maanantai 26. lokakuuta 2015

Meidän olohuone



No niin...Olisiko hieman aika vilauttaa tätä meidän "uutta" kotia? Vannon että varmasti puhun meidän kodista "uutena" vielä ensi vuonnakin!

Olohuoneen lähtötila oli ihan hyvä muuttaessamme. Lattialla oli kivat laminaatit, olohuonetta hallitsi kaunis kaasutakka ja kokokin oli hyvä (vaikka malli aiheutti hieman pulmia). Ainut ongelmakohta oli yksi seinä jonne oli laitettu karsea oranssinpunainen kuviotapetti. Se me revittiinkin heti ensi töiksemme alas ja maalattiin kaikki seinät uudestaan puhtaanvalkoiseksi.

Kuten mainitsinkin aiemmassa postauksessa, olohuoneen kanssa saatiin aloittaa ihan tyhjältä pohjalta sillä kaikki meidän vanhan olkkarin huonekalut siirettiin meidän vierashuoneeseen. Joten olkkariin piti ostaa kaikki huonekalut uudestaan sohvasta alkaen. Se olikin siinä mielessä haasteellisempi homma koska olin päättänyt jo ennenkuin muutettiin tähän kotiin, että en halua tehdä mitään sisustusratkaisuja hätiköiden. Viimeksi nimittäin kun muutettiin kalustamattomaan kämppään, meillä oli kiire saada sinne oleellisia huonekaluja sillä seurauksella että suurimmasta osasta niistä en enää tykkää (paitsi meidän vanhasta sohvasta). Tällä kertaa yritys oli siis tehdä tarkkaan harkittuja valintoja, mutta samalla uusi sohva meidän oli pakko saada ja pikaisesti (lattialla istuminen alkoi kyllästyttää).

Olen siis selannut Pinterestiä ahkeraan ja kerännyt kaikki mielyttävät ratkaisut omaan kansioonsa luonnollisesti. Ja siitä sitten sitä olohuonetta lähdettiin rakentamaan. Projekti on vieläkin hieman kesken mutta nyt olohuone sentään näyttää siltä että täällä asuu joku. Hieman eri tilanne kun elokuussa kun vanhemmat tuli käymään meillä ja puutarhatuolit piti raahata sisälle kun olohuoneessa ei ollut tarpeeksi istumapaikkoja.

Nyt olen jo melkoisen tyytyväinen tähän. Suuria hankintoja jotka vielä puuttuu on olohuoneen sohvapöytä (todella vaikeaa löytää mieluista tästä maasta), iso peili takan päälle ja sitten taulut ja hyllyt telkkarin päälle. Eli melkein on valmista! Löysin aivan ihanan sivuston joka tekee karttatauluja juuri sinun omista lempipaikoista, joten ajattelin tilata olohuoneeseen kartat meidän kotikoti kaupungeista. Siten meillä on aina taulut muistuttamassa meidän omista juurista Skotlannissa ja Suomessa.

Tältä näyttää siis meidän olohuone tällä hetkellä.






6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! :) Näitä sun kotipostauksia lukiessa iskee kauhea kaipuu siihen oikeasti omaan kotiin. Vuokra-asunnot tuntuvat aina jotenkin väliaikaisilta eikä niitä huonosti toimivia juttuja voi alkaa samalla tavalla muuttelemaan. Mut ehkä meilläkin on tää sama tilanne muutaman vuoden kuluttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Ja niinhän se menee, että aikansa kutakin, ehkä teilläkin on kohta oma asunto! Tosin omassa asunnossakin on ne huonot puolensa, ei ole ketään vuokraisäntää kelle soittaa kun tiskikone menee rikki ;)

      Poista
  2. Ihanan näköistä, kodikasta. :) Mä tykkään vaaleista sävyistä, mutta ne on niin arkoja, että täällä joudun varmaan juurikin niiden sohvien takia antamaan periksi. Se vaan, että täällä suositaan aika kirkkaita värejä... purppuraa, pinkkiä, vihreetä, sinistä, löytyy sohvaa vaikka missä neonväreissä. Katsotaan millainen meille eksyy, heh. Ja hei, aivan ihana toi karttataulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miitu! Kodikasta pitää kyllä olla, sitten kun saadaan aikaiseksi olisi tarkoitus teettä meidän omia valokuvia seinille jotta saadaan vielä lisää kodikkuutta!
      Minäkin varmaan suosisin ihanan kirkkaita värejä jos asuisin siellä tai missä tahansa etelämässä - sinne ne sopii jotenkin niin hyvin siihen ilmastoon! Täällä jotenkin tuntuu että noilla vaaleilla väreillä pitää kompensoida pimeitä talvia!

      Poista
  3. Näyttää tosi viihtyisältä ja tunnelmalliselta! Tässähän on vielä tosi monta kuukautta ennen kuin tullaan käymään, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Toivottavasti tää sisustus on edistynyt entisestään siinä vaiheessa kun te tulette kåymään!

      Poista

Kiva kun kommentoit!