perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hektinen viikko

Tämä viikko on kyllä ollut sellainen että aivot on kulkenut koko ajan kropan edelle ja kroppa yrittää seurata parhaansa mukaan. Sinänsä ihanaa että nyt hieman rauhoittuu meno, toisaalta rakastan, siis todella rakastan tälläisiä hektisiä viikkoja - ei ainakaan käy aika tylsäksi ;)

Eilen illalla otin kuitenkin rauhallisesti ja päätin hemmotella itseäni. Koska tiesin että perjantaina on jo ihan ok-päivä, melkein osa viikonloppua jo. Eli ostin hieman macaron-leivoksia Stockmannilta ja lasi valkkaria käteen ja uusin Mondo selailuun. Ah, pienistä asioista voi kyllä tulla niin iloiseksi.


En ole varma tykkäänkö Mondosta vai en. Tilasin sen silloin matkamessuilta messutarjouksena joten muistaakseni mulle on sitä tulossa 6 numeroa. Luulen etten tykkää ylipäätänsä tälläisistä aikakausilehdistä niin paljon enää. Luen näköjään paljon mielummin blogeja koska silloin voin lukea sellaisia juttuja jotka juuri itseäni kiinnostaa. Nytkin Mondossa oli esim. iso juttu lasten kanssa matkustamisesta mikä ei ole itselleni ajankohtainen aihe. Joten blogeissa on se hyvä puoli että voi luovia aiheiden väliä ja lukea juuri itseään kiinnostavia juttuja (ilmaiseksi!!). Ja blogeissa on tietty plussaa sellainen persoonallinen ote. Tosin Mondossa oli tosi kiva juttu Sloveniasta joka on alkanut pikkuhiljaa kutkuttamaan matkakohteena. Sinne pitäisi kyllä päästä käymään joku kesä.

Toisaalta, sieltä voi bongata tälläisiä hyödyllisiä lentovinkkejä jotka voi tulla tarpeeseen kun seuraavan kerran suunnittelee reissua Barcelonaan ;)


Jos eilen illalla meni aivot narikkaan jo melkein kokonaan niin tänä iltana ne meni sinne rymisten. Käytiin nimittäin katsomassa sellainen laatuleffa kun " A good day to Die Hard". Haha, eipä tarvinnut kauheesti aivonystyröitä aktivoida. Ihanaa, viikonloppu edessä! Ja kävin vielä lisäksi shoppailemassa lankoja, hieman kunnianhimoisena tavoitteena olisi neuloa Skappel-neule (joka on Norjassa in). Onneksi mulla on salaisena aseena ihana ystävä joka lupasi neuvoa ja auttaa alkuun.

Ja hei, tänään on jo 1.maaliskuuta! Rakastan helmikuuta kun se menee niin nopeasti. Ihanaa, maaliskuu tarkoittaa kaikkia kivoja juttuja - päällimmäisenä mielessä tietysti 3 viikon päästä koittava reissu (ja ollaan ilmeisesti menossa myös Nykkiin, tupla jee!).Ja maaliskuu on tietysti jo kevätkuukausi ja sen kunniaksi oli päällä tänään kirkkaanpinkit housut - sen on pakko tarkottaa että kevät on tulossa (tai että mä olen tulossa hulluksi)!


Hauskaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Mä en oo hirveesti Mondoo lukenu, mutta joskus tässä joku asiakas oli tuonut sellaisen tänne ja jätti sitten meille. Mun eka ajatus lehdestä oli kyllä että b-b-boooring! Ja ostit sitten muutamat macaronsit! ;) Ihanaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no joo, boring on kyllä varmaan aika kuvaava :) Mut mä nyt yritän etsiä siitä vielä positiivisia puolia kun kerran olin niin höynäytettävissä että tilasin sen :D
      Macaronseja myytiin vaan tuollaisessa 10 kpl pakkauksessa :D Pakko oli ostaa!!

      Poista
  2. Joo mäkin luin viime vuonna yhtä jämä-Mondoa ja tulin ihan samoihin ajatuksiin Annan kanssa.. koko lehdessä ei tainnut olla yhtään mielenkiintosta artikkelia. Pääteemana oli vielä Thaimaa, joka ei oo ykköskiinnostuksen kohteita. Eikä edes topkympissä. Olin unohtanut noi vuelingin lennot. Lensin sillä Madridiin ja oli ihan ok, ne vaan laskutti lentoja ostaessa sellaset 25e kortilla maksamisesta. tuli huijattu olo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sehän siin on, että jos lehti sisältää vaan matkajuttuja sellaisista kohteista jotka ei yhtään kiinnosta niin se on tylsää luettavaa! Mä inhoan tollasia yhtiötä jotka laskuttaa ton ekstran kun maksaa kortilla. Sairaan ärsyttävää. Mutta hyvä tietää että on tollanenkin vaihtoehto!

      Poista

Kiva kun kommentoit!