maanantai 29. heinäkuuta 2013

Päiväretki Matlock Bathiin

Lauantaina teimme todella päiväretken Peak Districtin alueelle ja tarkemmin sanottuna Matlock Bathin pieneen kylään. Derby on hyvinkin lähellä Peak Districtin aluetta (joka on itsessään jo suuri), joten sinne on kiva tehdä päiväretkiä. Viime syyskuussa käytiin ekaa kertaa kyseisellä alueella hieman "patikoimassa", juttua siitä retkestä voi lukea täältä. Periaatteessa olen ymmärtänyt että jos haluaa nähdä niitä todella upeita paikkoja tällä alueella, on auto melkein välttämätön kulkuväline ja koska sellaista ei tällä kertaa onnistuttu vuokraamaan, lähdettiin ihan junalla matkaan.


Derbystä Matlock Bathiin kesti junalla noin 30 min jonka jälkeen oltiinkin perillä tässä ihastuttavassa kylässä (sanan varsinaisessa merkityksessä). Kylän päätien käveli päästä päähän 20 minuutissa, olettaen että kulki sellaista etanavauhtia kuin me. Mutta se olikin koko pointti. Kyseinen kylä on nimittäin todella söpö, suloinen ja oikein karkki. Talvisaikaan se on varmaan kuollut kuin mikä, mutta kesäaikaan siellä käy paljon turisteja ja varsinkin motoristit ajavat tämän kylän läpi.



Siellä kuuluu kävellä hitaasti ja nautiskellen, syödä jäätelöä, kurkistaa söpöihin pieniin kauppoihin, käydä kävelyllä eri poluilla, nauttia fish & chips lounas (josta kylä tuntui olevan kuuluisa) ja ottaa gondolihissi ylös Heights of Abrahamsille.


Ällöttävän epäterveellistä...

Otettiin siis koko päivä ihan rauhallisesti, nautittiin kunnon brunssi, kiivettiin vähän isomman kukkulan päälle jossa välttämättä halusin mennä ryömimään lehmäpellolle ja nautittiin auringonpaisteesta.





Hieman myöhemmin otettiin (epäilyttävän näköiset) gondolihissit Heights of Abrahamsin päälle jossa kävimme parilla luolakierroksella ja ihailemassa näkymiä.



Vaikka kuinka paljon suurkaupunkeja rakastankin, jotenkin kuitenkin luonnollisemmalta olo tuntuu maaseudun rauhassa. Siinä kun istuttiin puupenkillä kukkulan päällä poikaystävän kanssa ihan kaksistemme ja katsottiin niitylle avautuvaa näkymää alkoi mun mielikuvat heti laukkailemaan omaan pieneen kivitaloon Englannin maaseudulla, pariin karvaiseen paimenkoiraan, isoon keittiöön, talliin ja omaan hevoseen jolla kirmailisin tuolla niityillä. Todellisuushan on se, että englantilaiset kivitalot on helkkarin kalliita lämmittää talvella, muuten vaan kylmiä, useimmiten Briteissä sataa ja hevosen omistamiseen pätee sanonta "huoleton on hevoseton mies". Paimenkoirat voisin silti ottaa. Tosin nekin olisi varmaan useimmiten todella kuraisia kun ne siellä pellolla kirmailisi. Mutta hei, aina voi haaveilla ;)





Seuraavalla kerralla pitää kyllä ihan oikeasti vuokrata auto jotta päästään jonnekkin vähän pidemmälle vielä!

Tällä kuvien muokkaamisella yritin piilotella sitä faktaa, että ne oli puhelimella otettuja ja täten hieman epätarkkoja omaan makuun...

12 kommenttia:

  1. Ei voisi suloisemmaksi ja seesteisemmaksi maisemat muuttua! Minulla on aivan samanlainen olo, mita tulee suurkaupunkien monipuolisesta tarjonnasta tykkaamiseen, mutta samaan aikaan vehreammista laitumista haaveilemiseen :) Onneksi on paikkoja, jossa molemmat sijaitsevat lahekkain, eivatka sulje toisiaan pois. Pienet paivaretket virkistaa siihen saakka, etta katselee omalla pihalla laiduntavia alpakoita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naa oli kieltamatta aika ihanat maisemat ja keli varmaan auttoi asiaa kanssa :) Se on kylla totta, tulevaisuudessa olisi ihana asua maalla mutta kuitenkin tarpeeksi lahella jotain suurta kaupunkia! Hmm...mitenkohan takapihalla kayskentelevat alpakat toimisi taalla Euroopan olosuhteissa?:)

      Poista
    2. Alpakat on pieniä ja sitkeitä kavereita, jotka pärjää tosi kivasti, eikä metelöikään. Ei ihan rivitalon puutarha riitä nurmikoksi, mutta joku tuollanen pikku Emmerdale-pelto, joita kuvassakin näkyy ois varmasti sopiva :D

      Poista
    3. Hmm....olenko outo kun nyt aloin haaveilemaan alpakoista pelloilla :) Varmaan ne eläis hyvässä sovussa heppojen kanssa :D

      Poista
  2. Aih, ymmärrän hyvin tuon fiiliksen mikä tulee kun kulkee tuollaisissa maisemissa...
    Ja puhelinkuvien muokkaus näyttää hyvältä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyva etta muidenkin mielesta kuvien muokkaus onnistui, ne oli todella sen verran rakeisia ennen muokkausta etta silmia sarki :) Ja jeps, haluan jo nyt takaisin noihin maisemiin!

      Poista
  3. Söpöltä näyttää pikkukylä. Mulla tulee aina Emmerdale mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paikka oli kylla vahan Emmerdalemainen. Toisaalta mulla tulee aina kaikista Englannin pikkukylista Emmerdale mieleen :D

      Poista
  4. Englantilaiset pikkukylät on ihania! Ja tunnustan että mullekin tulee välillä tollanen "muutetaan maalle" fiilis, siis nimenomaan "muutetaan englantilaiselle maaseudulle" fiilis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kylla, niinkuin toinen Annika sanoi, niista tulee niin Emmerdale mieleen. Saa nahda loydetaanko itsemme joskus tulevaisuudessa jostain Emmerdale kopio kylasta (en kylla halua sita kaikke draamaa siihen mukaan) :D

      Poista
  5. Oli mahtavaa löytää blogiisi, kiva kun kävit kommentoimassa tuolla meikäläisen tontilla :) Englanti on lähellä sydäntäni ja siellä tulee vietettyä aika lailla aikaa, joten on aina mukava seurailla muiden elämää Brittien saarilla. Ja hei, jos kännykällä näppäilet kuvia niin lähdeppä ensi viikolla mukaan Instagram Travel Thursday - hankkeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun loysit vastavierailulle tanne Satu :) Ja joo, olen kylla lukenut noita Instagram Travel Thursday-postauksia, taytyy katsoa josko sita ensi viikolla lahtisi sitten mukaan!

      Poista

Kiva kun kommentoit!