Helppo ja maukas välipalavinkki

Olin tänään illalla niin laiska että kun pääsin kuuden aikaan kotiin, lösähdin vaan lukemaan ja en jaksanut salillekaan raahautua. Yhdeksän aikaan kuitenkin nälkä voitti laiskuuden ja vaikka salille en jaksanutkaan mennä, niin ruokakauppaahan jaksaa aina raahautua. Nälkä + ruokakauppa ei ole koskaan hyvä yhdistelmä. Tiedättekö kun menee kauppaan nälissään, hamuaa sieltä hyllyiltä vaikka mitä ihme juttuja ja kotona kun kasseja tyhjentää miettii sitä että mitä ihmettä on tullut ostettua? Näin kävi tänään minulle. Nim. ostin fajitamaustetta vaikka en ostanut tortilloja saatika jauhelihaa että voisin edes fajitaksia tehdä.

Tästä päästään toiseen ruoka-aiheeseen, mun on nimittäin ihan pakko jakaa tämä maailman yksinkertaisin "resepti" myös täällä.

Mulla on nimittäin ongelma yleensä se, että kun tulen salilta olen NIIN nälkäinen, että ruokaa on pakko saada HETI. Siinä tilassa ei todellakaan odoteta että perunat kiehuu (muutenkin perunien ja riisin keittäminen on ärsyttävää), vaan pakko saada jotain maukasta ja nopeaa joka kuitenkin täyttää (ainakin hetkeksi).

Eli tässä aineet mitä tarvitset: kurkku, tomaatti, avokado, katkarapuja, Sweet chili-kastiketta ja vähän raejuustoa. Tottakai tohon olisi voinut lisätä ihan oikeaa salaattia, mutta meikäläiseltä ei sitä nyt jääkaapista löytynyt.

Pilkot ja heität kaikki (avokado,kurkku,tomaatti) vaan sekaisin kulhoon. Sit katkikset paistetaan pannulla ja lopuksi laitetaan Sweet chili-kastike katkisten joukkoon. Kastikkeen määrä korreloi suoraan tulisuuden kanssa (nim.kokemusta on). Eli tämän voi myös tehdä melko miedoksi jos ei lorauta sitä kastiketta ihan kamalasti joukkoon. Sitten ne lisätään vielä katkikset kulhoon ja päälle vähän raejuustoa. Done. Helppoa kuin heinänteko. Ja ihanan viileä raejuusto tuo mukavaa cooliuttaa "tuliseen" kastikkeeseen.

Kuvasta puuttuu nyt hienosti se raejuusto..

P.S. Btw, toi kastike on superhyvää, täytyy kokeilla sitä jonkun muun yhdistelmän kanssa seuraavaksi. Kaveri itseasiassa esitteli tämän minulle ja onneksi teki, muuten en olisi osannut etsiä sitä kaupan hyllyiltä.

Hakuna Matata

Ah, miten mulla on aina semmonen tunne että aloitan nämä sunnuntaipostaukset sillä tyypillisellä lauseella "ah, onpa ihana viikonloppu takana". Mutta mitäpä sitä muuttamaan, viikonloput ihanassa seurassa on aina mahtavia.

Koko viikonloppua leimasi itseasiassa yhden proggiksen teko jota varten kierreltiin Lontoon tunnetuimpia nähtävyyksiä ja minä tärisin mallina kuvissa. Ehdittiin me tehdä kuitenkin kaikkea muutakin. Plus, että ei toi Lontoon kiertely nähtävyyksien perässä mitään tuskaa ole. Lauantai-aamu aloitettiin kuitenkin perinteiseen tapaan aamupalalla Borough Marketilla. Siellä kohtaa aina valinnanvaikeus: haluanko aamupalaksi herkullisen smoothien, marjoja, piirakan, pastan vai burgerin? Kaikki noi olisi kelvannut aamupalaksi, koska ollaan aina vasta puolenpäivän aikaan liikkeellä jolloin onkin jo lounasaika.

Kun oltiin saatu mahamme täytettyä, suunnattiin kohti uusia kulmia, meidän oli nimittäin tarkoitus käydä Science Museumissa, mutta piipahdettiin siinä samalla ihastelemaan Albert Hallia ja sen kulmia (joista muuten tykkäsin kovin paljon!). Tätä nimenomaan Lontoossa rakastan, aina löytyy jotain uutta nähtävää ja ihailtavaa. Vaikka olinkin käynyt tällä alueella aikaisemmin, olin nähnyt vaan pienen osan siitä, ja aina löytyy uusia ulottuvuuksia!

Science Museumissa haahuiltiin reilu 3 h ja silti vaan nähtiin osa museosta. Siellä oli järkyttävä määrä populaa ja vielä enemmän lapsia, mutta jotenkin selvittiin. Olin vähän pettynyt suoraan sanottuna, tykästyin aikoinaan Glasgown omaan science museoon, mutta tämä Lontoon oli jotenkin...hmm, vaan pettymys. Paljonhan siellä oli arvokasta tietoa ja tavaraa, mutta silti. Keskityin siis ottamaan kuvia aina välillä.

Natural History Museum oli myös kauniin näköinen iltavalaistuksessa:

Sitten päästiinkin koko viikonlopun kohokohtaan jonka saattaakin arvata otsikosta! Nimittäin oli aika mennä katsomaan Leijonakuningas-musikaali! Olen halunnut nähdä sen jo pidemmän aikaa, ja kun opiskelupaikka Lontoossa varmistui, yksi ensimmäisistä jutuista oli se päätös että kyseistä musikaalia on pakko mennä katsomaan! Noh, sainkin liput sitten joululahjaksi ja tänä viikonloppuna ne lunastin. 

Ja voih että.

Se oli ihan mieletön.

Olin niin taivaissa koko esityksen ajan, ja vielä sen jälkeenkin. Ihan mielettömät lavastukset, puvustukset ja kaikki oli aivan viimeisen päälle. Fiilis oli katossa ja yleisö niin mukana. En edes tiedä miten tarkemmin kuvailla, muuta kun että vaikka liput hieman arvokkaampia ovatkin, niin oli se ehdottomasti sen arvoista. Lisäarvoa toi tietysti se, että Leijonakuningas on mun yksi kaikkien aikojen lemppari piirretyistä!

Musikaalin loputtuessa tuli pieni spiikki Zazua näyttelevältä tyypiltä, joka kertoi tärkeää asiaa maailman syöpäpäivästä ja siihen liittyvästä keräyksestä, mutta myös ulkona satavasta lumesta. "Be careful, there's lot of snow, and it's slippery". Joo, alright, mä ajattelin että ei siellä mitään lunta ole, mutta kappas vain..

En jaksa sen kummemmin alkaa vouhottamaan kuinka Briteissä ei selviydytä talvesta, koska olen sen kokenut ennenkin. Olen nimittäin kerran istunut 1 cm lumikerroksen takia bussissa 13 h. Se vasta hauskaa oli. Meidän kotimatka hieman veny todella kun liikenne oli hieman jumissa. Hauskinta kuitenkin oli, että osa metrolinjoista lakkasi toimimasta. Olin sentään laskenut sen varaan, että systeemi joka toimii pääasiallisesti maan alla olisi toiminut lumesta huolimatta. Niin tai näin, kyllähän se lumi suli jo sunnuntaiksi. 

Piipahdettiin musikaalin jälkeen drinkeillä Covent Gardenissä, ja ihmisillä oli ainakin hauskaa. Lumipallot lenteli ja naurui raikui. Tosin siinä vaiheessa kun yksin niistä lumipalloista lensi 5 cm päästä mun nenästä, tuli mun suusta enemmän ärräpäitä kuin naurua.

Tänään käytiinkin sit perinteikkäällä Sunday Roastilla paikallisessa pubissa (ähky!) jonka jälkeen jatkettiin matkaa Victoria Embankmentille, taaskin niiden nähtävyyksien perässä. Kaikki on nähty ennen mutta niistä saa kivaa taustaa kuviin. Oli muutenki superkiva talsia tuossa kelissä, koska kuten tiesin, kaikki lumi oli sulanut loskaksi yön aikana ja mun "talvisaappaat" oli märät jo ensimmäisen 10 min jälkeen ja sukat ihan märät. Viehättävää. Onneksi keli oli kuitenkin lämmin, ei tarvinnut kärvistellä pakkasasteissa.

Jatkettiinkin matkaa kohti St.James Parkia ja tietenkin kohteena Ellun palatsi. Puisto oli aika ankeissa väreissä ja loskaa oli enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta siellä me tallusteltiin kunnes päätettiin että on aika lähteä vaihtamaan kuivat sukat töppösiin. Olenko koskaan kertonut että pelkään hysteerisesti puluja? Sinänsä noi puistot eivät ole hauskoja paikkoja. Kaikki muut linnut menee, mutta puluissa on jotain ahdistavan pelottavaa. Varsinkin kun niiden taaperojalat suuntaa sua kohti..

Illalla olikin tarkoitus katsoa vaalien tuloslähetystä, mutta unohdan aina kuinka nopeasti ne äänet saadaankin laskettua ja istuin sitten pubissa vetämässä (maailman parhaita nachoja) nassuun kun Suomessa laskettiin ääniä. Noh, löytyihän kaikki oleellinen tietysti HS.fi sivuiltakin. 

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, jotta huomenna voi aloittaa viikon virkein mielin, varsinkin kun on työkeikkaa tiedossa. Tästä tuli taas yksi näistä järkyttävän pitkistä postauksista, mutta aina ei voi voittaa, eikä varsinkaan sunnuntai-iltaisin ;)

Salia, sushia ja sivistystä

Noista kolmesta ässästä on pitkälti mun viikko koostunut.

Siellä yli-ihmisten salilla on tullut käytyä ahkeraan, ja uusimpana havaintona tein se, että jos jo kerran tiedän ettei minua ole siunattu rytmitajulla, miksi ihmeessä mun täytyy änkeä itseni step-tunnille? Saman tein olisin voinut hakea Riverdancen-riveihin ja se olisi ollut yhtä mahdotonta...

Olen taas aloittanut sushin suurkulutuksen. Mun lemppari take-away sushipaikka, Wasabi, sijaitsee ihan kampuksen lähellä, joten sieltä tulee aina välillä haettua superherkulliset sushit lounaaksi. Se on vaan niin hyvää!!

Sen lisäksi olen salaa hykerrellyt Suomen pakkaslukemia ja kiitellyt ettei tarvitse siellä värjötellä. Toisaalta Lontooseenkin tuli yhtäkkiä kamalan kylmät kelit. Kamalalla tarkoitan lähellä nollalukemia...

Olen myös tuskaillut huoneeni tilanpuutteen kanssa. Vaatekaappi tässä huoneessa on järkätty niin hirveä epäkäytännöllisesti että korkkarit joutuivat kirjahyllyyn kun ei ne sinne vaatekaappiinkaan mahtunut. Vakuutan itselleni että ne on kaunis sisustuselementti eikä pakon sanelema ratkaisu.

Muuten viikko on kulunut opiskellessa. Meidän Genocide-kurssilla käsitellään tällä viikolla journalismia ja miten se käsittelee näitä kansanmurha keissejä. Mielenkiintoinen aihe, ja kiva nähdä minkälaista keskustelua saadaan aikaseks huomiseks. Yleensä jos mulla on muutakin asiaa yliopistolle, jään sinne sit opiskelemaan. Paikkoja on vaan supervaikea löytyy kirjastosta joka on yleensä todella täynnä. Kuvassa näkyy myös mun uusi rakkaus: miniläppäri!

Sen lisäksi olen käynyt keskustelemassa lopputyöstäni ohjaajan kanssa, joka tosin vähän teilasi oman aiheeni. Ei se kyllä ollut edes kunnon aihe, vaan enemmänkin semmoinen, "noh, tästä aiheesta voisin saada kokoon jotain". Odottelen että taivaasta tippuisi ratkaisu ja kokisin valaistumisen aiheen suhteen, ohjaajan neuvo oli vaan lukea enemmän alan artikkeleita. Ehkä kuitenkin odotan sitä valaistumista..

Käytiin keskiviikkona katsomassa todella mielenkiintoinen dokkari Amnestyn pääkonttorissa täällä Lontoossa. Kyseessä oli yksi osa viisi-osaisesta dokkarisarjasta Women, War & Peace. Kyseisen osan nimi oli Peace Unvailed jossa seurattiin Afghanistanin naisia ja heidän pyrkimyksiään osallistua rauhanprosessiin vuosina 2009 ja 2010. Amnestyllä on tällä hetkellä menossa kampanja jossa pyritään lisäämään naisten osuuksia rauhanneuvotteluissa. Dokkari oli ihan supermielenkiintoinen ja sai kyllä jossain määrin kyllä pyörittelemään silmäkin, niin uskomattomia juttuja siellä oli. Ja vilahtihan siellä Alexander Stubb jenkkihymynsä kanssa. Lähtemättömän vaikutuksen teki myös Horia Mosadiq, yksi näistä Afghaani naisista jotka on tehnyt niin paljon töitä naisten oikeuksien eteen. Harvoin olen tavannut yhtä hyvää puhujaa joka onnistuu vetoamaan kuuntelijoihinsa niin hyvin - en ollut ainoa jonka silmäkulmat kostuivat hänen puhuessaan. Jos kiinnostaa katsoa kyseinen dokkari, sarjan kaikki osat löytyvät täältä.

Hieman keveämpiin aiheiseen liittyy tämän illan laivajuhlat. Yliopiston Skandi-society ja kaikki lattari-societyt järjestää yhteiset bileet jokilaivalla, eli Thamesin rannalla. Pitäisi olla hauskat juhlat tiedossa, sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä painua salille..Olin varannut sen pahamaineisen step-tunnin, mutta jostain kumman syystä peruutin sen tiistain session jälkeen :)

Näissä maisemissa mennään sit illalla!

Tammikuun luetut

Ajattelin tässä huvikseni katsoa josko onnistuin joka kuukausi listaamaan lukemani kirjat. Ajatus lähti lähinnä oman muistini surkeudesta. Oli kiva lukea vuoden lopussa sekä Annikan että Ioannan postaukset luetuista kirjoista. Minä en olisi ikinä kyennyt moista listaa tekemään koska en ikinä muista mitä kirjoja olen lukenut. Tai siis muistan kyllä, mutta en muista olenko lukenut ne viime vuonna, viime kuukautena vai viisi vuotta sitten. Joten nyt ajattelin aina ympätä ne yhteen postaukseen aina kuukauden lopuksi..Katsotaan miten käy!

Tammikuussa luin aika paljon mielestäni, mikä varmaan osittain johtui siitä että joululoma jatkui kuun puoliväliin ja Lontooseen palatessani ei koneeni toiminut joten luin paljon iltaisin. Tai no paljon, ja paljon, mutta jonkun verran kuitenkin. Tenttikauden alkaessa kun ei tule varmaan yhtään kirjaa luettua. Amazonilla tuli monta Kindle-kirjaa myös aleen Tapaninpäivän jälkeen, joten silloin tuli klikkailtua aika monta kirjaa 99 pencellä varastoon. Muuten, jos olen aikaisemmin ajatellut että Amazonin 1-click-order on ollut helppo, niin Kindlen myötä kirjojen tilaaminen on tullut entistä helpommaksi. Nyt ei edes tarvitse odottaa että posti kantaa kirjat kotiin, ne tulee suoraan langattoman netin kautta!

Pekka Haaviston Hatunnosto lähti mukaani Helsinki-Vantaalta koska ystäväni sitä oli sen verran kehunut. Ja oikein mainio ja inspiroiva kirja se olikin. Onnistuin lukemaan sen lentomatkan aikana (välillä Helsinki-Lontoo) joten kovin paksusta opuksesta ei ollut kyse. Haavisto kirjoittelee matkan varrelle sattuneista kokemuksista kivalla tavalla, joka sai minut ainakin ahmimaan kirjan. Lyhyitä tarinoita oli helppo lukea ja samalla sai matkustaa  Teiskolta Darfuriin. Nyt kiinnostaisi lukea myös muita Haaviston kirjoja. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!

Benjamin Meen Koti eläintarhassa oli myös toinen kirja joka sieltä lentokentältä lähti mukaan (selvästikään uudenvuoden lupaus ostaa vähemmän kirjoja e-kirjojen sijaan ei toiminut). Olen nähnyt kyseisen leffan trailerin ja kun kuulin että se pohjautuu tosi tapahtumiin perustuvasta kirjasta, oli pakko saada se heti käsiini. Tykkäsin kirjasta, mielestäni kaikki eläintarinat on ihania, ja kun kirjassa oli vielä vähän syvellisemmin selitetty esim. eläintarhojen tarkoitusta, oli se mielestäni mielenkiintoinen. Kirjassa siis seurataan Meen perheen elämää, sen jälkeen kun he ostavat rapistuneen eläintarhan ja kunnostavat uuteen uskoon ( ja koska kyseessä on tositarina, eläintarja sijaitsee Dartmoorissa, Englannissa). Hauskoja ja surullisia hetkiä kirjassa oli monia, ja sen takia se oli viihdyttävä lukuelämys. Ainut huono puoli, että mielestäni tässä taas tökki käännös. Kirja olisi luultavasti kannattanut lukea englanniksi.

Barbara Demickin Nothing to Envy on joukko tosi tarinoita Pohjois-Koreasta loikanneista ihmisistä. Kirjan kirjoittaja on/oli ulkomaankirjeenvaihtaja Soulissa, ja kirjaa varten hän haastatteli eri ikäsiä henkilöitä jotka olivat onnistuneet loikkaamaan Etelä-Korean puolelle. Kirja on tarinankerrontaa siitä minkäläistä elämä tuossa suljetussa yhteiskunnassa on, ja miten he ovat sen kokeneet. Raskas kirja, välillä pitää ottaa taukoja lukemisesta, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Siitä arkielämästä kun Pohjois-Koreassa tiedetään niin vähän, niin tämä on mielestäni arvokas kirja. Toisaalta välillä on ihan epäuskoinen tunne kun lukee näitä tarinoita, on vaikea uskoa että ne ovat totta. Että vielä tällä vuosikymmennellä voi olla ollemassa tuollainen yhteiskunta. Silmät avaava kirja. Vitsit kun olisi mielenkiintoista päästä käymään Pohjois-Koreassa.

Sen lisäksi pääsin puoleenväliin Kate Thompsonin The Gallagher girliin mutta luovutin kun tarina ei edennyt minnekkään, ja kyllästyin. Jätän äärimmäisen harvoin kirjoja kesken, yleensä luen ne loppuun vaikka kuinka ärsyttäisi, mutta nyt en jaksanut tuhlata aikaani tähän. Ehkä palaan ensi kuussa tähän.