torstai 7. huhtikuuta 2016

Tämänhetkistä fiilistelyä

Eräässä seuraamassani sisustusblogissa oli tälläinen hauska kysymyspostaus, joten päätinpä tarttua siihen. Vastaukset kertovat hyvin juuri tämän hetkisestä fiiliksestä!

Miten voit?

Oikein hyvin kiitos! Tällä hetkellä arki rullaa juuri ihanan pehmeästi ja kivasti eteenpäin ja niin keväälle kuin kesällekin on paljon kivoja juttuja tiedossa. Kaikki on siis vallanmainiosti juuri nyt. Varsinkin kun töissä saatiin eräs iso deadline valmiiksi, joten tuntuu että on taas hieman enemmän aikaa tehdä niitä muita töitä. Ja kohta on taas viikonloppu edessä!

Mitä toivot tällä hetkellä?

Toivon että saadaan hääasiat etenemään ja viralliset kutsut lähtemään ensi viikolla. Toivon että töissä yksi asia organisoituisi parhaiten päin ja että ensi viikolla olisi hyvä sää kun miehen vanhemmat ja sisko ovat tulossa kylään (olen jo varannut ratsastusreissun minulle ja siskolle)!

Mitä olet syönyt tänään?

Aamupalaksi tein ison mangosmoothie-kulhon ja join miehen tekemän kahvin. Paino sanalla miehen tekemän koska hän lisäilee minun kahviini kaikkea hyvää kuten maitoa ja makusiirappia joka tekee siitä todella hyvän! En osaa itse tehdä yhtään niin hyvää kahvia (tai niin ainakin väitän koska silloin ei minun itse tarvitse yrittää keittää kahvia unenpöpperöisenä). Lounaaksi töissä vedin eilisen illallisen jämät (kesäkurpitsa-feta-pinaatti frittersit, tosi hyviä) ja illalliseksi väsäsin näitä Helsingin Sanomien ruokaosiosta löytämiäni täytettyjä avokadoja jotka oli superhyviä!



Mikä on suosikkihedelmäsi?

Rakastan mangoa mutta inhoan sen kuorimista ja pilkkomista. Joten sanon kuitenkin mustikat, koska niitä voi lapata vaan suoraan suuhun sen suurempaa valmistelua. 

Mitä ajattelit tehdä huomenna?

Koska huomenna on perjantai, teen tavalliseen tapaan töitä kotoa. To do-listalta löytyy erinäisiä kirjoitushommia joihin on helppo keskittyä kotona. Lounastunnin aikana käyn salilla 30 minuuttia kestävällä GRIT-tunnilla jonka olen jo varannut. Illan ohjelmaa ei olla päätetty vielä miehen kanssa. Perjantai-iltaisin yritetään lähteä aina ulos esim. syömään mutta päätetään varmaan vasta huomenna minkälaista safkaa tekisi mieli.

Kenen kanssa nukuit viimeksi?

Samantyypin kanssa jonka kanssa olen nukkunut viimeiset tuhat yötä, eli mieheni. 

Mitä luet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä en itseasiassa lue mitään kirjaa. Aloitin Marie Kondon siivouskirjan, mutta totesin että sitä on parasta jatkaa sitten kun on oikeasti aikaa ja intoa ruveta siivoamaan ja organisoimaan. Toistaiseksi (ihme ja kumma) sellaista tunnetta ei ole vielä tullut.

Viimeksi katsottu elokuva?

Käytiin viime perjantaina katsomassa My Big Fat Greek Wedding 2. Tosin leffateatterissa kävi totaalinen oikosulku ja kysyin lippuja Low Fat Greek Weddingiin...Taisi olla vielä aamupala mielessä. Itse leffa oli aika mitäänsanomaton mutta varmaan juuri sopiva perjantain aivokuolleeseen olotilaan. 

Kuka soitti sinulle viimeksi?

Taisi olla äiti. Laitan äidille aina viestillä käskyn että soittaa, ja hän aina kiltisti tottelee. Juteltiin kun lähdin ajamaan töistä kotiin tänään.

3 viimeksi tullutta tekstiviestiä?

En kamalasti lähettele normaaleja tekstiviestejä mutta mieheltä oli tullut viesti että hän lähtee salilta (tarkoittaen että voin aloittaa tekemään illallista), äiti laittoi viestiä myös että soittaa kohta ja isä oli laittanut myös viestiä pari päivää sitten kuinka he olivat kaupungilla koiran kanssa.



Mitä lukee viimeksi lähettämässä viestissäsi?

"It feels really weird...I forgot my ring at home". Olin siis laskenut kihlasormukseni eilen illalla keittiön tasolle ja unohtanut laittaa sen takaisin sormeen. Huomasin sen vasta aamulla töihin ajaessa ja se tuntui oudolta ettei sormusta ollut sormessa. Jostain syystä halusin informoida tästä oudosta tunteestani myös miestäni...Vaihdellaan kyllä yleensäkin pitkin päivää vaikka mitä turhanpäiväisiä viestejä miehen kanssa. 

Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?

Kaveri ryhmächatissa jossa pohditaan porukalla eräitä juhlia.

Mille nauroit viimeksi?

Tänään jollekin työkaverin typerälle vitsille jota en kyllä enää muista, mutta hauskaa meillä ainakin oli. 

Viimeisin ostos?

Hmm...bensan ja ruokaostoksien lisäksi? En oikeastaan muista. Käytiin viime viikonloppuna kaupoissa jolloin ostin kaverilleni lahjan ja kortin. Ne taisivat olla viimeisin "kunnollinen" ostos.

Mitä pelkäät?

Erinäisiä ötököitä (itseasiassa kaikkia ötököitä), näitä hulluja brittiläisiä autokuskeja (näin juuri tänään aivan kreisin ohituksen) ja välillä myös sitä että meidän talo romahtaa (huomattiin nimittäin yksi vuotokohta meidän katossa ja en luota sitten yhtään brittiläiseen rakennustekniikkaan)

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?

No minne en haluaisi matkustaa? Matkakuume käy ihan hurjana juuri nyt, joten voisin hyvin ottaa lennot ihan minne tahansa. Tekisi mieli lähteä Jenkkeihin, Afrikkaan, Lappiin, Karibialle...Mutta kaverilta tuli juuri ihana kortti Garda-järveltä, joten voisin mielläni lähteä sinne moikkaamaan kavereita ja syömään massoittain gelatoa

Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?

Vietän itseasiassa synttäreitä tässä kuussa (viimeistä viedään ennenkuin vuosikymmen vaihtuu, kääk!),  mutta en ole kovin paljon synttärilahjoja miettinyt. Ja nykyään miehenkin kanssa annettaan enemmänkin "kokemuksia" lahjaksi kuin tavaraa. Toisaalta uudet mustat treenikengät houkuttelisi, joten ehkäpä sellaiset olisi kiva saada synttäripaketissa. 

Sellaista siis kuuluu tänne, mukavaa viikonloppua kaikille!


7 kommenttia:

  1. Low fat Greek wedding pisti kyllä naurattaan �� Mangot on ihania ja niitä on musta tosi hauska pilkkoa tällä ohjeella http://www.mango.org/Choosing-Using-Mangos/How-to-Cut-a-Mango �� Hauska postausidea, kuva lueskella näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika linkistä, toi näyttää kyllä niin paljon paremmalta tavalta pilkkoa se typerä mango kun minun omituiset sähellykset :D
      Hauskaa viikonloppua!

      Poista
  2. Haha, Low Fat Greek Wedding nauratti täälläkin :'D

    Ja tuon sormusjutun kanssa tiedän tasan, mitä tarkoitat! Aivan hassua, että sormukseen liittyy niin vahva tunnelataus, että on melkein alaston olo ilman sitä, vaikka mekin mentiin kihloihin vasta pari kuukautta sitten. Kerran kun unohdin sormuksen kotiin, huomasin asian yliopistolla matkalla luennolle ja teki melkein mieli kääntyä takaisin ja mennä kotiin hakemaan se. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä yritän vaan saada sitten sönkötettyä oikein leffan nimen kun niin mies kuin myös myyjä nauroi kuollakseen :D

      Se on kyllä hassu miten sitä tottuu niin nopeasti yhteen sormukseen että heti tulee alaston olo jos se ei ole sormessa! Varsinkin kun minä en oikeastaan ota sitä pois koskaan :)

      Poista
  3. Jee, teidän sipulit on kukkineet! :)

    VastaaPoista
  4. Hei tää oli tosi kiva! :) Tulin pitkstä aikaa oikein ajan kanssa lukemaan kuulumisiasi ja taidanpa napata tämän omankin blogin puolelle! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!