sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Christmas weekend in London

Poikaystävä lähti viikonloppuna Skotlantia kohti joten minä päätin vähän extemporesti lähteä viettämään viikonloppua Lontooseen. Mielelläni kävisin Lontoossa useamminkin, koska meiltä on pääkaupunkiin vain 1,5 h junamatka mutta valitettavasti liput ovat sen verran kalliita että ihan päiväretkelle ei kannata lähteä. Varsinkin nyt kun en todella saa enää edes nuorisoalennusta.



Koska reissu tuli vähän pikaiseltaan en ollut varma kuinka paljon ehtisin kavereita nähdä joten olin ajatellut että tämä on sellainen kiva viikonloppupyrähdys mun lempparikaupunkiin ihanimpana aikana vuodesta. Kuinka ollakaan, en nähnyt Lontoota sen kummemmin mutta kavereita sitäkin enemmän. Ihan parhautta siis! Ja onneksi yksi kaveri tarjosi vielä yöpaikankin minulle.


Lähdin Lontooseen päin lauantai aamuna ja asemalta viipotin suoraan Borough Marketilla josta suurinosa kuvistakin on otettu sillä se oli ainut paikka jossa kaivoin kameran esiin. Olen tämän ennenkin sanonut mutta siellä kannattaa ehdottomasti käydä joulunaikaan, ihana juhlatunnelma vaikka lauantaina siellä olikin ihan liikaa ihmisiä.



Borough Marketilta suuntasinkin Westfield Stratfordiin jossa tapasin kaverin kanssa joulushoppailun merkeissä. Joka mun osalta oli kyllä hyvin vähäistä koska kaikki joululahjat olen jo melkein ostanut. Itselleni sen sijaan löysin vaikka mitä kivaa putelia Victoria's Secretiltä, eihän sen näin pitänyt mennä?


Loppuilta menikin toisen kaverin luona yökyläillen, X-factoria katsellen ja kuulumisia vaihdellen punkkulasin äärellä. Kyseisen kaverin kanssa ollaan tunnettu yliopiston ekalta vuodelta saakka ja koettu vaikka mitä mielettömiä hetkiä yhdessä. Ihaninta että meidän ystävyys on säilynyt vaikka uudet elämäntilanteet on aina vieneet meitä vähän eri paikkoihin. Nyt ollaan onneksi taas lähekkäin!

Sunnuntaina hengailtiin Canary Wharfin läheisyydessä ja siellä oli niin kaunista kaikkine jouluvaloineen ja luistelukenttineen. Rakastan  myös katsella kaikkien toimistojen auloja ja niiden upeita (todella amerikkalaistyylisiä) joulukuusia.


Enää 9 yötä jouluun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!