Veikkaanpa että aika moni varmaan tulee julkaisemaan ihanan oranssisia ja keltaisia ruskakuvia tämän kertaisessa Instagram Travel Thursday-postauksessa! Ja niin myös minäkin (tai ainakin osittain)! Olen onnekas koska olen saanut viettää syyskuukaudet täällä New Yorkissa ja nauttinut kaikista syksyistä jutuista! New Yorkin syksy on ihanan oranssi, keltainen ja pitkään myös vihreä, sillä täällä oli todella lämpimät kelit ihan lokakuun puoleenväliin saakka jonka vuoksi Central Parkin puutkin olivat vielä pari viikkoa sitten hyvin vihreitä! Kuitenkin, mikä tässä New Yorkin syksyssä on ollut niin ihanaa?
Puistojen ruskavärit
New Yorkin puistot näyttävät niin kauniilta kun puiden lehdet alkavat vihdoinkin kellertymään! Lemppareina näistä on tietysti Central Park ja Brooklynin Prospect Park. Itseasiassa Prospect Parkissa oli meneillään niin kaunis syksyn väriloisto pari viikkoa sitten kun kävin että olin ihan fiiliksissä! Mikäs sen parempaa kun puistossa kävely kirkkaana ja aurinkoisena syyspäivänä! Sen sijaan tuntui että siinä kesti ikuisuus ennenkuin Central Parkin puut alkoivat kellertymään, mutta ehkä näistä kuvista näkee hieman niitä ruskan alun merkkejä?
Halloweenin valmistautuminen ja juhliminen
Halloween otetaan niin tosissaan tällä puolella lätäkköä että jopa minä innostuin siitä vähän vaikken olekaan mikään sinänsä Halloween intoilija. Parasta Halloweenissa on mielestäni koristelut ja kurpitsat! Yleensä nämä menee hyvin yhteen koska kaikki kadut, ovien varret ja näyteikkunat täyttyivät upeasti koristelluista kurpitsoista.
Mehän kävimme esimerkiksi koirien omassa Halloween-pukuparaatissa joka oli ehkä paras tapahtuma pitkään aikaan! Tämän lisäksi itse Halloweenina lähdimme katsomaan Villagen perinteistä Halloween-paraatia joka on ilmeisesti aika iso juttu? Ihan kivahan se oli, mutta ei kyllä mielestäni mikään "wau" tapahtuma. Katsottiin paraatia tunti kunnes todettiin että ehkä parasta alkaa suunnata kotia kohti!
Ihanat kahvihetket nauttien Salted Caramel Mochaa ja Pumpkin Spice Lattea
Syksyssä on kivaa myös ne ihanat sesonkikahvit jotka saapuu esim. Starbuckseihin, mikäs sen mukavampaa kuin nauttia aamukahvista ja päivän lehdestä puistonpenkillä auringon paistaessa?
Ruskaretket kaupungin ulkopuolelle
Teimme ihanan retken juuri kauniiden ruskavärien perässä hieman Manhattanin ulkopuolelle, mutta pysyttiin kyllä ihan New Yorkin osavaltiossa. Mies tuli käymään täällä viikon ajan joten nappasimme junan Grand Centralilta kohti pientä Cold Springin kaupunkia joka sijaitsee ihan ison Hudson Highlands State Parkin vieressä. Tarkoitus on kirjoitella tästä päiväretkestä paremmin juttua blogin puolelle mutta tässä yhteydessä mainittakoon että reissu oli loistava, käytiin patikoimassa ja kiivettiin ison mäen/kukkulan päälle, josta nähtiin upeasti kaikki syksyn ruskavärit! Ehdottomasti junareissun arvoinen kokemus! Ja kaupunkikin oli vielä ihan super söpö!
Farmer's Markets
Kuten sanottua, rakastan erilaisia farmers market-paikkoja, ja varsinkin syysaikaan kun satokausi on ylimmillään ja kaikki kojut notkuvat ihania tuotteita. En nyt ehkä ensimmäisenä yhdistäisi Manhattania ja farmer's marketteja yhteen, mutta niitä kyllä löytyy ja paljon tästä kaupungista. Yksi oma lemppareistani on Union Squaren tori. Siellä on kiva vain kierrellä ympäriinsä ja imeä itseensä ihanaa syystunnelmaa vaikka ei edes pystyisi ostamamaan mitään (eli lähinnä siis rahtaamaan kiloa vihanneksia kotiin).
Aurinkoiset syyskelit
Täällä on ollut aivan älyttömän upeat ja aurinkoiset syyskelit. Tai, tuntuu väärältä puhua syyskeleistä kun lämpöä on piisannut +20 asteeta vielä tälläkin viikolla! Tälläiset syyskelit kelpaavat kyllä minulle koska tarkenee vielä nauttia lounaista ulkona ja auringonlaskutkin ovat olleet super makeita! Siinä on jotain ihanan tunnelmallista että on itse verhoutunut paksuihin takkeihin mutta silti pystyy nauttimaan lounaasta ulkona!
New York on ihana varmaan mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta täytyy kyllä sanoa että itse rakastan juuri tätä aikaa tässä kaupungissa. Syksyssä ja sen väreissä on aina ihan oma fiiliksensä mutta tämä Halloween ja Thanksgiving on kivaa aikaa kaupungissa joka panostaa ihan kunnolla koristeluihin. Nyt odotankin sitten innolla mitä joulusomisteita ehdin näkemään ennenkuin palaan takaisin kotiin Britteihin marraskuun lopussa!
*********************
Tämä blogipostaus on osa Instagram Travel Thursday- tempausta jonka järjestäjinä toimivat Rimma+Laura, Travellover ja Muru Mou. Minut löytää Instagram nimimerkillä @laura.fin.
















