänyt päähän. Tuntuu heti väärältä jos joku kutsuu niitä muulla nimellä kuin crisps. Muistan kyllä että ekana vuonna kutsuin niitä vaikka millä nimellä mutta nopeasti sen oppi ;) Ne on myös hyväksyttävää lounasruokaa!


Naturally.


Mä niin kaipaan Tescon "halpoja" mustikoita ja mansikoita! Ja sitä et kauppa on niin lähellä! Ja valmiiksi pilkottuja porkkanoita ja ihanaa valkosipulidippiä!


Tää on tätä että Brittitelevisio on aiheuttanut mulle traumat mun loppuiäks. Katottiin välillä kämppisten kanssa Jeremy Kyleä aamupalan yhteydessä ennen luennolle lähtöä. En suosittele.


Tullu todettua esim. kahdelta yöllä Aberdeenin taksijonossa. Hirvee jono, valitus kun on niin kamala jono, sit alkaa tietty sataa ja sit joutuu valittaa sateesta. Hahah, good times :)


Teen tätä valitettavan usein.


Mä en välttämättä haluais ees tajuta tätä :)


Mä en ole mikään hirvee Sunday Roast Dinnerin ystävä, mutta toisaalta siihen tottui ihanasti ja kuului perinteisiin aina käydä jossain hämyisessä pubissa sunnuntaisin syömässä se.

Ah, rakastan Marks & Spencerin (tai Marks and Sparks kuten sitä usein kutsun) ruokaa! Varsinkin sillon kun niillä on 10 punnan diilejä jolla saa pääruuan, jälkkärin ja viinin kahdelle tyypille. Ja ruuat on hyviä vaikka ne on ns. pakasteruokia. Niiden yli kiilaa vaan Selfridgesin ruokaosasto joka on tietysti taivas mutta sinne yleensä eksyin kun totisesti halusin hemmotella itseäni :)

Täältä sivustolta löytyy lisää kuvia jos joku haluaa tsekata!

EDIT// Huomasinpa että tottakai tästä löytyy ns. "suomalainen versio". Hauskoja ja osuvia nekin ;) Täältä "You know you are Finnish when...."

tiistai 20. marraskuuta 2012

Christmas is all around you, it's everywhere you go

Jep, nyt se on alkanut. Nimittäin jouluintoilu! Olen jo katsonut Love Actuallyn ensimmäistä kertaa (yksi niistä lempparijoululeffoista). Monessa lempiblogissanikin on jo intoiltu tulevasta joulusta. Ja joululahjaideoita ihmetelty.
Blogia pidempään lukeneet muistavat jo varmaan että olen kyllä jouluihminen henkeen ja vereen. Joulu on ihanaa aikaa, ja itseasiassa se joulun odotus taitaa olla paras osa siitä. Vielä en ole ensimmäisiä pipareita tehnyt, mutta piparitaikinaa on kyllä tullut syötyä (kröhöm, ehkä enemmän kuin olisi hyvä. No okei, yksi levy. Ja kyllä. Oli ällö olo sen jälkeen). Itseasiassa taidan rakastaa sitä taikinaan enemmän kuin niitä pipareita. Ja tiedänkin jo mitä joululahjoja annan, vaikkei ne se pääjuttu joulussa olekaan.


Kävin eilen keskustassa ja vaikka Aleksin jouluvalot eivät ole vielä syttyneet, oli Stockmannin edessä ihanat, muhkeat joulukuuset valoineen. Todella kauniin näköistä! Ja vaikka silloin lokakuun puolella sitä lunta kiroilinkin, niin nyt olen sitä mieltä että sitä voisi tulla! Olisipa maa ainakin kauniin näköinen! Ja nyt ollaan jo tarpeeksi lähellä joulua että lumen tulo on ihan hyväksyttävää!


En malta odottaa että pääsen Lontooseen nauttimaan taas ihanasta jouluntunnelmasta. Vaikka muistan kyllä viime vuotiset väenpaljoudet Oxford St. ihan liian hyvin. Se ei ollut mun juttu sitten ollenkaan. Mutta rauhalliset fiilistelyt esim.Covent Gardenissa on enemmän kuin ihania! Oxford St. taidan jättää suosiolla väliin. Viime vuonna käytiin poikaystävän kanssa Tower of Londonissa luistelemassa, tänä vuonna ajattelin että josko kokeiltaisi Somerset Housea. Tai sitten National History Museumin kenttää joka on aivan ihanalla paikalla (ja erityisen kaunis iltaisin).


Tänä vuonna itse joulua vietetään ihan muissa tunnelmissa kuin yleensä, mutta onneksi joulun odotus on silti ihan paikallaan!

Odottaako kukaan muu joulua jo? Tai tykkää piparitaikinasta enemmän kuin itse pipareista?

Kuvat

maanantai 19. marraskuuta 2012

Haluaisin salijäsenyyden

Haluan sen kuukausimaksulla. Ei mitään vuoden sopimussitoumuksia. Ei tarvitse olla mikään hieno paikka mutta voisi olla ryhmäliikuntatunteja vaihtelun vuoksi. Lähellä kotoa. Pääpaino olisi kuukausimaksussa ja siinä ettei se kuukausimaksu olisi mikään älyttömän hintainen.

Tämä tuntuu kuitenkin olevan mission impossible. Katsoin erään salin nettisivuja joka olisi tuossa ihan 10 min ajomatkan päässä (keskellä tuppykylää) kotoa. Sen kuukausimaksu olisi 90 euroa. Plus liittymismaksu 100 euroa. Ei terve. Se ei ole edes mikään hieno sali ryhmäliikuntatuntineen vaan ihan perussali. Ja joutuisin maksamaan 190 e laakilta että pääsisin liikkumaan kuukaudeksi? Ja seuraavalta kuukaudelta taas 90 e? Tottakai tiedän että se olisi halvempaa ottaa sellainen vuodensopimus joka hilaa kuukausimaksua alaspäin, mutta en yksinkertaisesti halua sitoutua semmoiseen. En edes tiedä missä tulen olemaan seuraavan vuoden päästä.



Tän jälkeen rupesin katsomaan muita saleja ja kaikissa oli melkoisen korkea kuukausijäsenmaksu, ja halvin jonka löysin (50 e/kk) olikin jo sitten 30 min ajomatkan päässä kotoa. Tiedän että inspis lähteä salille laskee heti jos täytyy ensin tehdä hirvee matka että pääsee sinne. Mitäs asun maalla. Lontoossa maksoin sellaisesta suhteellisen hienosta salista 160 puntaa/ 3 kk, joka kirpaisi silloin todella paljon mutta nythän se tuntuu jo melkeen ok-hintaiselta.

Haluaisin kovasti alkaa liikkumaan taas, koska sitä kautta saan aina terveellisemmät elämäntavat itselleni (toisinsanoen syön paremmin) ja tulee kiva olo. Ulos ovesta lähtiessä olisi niin paljon lenkkeilymaata kuin sielu sietää mutta jostain syystä se ei motivoi (varsinkaan näillä keleillä). Tosin ehkä nyt on toisin kun tiedän että se maksaa tasan 0 erkkiä. Joku ehdotti lumikenkiäkin. Nyt vaan tarvittaisiin lunta.



Kuvat

lauantai 17. marraskuuta 2012

Vuosi sitten...

Tähän aikaan puursin ja ahersin Lontoossa, vietin yliopistolla pitkiä päiviä ja välillä tuntui että töitä oli ihan liikaa. Toisaalta nautin myös säännöllisin väliajoin kavereiden seurasta ja Lontoon ihanasta kaupungista. Odotettiin joulua ja ihailtiin kauniita jouluvaloja.

Nyt, vuosi eteenpäin, on vihdoinkin työn tulokset näkyvissä ja saimme tietää arvosanamme. Kyllä. Tentithän oli jo kesäkuussa mutta täällä tykätään pantata (kaikkia) tuloksia aina tänne marraskuuhun saakka. Nyt on helpottunut ja onnellinen olo kun tietää että kaikki se työ mitä tuli tehtyä vuoden aikana, kannatti. Ihan kivathan arvosanat sieltä tuli (vaikka pariin olinkin pettynyt) ja kokonaisarvosanakin oli juuri se minkä halusin. Ja lopputyön arvosanaan olin tyytyväinen.

Nyt pääsen sitten joulukuussa painamaan taas hassun hatun päähän ja tällä kertaa hieman erivärisen kaavun, nimittäin lila-musta-kultaisen. Näytti ihan hienolta! Tosin täytyy sanoa että tuli (taas) hieman haikea fiilis kun elektronisessa järjestelmässä ei näy enää mitään muuta kuin tulokset.

Valmistujaiset on todella 18.12 ja näillä näkymin olen kyllä silloin Lontooseen matkaamassa ja käyn ihan itse hakemassa sen paperinpalasen. Viime valmistujaisia vietetiin keskellä heinäkuuta kerrankin aurinkoisessa Skotlannissa. Tällä kertaa...Noh, täytyy katsoa miltäs se Lontoon keli keskellä joulukuuta näyttää!




tiistai 13. marraskuuta 2012

Kun muutkin niin minäkin...

 

 















Haha, tajusin juuri että kaksi vikaa kuvaa on kyllä hieman ristiriidassa keskenään :) Kai minä toivoisin että koti näyttäisi aina yhtä siistiltä kuin vikassa kuvassa mutta todellisuus taitaa olla toiseksi viimeisimmän kuvan luokkaa!
 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ravintolavinkkejä Lontooseen

Ajattelin listata hieman omia lemppariravintoloitani Lontoosta. Lontoossakin on tarjonta niin hurja kaikenosalta, niin myös ravintoloiden. Mun mielestä on kiva lukea muiden suosittelemia vaihtoehtoja, niistä saa yleensä vähän lisäideoita minne mennä syömään niiden perusketjukuppiloiden lisäksi ;)

Tää on kyllä niin taas tätä, aloitin kirjoittaa tätä postausta joskus keväällä ja listasin kivoja paikkoja ja nyt sain sit vasta marraskuussa aikaiseks viimeistelyn ja julkaisun!

Anyways, toivottavasti näistä on iloa jollekkin, lista varmaan jatkuu joskus, nimittäin olisi vielä pari muutakin ravintolaa jotka voisin lisätä...Ah, onneksi pääsen taas Lontooseen kohta!

Illallinen

Tayyabs 

85-89 Fieldgate Street
E1 1JU

Ihan mieletön pakistanilainen ravintola, jossa ruoka on hyvää ja suhteellisen hintaista. Ja ruoka on oikeasti todella maukasta (jos siis tietysti vaan tykkää sen tyyppisestä ruuasta).Tämä paikka on supersuosittu joten tänne suosittelen ehdottomasti tekemään pöytävarauksen. Joka kerta nimittäin on ollut jonoa tänne. He eivät myy alkoholia, joten mikäli viini maistuisi ruuan kanssa, voi oman pullon tuoda mukana.

Me ollaan yleensä tilattu vaan isot kasat ruokaa pyötään ja aina lähdetty tästä ravintolasta mahat niin täynnä että hyvä ettei tullut huono olo :)



Byron/ Covent Garden 

33-35 Wellington Street
WC2E 7BN

Burgereita. Burgereita. Ja lisää burgereita. Ja ne on kaikenlisäksi vielä tosi hyviä. Viihtyisä ravintola josta saa hyviä...burgereita. Listalta löytyy siis purilaisten lisäksi vain kolme salaattivaihtoehtoa, eli jollei halua purilaista syödä en suosittele menemään tänne. Burgerit on supermaukkaita, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Veggie-burgeria, se on superhyvä!
Ihan ok hintainen paikka, ei kuitenkaan mikään halpa. Purilaisen saa n.9 punnalla. Suosittu paikka joten ruuhka-aikoina voi pöytää joutua odottamaan.

Masala Zone/ Covent Garden

48 Floral Street (Royal Opera Housen vieressä)
WC2E 9DA

Tästä kyseistä ravintolasta olenkin tainnut jo muutaman kerran mainita täällä, mutta kerrottakoon se vielä kerran. Eli ketjupaikka kyseessä. Yleensä ketjupaikat on..noh, ketjupaikkoja mutta mun mielessä Masala Zone on tunnelmaltaan ja sisustukseltaan kiva paikka. Hyvää ja maukasta intilaista ruokaa (myös heidän mielestä jotka ovat tottuneet "oikeaan" intialaiseen ruokaan). Hintataso ihan ok, heillä on usein pre-theatre menu jonka saa hyvin edullisesti.

Aamiainen/Brunssi

Le Pain Quotidien/ Borough Market

Kyseessä on itseasiassa ketju-leipomo, ja kyseisen lafkan paikkoja löytyy ympäri kaupunkia. Kaikki niistä eivät mun mielestä ole sisustukseltaan niin kivoja, mutta esim. Borough Marketin paikka on aivan ihana. Se sijaitsee vähän syrjemmässä Borough Marketilta, joten sinne eivät kaikki löydä. Sieltä saa ihania munakkaita, jugurtti-granola sekoituksia, hedelmiä, muffinsseja ja vaikka mitä muuta. Suurin osa tuotteista on luomua.
Ei maailman halvin paikka, mutta kiva jos haluaa vähän jotain erityistä ja mukavaa tunnelmaa niin tätä suosittelen ehdottomasti. Ja sitten voi jatkaa kiertelyä Borough Marketilla.



Joe's Kitchen/ Borough

5-7 Marshalsea Road
SE1 1EP

Tästä ihanasta paikallisesta hieman amerikkalaistyyppisestä dineristä saa vaikka mitä! Paikka on elämää täynnä ja ainakin viikonloppuisin todella suosittu. Pannukakkuja, hedelmäsalaattia, jugurtteja, mysliä. Tää muistutti mua niistä oikeasta dinereistä joissa käytiin Kanadassa (paitsi että tämä lafka on paljon siistimpi). Ihan Borough metroaseman vieressä.

Joe's Kitchen
To be continued....

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ruokaa, eläimiä, lätkää ja talvea...

Siitä on mun viime viikkoiset tapahtumat koostunut :) Eli tässä taas hieman kännykkäkuvien muodossa arkielämää..

1. Käytiin katsomassa Jokereiden 45-vuotis juhlaottelua Ilvestä vastaan. Fanit oli väsännut 3 katsomoa peittävän lakanan, aika makee mun mielestä!

2. Jokeri-junnut vm.01 keräsi rahaa Kanadan turnausmatkaa varten ja he sit jakoivat lehtisiä jossa tästä jutusta kerrottiin. Sieltä löytyi jokaisen pelaajan haastattelut ja kutoskysymys oli, että "mikä susta tulee isona?": Mihin kuvassa näkyvän pojan vastaus oli ihan paras. Mäkin haluaisin olla lottovoittaja :)


3. Kokkailin itselleni avokadopastaa joka on ilmeisesti todella suosittu ruoka tällä hetkellä kiitos Safkaa-kirjan. Noh, vaihteeksi taas sovelsin (sähelsin) ja muokkasin hieman reseptiä, mutta oli kyllä hirmuisen hyvää!

4. Kyl se talvi taitaa tulla vaikka miten yrittäisin pistää vastaan. Viime viikolla oli tosin kaunis kuura-keli mikä tekee maiseman kivannäköiseksi!


5. Uusin Bond tuli kanssa tsekattua ja tykkäsin kyllä kovasti, varsinkin kun siellä hengailtiin tutuissa maisemissa (niin Lontoossa kuin Skotlannissa).

6. Kävin kuuntelemassa Jarmo Viinasta aiheesta "Suomi ja YK" ja puitiinhan siinä tietysti myös sitä että mikä meni vikaan - miksi Suomea ei äänestetty TN:n jäseneksi?


7. Tuomiokirkko iltavalaistuksessa on ehkä kaunein rakennus koko Helsingissä!

8. Treffasin kaveria ja käytiin syömässä maailman parhainta kakkua Lasipalatsissa. Nimittäin valkosuklaa-marianne juustokakku ja tuollainen mojito-tee (joka oli mielettömän hyvää). Nyt yritän kopioida molemmat versiot ihan kotona!

9. Yhdessä sisustusliikkeessä nukkui uniaan maailman söpöin kissa. Se oli niin hyvin maastoutunut petipaikkaansa etten edes aluksi huomannut kyseistä otusta, ja säikähdys oli melkoinen kun sen bongasin, varsinkin kun se oli niin liikkumaton.

10. Suloinen Fanny pitää majaansa täällä maalla tän viikon ajan ja neiti kyllä kuorsaa niin kovaa että huh huh :)

Tällä hetkellä ulkona sataa taas tuollaista kivaa räntä loskaa joka sai minut kaivelemaan tietokoneen vanhoista syövereistä taas lomakuvia. Niitä luultavasti näkyy kohta myös täälläkin :)