sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kesäviikonloppu

Torstaina sain ihanan norjalaisen kaverini tänne luokseni vierailulle Brysseliin. LSE-vuodesta jäi monia ihania muistoja mieleen mutta parasta antia vuodessa oli kaverit jotka sain sieltä. Joidenkin kanssa ollaan vähemmän yhteydessä, mutta meidän kolmen tytön kopla pitää päivittäin yhteyttä, kiitos sosiaalisen median. Näiden tyttöjen ystävyydestä tulen olemaan ikuisesti iloinen. Joten nyt sain yhden koplan jäsenistä mun luokse tänne, kolmas on vähän liian turhan kaukana jotta olisi päässyt liittymään joukkoon.

Meillä oli hurjan hauska viikonloppu yhdessä, torstai aloitettin Parc Royalissa sushi ja kupliva piknikillä työkavereiden seurassa. Työkaveri oli jo aikoja sitten tilannut Grouponin kautta järkyttävän suuren sushi tilauksen, 22 sushi-palaa per naama (5 hengelle). Käytiin siis hakemassa ne mukaan ja mentiin nauttimaan ilta-auringosta puistoon. Jouduttiin kuitenkin karvaasti pettymään sushiin. Ei oltu odotettu tietty maailman parasta sushia, mutta edes mukiinmenevää. Ja saatiin jotain joka maistui ihan pakastesushilta. Joten idea loistava, käytännön toteutus jäi vähän heikoksi ravintolan osalta. Sushin pahaa makua mentiin huuhtomaan Place Luxille mojiton voimin. Pelättiin koko illan ruokamyrkytystä mutta onneksi kaikki säilyivät vähintäänkin terveen kirjoissa.


Perjantaina olin vaan puoli päivää töissä ja iltapäivällä lähdettiin tekemään hieman tuhoja alennusmyynteihin (tein kyllä kerrankin mielettömän hyvät alelöydät) jonka jälkeen heitettiin kassit kämpille ja lähdettiin tutkiman Brysseliä hieman tarkemmin.


Brysselin nähtävyydet on kyllä aika nopeasti näytetty, tämä ei ole turhan iso kaupunki ja kaverikin oli ollut täällä jo kerran aikaisemmin. Palloiltiin kuitenkin keskustassa ihmettelemässä jonkun aikaa koska oli vielä aika kiva keli.


Tiedot kertoisivat että tämä Brysselin keskustasta löytyvä katettu kauppakatu olisi yksi maailman vanhimpia. En ole kyllä ihan varma tästä, mutta sovitaan nyt että näin se on.



Ihmisiä oli kyllä liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi!




Luonnollisesti piti näyttää myös Brysselin kuuluisin patsas eli Manneken Pis, mutta jostain kumman syystä ystäväni ei ollut kamalan vakuuttunut tästä pissaavasta pojasta ;) Mä tyydyin ottamaan kuvia kauniista kukista patsaan ympäriltä.


Tämän jälkeen alkoi olla jo nälkä joten suunnattiin tutulle kadulle mistä löytyy monia kivoja paikkoja ja päädyttiinkin tällä kertaa thaikku-raflaan jossa nautittiin terassin tunnelmasta ja hyvästä ruuasta.



Tänään otettiinkin sitten rennosti ja nautittiin puistossa kauniista kelistä ja auringonpaisteesta ennenkuin kaverin täytyi suunnata kotia kohti.


Lauantaina käytiinkin päiväretkellä Ghentissä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

2 kommenttia:

  1. Ihanan pirtee asu, pinkki sopii sinulle tosi hyvin :) Voi kun Bryssel on nätti paikka, pitäiskin joku kerta käydä kun se ei kauheen kaukana Lontoosta oo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Multa tuntuu itseasiassa aika usein loytyvan pinkkia paalta, se on vaan juuri niin pirtea vari :) Suosittelen kylla viikonloppua vierailua tanne kun juurikin niin katevasti Lontoosta tanne paasee. Ja Brysselin ehtii nakemaan viikonlopussa mainiosti, tama ei ole niin suuri paikka!

      Poista

Kiva kun kommentoit!