sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulunaika New Yorkissa





Edellisessä postauksessa taisin sanoa kuinka syksy on mielestäni ihaninta aikaa vierailla New Yorkissa. Noh, olen edelleen sitä mieltä mutta toisaalta kyllä New York on aivan upea (vaikkakin ruuhkainen) joulunalusaikaan. Ensimmäisen adventin vuoksi pitikin nyt vähän fiilistellä jouluista New Yorkia!

Koska lähden jo marraskuun lopussa takaisin Britteihin, on minun pitänyt imeä Nykin joulutunnelmaa itseeni jo näin aikaisin. Se on kyllä ollut sinänsä helppoa koska joulutunnelma on selvästi jo vallannut kaupungin! Tässä siis oma bucket-listani joulun nauttimiseen Nykissä!

Christmas Bucket list for New York


Näe ja koe legendaarinen the Rockettes-esitys Radio City Hallissa

Me käytiin katsomassa tämä esitys tiistai-iltana (liput ovat kuulemma usein halvimmillaan juuri tiistaisin) ystävän kanssa ja voi vitsi sitä joulufiiliksen määrää. Kuten kaveri sanoi esityksen jälkeen: "it was magical". Ja hän käy katsomassa esityksen joka vuosi mutta kuulemma aina se ihastuttaa. Siinä oli todellakin jouluntaikaa. Ja lavalla nähtiin upeiden tanssijoiden lisäksi niin myös joulupukki, aasi, lammas kuin myös ihka oikea kameli! Suosittelisin siis ehdottomasti the Rockettsien jouluesitystä jos matka Manhattanille suuntautuu joulunalusaikaan, liput olivat ehdottomasti sen arvoisia (me maksoimme 45 dollaria per nenä). Metrossa matkalla kotiin hyräilinkin sitten itsekseen joululauluja ihan urakalla!



Ihastele 5th Avenuen jouluikkunoita samalla kun nautit take away joulukahvista (oma lempparini on Starren Peppermint Mocha)

Ihanimmat jouluikkunat löytyy kyllä ehdottomasti 5th Avenuelta. Joten parasta vaan yrittää olla välittämättä ruuhkasta ja yrittää löytää sellainen sisäinen zen-mielentila ja nauttia upeista jouluikkunoista. Saks 5th Avenuella on joka tunti (pimeän aikaa) oma jouluikkuna valoshow. Oma suosikkini on Plazan ikkunat ja Cartierin ihana lahjapakettirakennus.




Rockefeller Christmas Tree

Luonnollisesti, tätä ei voi missata! Tänä vuonna tosin valitettavasti en pääse näkemään kun kuuseen sytytetään valot (kuusi kyllä itsessään on jo paikalla) sillä lähden samana iltana kotiin kun valot sytytetään, eli 30.marraskuuta. Olen kuitenkin onneksi nähnyt sen jo aikaisempina vuosina joten ei hätä ole tämännäköinen.



Käy imemässä itseesi jouluntunnelmaa New Yorkin lukuisilla joulumarkkinoilla

Joulumarkkinoita löytyy ympäri kaupunkia. Oma lempparini on Bryant Parkin Winter Village markkinat. Upea sijainti, kauniit kojut, kiva luistelurinki keskellä ja hyvä fiilis muutenkin. Union Squaren joulumarkkinat ovat kanssa aika isot mutta mielestäni tunnelma ei ole yhtä kiva kun Bryant Parkissa. Myös Grand Centralilta löytyy pieni joulumarkkina alue mutta se on aika pieni.



Jouluhifistelyä New Yorkin kaduilla

Monet New Yorkin ikoniset rakennukset verhoutuvat ihaniin joulukoristeisiin tähän aikaan vuodesta. New York Central Libraryn upea joulukuusi on aivan ihana ja myös Grand Centralin rautatiesasema näyttää tähän aikaa vuodesta upealta!






Tässä siis muutama must-juttu jos on New Yorkissa joulunaikaan. Itse rakastan näitä kaikkia ylläolevia juttuja kuin myös ihan vain kävellä rauhallisesti ympäriinsä Nykin katuja kuunnellen joulumusiikkia ja nauttien ihanasta tunnelmasta.



Ihanaa joulunodotusta kaikille!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Ihanaakin ihanampi Williamsburg



Minun on jo pitkään pitänyt julkaista tämä kirjoitus nykyisestä asuinpaikastani (vielä parin päivän ajan) Williamsburgista mutta aina on jäänyt kuvat käsittelemättä siihen. Jos nyt vihdoinkin saisin eetteriin tämän postauksen...

Muutin toiseksi (ja viimeiseksi) Nykki-kuukaudekseni Brooklynin puolelle Williamsburgiin. Kämpän ja alueen kanssa kävi kyllä ihan mieletön tuuri. Asunto on super ihana ja alueena Williamsburg on vaan niin kaunista, kivaa ja ihanaa! Olen niin fiiliksissä että pystyn asumaan täällä kunnes lähtö kotia kohti koittaa. Jos muuttaisin Nykkiin pidemmäksi aikaa niin voisin kuvitella asuvani hyvin juuri Williamsburgissa. 

Williamsburg on ihanan rauhallinen mutta silti tarpeeksi vilkas alue verrattuna Manhattaniin. Ihmiset ovat ystävällisempiä ja kaikenkaikkiaan Williamsburgissa oma olo on kotoisampi. Täällä vallitsee enemmän sellainen "naapurustomainen" fiilis ja talot ovat suloisempia ja matalampia. Ehkä viihdyn täällä niin hyvin koska jollain pienellä tapaa se muistuttaa enemmän kotikaupunkiani. Joo, en nyt suoraan vertaa Williamsburgia ja Lichfieldin pikkukaupunkia toisiinsa mutta molemmissa on sellainen yleinen hyvä fiilis ja katukuva muodostuu suurilta osin pienistä itsenäisistä liikkeistä ja ravintoloista.




Sen lisäksi siis että talot ovat söpöjä niin voi elämä että tältä alueelta löytyy ihania kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Tämän pidennetyn reissun päätteeksi ajattelin ehdottomasti kirjoittaa enemmän kaikista huipuista ravintola-ja kahvilavinkeistä Williamsburgiin mutta tässä vaiheessa tyydyn vain toteamaan että täältä ei todellakaan tarvitse lähteä Manhattanin puolelle. Täältä löytyy kaikkea.



Olen siis ihan rakastanut tähän alueeseen. Ainut huono puoli tässä on se, että koska viihdyn täällä niin hyvin niin en ole oikein enää jaksanut koluta Manhattania ja sen jäljellä olevia nähtävyyksiä niin paljon. Viikonloppuisin ei ole oikein huvittanut lähteä ruuhkaiseen kaupunkiin joten olen usein vain pysynyt Brooklynin puolella. Täällä on vaan mukavampaa. Nyt kun jäljellä on enää yksi viikonloppu niin pitää ehkä kuitenkin saada se itsestä irti että raahaudun myös viikonloppuna Manhattanin puolelle...siellä kun on vielä muutama juttu jotka haluan kokea ennen lähtöä.



Kaikki kuvat otettu tästä kotikulmilta...

maanantai 21. marraskuuta 2016

Viikkokatsaus/NYC edition

Tällä viikolla on tullut fiilisteltyä mm. joulua. Suurinosa kaupoista on jo laittanut jouluikkunat-ja valot kondikseen ja Starbucksin joulumukitkin ovat saapuneet! Alkuviikosta oli vielä aika lämpimät kelit (about +15 astetta) joten kelin puolesta fiilis ei ollut kyllä kovin jouluinen...
Kävin vetämässä hepulit uudessa paperi/askartelu tarvikeliikkeessä. Olen aivan hullu mitä tulee erilaisiin vihkoihin, kyniin sun muihin ja täytyy sanoa että nämä New Yorkin ihanat paperikaupat ovat vain ruokkineet tätä hulluutta. Päätin myös siellä ollessa tehdä tänä vuonna joulukortit itse. Tein pari testikappaletta ja  lähetin miehellä kuvan että onko ne ok...Ja sieltä tuli sellainen yllättynyt "wau, noihan on oikeasti hienoja!". Koska kuulemma hän ei ollut ihan vakuuttunut tästä ideasta alkuunsa...

Sain raahattua itseni aamulenkille (mikä on ihan ennenkuulumatonta) mutta se oli kyllä sen arvoista. Sen lisäksi että päivä alkoi kivasti, oli ihana pinkissä valossa kylpevä Manhattan upea näky heti aamutuimaan.
Ihana Urban Spacen Broadway Bites pop-up ruokamarkkinat olivat vielä käynnissä viimeistä viikkoa ja kävinkin yksi päivä hakemassa sieltä herkullisen illallisen, nimittäin mac'n'cheese lohturuokaa! 

Lauantaina pääsin vihdoin piipahtamaan the Metropolitan Museum of Artissa joka on ollut to do-listalla jo jonkin aikaa. En ole oikein mikään taidemuseo-ihminen ja myönnän sen usein ihan suoraan. Moderni taide ei kiinnosta ollenkaan ja sen takia en ole esimerkiksi suonut ajatustakaan MoMassa vierailulle. The Metissä olen käynyt kerran aikaisemmin ja nyt päätin käydä hetken ajan siellä piipahtamassa. Museon sisäänpääsymaksut perustuvat lahjoituksiin, voit itse päättää summan jonka maksat (jotain kuitenkin on pakko maksaa), he antavat suositushinnaksi 25 dollaria. Päivä oli upea joten kovin kauan en aikaa siellä viettänyt mutta juuri tarpeeksi että pääsin hieman ihastelemaan varsinkin Egypti-hallia

Lauantaina vietin myös paljon aikaa kävellen Central Parkissa joka on vaan niin upea tähän aikaan vuodesta. Ne ruskan värit ovat aivan mielettömät ja täytyy kyllä todeta että mielestäni myöhäinen syksy on ehkä parasta aikaa vierailla Nykissä.



Sunnuntai on mennyt totaalisesti rentoillessa. Olisi pitänyt ehkä tehdä jotain tähdellisempää mutta sen sijaan olen viettänyt päivän vaan suurimmaksi osaksi löhöillen. Kävin aamupäivästä kävelylenkillä samalla löytäen parit joululahjat ja kävin ihanalla aamupalahetkellä tutussa kahvilassa. Maistoin ensimmäistä kertaa Matcha Lattea joka oli aivan tajuttoman hyvää! Täytyy myöntää että sen vihreä väri on saanut minut välttelemään sitä ennen, mutta ihan turhaan.



Ensi viikko onkin viimeinen "täysi" viikko Nykissä, niin se aika vain kuluu. Onneksi viikolla on tiedossa kivaa ohjelmaa kuten minun ensimmäisen ikinä Kiitospäivän viettoa ja the Rockettsien jouluesityksen katsominen!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ruskaretki Hudsonin laaksoon



Mies oli todella vierailulla täällä reilu viikko sitten ja hän ehdotti että tehtäisiin pieni ruskaretki Manhattanin ulkopuolelle. Ensin oltiin ajateltu vuokrata auto ja tehdä viikonlopun mittainen road-trip mutta autonvuokraus oli järkyttävän kallista. Sen jälkeen ruvettiinkin katsomaan minne pääsisi kätevästi junalla ja täällä asuva tuttu ehdotti Cold Springin kaupunkia. Se vaikuttikin juuri sopivalta paikalta, vain 1,5 tunnin junamatkan päässä (ja vielä reitillä joka kulki koko ajan Hudson-joen vierustaa) ja siellä kuulemma odottaisi söpö kaupunki sekä kansallispuisto josta löytyy kivoja ja helppoja reittejä joilla voi ihastella syysruskan loistoa. Kuulosti siis aivan täydelliseltä!

Lähdimme aikaisin lauantai-aamuna kohti Cold Springia, kuten tuntui puolet Manhattanin muista asukkaista myös. Juna oli aivan täpöten täynnä, oli Halloween viikonloppu ja porukat vaelsi yhdessä tuumin kohti Hudsonin eri kohteita. Tosin puolet junasta kyllä taisi jäädä kyydistä Cold Springin kohdalla.




Cold Springiin saapuessa etsimme ensin brunssipaikan ja vedimme kunnon mättöaamiaisen (pannukakkuja minulle!) joka ei ollut ehkä kaikista viisain idea kun tarkoitus oli lähteä vähän patikoimaan sen jälkeen. Onneksi kuitenkin sulateltiin ensin aamiaista pois kävelemällä kansallispuiston patikkareitin aloituskohtaan. Ja nähtiin ihan mielettömiä taloja matkan varrella, tämä valkoinen talo olisi ihan unelma!



Tehtiin lyhyt patikkaretki tuonne kukkulan (en ikinä tiedä miksi kutsua näitä suomeksi kun ei se ole oikein vuori mutta kukkula kuulostaa hassulta?) huipulle koska todettiin että siellä on varmasti hyvät näköalat ruskavärien bongaamiseen. Matka "huipulle" itsessään oli jo ehdottomasti sen arvoista koska nähtiin aivan upeita ruskamaisemia ja hienoja näköaloja alas laaksoon....







Mutta huipulta kyllä paljastui ehdottomasti hienoimmat näkymät! Niin kauniin näköistä! Ja ilmatkin onneksi vielä suosi meidän patikkaretkeä! Erityisen ihanalta tuntui vain yksinkertaisesti päästä kaupungin hälinästä pois. Kun on tottunut rauhalliseen pikkukaupunkielämään jossa luonto on koko ajan lähellä niin sitä kaipaa entistä enemmän tälläiseen rauhalliseen ympäristöön.





Kyllä kannatti siis tehdä ruskaretki! Haaveena olisi tosin jossain vaiheessa tulevaisuudessa tehdä kunnon syysretki juuri esim. Vermontiin ja nähdä niitä aivan upeita maisemia syysväreissä!