Miten muutto Skotlantiin opiskelemaan muutti elämäni

Vanhempani kuulemma tiesivät heti minun syntyessä että heidän tyttärensä tulisi luultavasti asumaan joku päivä ulkomailla. Sen takia he katsoivat parhaakseen nimetä minut Lauraksi Siirin sijaan. Ja kyllähän he olivat oikeassa (niinkuin vanhemmat yleensä on). Siis siitä ulkomailla muuttamisesta, ei nimestä. Siiri on mielestäni edelleen ihan kiva nimi. Tiedä sitten mistä se kaikki sai alkunsa, se että päädyin ulkomaille asumaan. Ehkä siitä kuinka asuin ensimmäiset pari vuotta elämästäni jo Englannissa tai ehkä se tapahtui vasta myöhemmin. 

Ystäväni Annika pohti taannoin kuinka merkittävä hänen vaihto-oppilasaikansa Argentiinassa. Se sai minut pohtimaan miten loppuenlopuksi Skotlantiin muutto vaikutti elämääni. Kohtalo kuljettaa ja tässä tapauksessa kohtalo kuljetti minut ulkomaille melkoisen pysyvästi niinkuin vanhempani silloin 27 vuotta sitten arvelivat.

Olen ennenkin blogiin kirjoitellut, että muutto Skotlantiin opiskeluiden perässä ei ollut mikään itsestäänselvä päätös. Se tapahtui vähän vaivihkaa, ja vielä lähtöpäivänäkin asenteeni oli enemmän sellainen, että "katsotaan nyt mitä tästä tulee, ehkä palaan takaisin Suomeen puolen vuoden jälkeen". 

Skotlannissa tapasin Annikan, Politics & International Relations societyn pubi visailu illassa, Briteissä kun oltiin. Annikan kanssa ollaan pidetty yhtä siitä lähtien, nyt jo kahdeksan vuoden ajan. Annikan kautta olen myös tutustunut moneen muuhun ihanaan ihmiseen joita saan tänä päivänä kutsua ystävikseni. Kuka olisi arvannut että pitää lähteä Skotlantiin saakka jotta löytää ystävän joka on kotoisin myös Suomesta?

Päätin ensimmäisenä opiskeluvuonna hakea vaihtoon, ja laitoin ykkösvaihtoehdoksi Brittiläisen Kolumbian yliopiston Kanadassa. Toista vaihtoehtoa en edes enää muista, mutta maaliskuussa 2008 sain tietää että pääsin vaihtoon kolmanteen vaihtoehtooni, Queensin yliopistoon Kingstonin kaupungissa Kanadassa. Ja hupsista, sattumalta Annika pääsi myös samaan yliopistoon vaihtoon!

Elokuussa 2008 me sitten muutettiin molemmat 8 kuukaudeksi Kingstoniin. Asuttiin Annikan kanssa samassa opiskelija-asuntolassa joka oli pääosin tarkoitettu juuri meille vaihtariopiskelijoille. Minä punkkasin kolmannessa kerroksessa, Annika kerrosta alempana. Pari päivää muuton jälkeen menin Annikan kerroksen keittiöön (me oltiin päätetty kokata aina yhdessä koska oltiin molemmat ihan sairaan laiskoja kokkeja) jolloin törmäsin sellaiseen melkein kaksimetriseen skottipoikaan. Yritin sitten vääntää hänen kanssa jutunjuurta mutta hyvin pian tajusin ettei siitä tule mitään koska en ymmärtänyt hänen puheestaan mitään. Tuijotin häntä hölmönä suu auki ja toivoin ettei tämä Skotti kysyisi minulta mitään,jolloin paljastuisi etten oikeasti ymmärrä hänen puheestaan mitään. Pakenin pian paikalta ja menin ilmoittamaan Annikalle, että "kamalaa kun täällä on hirveästi Brittejä. Törmäsin juuri yhteen Skottiin sun keittiössä ja en ymmärtänyt sen puheesta mitään". Muistan silloin ajatelleeni etten halunnut hirveästi Brittien kanssa kaveerata, ja toivottavasti tämän kyseisen Skotin kanssa ei tarvitsisi hirveän useasti puhua, kun en minä hänen aksenttiaan ymmärtänyt. 

Nyt, helmikuussa 2015, kyseisen tarinan Skotti on kihlattuni ja suunnittelemme häitä kesälle 2016. Kohtalo on jännä juttu. Miten sellainen iso päätös ja vähän huoleton asenne muutosta Skotlantiin johti loppuenlopuksi siihen, että nyt minulla on skotlantilainen mies, suunnittelemme asunnon ostoa Englannista, työskentelen Britanniassa jonne en ikinä kuvitellut jääväni ja päivittäin käyttämäni kieli ei suinkaan ole suomi, vaan englanti. Ja kuinka pienestä tämäkin oli kiinni. Jännä juttu oli muuten, että kyseinen Queensin yliopisto oli myös miehen kolmas vaihtoehto yliopistolistauksessa, eli tämä meidän juttu oli selvästi tarkoitettu. Melkeinpä tähtiin kirjoitettu. Miten vähästä se olisi voinut olla kiinni ettei tavattu.

Sellaista tämä elämä on. En tiedä minkälaiseksi se olisi muuntautunut jos olisin jättänyt Skotlannin väliin, mutta ei se mitään, tässä on nimittäin nyt ihan hemmetin hyvä olla.