tiistai 17. kesäkuuta 2014

Suomen kesä, kesä Suomen

Joka kesä, joskus jo toukokuussa, useimiten kesäkuussa, vaahtoan Suomen kesästä. Ja ottaen huomioon että olen kirjoittanut tätä blogia sen seitsemän vuotta (!!!) näitä tekstejä löytyy aika monta. Olen mm. listannut Suomen kesän hyviä puolia ja verrannut Suomen kesää muiden maiden kesiin. Joten jos olet pitkäaikainen lukija, voit varmasti luottaa siihen ettei minulla paljon uutta sanottavaa tähän asiaan. Mutta pakko tästä silti on taas avautua kun se on pari viimeistä viikkoa pyörinyt pääkopassa ja tämähän on mun blogi :)


Asia on siis niin että jos vaan pystyisin ostaisin juuri tällä hetkellä lentoliput, lähtisin nauttimaan Suomen kesästä. Tiedän että kelit eivät siellä olleet ihan parhaimmat mutta ei kiinnosta. Luen blogeista postauksia Suomesta, mökkeilystä, uinneista järvimaisemissa ja joka kerta tekisi mieli toisaalta sulkea läppäri ja lopettaa itsensä kiduttaminen. Aika dramaattista tiedän, mutta oikeasti kaipaan aina eniten Suomeen kesäisin. Jos voisin, viettäisin aina kesät Suomessa ja loppuvuoden ulkomailla.


Olo on vähän kuin kiukuttelevalla lapsella "mutkun mä haluan". Olen aina rakastanut Suomea kesäisin ja kesäisin en yleensä ikinä matkusta minnekään ulkomaille. Ei ole mitään tarvetta koska silloin on hyvä olla Suomessa. Suomen kesiin liittyy niin paljon rakkaita muistoja ja luulen etten ole vielä valmis irtautumaan niistä ja yrittää sopeutua todellisuuteen. Elämä on tällä hetkellä Briteissä ja that's it. Ollut itseasiassa jo pari kesää ulkomailla mutta silti. Tässä kohtaa huomaan takertuvani menneisyyden kesiin aika tiukasti. Ehkä en halua aikuistua?



Katson kateudella kuinka kaverit postaa mökkikuvia, järvimaisemia, piknik kuvia Kaivarissa....Tekisi mieli hurauttaa kotiin juhannusta viettää mutta sen sijaan tulen viettämään koko juhannuksen töissä. Voin hyvin myöntää että olen kateellinen kaikille jotka pääsee viettämään Suomen kesää.

Tässä postauksessa ei varmasti ole mitään järkeä, toistan vaan peräjälkeen kuinka haluan Suomeen, mutta fakta on että parhaat kesämuistot minulla on Suomesta. Koko viime kesän vietin Brysselissä ja joo, tottakai, se oli superhauskaa ja oli ihan mahtava kesä, mutta silti siitä puuttui jokin.


Olen nyt pari viime kesää (joita en ole viettänyt Suomessa) yrittänyt todella asennoitua positiivisesti ja tietysti ottaa kaikki ilo irti kesistä, oli ne sitten Suomessa tai muilla mailla. Koska olisihan se ihan typerää takertui vain kokonaan vanhoihin kesämuistoihin Suomesta, ilman että edes yrittää tehdä uusia mahtavia muistoja. Mutta kai sitä saa vähän avautua kuitenkin omassa blogissaan kuinka kovasti kaipaa Suomeen?

Sen lisäksi että olen tehnyt kesälistan 2014, raapustin viime viikolla myös kesälistan Suomen lomaa varten. En malta odottaa, koska elokuussa saan viettää vähintään kaksi viikkoa (toivottavasti kolme) nauttien Suomen kesästä tehden kaikkia ihania ja kivoja suomalaisia kesäjuttuja. Silloin otetaan kaikki ilo irti koko kesän edestä! Ja tietysti samalla keskitytään tekemään kivoja juttuja Briteissä kesän aikana!


Oikein ihanaa juhannuksen odotusta, toivottavasti kelit hieman paranee!

13 kommenttia:

  1. joo, mutku se Suomen kesä.. :´( aina vain muistelen mielessäin sitä 2010 kesää.. meillä oli niin mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, niinpa....taytyy yrittaa nyt ottaa ilo irti sit elokuussa ja tehda edes jotain niita juttuja mita tehtiin silloin 2010 :D

      Poista
  2. Tää ei varmaan lohduta, mutta täällä on ihan pirun kylmä! Tänä aamuna sato vähän luntakin ja toissapäivänä tuli taivaan täydeltä rakeita :D keskikesä tosiaan ja sillei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo olen kylla kuullut etta siella vallitsee melkein arktiset olosuhteet :D Toivottavasti kelit paranis pian!

      Poista
  3. Suomi on kyllä ihanin paikka kesällä :) Helsinki on parhaimmillaan kesällä, kun merenrantakaupunki on ;)
    Tykkään kyllä myös kesäisestä Isosta - Britanniasta ihan kamalan paljon. :)
    Täällä on kyllä ollut ihan kamalan kylmä koko alkuviikon. :( Toivottavasti tuo sää tuosta juhannukseksi vähän paranisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhan se on! Suomen kesa on ihan paras! Britit on kylla kanssa kivat, tosin jarvia saisi olla enemman etta paasisi uimaan :D
      Pidan peukut pystyssa etta saat siella paranisi juhannukseksi!

      Poista
  4. Mulle tuli viime viikolla oikeastaan ensimmäistä kertaa täällä kunnon Suomi-ikävä, ja nimenomaan kesää oli ikävä. Periaatteessahan voisin olla Suomessa vaikka koko kesän jos haluaisin, kun kerran työt seuraa kätsysti perässä, mutta viime kesänä kun olin erossa poikaystävästä 5 viikkoa se oli jo sen verran kamalaa ettei taida onnistua ainakaan vielä... Sinkkuna oli helpompaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kylla totta, etta sulla on se hyva tilanne etta voit ottaa tyot mukaan! Ootko menossa Suomeen kesaksi ollenkaan? Poikaystava taytyy vaan ottaa mukaan :D

      Poista
    2. Joo, 4 viikon päästä lähtö, en malta odottaa!! Poikaystävä tulee viikoksi, itse olen 12 päivää, mutta työt saa kyllä jäädä tänne Ediin odottamaan :D

      Poista
  5. Suomen kesä ♥ munkin haave olisi viettää aina kesät Suomessa mutta muu aika asua jossain muualla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se olis kylla ihan ideaali tilanne! Talvet voisin hyvin asua jollain Karibian saarella :D

      Poista
  6. Suomen kesä on kyllä ihana :) Pakko vaan myöntää, että juuri tällä hetkellä ei käy kauheasti kateeksi, kun säätiedotusta katsoo, mutta noin yleisellä tasolla Suomi on niin kaunis kesäaikaan. Järvimaisemat ja metsämarjat ah! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jarvimaisemia just kaipaan todella paljon ja kaikki uintimahdollisuuksia kun taalla niita jarvia ei samalla tavalla ole. Mutta joo, teilla on kylla kelien suhteet paremmat oltavat Portugalissa kuin Suomessa :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!