keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Miten muutto Skotlantiin opiskelemaan muutti elämäni

Vanhempani kuulemma tiesivät heti minun syntyessä että heidän tyttärensä tulisi luultavasti asumaan joku päivä ulkomailla. Sen takia he katsoivat parhaakseen nimetä minut Lauraksi Siirin sijaan. Ja kyllähän he olivat oikeassa (niinkuin vanhemmat yleensä on). Siis siitä ulkomailla muuttamisesta, ei nimestä. Siiri on mielestäni edelleen ihan kiva nimi. Tiedä sitten mistä se kaikki sai alkunsa, se että päädyin ulkomaille asumaan. Ehkä siitä kuinka asuin ensimmäiset pari vuotta elämästäni jo Englannissa tai ehkä se tapahtui vasta myöhemmin. 

Ystäväni Annika pohti taannoin kuinka merkittävä hänen vaihto-oppilasaikansa Argentiinassa. Se sai minut pohtimaan miten loppuenlopuksi Skotlantiin muutto vaikutti elämääni. Kohtalo kuljettaa ja tässä tapauksessa kohtalo kuljetti minut ulkomaille melkoisen pysyvästi niinkuin vanhempani silloin 27 vuotta sitten arvelivat.

Olen ennenkin blogiin kirjoitellut, että muutto Skotlantiin opiskeluiden perässä ei ollut mikään itsestäänselvä päätös. Se tapahtui vähän vaivihkaa, ja vielä lähtöpäivänäkin asenteeni oli enemmän sellainen, että "katsotaan nyt mitä tästä tulee, ehkä palaan takaisin Suomeen puolen vuoden jälkeen". 

Skotlannissa tapasin Annikan, Politics & International Relations societyn pubi visailu illassa, Briteissä kun oltiin. Annikan kanssa ollaan pidetty yhtä siitä lähtien, nyt jo kahdeksan vuoden ajan. Annikan kautta olen myös tutustunut moneen muuhun ihanaan ihmiseen joita saan tänä päivänä kutsua ystävikseni. Kuka olisi arvannut että pitää lähteä Skotlantiin saakka jotta löytää ystävän joka on kotoisin myös Suomesta?

Päätin ensimmäisenä opiskeluvuonna hakea vaihtoon, ja laitoin ykkösvaihtoehdoksi Brittiläisen Kolumbian yliopiston Kanadassa. Toista vaihtoehtoa en edes enää muista, mutta maaliskuussa 2008 sain tietää että pääsin vaihtoon kolmanteen vaihtoehtooni, Queensin yliopistoon Kingstonin kaupungissa Kanadassa. Ja hupsista, sattumalta Annika pääsi myös samaan yliopistoon vaihtoon!



Elokuussa 2008 me sitten muutettiin molemmat 8 kuukaudeksi Kingstoniin. Asuttiin Annikan kanssa samassa opiskelija-asuntolassa joka oli pääosin tarkoitettu juuri meille vaihtariopiskelijoille. Minä punkkasin kolmannessa kerroksessa, Annika kerrosta alempana. Pari päivää muuton jälkeen menin Annikan kerroksen keittiöön (me oltiin päätetty kokata aina yhdessä koska oltiin molemmat ihan sairaan laiskoja kokkeja) jolloin törmäsin sellaiseen melkein kaksimetriseen skottipoikaan. Yritin sitten vääntää hänen kanssa jutunjuurta mutta hyvin pian tajusin ettei siitä tule mitään koska en ymmärtänyt hänen puheestaan mitään. Tuijotin häntä hölmönä suu auki ja toivoin ettei tämä Skotti kysyisi minulta mitään,jolloin paljastuisi etten oikeasti ymmärrä hänen puheestaan mitään. Pakenin pian paikalta ja menin ilmoittamaan Annikalle, että "kamalaa kun täällä on hirveästi Brittejä. Törmäsin juuri yhteen Skottiin sun keittiössä ja en ymmärtänyt sen puheesta mitään". Muistan silloin ajatelleeni etten halunnut hirveästi Brittien kanssa kaveerata, ja toivottavasti tämän kyseisen Skotin kanssa ei tarvitsisi hirveän useasti puhua, kun en minä hänen aksenttiaan ymmärtänyt. 

Nyt, helmikuussa 2015, kyseisen tarinan Skotti on kihlattuni ja suunnittelemme häitä kesälle 2016. Kohtalo on jännä juttu. Miten sellainen iso päätös ja vähän huoleton asenne muutosta Skotlantiin johti loppuenlopuksi siihen, että nyt minulla on skotlantilainen mies, suunnittelemme asunnon ostoa Englannista, työskentelen Britanniassa jonne en ikinä kuvitellut jääväni ja päivittäin käyttämäni kieli ei suinkaan ole suomi, vaan englanti. Ja kuinka pienestä tämäkin oli kiinni. Jännä juttu oli muuten, että kyseinen Queensin yliopisto oli myös miehen kolmas vaihtoehto yliopistolistauksessa, eli tämä meidän juttu oli selvästi tarkoitettu. Melkeinpä tähtiin kirjoitettu. Miten vähästä se olisi voinut olla kiinni ettei tavattu.

Sellaista tämä elämä on. En tiedä minkälaiseksi se olisi muuntautunut jos olisin jättänyt Skotlannin väliin, mutta ei se mitään, tässä on nimittäin nyt ihan hemmetin hyvä olla.



18 kommenttia:

  1. Ihana tarina :)
    Niinhän se menee, että aika monet suhteet alkaa "sattumalta" ja on pienestä kiinni. Kaikista kiehtovimpia rakkaustarinoita on mun mielestä sellaiset ihan hetkessä tapahtuvat kohtaamiset, tyyliin "törmäsin sun autoon kaupan parkkipaikalla ja nyt ollaan naimisissa". Ei sitä vaan voi koskaan tietää, milloin se unelmien kumppani hyppää nurkan takaa! Ja vielä uskomattomampia ovat nämä eri kulttuureista ja eri maista tulevien kohtaamiset; miljoonien ja miljoonien ihmisten joukosta löytyy just se oikea. (menipäs nyt siirappiseksi....) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä Terhi, se on vaan mielenkiintoista välillä ajatella kuinka pienestä se todella joskus on kiinni! Ja haha, noi on kyllä ihan parhaita stooreja, tuollaiset todella, todella sattumanvaraiset kohtaamiset! Meillä sentiin meni vielä aika perinteisesti, eikös monet juuri tapaa opiskellessa :)

      Ei haittaa vaikka kommentti menikin siirappiseksi, niin taisi minunkin kirjoitus mennä :D

      Poista
  2. Mielenkiintoisia pohdiskeluja ! Ite oon usein miettinyt samanlaisia juttuja. Miten pienestä kaikki on ollut kiinni. Jos en sinä yhtenä iltana olisi ollut siinä yhdessä baarissa Vaasassa en olisi luultavasti koskaan päätynyt asumaan Houstoniin jne :) sattumaa vai kohtaloa? Kuka tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, raja sattuman ja kohtalon välillä taitaa olla aika hiuksenhieno ;) Välillä näitä on jotenkin pakko pysähtyä pohdiskelemaan kun tuntuu että se olisi todella ollut niin pienestä kiinni että kaikki olisikin mennyt ihan toisin. Ja minkälaista sitten se elämä olisi?

      Poista
  3. Ihan samanlaisia olen joskus mietiskellyt Irlantiin muutostani aikoinaan kun sinne lähdin opiskelemaan, sinne kun tuli lähdettyä myös aika sattumalta. En tiedä asuisinko nyt Norjassa ja olisiko matkassa mukana nuo meidän pienet vaahtosammuttimet jos en olisi sinne lähtenyt. Ihana tarina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ja hei, olisi kiva lukea joskus sunkin tarina jos sitä haluat jakaa edes pintapuolisesti blogissa ;)

      Poista
  4. Oi, tuleeko siitä kohta 8 vuotta kun ensimmäisten viikkojen pubvisailussa tavattiin!? En edes muista sen pubin nimeä enää :) Niin se on kaikki pienestä kiinni. Mä olin jo ehtinyt unohtaa, että Kanadassa ollessa selvittelin yliopiston vaihtoa ja olin yhteydessä Edinburghiin. Jos se olisi onnistunut, niin olisi tarina varmaan jatkunut ihan eri suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina ollut huono matikka mutta hätäpäissäni laskin että kyllä se taitaa olla melkein kahdeksan vuotta :D Ja joo, en mäkään kyllä enää muista sen pubin nimeä! Enkä muistanut ollenkaan ennenkun nyt että harkitsit Ediin siirtoa, mitäköhän sit olisi tapahtunut?

      Poista
  5. Voi miten ihana tarina! Ja onnittelut vielä kihlautumisesta! :-)

    VastaaPoista
  6. Tää tarina oli ihan <3! Ihana kun ensitapaamiset on tollasia "mikä tuokin tyyppi oikein oli"-tyylisiä, ja sitten niistä tulee elinikäisiä ystäviä tai jotain vielä parempaa niin kuin sulla.

    Millos te olette menneet kihloihin, olenko mä missannut tämän blogissa vai onko siitä jo aikaa? Joka tapauksessa onnittelut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Ja joo, tämä juttu ei todellakaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä vaikka se sitten siihen suuntaan menikin loppuenlopuksi :D

      Me itseasiassa mentiin kihloihin jouluisen Tansanian matkamme aikana josta taisin blogiin kirjoitella tuossa 2-3 viikkoa sitten! Eli aika tuore juttu vielä, kiitoksia onnitteluista!

      Poista
  7. Voi miten hyvän tuulen ja positiivisen mielen juttu! Onnea teille ihan mahdottomasti :) Minusta on aina ihana lukea tällaisia tarinoita. Serkkuni löysi miehen erasmusvaihdon aikana Espanjasta ja siskoni on naimisissa Guernseystä kotoisin olevan miehen kanssa. On niin rikasta elämää kun on monta kulttuuria perheessä. Mahtavaa miten yksi askel elämässä on johtanut niin suureen elämänmuutokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maarit!!! Oih, ihanaa sulta löytyykin sitten lähipiiristä kanssa monta eri kulttuuria kanssa! Se on on kyllä ihan totta että eri kulttuurit rikastuttaa ja tietysti opettaa myös kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta :D Mun mielestä on aina hauska kuulla tarinoita kuinka kaksi ihmistä löytää toisensa Erasmus vaihdon kautta - niitä pariskuntia löytyy kanssa aika paljon :)

      Poista
  8. Aww, niin söpöä! Sekä sinä ja Annika tuossa kuvassa, että sun ja kihlatun tarina <3 Todellakin tähtiin kirjoitettu :) Sitä ei kyllä ikinä tiedä mihin sitä päätyy, kun ulkomaille muuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos Annika, kyllä me osattiin joskus toisen Annikan kanssa olla söpöjä :) ja eipä, elämä kuljettaa kyllä välillä ihan jänniin suuntiin!

      Poista

Kiva kun kommentoit!