keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

The Royal Wedding

Jos joku ei vielä tiedä, tai on kokonaan missannut tämän tiedon, niin 29.4.2011 täällä järjestetään Royal Wedding kun Prinssi William nai Kate Middletonin.


Kihlaus ja itse häät on luonnollisesti iso juttu kansalle, tosin mikäli on skottia uskominen, häät tulevat olemaan "jäykkä brittiläinen pompous tilaisuus", kaukana Ruotsin kuninkaallisten häiden "lämpimästä hengestä". Päivä on merkattu National Holidayksi, joka suurimmalle osaa ihmisistä täällä rajan toisella puolella taitaa merkitä tilaisuutta mennä myös päivällä pubiin! Tosin tämä tuli miehen suusta joten saattaa olla hieman puolueellinen. Opiskelijoille se merkkaa vapautta luennoista.



Hääjärjestelyt näkyvät jo nyt vaikka itse tilaisuuteen onkin vielä jonkun verran aikaa, on vaikka mitä krääsää myynnissä heilutettavista brittilipuista aina hääparin kuvaa koristaviin tarroihin saakka (nähty Sparissa). Itse aion katsoa häät, ja varmaan olisi mahdoton välttyä niiden katsomiselta kun kaikki kämppikset paikallisia kumminkin ovat. Sen lisäksi ajateltiin järjestää Royal Wedding Reception meidän kämpillä, just for the fun of it! Löysin Facebookista hauskan linkin joka liittyy itse tilaisuuden katseluun. Nimittäin The Royal Drinking Game. Säännöt ovat seuraavat:

If you've made it this far, you, like us, are looking to remember (or not) the Royal Wedding as a truly messy occasion. The only things required are something to drink and a jug that shall be known as "The Future Kings Cup" the use of this will become clear later, although I'm sure the more experienced amongst you will be aware of its purpose. The Rules are as follows...

1. If the Queen is on the screen you must be drinking. The woman has ruled the country for over 50 years, the least you can do is get destroyed in her honour.

2. Any time Prince Harry appears all players must produce a Nazi salute. The last player to do so must consume 5 fingers/mouthfuls for their poor reactions.

3. Any celebrity or public figuere spotted at the service must be greeted with 3 fingers/mouthfuls by all. If Elton John is spotted the last person to shout "Candle in the Wind" must drink 5.

4. Any time time paralells are drawn to the Diana and Charles wedding, by commentators or otherwise, all players must consume 3 fingers/mouthfuls of their drink.
 



Saa nähdä nyt toteutetaanko tätä meidän juhlissa, hyvin luultavasti kyllä. Mun lähinnä nauratti tämä "peli".
Kukaan muu joka aikoo katsoa kuninkaalliset häät? Vai ihan turha tapahtuma?

7 kommenttia:

  1. Haha, just huippu toi peli :D Ihan varmasti tulee hyvät naurut ainakin :) Voin jo nähdä miten te kaikki huudatte "candle in the wind" :D

    VastaaPoista
  2. Hah, mahtavat juomapelin säännöt :D

    Mä kyllä katsoisin häät, mutta ikävä kyllä Suomessa on työpäivä ja tiedän jo nyt, että koko päivä menee tuolloin töissä ja koulussa. Kuninkaallisten häitä on ihan hauska tuijotella, vaikka en niiden suhteen kovin vannoutunut fani olekaan. Vickan ja Danielkin jäivät välistä töiden takia.

    VastaaPoista
  3. Haha Anna, mäkin nään sen jo mielessäni :)
    Ionna, mulla on ihan sama, että vaikka nyt en mikään "royalisti" ole, niin häitä on ihan hauska katsoa. Varsinkin kun meikäläisessä piilee pieni (tai ei niinkään pieni) romantikko syvällä sisimmissäni :)

    VastaaPoista
  4. Haha, mun on myönnettävä, että oon menossa PAIKANPÄÄLLE katsomaan :D ihih, ihanaa! mä ihan kyynelehdin viime kesänä, kun katsottiin Victorian ja Danielin häitä. Mut aivan mahtava juomapeli!! harmi etten voi itse osallistua. Mä tiedän tasan yhden britin, joka odottaa innolla näitä häitä :D YHDEN!

    VastaaPoista
  5. Sonja, voi vitsit, ihanaa et menet ihan paikanpäälle katsomaan! Ja joo, et ole kyllä ainut joka kyynelehti Victorian ja Danielin häitä. Nim. itkin putkeen ihan hävettävän pitkän aikaa, kun kaikki oli vaan NIIN ihanaa :)

    VastaaPoista
  6. Hei noista mukeista tuli mieleen, että (ainakin saksalaisen lehden mukaan) niihin oli painettu ensin väärän prinssin kuva! :D

    VastaaPoista
  7. Jenny, voi ei, hieman noloa jos näin on käynyt :D

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!