sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Upea seikkailu takana

Heipparallaa! Ja terveiset Islamabadista jossa juuri vietin viimeisen viikon. Olo on tällä hetkellä kaikesta matkustamisesta aika nuutunut, 8 h päivälennot eivät sovi minulle. Yleensä onnistun nukkumaan koneessa aina mutta nyt olin koko matkan ajan hereillä. Noh, onnistuinpahan lukemaan 1,5 kirjaa. Minä olin kuitenkin todella onnekas saadessani suorat lennot Islamabadista Birminghamiin kun taas monet ystävät joutuivat luottamaan parin välilaskun varaan. Voisin todella helposti mennä nyt jo nukkumaan mutta jotenkin tarvitsen aina reissaamisen ja kotiin tulemisen jälkeen hieman tasoittumisaikaa (erityisesti näin iltaisin). Eli käydä suihkussa, järjestellä asiat valmiiksi tulevaa työviikkoa varten ja bloggailu toimii tauon jälkeen kivana rentoutuskeinona myös.

Morsiamen hennatatuoinnit
Lähdin reissuun viime sunnuntaina ja matkan tarkoituksena oli osallistua rakkaan pakistanilaisen ystäväni häihin. Ja voi elämä mitkä häät olikaan kyseessä. Ja kokonaisuudessa matka oli aivan mieletön. Paljon on sulattelemista ja niin Islamabadiin ja häiden tunnelmiin palaan pikimmiten myös täällä blogissa. Ystäväni ei turhaan varoitellut kun hän kertoi kuinka pakistanilaiset häät kestävät viikkoja. Me juhlittiin koko viikko putkeen ja nyt kyllä on sellainen olo että voisin helposti ottaa toisen viikon loman vielä tähän putkeen.

Islamabadissa vierailu oli kokemus. Maan turvallisuustilanne huoletti hieman etukäteen mutta kaikki meni hienosti ja kun kaupunkiin saavuin niin en kertaakaan enää tuntenut oloani turvattomaksi. Paitsi tänä aamuna klo.06.00 sain lievän sydärin kun kuulin etäältä todella kovia pamauksia. Todella kovia siis. Onneksi nopeasti selvisi että vietetiin Pakistanin kansallispäivää ja kyseiset pamaukset oli tykkiammuksia!

Pakistanilaisia hääperinteitä
Oli aivan mahtavaa nähdä rakasta ystävää pitkän tauon jälkeen ja vielä ihanampaa oli päästä osallistumaan hänen häihinsä jotka oli aivan upeat kaikinpuolin. En edes tiedä miten niitä parhaiten kuvailisin mutta toivottavasti onnistun sen tekemään tulevissa postauksissa.

Konkreettiseksi muistoksi reissusta jäi sadat valokuvat, upea pakistanilainen juhlamekko ja hennatatuoinnit kädessä jotka ovat jo vähän alkaneet haalentumaan. Upea reissu maassa jonne tuskin olisi koskaan muuten tullut lähdettyä. Maa joka yllätti ainoastaan positiivisella tavalla.

Mutta siitä lisää seuraavissa postauksissa, nyt täytyy organisoitua tulevaan viikkoon!

Islamabadin kukkuloilla

14 kommenttia:

  1. On ollu ihana seurata reissuas instagramista :) Odotan innolla Islamabad-postauksia, erilaisten kulttuurien juhlat ja tavat juhlia on niin mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla että olet tykännyt seurata sieltä käsin matkaa! Olin toivonut että olisin voinut päivitellä instaa vähän useammin mutta nettiyhteydet oli mitä oli. Nämä häät oli kyllä todella mielenkiintoiset, niin erilaiset kuin vaan voi olla esim. suomalaisista häistä!

      Poista
  2. Todella kauniit hennatut kädet! Innolla odotan enemmän yksityiskohtia reissultasi, on aina kiehtovaa kuulla etenkin hääperinteistä eri puolilla maailmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi morsiamen kädet oli kyllä aivan upeat! Hääperinteet on kyllä mielenkiintoisia, täytyy yrittää saada kaikki hyvin taltioitua nyt postaukseen!

      Poista
  3. How cool! Omat kokemukseni tuolta alueelta ovat vahan erilaiset..... mukava kuulla, etta matkasi oli oikein onnistunut! Kuvia odotellassa .... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä kaikinpuolin positiivinen yllätys, kuvia tulee kohta enemmän kuin kukaan jaksaa katsella :D

      Poista
    2. Kuvia ei koskaan voi olla liikaa!!! :) Kun oma elama on tylsaa, niin pitaa vigorously live through others :D

      Poista
    3. Haha :D Hyva tietaa etta muutkin tykkää että kuvia on paljon, mun mielestä se on aina plussaa!

      Poista
  4. Joo, jee, matkapostauksia Islamabadista :) Kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kerrottavaa vaan riittää niin paljon etten tiedä miten saisin kaikki jutut järkevästi jäsenneltyä :)

      Poista
  5. Ihana, että oli mukava reissu :) Musta loma loman jälkeen kuulostaa ihan järkeveltä, kun matkustamisesta tulee kyllä melkein aina nuutuneeksi ja sitten joutuu töihin palaamaan entistä väsyneempänä :D Täälläkin innolla odotellaan jatko-osia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Olisin tarvinnut vähintään pari päivää palautumiseen, eilen oli oli niin nuutunut töissä ettei tosikaan! Mun mielestä sen pitäisi olla laissa säädetty juttu että saa loman loman perään :)

      Poista
  6. Upeita kuvia, ja on kyllä ollut kiva seurata sun reissua sosiaalisen median kautta. Täälläkin odotetaan siis postauksia innolla! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!