Heippa kaikille!
Pahoittelen etta en ole oikeen ehtinyt kirjoitella. Suurima ongelmia on kuitenkin tuottanut se, etta oma nettini ei vielakaan toimi. Eli joudun tulemaan aina kirjastoon konellee. Ensi viikolla toivon etta tamakin asia saataisi ratkaistua. Huomenna lataan kuiten kuvat koneelle, joten niita yritan myos sitten laittaa heti nakyviin. Kuvat kertovat yleensa paremmin kuin tuhat sanaa :)
Eli mietitaas mita olen viimeksi kirjoitellut. Viime maanatai ja tiistai meni melko nopeasti kaytannon asioita hoidellessa. Kavimme ostalemassa Anskun kanssa kamaa huoneisiin ja ostimme myos puhelinliittymat.
Meilla oli myos jonkun verran orientaatio-tilaisuuksia joihin piti osallistua.
Suurin syy kuitenkin miksi viikko on kulunut nopeasti ja on ollut super kivaa on tama: sen nimi on NEWT-week. NEWT viikko on vahan samanlainen kuin Aberdeenissa oli Freshers week, mutta tarkoitettu vaihto-opiskelijoille ja transfer opiskelijoille. Viikko on ollut aivan mielettoman hauska ja se ansaitsee ihan oman kertomuksen...:)
Eli aloitetaas keskiviikosta jolloin tama viikko alkoi. Meidat jaettiin omiin ryhmiin, joissa tulisimme sitten viettamaan aikaa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Keskiviikkkona meilla oli paljon eri leikkeja ja peleja joissa tutustuttiin toisiin opiskelijoihin. Oli todella hauskaa. Kokoonuimme Victoria Puistoon, joissa meille oli jarjestetty myos ihanat grillikestit!!Aamupaiva meni todella nopesti. Oli hauska taas tuntea itsensa lapseksi :)
Illalla ohjelmassa oli karaokea, baarissa jonka nimi oli Philty McNasty's :)
Se on ihan uskomatonta miten kaikki paikallisetkin taalla ovat niin ystavallisia ja avoimia. Tutustuin niin moneen uuteen ihmiseen illan aikana, etta kaikkien nimien muistaminen oli silkka mahdottomuus!
Torstaina meidan ohjelmassa luki: Mystery road trip...Odotimme bussia kampuksella klo.08.00 aamulla, paamaarana tuntematon :) Hahaa, mystery road trip suuntautui maan paakaupunkiin Ottawaan!! Jihuu!!
2,5 h ajomatkan jalkeen saavuimme Ottawaan, joka vaikka iso kaupunki onkin, vaikutti se oikeen sopolta ja kivalta! Ohjelmassa oli opas-kierros Parlamentissa, joka on aivan upea ja iso rakennus. Kavimme myos Parlamentti talon tornissa (jonka nimea en juuri nyt muista) josta oli upeat nakymat Ottawan ylle! Huomenna kun saan kuvat ladattua niin saatte paremman kasityksen, se oli tosi makeeta!!
Iltapaivan aikana kiertelemmi ympari Ottawaa ja viiden aikoihin meille oli jarjestetty paivallinen Hard Rock Cafehen.
Taman jalkeen menimme viela 2 h jokiristeilylle Ottawan yohon, jossa oli tanssia ja hauskanpitoa. Yolla yhden aikaa saavuimme kotiin, jolloin tama tytto oli hyvin vasynyt :)
Perjantai olikin sitten niin hauska paiva. Aamulla varhaisella aloitimme NEWT olympialaiset. Tosinsanoen joukkueet kisasivat toisiaan vastaan erilaisissa hulvattomissa leikeisse. Olimme ostaneet makeet haalarit tiistaina. Haalarit ovat Queensin yliopiston perinne, samanlailla kuin Suomessa jokaisella tiedekunnalla on omat haalarit. Mina sain omakseni punaiset ihanat haalarit, jossa takana lukee Queen's University 09! Haalareita pidetaan sitten isoissa yliopiston tapahtumissa.
Nama haalarit paalla sitten osallistuimme olympialaisiin, joiden oli sanottu olevan sotkuista puuhaa. Ja sita se oli...mutta niin hauskaa :) Yhdessa lajissa kuuluu mm. koydenvetoa pahvin paalla, jossa oli partavaahtoa. Voitte vaan uskoa kuinka monta kertaa olin selallani siina partavaahtomoskassa.
Toisessa lajissa mina olin malli jolle maalattin partavaahdosta bikinit ja hiukset muotoiltiin. Jalleen kerran, kuvat kertovat ulkonakoni tilan paljon paremmin :)
Kaiken kruunasi naiden haalareiden maalaus. Nurmikolla oli levitetty iso pressu, jonka sivuilla oli punaista,sinista ja keltaista (yliopiston omat varit). Ja sitten raiskittiin!! Maalia kateen, uhrin etsiminen ja plats..ja plats! Oli aivan sairaan hauskaa. Tulin siis kotiin suihkuun taman jalkeen yltapaalta keltaisessa,sinisessa ja punaisessa varissa, partavaahtoa korvissa,hiuksissa ja vaatteissa. Mutta oli sen sen arvoista! Suihkussa seisoinkin sitten varmaan 15 min, yrittaen saada maalia pois :)
Illalla oli iso konsertti vanhassa Fort Henryn linnoituksessa Lake Ontario jarven rannalle, kaikille kolmelle koululle Kingstonissa (Queen's Uni, St.Lawrence College ja Royal Military Academy). Oli tosi upeata!!
NEWT-viikko paatty tanaan semi-formaliin paivalliseen ja tanssiin!! Odotan innolla!
Nyt siis ymmarratte etta viikko on ollut todella kiireinen, mutta niin hauska!
Lisaa uutisia ja kuvia (myos tasta illasta) huomenna!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit!