Ratsastusretki Cannock Chasella

Sain mielestäni aivan nerokkaan idean ja loistavan älyväläyksen tuossa viikon alussa. Puihin oli ilmestynyt jo kaunis ruskan väri ja totesin, että tätä syksyä olisi kiva lähteä ihastelemaan esimerkiksi läheiseen Cannock Chasen luonnonpuistoalueelle. Mietin että vielä kivempaa olisi ihastella maisemia hepan selästä käsin, en ollut pitkään aikaan päässyt ratsaille ja taas tuli sellainen kutkuttava fiilis että on pakko päästä! Löysin pienellä googlailulla todella passelilta kuulostavan tallin (Cannock Chase Trekking Centre) ja kävi ilmi että heillä on ns. Mixed Ability Treks, joka sopisi niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin ratsastajille. Täten sain siis myös miehen suostuteltua mukaan, joka on täysin noviisi ratsastuksen suhteen. 

Tallit sijaitsevat todella keskellä tätä Cannock Chasen upeaa luonnonpuistoaluetta ja siten tarjoaa täydelliset puitteet heppojen kanssa maastoiluun. Varsinkin näin syysruskan aikaan. Me olemme käyneet kerran aikaisemmin tuolla, silloin tosin vain kävelyretkellä. Me varasimme paikat 2 tunnin trekkiin, joka meni pitkin maita ja mantuja. Aloittelijat pysyivät hyvin kyydissä mukana sillä hepat olivat hyvin rauhallisia ja kärsivällisiä - miehen heppa seurasi vaan urhoollisesti edelläolijan takamusta. Yhdessä vaiheessa minäkin yritin patistaa sitä liikkumaan kun tyyppi ei millään suostunut ravaamaan. Puolessavälissä ryhmä hajosi kahteen osaan jotta me kokeneemmat ratsastajat pääsimme laukkaamaan ja ravaamaan enemmän (mikä oli luonnollisesti superkivaa)!

Parasta kuitenkin oli se, että tällä tallilla oli aivan entisen heppani identtinen kaksoisveli. Ja minä sain sen ratsukseni kun kiltisti pyydin. Tyypin nimi oli "Red", koska pilkut olivat niin punaiset. Voi että, hän muistutti niin paljon omaa entistä heppaani (jonka nimi oli luonnollisesti Pilkku) - sama väritys, sama ilme, samanlaiset silmät ja sama olemus. Ihan ikävä tuli Pilkkua, joka on ollut nyt jo monen monta vuotta heppataivaassa. Tämän tyypin kanssa oli mukava mennä, valitettavan usein täällä Briteissä suositaan sellaisia "yhtä leveitä kuin pitkiä" hevosia, eli sellaisia kunnon työjuhtia. Ei siinä mitään, ne on hyviä heppoja mutta jotenkin tunnen oloni niin paljon kotoisammaksi tälläisen kevyemmän tyypin selässä. 

Melkein ratsastuksen päätteeksi mies näytti jo siltä että homma oli hanskassa joten iskin puhelimen hänen käteensä ja käskin ottamaan minusta ja pollesta muutaman kuvan. Nauratti tosin hieman kun näin kuvat, sekä minä että Red näytetään ihan kääpiöiltä kun kuva on otettu niin paljon korkeammalta. Mies sai nimittäin aika ison hevosen kun hän on niin kamalan pitkä...

Voi vitsit miten hyvä fiilis siitä aina tuleekaan kun pääsee hepan selkään ja maastoilemaan. Se on niin helppo unohtaa välillä mutta nyt tuli kyllä kaipaus hieman säännöllisempään ratsastukseen kovempaan kuin koskaan ennen. Elämässä pitää tehdä asioita josta nauttii ja ratsastus on minulle se juttu. Jos on vähänkään stressiä tai huolia niin se kyllä nopeasti unohtaa hevosen selässä. Parasta terapiaa ikinä. Joten tein taas lupauksen itselleni että yritän palata tälle tallille ratsastaamaan uudestaan. Heidän hepat oli kivoja ja henkilökunta todella ystävällistä. Pakko päästä tänne uudestaan!