torstai 28. huhtikuuta 2011

The day I got younger

Eilen siis vietettiin täällä Aberdeenin päässä minun synttäreitä! Jos minulta kysytään, miellän itseni vielä 22-vuotiaaksi, useimmiten jopa ihan vahingossa. Joten vanhenemisen sijaan juhlittiin minun nuorentumista, eikös ole hyvä idea? Oikeasti kyllä saatoin täyttää 24 (-2), joka on huolestuttavaa. Jos meinaa blogeja lueskellessa törmään johonkin bloggaajaan joka on 24 vuotta, miellän hänet automaattisesti "tosi aikuiseksi" (sillä 22-vuotiaan palavalla intohimolla). Tarkoittaako tämä että nyt myös minut mielletään aikuiseksi? APUA. Muuten ei kyllä vanheneminen sen enempää haittaa, en löytänyt mitään ryppyjä aamulla kun katsoin peiliin..

Toisaalta on ihana huomata, että tietyt asiat eivät muutu täytin sitten 8 tai 24. Nimittäin perinteinen "paljon onnea"-laulu kajahti puhelimen välityksellä tällä kertaa Sloveniasta Skotlantiin. Ja kaupanpäällisiksi sain vielä saman laulun Glasgowsta Abedeeniin. Suomeksi. Ja posti toi mukanaan kaksi niin ihanaa korttia (ja lahjan!!) että ei voinut aamu oikeen paremmin alkaa!

Vietin synttäripäivääni hohdokkaasti Aberdeenin yliopiston kauniissa harmaassa kirjastossa, kun ulkona oli täydellisen kaunis keli! Yritin näppäimet kuumana kirjoittaa minun tämän yliopistourani viimeistä  esseetä aiheesta "Who votes for the Extreme Right in Western Europe?". Yeah, that's what I would like to know.. Työniloa kylla tuotti se fakta, että kun tämän esseen olen saanut palautettua, on jaljellä enää kaksi tenttia ja sitten I'm done. Tuntuu ehkä hieman oudolta ajatukselta..

Toisaalta, onneksi pääsimme kavereiden kanssa nauttimaan ihanan aurinkoisesta kelistä, kun haimme lounaat mukaamme ja pääsimme kampuksen nurmikolle paistattelemaan paivää. Tiedän jo tasantarkkaa etta jos kelit jatkuu tällaisina, niin suuntaan taas tenttikirjojen kanssa pihalle lukemaan. Se onko se tehokasta vai ei onkin jo ihan toinen juttu..


Illalla mentiin sitten tyttöporukan kanssa yhdessä syömään jo tutuksi tulleeseen Cafe 52 joka ei tälläkään kertaa pettänyt. Aberdeenin tasolla ihan mielettömän hyvä hinta-laatusuhde! Ja meillä oli mitä mahtavin ilta! Syötiin hyvin, nautittiin vielä ihanaakin ihanammat jälkiruuat, saatettiin taas puhua politiikasta..
Tämän jälkeen lähdettiin vielä jatkamaan iltaa drinksuille ja oli kyllä hauskaa. Mutta niinhän niiden parhaiden ystävien kanssa aina on. Ja minulla on niitä suotu monta!


Taidettiin minua lahjoakin kukilla ja ihanalla lahjapaketilla, jonka sisuksista löytyikin oikein mieleinen lahja. Pyydän kiinnittämään huomiota, kuinka tämä oli selvästi värikoordinoitua hommaa. Pinkki toppi, pinkit kukat, pinkkiä lahjapaperia ja vielä pinkkikortti. They know me well..



Oli aivan ihanat synttärit ja täytyy sanoa että olen kyllä hyvin onnekas pieni tyttö että minun ympärilläni on joukko mitä ihanampia ihmisiä!

Huomenna onkin sitten Royal Wedding!! Talo on nyt koristeltu asiaankuuluvalla tavalla, aamubrunssin tarvikkeet hankittu ja juhlamieli vaan nostaa päätänsä! Can't wait!


Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

Kiva kun kommentoit!