lauantai 4. toukokuuta 2013

1,5 vko Brysseli eloa takana

Nyt on 1,5 vko Brysseli "eloa" takana and I have enjoyed every second of it ;) Mutta täytyy myöntää että hieman väsyttää tällä hetkellä.

Yksin uuteen paikkaan/maahan muuttaessa haluaa tietysti heti tutustua mahdollisimman paljon uusiin ihmisiin. Minulle tämä on ainakin tärkeää - vaikka kaikista ei tulisikaan muuta kuin hyvänpäiväntuttuja, on kaverit minulle tärkeitä (niinkuin tottakai kaikille). Jonka vuoksi olenkin siis erityisen ahkeraan yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin tämän viikon aikana. Astetta helpommaksi siitä teki sen, että täällä oli jo etukäteen kavereita joiden kautta olen sitten tutustunut uusiin ihmisiin.


Sen takia olen siis viipottanut töiden jälkeen ties missä sosialisoimassa viimeisen 1,5 viikon ajan ja eilen se näkyi sellaisena väsymyksenä että jaksoin 2 h hengailla terassilla työkavereiden kanssa kunnes oli pakko tulla kotiin nukkumaan. Tänään nukuinkin sitten tyytyväisenä klo.10.00 saakka mikä on todella harvinaista mulle.

Olen käynyt kokemassa torstaiset Luxin drinkit Parlamentin edessä, vappu ja vappupiknikit, työkavereiden kanssa after-workit ja nähnyt vanhaa tuttua joka oli Brysselissä käymässä. Kaikenkaikkiaan siis oikein kivaa. Ja tiedän että kohta tämä "laantuu" toivon mukaan sellaiseksi normaaliksi arkielämäksi, mutta rakastan kyllä sitä että on ollut koko ajan tekemistä.


Kaikenlisäksi töissä on ollut tosi kivaa, joten olen taas kiitoksen velkaa vanhemmilleni jotka erityisesti tänne kannustivat lähtemään! Kyllä tästä ihan hyvät 4 kk tulee. Ja varmaan tulee menemään vielä aika nopeasti!

Ainut asia joka on aiheuttanut harmaita hiuksia on ollut asunnon metsästys. Tai ehkä lähinnä se, että luulin jo 99 % varmuudelle että mulla on asunto kunnes koko totuus valkeni. Homma meni näin:

Keskiiviikkona menin katsomaan tätä upeaa asuntoa! Siis ihan mieletön ja todella lähellä työpaikkaa. 4 muuta ihmistä jotka jo siellä asuivat vaikuttivat tosi mukavilta. No, he sanoivat sitten näytön edetessä loppua kohti, että jos kaikki on sitä mieltä että olin "kiva" niin ne kutsuu mut drinkeille sinne että voidaan tutustua vähän lisää ja katsoa sovittaisko kämppiksiksi. Noh, sain sitten kutsun drinkeillä. Tässä vaiheessa ajattelin että se on melko varmaa että saan huoneen tästä asunnosta (lue= en mennyt enää katsomaan muita asuntoja). Eikä mitään, he olivat kutsuneet myös kaksi muuta tyyppiä drinkeillä. Ei kuitenkaan samaan aikaan,vaan minä menin sinne torstai-iltana klo.18.30,seuraava tuli klo.19.00 ja sitä seuraava klo.19.30. Sanoivat  sitten että ilmoittavat vielä torstai-illan aikana että kenet he valitsee. Tämä oli kuin pahin työhaastattelu. Sitten yksi heistä kyseli vielä sellaisia kysymyksiä kuin että: "Mitkä olis sun ensimmäiset sanat jos laskeutuisit ensimmäisenä ihmisenä Marsiin?". Hieman nauratti kun pääsin ulos asunnosta.


Noh, perjantaina ei ollut kuulunut vielä mitään joten laitoin viestiä ja he sanoivat että päättävät iltaan mennessä ja laittavat heti viestiä. Nyt on lauantai aamu ja vielä ei ole kuulunut mitään. Nyt olen sitten taas surffaillut asuntosivuilla. Ymmärrän tietty että ne haluaa että tuleva kämppis on mukava, mutta ei kai siinä mene kahta päivää että ne osaa sen päättää? Yleensä ensivaikutelmasta saa jo aika hyvän käsityksen millainen kyseinen ihminen on. Tämä on hieman turhauttavaa, mutta nyt sit täytyy vaan löytää lisää asuntoja/huoneita joita voi mennä katsomaan.


Nyt pitäisikin ryhdistäytyä ja laittautua valmiiksi, tänään on EU Open Day, eli instituutiot avaavat ovensa meille kuolevaisille ja päätettiin lähteä kaverin kanssa katsastamaan meininki!

Kuvat on viime sunnuntaiselta kävelyretkeltä!

10 kommenttia:

  1. Hyiii, mitä paineita! Mulla rupeis kyllä ehkä vähän hälytyskellot soimaan, jos tulevat kämppikset tekis noin suuren numeron uudesta asukkaasta. Vai onko toi normaalia? Tuntuu jotenkin todella turhalta ja vähän ylimenevältä.. ja vielä tollanen 30min aikataulutus drinkeille. Tää kuulostaa mun korviin ihan tärähtäneeltä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tästä me itseasiassa just puhuttiin kavereiden kanssa että eihän toi nyt kenekään meistä korviin ollut "normaalia". Munkin mielestä se oli ihan älytöntä. Lähinnä sinnittelin niin pitkään koska se asunto oli ihan mieletön. Noh, nyt sain kuulla että en saanut sitä koska ne oli halunnut tasoittaa sukupuolijakaumaa ja ottanut siihen pojan. Vaikka olin kuulemma ihan kiva ;)

      Poista
  2. Mikä ilma siellä on! ♥ Mä vihaan tätä Suomen kevättä. :DD On se nyt kumma, että kohta lähestytään toukokuun puolta väliä ja täällä on vasta muutama virheä ruohotuppo siellä sun täällä ja lehtiä ei todellakaan näy puissa vielä! Damn you Suomen kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääl on kieltämättä ollut ihan kivat kelit nyt :) Ja pakko Suomessa on kohta jotain vihreää tulla! Viimeistään sit kesäkuussa :)

      Poista
  3. Asunnonsaanti Brysselistä on näköjään tullut vuosi vuodelta vaikeammaksi :/ Silloin kun olin siellä itse lukuvuonna 05-06 asuin ihan suht viihtyisässä ullakkohuoneessa Etterbeekissä lähellä EU-korttelia ja huoneen vuokra oli silloin 300 euroa, eli se oli varmaan kaupungin edullisimpia vuokria siihen aikaan. Nyt se täsmälleen sama huone maksaa 450 euroa kuussa ja vuokraa tulee 20 euroa/kk lisää, jos vuokrasoppari on alle 6 kk. Lisäksi vuokraemäntä ei enää vuokraa opiskelijoille (olin siellä Erasmuksena). Toivottavasti sulla kuitenkin tärppää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit,no näköjään on hieman sitten meno muuttunut noista vuosista! Joo, on ollut vähän haastavaa löytää asunto mutta nyt taisin sellaisen löytää. Huomenna pitäisi muuttaa. Tosin en uskalla nuolaista ennekuin tipahtaa ennenkun saan oikeasti ne avaimet käteen :)

      Poista
  4. Kuulostaa kylla minunkin korvaan todella oudolta tuo niiden toiminta. Noh, toivottavasti loytyy asunto pian. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli se kylla outoa mutta yritin "karvistella" kun asunto oli niin kiva! Mutta se meni sitten sivu suun, mutta nyt olen jo muuttanut uuteen paikkaan joka ainakin ekan yon jalkeen vaikuttaa ihan kivalta :)

      Poista
  5. Heitin sinua haasteella blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Ma tykkaan haasteista joten hauskaa paasta vastailee,heti kun vaan ehdin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!