keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Muutto edessä

Ajattelin tässä reissupostausten välissä kirjoitella hieman muitakin kuulumisia. Koska tässä on hieman ehtinyt tapahtua ja viipotettua paikasta toiseen. Matkalaukkua en ole tietysti tyypilliseen tapaan purkanut vaikka reissusta paluusta on kulunut jo tovi.

Maailman suloisin Bella-pentu
 Suurimpana juttuna on ollut se, että ensi viikolla olisi muutto edessä. Ja tällä kertaa siis Brysseliin. Tämä tuli vähän puun takaa ja alunperin tarkoitus ei todellakaan ollut muuttaa Suomesta Brysseliin, vaan viettää kesä Suomessa ja sitten muuttaa (toivottavasti) Britteihin. Noh, nyt vietän kesän Brysselissä ja katsotaan sitten minne sitä taas mennään. Tämä oli kuitenkin mahtava tilaisuus joten sitä ei vaan voinut jättää väliin.  Sen kunniaksi tuli blogiinkin nyt Brysseli-tägi ;) Nyt pidän peukut pystyssä ja toivon ettei tule mitään viimehetkien mutkia matkaan.

Marski sai uuden pedin takakonttiin jossa se löhöää nyt innoissaan
Nyt on meneillään siis asunnon metsästys. Onneksi Brysselistä löytyy ihania kavereita joiden luona voi olla yötä hetken ennenkuin löytyy toinen katto pään päällä. Tosin, minulle on vakuutettu monesta lähteestä että Brysselistä löytää asunnon melko helposti ja vuokratkin ovat kohtuullisia (varsinkin verrattuna Lontooseen).
Ja sen kyllä on huomannut kun asunto-ilmoituksia on selannut. Kivan näköisiä kämppiä todella kohtuullisilla vuokrilla. Kun Lontoon ilmoituksia katsoin niin tuntui että puolet niistä oli huijauksia tai karmeasta läävästäkin joutui maksamaan suolaisen hinnan (vaikka tottakai sieltä saa kivojakin asuntoja). Toisaalta, se on tehnyt meikäläisen epäluuloiseksi ja nyt katsonkin kaikkia näitä asuntoilmoituksia sillä silmällä että niissä on jotain vikaa. Noh, toivottavasti "kaikki" on oikeassa ja jotain löytyy.

Käytiin äidin kanssa vähän ruokaostoksilla. Oikeasti noita pusseja on noin paljon koska niihin ne pakkaajat laittoi vaan 4 tavaraa/per pussi
 Nyt on sitten taas kohta edessä se että joudun pakkamaan matkalaukun tavaroilla jotka riittää 4 kk. Enhän ole edes purkanut sitä edellisen reissun jäljiltä....Toisaalta, pidän sormet ristissä että pärjään kevyemmillä kengillä ja vaatteilla Brysselissä kuin tällä hetkellä Suomessa. Tyypilliseen tapaan jätin lentolippujeni varaamisen vasta eiliseen, toisaalta, enpähän koko jutusta saanut tietää kuin vasta viime viikolla.

Tälläiset kuviot on siis pitänyt hieman kiireisenä ja perjantaina on luvassa vielä kiva viisaudenhammasleikkaus että saan sen pois ennen muuttoa. Jee! Or not....

lauantai 13. huhtikuuta 2013

We're going to Phillyy!!!

Nykistä jatkoimme matkaamme todella kohti Philadelphiaa. Poikaystävä oli lisännyt kaupungin road-tripin listallemme koska se olisi meille molemmille uusi kohde ja hyvin kohtuullisen ajomatkan päässä Nykistä (2 h). Ei oikein kumpikaan tiedetty kyseisestä kaupungista mitään ja täytyy nyt ehkä hieman nolosti tunnustaa että oltiin ihan innoissaan menossa sinne koska meidän lempparisarjassa How I met your Motherissa käytiin kerran Phillyssä :) Joten pakkohan sinne oli päästä!.

Innoissaan taas lähdössä tien päälle!

Ja Philly yllätti kyllä meidät molemmat positiivisesti! Todella kiva kaupunki - kivoja rafloja, sopivan kokoinen, kauniita puistoja ja paljon historiaa.


Saavuttiin Phillyyn puolenpäivän jälkeen ja koska meitä kiinnostaa historia päätettiin katsastaa ensin mitä meidän kannattaa tehdä sen puolesta. Ja siinä vaiheessa meille taisi paljastua että Phillyssähän on vaikka kuinka paljon tekemistä! Joten jotta saataisiin "sotasuunnitelma" tehtyä, mentiin kartan kanssa lähimpään kuppilaan ja otettiin Philly Cheese Steakit - hot dogit lihalla. Oli ihan ok, vaikka omaani en jaksanut millään syödä kokonaan. Ja joo, ei kyllä näytä kovin houkuttelevalta annokselta juuri tuossa kuvassa.


Koska meillä oli iltapäivä/ilta aikaa, päätettiin pyhittää se muille nähtävyyksille (eli hieman kaupungin katujen kiertelylle sekä Philadelphia Museum of Artille) ja sitten seuraavana päivänä keskittyä siihen historialliselle osuudelle koska se tuntui vaativan aikaa. Joten kun sotasuunnitelma oli tehty, lähdimme taas vaihteeksi kävelemään.Ensin suuntasimme kauniin kaupungintalon kulmille.




Phillyssä sijaitsee myös ns.Love Park heti kaupungintalon vieressä, eli missä nuo söpöt LOVE-kirjaimet koristaa ympäristöä!


Ja sitten lähdettiin suunnistamaan kohti Philadelphia Museum of Artia, valitettavasti ei suinkaan sen taide kulttuurin vuoksi vaan sen takia että päästiin imitoimaan kuuluisaa kohtausta Rocky-leffasta jossa siis Sylvester Stallone juoksee näitä rappusia ylös ja ylös päästyään sitten nyrkkeilee hieman ;) Itse museossakin olisi ollut kiva piipahtaa, mutta sisäänpääsy oli melkoisen suolaisen hintainen.

Voin muuten kertoa ettei oltu ainoita jotka juoksivat portaita ylös ja alas - joko kuvien vuoksi tai sitten oikeasti liikunnan vuoksi!




Seuraa joukko kuvia mun säälittävistä Rocky-imitoinneista. Poikaystävän mukaankin mun vasen suora on ihan säälittävä (mut hei, ei se voi olla muuta kun olen oikeakätinen!!)


Ylhäältä on hienot näkymät kohti keskustaa!




Poikaystävällä oli kamerassa asetus että se ottaa kuvan automaattisesti heti kun hymyilet. Noh, siitäkös me saatin iloa irti ja testailtiin kuinka leveästi pitää hymyillä/irvistää ennekuin se ottaa kuvan. Tuloksen näette alla.


Museon takaa löytyy kaunis puisto (ja ilmeisesti melkoisen iso), joka taas, olisi varmasti ollut superkaunis kesäaikaan! Siellä olisi ihana pikniköidä.


Mitä me tehtiin sitten illalla? Katottiin telkkaria ja löhöttiin ihanassa muhkeassa hotellihuoneen sängyssä :D Nykissä tahti oli jotenkin niin kova aamusta iltaan että päätettiin ottaa iisisti yksi ilta, varsinkin kun meidän hotellihuone oli niin kiva! Haha ehkä vähän ankeeta mutta oli ihanaa vaan lepuuttaa kroppaa hetken!

Lisää siis Phillyn toisen päivän seikkailuista myöhemmin taas!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Soho, Central Park & view from the top

Noniin, jatketaanpa siitä mihin jäätiin. Eli kävely oli tosiaan avainsana koska siten tietysti näkee ja kokee eniten. Joten kun tultiin Staten Islandin lautalta päätettiin kävellä "ylöspäin" kohti Sohoa.


Parasta Nykissä on kyllä ne eri "naapurustoalueet", joilla on kiva kävellä ympäriinsä!



Seuraavaksi kyllä vähän fuskattiin koska jalat oli jo kaikesta tepastelusta hieman hellänä, joten päätettiin ottaa metro kohti Central Parkia, joka on niiiin kaunis tähän aikaan vuodesta ;) Noh, haluttiin kuitenkin katsastaa se ja tehdä romanttinen kävely Central Parkissa!






Päätettiin uhmata hieman säätä ja pistää pystyyn mini-piknik puistossa. Käytiin nimittän hakemassa eväät Time Warner Centerin Whole Foodsista ja istuttiin hetkeksi kallioille.

Whole Foods on ihana kauppa, voi kun kaikkiin ruokakauppojen sisustukseen olisi panostettu noin paljon!




Pienen eväsretken jälkeen oltiin varattu liput Top of the Rockiin eli Rockerfellerin huipulle! Ostettiin liput netistä joten ei tarvinnut jonottaa ollekaan. Ja voi vitsit, en tajua miksi olen aikaisemmin ollut vaan Empiren huipulla kun täältä oli niin paljon paremmat näkymät! Suosittelen siis ehdottomasti! Kaikenlisäksi ostettiin liput siten että nähtiin vielä maisemat päivänvalossa mutta sitten nähtiin myös kaupunki iltavalaistuksessa kun aurinko laski. Niin kaunista!



Kaupungit iltavalaistuksessa on kyllä niin ihania, yksi parhaista jutuista joita tiedän!





Tämä olikin vika ilta Nykissä, aamulla lähdettiin kohti Philadelphiaa. Joten sinne suuntautuu postauksetkin seuraavaksi, vaikka kyllä varmaan Nykin kuvia täytyy vielä tänne eetteriin pistään kun moni mun mielestä ihana kuva jäi nyt puuttumaan ;)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Downtown

Okei, näitä New York-postauksia tuleekin nyt vähän enemmän koska totesin että en halua kiirehtien ympätä koko päivää samaan postaukseen. Varsinkin kun niitä kuvia on todella paljon.

Toisena päivänä hilpaistiin metrolla kohti Downtownia. Nykin metro on ehkä simppelein maailmassa jopa tälläiselle suuntavaistottomalle tyypille. Tykkään kyllä Lontoonkin metrosta!

Ajateltiin käydä katsomassa miltä Ground Zero näyttää tällä kertaa ja olihan sinne tilalle noussut jo melkoisen iso pytinki.




Säät onneksi suosi meitä tuolloin ja sattui todella kaunis ja aurinkoinen keli! Koko päivä sitten vietettiinkin siihen että käveltiin ympäriinsä. Koukattiin Financial Districtin kautta meidän määränpäätä kohti ja nautittiin aamukahvit siinä samalla.






Yksi toinen lempparialueista on The Southportin alue ihan vain tovi eteenpäin tuosta Wall Streetiltä. Ihana "rantapromenaadi" ja sieltä on myös hyvät näkymät Brooklyn Bridgelle. Ja sieltä löytyy Pier 17 jossa on söpöjä kauppoja ja sieltä saa myös creppejä ;)




Noissa tuoleissa olisi kyllä aika rentoa chillailla kesäaikaan!



Brooklyn Bridge on kyllä kaunis!


Voi vitsit että tuolla oli kivaa noin kauniina päivänä! Sain laittaa kevyemmän takinkin päälle! Oltais voitu hengata tuolla pidempäänkin vain chillaillen, mutta lähdettiin pikkuhiljaa lipumaan kohti Staten Island lauttaa jotta päästiin katsomaan Vapaudenpatsasta hieman lähempää. Ja ihailemaan Nykin kaunista siluettia.

Kamerasta löytyy tsiljoona kuvaa Vapaudenpatsaasta vaikka kyseessä ei ole edes liikkuva objekti. Noh, kyllähän se lautta liikkui....ehkä laitan tähän kuitenkin vain yhden kuvan, koska, noh, loput kuvat on ihan samannäköisiä!


Skyline on sen sijaan nätti! Mut voi luoja, olen oppinut rakkalta frendiltäni joka tuolta Barcelonasta päin kirjoittaa että horisontti pitää olla aina suorassa kuvissa. Ja en saanut sitä millään suoraan, argh! Ja nyt se häiritsee suunnattomasti! Pliis kertokaa mulle että kuvittelen vaan että toi horisontti on vinossa? Tai sitten rakennukset on kallellaan?




Taidanpä päättää tähän ja jatkaa taas myöhemmin, koska päivään sisältyi vielä Sohossa käppäilyä sekä vierailua korkealla huipulla...