sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Lätkää ja possuttelua

Eilen (lauantai) herättyäni sitten kukonlaulun aikaan rupesin tekemään kaikkea järkevää, tietenkin pienen koomailun jälkeen.
Tein vähän kouluhommia, ensi viikolla on espanjan sanakoe joten siihenkin vähän harjoittelin. Jos ketään kiinnostaa niin hummeri on espanjaksi la langosta. Ettäs tiedätte.
Sitten hetkellisessä mielihäiriössä siivosin jopa huoneeni!

Viideltä lähdettiin porukalla tuohon paikalliseen lätkähalliin. Siellä järjestettiin Commerce Charity Cup, jossa kolme business-koulua pelas toisiaan vastaan, Queen's tietenkin mukana.
Katottiin kolme matsia ja valitettavasti Queen's hävisi molemmat matsinsa, vaikka heillä oli innokkaat kannattajat:



Olin ihan syväjäätynessä tilassa, koska ulkona oli taas tosi kylmä..hrr..

Matsin jälkeen mentiin porukalla syömään pubiin ja lämmittelemään. Minä ja Ana taas 4 ruotsalaista..voihan pahus..ne vallottaa Kingstonia..
Tämän jälkeen mentiin Commerce Charity Cupin jatkoille paikalliseen baariin nimeltä Ale House. Ale Houseen mentäessä tajusimme asian..Mulla ja Analla oli samanlaiset t-paidat päällä, vain eriväriset..Eikä siinä ehkä muuten mitään, mutta siitä lähtien kun astuttiin junaan Montrealista Kingstoniin, kun olimme juuri saapuneet Kanadaan, on ihmiset kysyneet ollaanko me siskoksia. Meitä luullaan sisaruksiksi koko ajan. Meidän mielestä emme näytä yhtään siskoksilta tietenkään. Tältä me kuitenkin näytimme sitten mennessämme Ale Houseen.



Eihän me näytetä siskoksilta ;)?

Noh, lopputulos oli se,että sain ruotsaiselta Karlilta hänen Oxford University t-paidan päälle, jotta emme vahvistaisi käsitystä entisestään sisaruudesta.
Täällä on vähän sama mentaliteetti baareihin pukeutumisesta kuin Aberdeenissä. Ainakin Ale Housessa. Nimittäin mitä vähemmän päällä niin sen parempi. Tunsin siis oloni hieman orvoksi tyttöjen vessassa, päällä farkut ja miesten t-paita, vieressäni seisoessa kaksi tyttö minimekoissa.
Noh, ainakin mua luultiin fiksuksi. Yksi jätkä nimittäin kysyi, että olenko opiskellut Oxfordissa :)

Tänä aamuna en luojan kiitos herännyt aikasin, vasta puoli yksitoista. Aamu onkin mennyt kaikkea hyödytöntä tehtäessä, mutta illaksi on luvassa kivaa ohjelmaa!

Seiskalta mennään Harkness porukan kanssa yliopiston pubiin QP:n syömään ilmaista ruokaa ja kympiltä mennään katsomaan High School Musical 3, vihdoinkin!!!!!!!! Jee,jee!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Voihan pottu..

Perjantai illalla pieni tyttö talsii illalla kavereidensa kanssa lattaribileisiin. Tällä pienellä tytöllä oli oikeen mukavaa bileissä viiniä nauttiessa ja hyvää musiikkia kuunnellessa. Sitten pientä tytöntylleröä rupesi väsyttämään joten hän totesi että lähtee talsimaan kotiin. Tyttö tuli kotiin siinä yhden maissa ja myhäili itsekseen että kerrankin saa nukkua huomenaamulla. Herätyskellon hän laittoi laittoi soimaan klo.10.30, sitten voisikin jo herätä.

Tyttö herää ihanaan auringonpaisteeseen ja myhäilee tyytyväisenä, katsoo kelloa ja toteaa sen olevan kahdeksan aamulla. Siis kello kahdeksan lauantai aamuna!
Unta pipoon uudestaan..
Seuraavan kerran kun hän herää ja katsoo kelloa uudestaan oli kello tunnin enemmän. Siis yhdeksän LAUANTAI aamuna. Voihan pottu. Tyttö nousi sängystä ja totesi ettei tästä tule mitään..

Joo, siis voihan pottu. Kerrankin on mahdollisuus nukkua pitkään niin mä kukun hereillä jo kello yhdeksän. Argh...

Hyviä uutisia kantautui Suomesta, että meidän molemmat karvapallerot olivat menestyneet hyvin näyttelyssä vaikka tuomari oli ollut ihan tosi tiukka! Jee, hyvä Marski ja Urho! Sekä tietenkän ihanat kaverit jotka olivat esittäneet nämä karvapallerot!

Hmm..mitäköhän sitä sitten nyt tekisi kun on jo hereillä...

perjantai 23. tammikuuta 2009

Uusivuosi New Yorkissa

Heips,tässä on vihdoin ja viimein matkakertomus uudenvuoden reissusta Nykkiin, sori että kesti!


Eli siis toisen viikon lomastamme vietimme Anan kanssa Nykissä! Olen kerran aikaisemmin ollut Nykissä, tosin olin aika nuori tuolloin joten nyt oli loistava tilaisuus mennä uudestaan!
Lähdettiin la.27.12 illalla yöbussilla kohti Nykkiä, sen kun totesimme olevan halvin vaihtoehto. Bussin piti lähteä 9.30 illalla ja olla seuraavana aamuna klo.07.00 Nykissä. No,bussi pääsi kuitenkin lähtemään vasta melkein tunnin myöhässä.
Noin klo.12.00 aikaa yöllä olimme jenkkien rajalla ja oli aika kohdata "kuulustelut". Mä en sitten pidä matkustamisesta jenkkeihin vaan siistä syystä että ne kohtelee sua aina kun sä olisit terroristi. Ja minä ja Ana päästiin vähällä - kaksi blondia tyttöä, Suomen passit käsissä. Viereisessä kopissa oleva japanilaistyttö koki aika kovat kuulustelut. Ihan kävi sääliksi häntä.


28.12

Sunnuntai aamuna olimmekin sitten vasta yhdeksän jälkeen perillä. Hiukan väsytti. Äidin työkaverin vaimo oli kuitenkin meitä vastassa ja hän lupaili vähän näyttää meille Nykkiä.
Eka veimme laukut hostellille, joka oli aivan täydellisessä paikassa. Vähän Uptownissa, Broadwaylla ja todella hieno ja siisti hostelli! Ja halpa! Alkuun luulimme että olemme väärässä paikassa :D
Eka piti tietenkin saada aamuapalaa, joten menimme tyypilliseen jenkki dineriin syömään omelettia :) Hyvä tapa aloittaa aamu!
Sen jälkeen lähdimmekin kiertelemään Patin avulla ympäri kaupunkia! Ja miten paljon näimmekään : 5th Avenue, Public Library, Trump Tower, St.Thomas Church, Rockefeller center, Columbus Circle, Grand Central and Central Park.

Rockefeller Center



Public Library





Inside the Time Warner center



Illalla mentiin syömään vielä tuttujen kanssa ja sitten koittikin illan kohokohta: nimittäin Broadway musikaali! Käytiin katsomassa Chicago joka oli mielettömän hyvä! Aivan ihana!



29.12

Aamulla nähtiin pari tuttua kaveria ja käytiin taas dinerissä ahtaamassa navat täyteen epäterveellistä ruokaa, nam :)
Mentiin sittrn yhdessä vähän Broadwaylle shoppailemaan!
Iltapäivällä olikin sitten vuorossa vierailu mun ja Anan tulevaan työpaikkaan : YK:n pääkonttoriin!! Siellä vietettiinkin sitten tovi :)








General Assembly



30.12

Tänään aloitettii aamu aikaisin ja nähtiin taas meidän mahtava New York opas, eli Patricia. Lähdettiin sitten Financial Districtille, eli myös samaiseen paikkaan missä Ground Zero on (entinen WTC tornit). Nyt siellä on vaan rakennustyömaa, mutta paljon muistomerkkejä vielä jäljellä. Kaikki ympärillä olevat rakennukset vaurioituivat pahasti, mutta lähellä oleva kirkko pysyi aivan ehjänä, yksikään hautakivi ei kaatunut. Kirkossa oli vieläkin muistoja ja lahjoja, sekä kannustavia sanoja joita ihmiset olivat lähettäneet.



Kävimme myös sisällä molemmissa Finacial rakennuksissa ja samalla näimme Winter Gardenin.



Matkamme jatkui Seaport Satamaan, joka oli niin nätti - täällä olisi ihana hengata kesällä. Oli myös upeat näkymät:



Matka jatkui Chinatownin läpi, Little Italyyn, Sohoon ja Greenwhich Villageen jossa kävimme myös syömässä aivan ihanaa mudcakea yhdessä söpössä kahvilassa.



Illalla kävimme vielä Macy'sillä shoppailemassa! Ihanat alennukset!

31.12 Uudenvuoden aatto

Aamulla käytiin katsomassa Columbia University Harlemin puolella - viisaus oikeen tarttui päähän!



Anan vanhemmat saapuivat myös Nykkiin joten kiertelimmekin sitten ympäri kaupunkia heidän kanssaa loppupäivän. Oli todella kylmä!
Illalla menimme italialaiseen ravintolaan Greenwhich villageen syömään, oli todella makoisa ateria!

Shamppanjaa uudenvuoden aattona!



Illalla, vuoden vaihtuessa otimme Staten Islandin ferryn ja näimme ihanasti Manhattanin skylinen joelta ja upeat ilotulitukset kun kello löi kaksitoista! Oli todella makeen näköistä!!

1.1.2008 Uudenvuoden päivä

Kävelimme aamulla Anan kanssa Central Parkia pitkin ja oli pakko samalla tsekata John Lennonin Imagine-muistomerkki!







Päivällä harjoitimme hieman shoppailua ja iltapäivästä menimme Anan serkun luokse kylään, joka asuu Roosevelt Islandilla. Kyseessä on siis aivan pieni saari, jonne pääsee makeesti sellasta "köysirataa" pitkin. Semmosella gondolihissi-tyyppisellä jutulla. Kattoterassilta näimme Manhattanin iltavalaistuksessa. Rakastan kaupunkeja illalla/yöllä! Erityisesti Nykkiä! Illalla kävimme vielä hyvässä intialaisessa ravintolassa syömässä!

2.1.2008

Anan perheineen lähti tänään ajelemaan kohti Kanadaa, joten minä jäin sitten Nykkiin hengailemaan vielä pariksi päiväksi!

Minä lähdin sitten aamusta shoppailemaan (kuinka paljon ihminen voi kuluttaa aikaa shoppailuun? PALJON!!).
Iltapäivästä näin taas Patin ja mentiin Empire State Buildingin huipulle! Olen ollut siellä kerran ennenkin, mutta ainahan se on yhtä hienoa!



Kävimme myös Metropolitan Museum of Artissa, pikakierros niin sanotusti, mutta näin kaikki tärkeimmät! Ja olihan se hieno museo!
Ja kaikista parasta oli mielestäni nauttia Cosmpolitan Metin baarissa/cocktail loungessa. Tunsin olevani todella sivistynyt :)



Illalliselle menimme porukalla syömään aivan ihastuttavaan ravintolaan Harlemiin! Olipa ihana kun mulla oli niin kiva opas koko Nykin reissun ajan!

3.1.2008

Vika päivä Nykissä!
Taas aamupäivä shoppailemassa Times Squarella. Tiedetään,tiedetään, shoppailin paljon :) Tosin tällä kertaa muille kuin itselleni :)
Iltapäivällä tapasin tuttavan ja menimme lounaalle ja kävelylle ympäri Sohoa. Soho on ihanaa aluetta - rauhallisempaa, pieniä liikkeitä ja söpöjä kahviloita!
Sitten vielä viimeiset silmäykset Times Squarella, kirjakaupan kautta jotain matkalukemista ja sitten bussiasemalle.

Oli aivan mahtava matka!!

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Kotihengetär osa.2

Jotta järkyttyisitte lisää...ollaan taas tänään kokattu!! Ja ettei nyt tule väärinkäsityksiä, niin jokapäivähän me kokkaillaan yhdes Anan kanssa, koska jotain pitää syödä. Mutta näillä kunnon kokkauksilla tarkoitan siis jotain ekstraa.

Eli tänään on illalla international potluck, eli ihmiset tuo jotain perinteistä ruokaa omasta maasta joka sit jaetaan muiden ihmisten kanssa. Me päätettiin sit kokata makaroonilaatikkoa, ja eka satsi tuli juuri uunista ja hyvältä tuoksui! Nam!

Illalla on siis ensin tiedossa potluck ja myöhemmin sit mennään varmaan Alfiesiin perinteisesti..onhan nyt kuitenkin keskiviikko :D