maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vielä pari juttua Cornwallista...

Onko tässä vaiheessa kesää vielä hassua palata pääsiäisen reissuun Cornwalliin? Ehkä. Mutta halusin silti palata koska unohdin jakaa muutamia kivoja kuvia ja juttuja tästä reissusta. Parempi kai myöhään kun ei milloinkaan? Aikaisemmat Cornwall-postaukset löytyy täältä. Tähän postaukseen ajattelin siis koota niitä juttuja jotka jäi silloin pääsiäisen jälkeen kertomatta.


Land's End

Kertomatta jäi esimerkiksi ekskursio Land's Endiin joka on siis Brittien saarten läntisin piste. Kuva tästä niemennokasta näkyy alla. Näyttää aika kivalta eikö?


Me jätettiin auto lähellä sijaitsevaan kylään ja käveltiin n. 30 matka kalliomaisemia pitkin aina Land's Endiin. Kyseessä on luonnollisesti aika turistimesta mutta olihan se kiva ottaa kuvat kyltin kanssa. Ihan pirun tuulinen paikka, hyvä ettei tukka lähtenyt päästä. Seuraavaksi pitäisi ehkä käydä Brittien pohjoisimmissa pisteessä.

Maisemat oli jälleen aivan upeat ja meidän mielestä oli hyvä jättää auto vähän kauemmaksi ja oikeasti kävellä tänne jotta pääsi samalla näkemään maisemia. Muuten oltaisiin vaan parkeerattu auto, otettu pari kuvaa ja menty takaisin autolle.

Merta näkyi yllättäen silmänkantamattomiin...



St Michael's Mount

St Michael's Mount on pienen pieni saari Penzancen ulkopuolella jossa sijaitsee sellainen kiva linna (jossa edelleen luonnollisesti asustaa Lordi perheineen). Saaren hauska puoli on siinä että laskuveden aikaan sinne pääsee maareittiä pitkin kävelemään ja luonnollisesti sitten nousuveden aikaan saarelle otetaan vene.



St Michael's Mount on National Trustin omistuksessa ja täällä me itseasiassa liityttiinkin jäseniksi. Ihan hyvä diili koska saatiinkin heti sisäänpääsymaksu takaisin. Tänne voi mennä ihan saarelle kiertelemään muuten vaan ja jos sisäänpääsymaksu maksetaan jos haluaa oikeasti käydä sisällä linnassa. Ihan mielenkiintoinen paikka, mun mielestä linnoissa on jotain kiehtovaa, varsinkin kun täällä Briteissä suurimassa osassa niistä vielä asuu joku aatelisperhe. Ei minua ainakaan haittaisi asua linnassa, tosin veikkaan että nämä on tosi kylmiä ja koleita paikkoja talvisin.


Kuten kuvista näkyy, meille sattui valitettavan huono keli vierailumme ajaksi. Jos taivas olisi ollut yhtään kirkkaampi olisi saaren päältä, eli linnan juurelta, ollut hyvät näkymät itse Penzanceen.


Kynance Cove


Kynance Cove on joidenkin tietojen mukaan (en kyllä tiedä mistä tämä tieto olisi) äänestetty yhdeksi maailman kauneimmista rannoista. Voin hyvin uskoa tämän aurinkoisena päivänä laskuveden aikaan mutta meidän vierailu sattui huonon kelin ja nousuveden aikaan. Mutta kaunista siellä silti oli, varsinkin kun me oltiin melkein ainoat ihmiset tuolla pienessä poukamassa. Jotenkin todella rauhaisa paikka kaikken upeiden kallioiden suojassa. Mutta en sitä ehkä kuitenkaan rupeaisi väittämään yhdeksi maailman kauneimmista rannoista...


Porukka yleensä yhdistää Kynance Coven Lizard Pointin kanssa joka on sitten tyyliin Brittien eteläisin piste. Mun mielestä Lizard Point oli täysin turha paikka ja siellä ei olisi tarvinnut ollenkaan vierailla. Siellä ei ollut mitään erityistä nähtävää, pari turistikauppaa ja siinä se sitten olikin.



Okei, nyt lupaan että Cornwallin reissu on käsitelty. Nyt vaan jään odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuonne pääsen!

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja maisemia, etenkin nuo ensimmäiset!
    Voin muuten helposti uskoa, että tuollaisessa linnassa asuminen olisi todellakin kolkkoa, kylmää ja kosteaa, vaikka miten olisi tuli takassa lämmittämässä...ei houkuttele yhtään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Ja joo, kylla ne kolkkoja paikkoja talvisin onkin, tai sit rahaa pitaisi olla kun roskaa etta edes yhta huonetta voisi lammittaa kunnolla koko ajan :D

      Poista
  2. Mulla tulee kyllä eittämättä heti kylmyys, kolkkous ja kosteus mistä tahansa brittitalosta mieleen, ja linnoista varsinkin. Näyttää ne silti tosi upeilta ja mahtipontisilta ja ainakin sellaisesta vois pitää kesäpaikkana, jos ei muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linna kesamokkina toimisi kylla minulle ainakin :D Sit talveksi muuttaisi lampimampaan asuntoon!

      Poista

Kiva kun kommentoit!