Täytyy myöntää että aloitin tämän ystävänpäivän-aamun melko herkullisissa merkeissä. Joku oli nimittäin jättänyt minulle suklaarasian sängynreunalle ja herätessä kaikkosi kaikki ajatukset terveellisestä aamupalasta ja aloitinkin aamuni konvehteja syöden. Hups. Rentoilen siis tällä hetkellä vielä "maalla" ja takaisin Lontooseen olisi tarkoitus palata huomenna. Tämä päivä tosin pitäisi viettää perjantaista presentaatiota tehden..
Sen lisäksi aamu alkoi iloisissa merkeissä..nimittäin lentolippujen ostolla! Eikä tällä kertaa niillä rutiininomaisilla Lontoo-Helsinki lipuilla (vaikka nekin pitäisi kohta ostaa), vaan tällä kertaa matka käy ihan jonnekkin muualle. Nimittäin Singaporeen! Joten vaikka tämän blogin sisältö on viime aikoina painottunut Lontooseen ja opiskelujuttuihin, on vihdoin tiedossa jotain muutakin.
Postauksen päätarkoituksena on kuitenkin toivottaa ihanaa ystävänpäivää kaikille rakkaille ystävilleni niin Suomessa kuin maailmallakin sekä tietysti blogini lukijoille! Koska vaikka jokainen päivä on ystävänpäivä, voi sitä tänään juhlistaa vähän spessummin ja sanoa niille rakkaille ystäville kuinka ihania ne onkaan!
Mulla on aika erikoinen ystävänpäivä-ilta tiedossa sillä ollaan menossa leffaan, jonka MINÄ ITSE sain kokonaan valita. Minun leffamakuni huomioon ottaen tätä ei tapahdu kovinkaan usein. Koska mennään tietty katsomaan jotain cheesyä romanttista komediaa. Oh poor boy..
Kuva: googlen kuvahaku
tiistai 14. helmikuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
Birmingham
Käytiin tuossa lauantaina sitten päiväretkellä Birminghamissa. Se on muuten Britannian toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen. Mulla meni ainakin 10 min ennenkuin uskoin tämän. Jotenkin olin aatellut jotain ihan muuta kaupunkia. Mutta Glasgow on kuulemma kolmanneksi suurin sitten. Birmingham on kuulemma myös todella hyvä shoppailukaupunki. Ainakin kauppoja oli vieri vierekkäin mutta eipä tarvinnut keskittyä niihin tällä kertaa.
Eksytiin myös ihanalle markettialueella joka oli ihan kaupungin keskustassa. Myynnissä oli vaikka mitä mutta me keskityttiin enemmän siihen hedelmäpuoleen ja ostettiin ihania tuoreita mustikoita törkeän halvalla.
Tästä jatkettiin katsomaan Birminghamin yhtä kuuluisinta nähtävyyttä: Selfridgesin tavarataloa! Joo, no okei, ei se tavaratalo sisältöineen ole se itse nähtävyys (se olis aika ankeata) vaan se ulkokuori! Se nimittäin muistuttaa vähintääkin ufo-norsua. Vai mitä mieltä olette?
Jatkettiin epämääräistä haahuilua katuja pitkin ja päädyin toteamaan että onhan tämä Birmingham ihan söpöltä vaikuttava kaupunki. Ei mitenkään ehkä mieltä sykähdyttävä, tai todella upea, mutta ihan kiva ja söpö!
Se minkä olen nyt todennut hieman näitä englantilaisia kaupunkeja koluessa, että vaikka kaupunki itse olisikin aika vaatimaton, on kaupungintalot aina hienoja! Olin lukenut netistä että Birminghamin taidegalleriassa on tällä hetkellä näytillä 10 Leonardo Da Vincin piirrosta, jotka taidegalleria oli saanut lainaan Royal Collectionilta joten kun kerran kaupungissa oltiin, pitihän sielläkin käydä. Ja herranjestas se taidegalleria oli iso!
Mun mielestä on kiva tehdä tälläisiä päiväretkiä ja nähdä vähän muitakin kaupunkeja kuin Lontoota. Mua on vieläkin jäänyt harmittaa etten Skotlannissa asuessa matkustellut ympäri Skotlantia tarpeeksi koska sieltähän löytyy vaikka mitä upeuksia. Mutta kyllä tässä vielä ehtii..
Tässä keväälle olisi vielä kotimaan matkailun merkeissä suunnitteilla pieni päiväreissua Stonehengeen, sekä viikonloppu Walesin pääkaupungissa Cardiffiin. Tämä kaikki tosin pitäsi toteuttaa ennen pääsiäisloman alkua joten saa nähdä mitä käy suunnitelmille.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Pieniä, ihania blogeja
Sain ihanalta Eveliinalta aika hauskasen haasteen, jossa pitäisi listata 5 blogia joita luen ja joilla on alle 200 seuraajaa. Tälläinen haaste on siitä kiva koska mä ainakin löydän tälläisten avulla uusia ja kivoja blogeja lukulistalle. Esim. Eveliinan listauksia lukiessa löysin taas monta uutta blogia. Minä kun yleensä löydän blogit juuri niiden muiden linkkauksista, sivupalkeissa olevista listoista ja sit jos joku blogillinen kommentoi omaan blogiini.
Anyways, lukulistaa katsellessa huomaa kyllä että pääasiallisesti luen ainoastaan tälläisiä "pienempiä" blogeja. Toisaalta olen huomannut että yleensä juuri nämä blogit jotka kiinnostavat (pääasiallisesti ulkosuomalaisten blogit, matkustelujuttuja) harvemmin saavat samanlaisia lukijamääriä kuten esim. ne muotiblogit. Mutta aloitetaanpas.
Liza in London on melkoisen uusi tuttavuus, mutta sitäkin mieluisampi! Hän kirjoittaa mukavalla tyylillä ja tuntuu että saan blogista aina uusia vinkkejä siihen mitä kaikkea Lontoossa voikaan tehdä! Kaikenlisäksi kirjoittaja vaikuttaa todella symppikseltä!
Marika kirjoittelee Skotlannista ja tästäkin blogista tykkään hirmuisesti! Lähinnä Marikan postauksia lukiessa tulee aina semmonen fiilis että olen aina samaa mieltä hänen kanssaan, tai samastuin kaikkiin juttuihin :) Voisin varman joka postaukseen kommentoida jotain tyyliin "olen samaa mieltä, joo näin meilläkin, joo ihan totta" Mukava yhdistelmä arkielämän juttuja ja vähän syvällisempiä pohdintoja välillä.
Evelyn lähti juuri Istanbuliin ja innolla odottelenkin juttuja sieltä! Istanbul kiehtoo mua kohteena todella paljon, mutta varmaan vielä hetki täytyy odotella ennenkuin sinne saakka pääsee. Evelyn on myös ns. kanssaopiskelija Lontoossa, joten blogista löytyy ihania kuvia tästä rakkaasta kaupungista!
Jemi kirjoittelee myöskin Lontoosta (does someone see a pattern here?) ja tämä tyttö on asunut ja reissaillut vaikka missä! Plussaa myös todella kivoista kuvista joita blogista löytyy! Juttuja löytyy niin Ausseista, Hollanista kuin Lontoostakin!
Annikan blogi täytyy nyt tietysti laittaa tähän sen takia että on jo kiva itsessään seurata mitä kaverille kuuluu, varsinkin kun tyttö häipyy kohta toiselle puolelle maailmaa! Luonnollisesti myös Annikan kirjoittamat jutut on aina laadukkaita ja mielenkiintoisia!
P.S. Miksi tässä postauksessa on kuvia cupcakeista (weheartit.com)? Koska ne on söpöjä. Piste. Niitä pitäisi yrittää myös vääntää tänään joten täytyy katsoa mitä saan aikaan..

torstai 9. helmikuuta 2012
Ensimmäisten päivä
Eilinen oli ensimmäisten päivä. Taas vaihteeksi. Välillä tuntuu että Lontoossa jokainen päivä on jollain tapaa ensimmäisten päivä.
Tiedättekö mitä tein eilen aamulla klo.09.00?
Nappasin ensimmäistä kertaa tuollaisen Barclaysin-mainospyörän ja PYÖRÄILIN yliopistolle. Joo, nyt voin kuvitella kuinka nyt ihmettelette siellä ruudun toisella puolella että mitäs kummallista tässä on? No se kuulkaa on pienoinen ihme että olen vielä hengissä.
Täällä kun pyöräillään LIIKENTEEN SEASSA, hullujen taksi-ja bussikuskien seurassa, VÄÄRÄLLÄ PUOLELLA tietä. Jep. Ajattelin päätyväni jonkun bussin alle ja työmatkalaisten päänvaivaksi (koska mun bussin alle jääminen olis hidastanut niiden matkaa) yliopiston kirjaston sijaan. Täytyy sanoa että suuri kunnia mun elonjäämisestä kuuluu kaverille joka näytti reitin, pysyi koko ajan mun edessä ja näytti selkeästi minne mennään seuraavaksi. Mutta täytyy kyllä todeta että siinä vaiheessa kun pyöräilin kahden double deckerin välissä, kummallakin puolella tilaa ehkä 20 cm busseihin, vain koska niiden eteen piti päästä..oli kyllä äitiä ikävä. Paitsi että äidille en uskaltanut kertoa asiasta vasta kun olin selviytynyt yliopistolle saakka (säästin sut ennenaikaiselta vanhemiselta äiti!).
En ehkä kyllä ikinä uskaltaudu yksin aamuruuhkan sekaan, mutta voisin mennä pyöräilee jonnekin puistoon. Se olis sopivaa mun mielenrauhalle (ja varmasti myös äidin).
Noi Barclaysin-pyörät on kyllä tosi käteviä! Pisteitä löytyy ympäri kaupunkia, homma toimii luottokortilla ja 24 h pyöränkäyttö maksaa vaan 1 punnan. Suosittelen! Mutten kyllä aamuruuhkassa. Tai iltaruuhkassakaan sen puoleen. Itseasiassa, pysytään kaikki vaan puistoissa, jookos?
Kävin ensimmäistä kertaa oman kurssiohjelmani järkkäämällä lounas seminaarilla. Näitä on järjestetty pitkin syksyä ja nyt taas keväällä, mutta eilen jaksoin ensimmäistä kertaa raahata itseni sinne. Shame on me. Mutta onneksi raahasin: a) sieltä sai ilmaiset lounasleivät (opiskelijan unelma) b) aihekin oli mielenkiintoinen (Iraki-pakolaiset).
Kaverini vei minut ensimmäistä kertaa aivan hurmaavalle kadulle - Edgware Roadille. Katu on tunnettu Lähi-Itämaisuudestaan (onkohan tämä edes sana), sieltä löytyy vaikka mitä ihania ravintoloita esim. libanonilaisia ja marokkolaisia. Aivan mahtava katu ja tälle pitää varmaan omistaa ihan oma postaus kunhan vaan palaan sinne kameran kanssa. Istuin myös ensimmäistä kertaa terassilla ulkona helmikuussa. Okei, oltiin lämpölamppujen alla... Juotiin minttuteetä, nautittiin libanonilaista ruokaa ja kaveri poltti shishaa (joka tuoksu hyvältä). Ah, rakkautta!
Siivosin myös huoneeni ensimmäistä kertaa viikkoon. Ja trust me, niin oli aikakin. Se oli ihan kammottavan näkönen. Kumma juttu että vaikka kuinka rakastan siistiä huonetta, on sen puhtaanapitäminen aina ihan mahdotonta. Väitän että pieni huone menee helpommin sekaisin kuin iso huone. Tai sit se johtuu mun laiskuudesta..
P.S. Kaikki kuvat on otettu netistä (www.weheartit.com), koska pelkäsin mun pyöräilykohtausta liikaa jotta olisin raahannut kameran mukaan. Se kamerahan olisi voinut vaikka lentää Thamesiin...Tai niiden pahamaineisten bussien alle.