maanantai 19. tammikuuta 2015

Sansibarin vedenalainen maailma

Sain mielestäni ihan kuningas joululahjaidiksen poikaystävälleni jo aikoja sitten. Hän tykkää sukelluksesta ja snorklailusta, ja kun tiesin edessä olevasta reissusta, mietin että vedenalainen kamerahan voisi olla hyvä idea. Ja hahaa, sopivan näköisen ja kuuloisen kameran bongasinkin sitten Amazonin valikoimista ja sellainen lähti sitten hänen mukaansa myös Tansanian reissulle. Luonnollisesti Tansanian mantereelle sille ei kamalasti ollut käyttöä kun vietettiin aikaa luonnonpuistoissa mutta Sansibarilla se osottautui ihan oivalliseksi vehjeeksi. Jos joku ikinä miettii vedenkestävän kameran ostoa, niin minun mielestä tuo on ainakin ihan passelin tuntuinen kapistus - kohtuuhintainen ja kuvanlaatu on hyvä!

Sansibarilla käytiin kerran snorklailu reissulla ja muuten sitten ns. riutta kävelyillä (reef walk?) jotka mahdollisti heti tämän vedenkestävän kameran testailun. Vuokrattiin dollarilla sellaiset kumitossut jotka autto huomattavasti tuossa kävelyssä, tuolla riutalla oli nimittäin niin hirveästi merisiilejä että paljain varpain olisi voinut saada vaikka mitä piikkejä. Mutta siellä näkyi kyllä kivasti kaikkea mielenkiintoista (ja luikertelevaa oliota) - juuri niitä merisiilejä, merikäärmeitä, pikkukaloja ja merimakkaroita. Ja pallokala (kuva numero 2) mikä oli mun mielestä varsin hauska tapaus!









Vedenalainen maailma on todella kiehtova ja vesi oli vielä ainakin niin puhdasta että näkyvyys oli hyvä kun käytiin snorkailemassakin - nähtiin ihan mielettömiä koralleja ja kaloja. Tosin kun samassa paikassa potki monta ihmistä niin hiekathan siinä nousi pohjalta joka vähän hankaloitti näkyvyyttä. Siitä on pitkä aika kun minä olen viimeksi käynyt snorklaamassa ja suoraan sanottuna en ole muutenkaan mikään vesi-ihminen joten vähän se otti aikansa ennenkun osasin rauhallisesti hengittää putken kautta ja oikeasti keskittyä siihen mitä siellä veden alla näkyy. Mutta sittenhän aukesi aivan ihana maailma. Erityisesti kalat oli todella uteliaita ja tuli melkein maskiin kiinni tuijottamaan ja ihmettelemään. Ja bongattiinpahan me jopa Nemo!






Onneksi on paljon kivoja lomakuvia mitä voi katsella kun ulkona on lähinnä ankean harmaata ja sateista! Voisin mielelläni lähteä pulikoimaan takaisin näihin maisemiin juuri tällä sekunnilla!

4 kommenttia:

  1. Noi vedenalaiset kuvat on tosi kivoja ja tuo on hauska lahjaidea. Mä myös vähän himoitsisin moista, mutta nyt jo on kaikenlaisten kameroiden kanssa ihan purjeissa, kun välillä ei meinaa jaksaa tuota tavallistakaan raahata mukana :D Ehkä pitäis vaan ostaa semmonen kunnon kännykkä, missä hyvä kamera; se olis kuitenkin aina mukana.

    Snorklaus on kyllä huippuhommaa, ainoastaan se välitön palovaara (siis mun selkä ja persus palaa joka kerta) on vähän huonompi juttu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis kameroita löytyy nykyään aika monenlaista sorttia myös meidänkin taloudesta, mutta perustelin ton ostoksen myös sille että se korvasi samalla meidän edellisen pokkarikameran joka veteli viimeisiään jo. Ja joskus pokkarikamera oli vaan parempi ottaa mukaan kun iso järkkäri.

      Haha, toi palovaara on muuten ihan totta, mulla oli kanssa hirveät suojakertoimet päällä kun lähdettiin snorkailee kun aurinko oli tuolla kyllä todella voimakas!

      Poista
  2. Ah niin huippu lahjaidea! Mä tahdon seuraavalle sukelluskerralle ehdottomasti kans vedenalaisen kameran. Nyt alko sukellusräpylääkin vipattaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vedenalainen kamera oli kyllä aika huippu ja todella kätsy samalla! Mä mielelläni palaisin noihin maisemiin....

      Poista

Kiva kun kommentoit!