maanantai 30. syyskuuta 2013

Day 2: From Glenfinnan to Mallaig

Toivottavasti ei vielä ala Skotlanti postaukset kyllästyttää, niitä on vielä nimittäin jonkin verran tulossa...
Seuraavassa tuleekin sitten lisää tunnelmia toisen päivän ajomatkalta. Alunperin mun piti laittaa postaukseen kuvat aina siihen saakka että oltais päästy Isle of Skyelle mutta totesin että tästä postauksesta tulee pitkä kun nälkävuosi jos teen niin. Joten nyt siis vain Glenfinnanista Mallaigiin (josta otettiin lautta Skyelle)!

Olin todella tyytyväinen että otimme tämän rannikkoreitin ja lautan Skyelle koska taas vaihteeksi ( ja tuntuu että toistan itseäni), maisemat olivat aivan upeat!

Nämä kaikki kuvat on siis otettu periaatteessa matkalla Glenfinnanilta Mallaigiin, pysähdyttiin silloin kun haluttiin ja nähtiin jotain mielenkiintoista. Näistä ajopäivistähän ei sinänsä ole niin paljon tarinoitavaa (paitsi toistaa kuinka kaunista oli) koska todella ajettiin vain koko päivä ja tehtiin tauko pydähdyksiä aina silloin tällöin, mutta kuvat on ainakin pakko näyttää!!



Ja siellä se höyryjuna taas puksuttaa menemään! Periaatteessa ratakiskot meni ihan autotien vieressä joten melkeinpä samat maisemat näkee niin autolla kuin junalla matkustaessa. Hyvä puoli autossa tietysti on se, että voi pysähtyä juuri silloin kun haluaa...

Kunnolla pysähdyttiin Glenfinnan jälkeen ensimmäistä kertaa Arisaigin kylässä jonka päätien kävelee päästä päähän 2 minuutissa. Viehättävä kylä jossa nautittiin maukas lounas, mutta aina väkisinkin tulee mietittyä miten tälläiset kylät pärjää talvisin kun turistisesonki on ns. ohi? Seuraavat kuvat taas poikaystävän ottamia.





Meillä ei todella ollut mikään kiire ja jostain syystä päädyttiin ikään kuin sivutielle joka ei vienyt mihinkään mutta jossa oli upeita maisemia ja taas yksi järvi (Loch Morar).

Kelpaisi asua tässä. Tämä on ilmeisesti vanha kirkko joka on kunnostettu asuintaloksi. Me ymmärrettiin että tämä oli ihan yksityisasunto...


Lampaista jaksoin innostua kyllästymiseen saakka ja kuvia niistä löytyy melkoisen paljon.





Näköjään näytän tältä kun otan kuvia. Hehkeää.

Seuraava stoppi oli maisemareitin upeat rannat! Niin kaunista (tuntuu olevan yleisin lause jota hoen joka postauksessa) ja tällä kyseisellä rannalla on kuvattu leffa "Local Hero" jonka ainakin jokainen Skotti tuntuu tietävän (mun tehtävänä on seuraavaksi katsoa se). Näitä kuvia katsellessa voisi kuvitella melkein että oltaisiin jossain etelässä - ellei minulla olisi toppatakkia päällä :)


Nämä vedessä juoksevat koirat jaksoivat ilahduttaa meikäläistä, ne hyppi ja pomppi ympäriinsä ja olivat selkeästi hyvin tyytyväisiä elämäänsä!




Rannalta jatkoimme matkaa Mallaigiin josta siis lautta lähti Skyelle. Isle of Skyellahan menee silta joka yhdistää saaren takaisin mantereeseen mutta meidän ajoreitin vuoksi otimme saarelle mentäessä lautan ja sieltä tullessa tulimme takaisin sillan kautta. Lauttamatka kustansi kahdelle henkilölle ja autolle 35 puntaa (30 min lauttamatka).

Siitä ja saapumisesta Skyelle lisää sitten seuraavassa osassa!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Asunnon metsästystä Englannissa

"Tässä asunnossa on kauttaaltaan neutraali sisustus"

Neutraali? Really? Koska kukaan on ikinä kutsunut kirkkaanliilaa seinää neutraaliksi? Tai tapettia jossa on kuvioita niin paljon että rupee pyöryttää kun katsoo edes seinää?

"This property is nice, it has great potential"

Mä en tiedä missä sinä hyvä asunnonvälittäjä sen potentiaalin näet, mutta jos minä näen lattian ja seinän välissä 10 cm raon josta pesukarhutkin mahtuu sisään, niin minä sanoisin että tämä tarttee puskutraktorin ja paksun lompakon.

"The garden needs a little bit of TLC (tender and loving care)"

Jaa-a, vaikea sanoa kun en oikein pysty hahmottamaan koko puutarhaa näiden rikkaruohojen alta.

"Tästä sä tykkäät, asunto on oikein moderni (samainen välittäjä joka oli näyttänyt jo paria muuta asuntoa mulle jotka teilasin heti)"

Mä en tiedä millä vuosikymmenellä sä elät, mutta se millä vuosikymmenellä minä elän, niin tämä paikka ei ole modernia nähnytkään.

"Ei se kamalan kaukana keskustasta ole..."

15 min ajomatkan jälkeen toteat että välittäjästä tulisi hyvä politiikko - ainakin totuuden venyttäminen on hallussa.

"Tässä asunnossa on kaasulämmitys. Sähkölämmitys löytyy vaan taloista jotka on rakennettu viiden vuoden sisään"

Niinpä tietysti.

"This living room is absolutely lovely. It has a great warm feeling to it"

Hmm...mä palelen jo nyt ja mulla on ulkotakki päällä. Ja en ole nyt ihan varma kutsuisinko tätä komboa jossa on yhdistetty kirkuvanpunaiset sohvat liilakurkertavan tapetin kanssa "lovelyksi". But hey, that's just me

"This property is partly furnished"

Anteeksi mutta missä ne huonekalut on? Tai siis osa niistä? Tai jääkaappi?

Tässäpä muutama oikean elämän esimerkki asunnonmetsästyksestä Englannissa. Kaikki todella esimerkkejä niiltä asuntonäytöiltä/ilmoituksista joissa olen käynyt/lukenut.

To be continued....

torstai 26. syyskuuta 2013

#IGTravelThursday: Scottish edition

Viimeisimmän reissun aikana (joka siis suuntautui sinne Skotlantiin) tuli myös jonkun verran nappailtua puhelimella kuvia Skotlannin upeasta luonnosta, ja onnistuinpa niitä myös päivittelemään Instaan vaikka nettiyhteys oli vähän niin ja näin. Joka päivä oli kuitenkin jostain pakko metsästää wifi, koska vaikka nettipimennössä eläminen on joskus ihan tervetullutta, odotimme molemmat paria tärkeätä sähköpostia joten mailit piti jossain vaiheessa aina tarkastaa.


Skotlanti ei varmasti tule heti ensimmäisenä mieleen potentiaalisena matkakohteena. Skotlanti ei kuulosta kamalan "eksoottiselta" ja siellä myös tuntuu satavan usein. Myönnän etten itsekään varmasti varta vasten suunnittelisi lomaa juuri Skotlantiin, onhan maailmassa niin paljon muutakin nähtävää joka tuntuu meille suomalaisille paljon mielenkiintoisemmalta.


Olen opiskellut Skotlannissa sen kolmisen vuotta ja sinä aikana tuli enemmänkin kierrettyä itärannikkoa vaikka muuallakin ehdin käymään. Käytiin Edinburghissa, pohjoisessa Invernessissä ja yritettiin nähdä Loch Nessin hirviötä. Glasgowssa tuli käytyä tiuhaan tahtiin ja myös suloisessa Stirlingin kaupungissa. Kerran teimme kesälomalla lyhyen reissun jossa piipahdimme myös Highlandsien puolelle.


Periaatteessa kuitenkin länsirannikon kunnolla koluaminen jäi ja täytyy myöntää että itseäni harmitti etten ikinä ehtinyt käymään Isle of Skyella asti. Noh, tällä viimeisimmällä reisulla tilanne muuttui kun pääsimme ajamaan rannikkoa pitkin aina juurikin kyseiselle saarelle saakka joka ainakin hurmasi minut täysin. Näin taas Skotlannin täysin uusin silmin. Siellä asuessa ei oikein niihin pieniin juttuihin välttämättä kiinnittänyt huomiota, mutta nyt taas tajusin kuinka upeaa luontoa sieltä löytyykään. Ihmiset ovat ystävällisiä ja Skotlanti todella tuntuu (ainakin minulle) ihan eri maailmalta verrattuna esimerkiksi Englantiin. Ja ei meidän suomalaisten ja skottien välillä nyt loppuenlopuksi niin paljon eroja taida olla, molemmat ainakin tuntuvat olevan kansoja jotka ovat super ylpeitä omasta kotimaastaan ;)


Suosittelisin siis ehdottomasti miettimään Skotlantia matkakohteena, mahdollisuudet ovat loputtomat. Joko voit pyrähtää esimerkiksi lyhyellä kaupunkilomalle Edinburghiin, tai lähteä vaellusretkelle Isle of Skyelle. Skye ainakin ihastutti meikäläisen täysin ja sinne pitää kyllä ehdottomasti mennä joskus uudestaan.


Upeat linnat, sateinen keli, kaunis ja vehreä luonto, viskitislaamot, ystävälliset ihmiset, haggis, B&B:t, lampaat ja road trippailu - niistä meidän loma koostui ja ihanaa meillä olikin!

Alla yksi ehdottomista lempikuvistani koko reissusta - Länsiylämään terrieri jolla oli skottilainen tartan takki päällä. A.P.U.A. Liian söpö!


"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". (Destination Unknown)

Suomessa järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses.
Instagram: lurabella 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Day 2: Glenfinnan Viaduct

Road-tripin toisen päivän etappina oli ajaa Fort Williamista aina Portreehen, Isle of Skyelle asti. Tärkein stoppi oli kuitenkin heti lyhyen ajomatkan päässä Fort Williamista, nimittäin Glenfinnan Viaduct joka tuli erityisen tunnetuksi Harry Potter kakkosfilmistä. Kyseessä on nimittäin se silta jonka Hogwarts Express ylittää ja Harry ja Ron yrittää saada sitä kiinni lentävällä autolla.



Silta on aktiivisesti käytössä, joka päivä sen yli ajaa "turistijuna" eli oikein kunnon vanhanaikainen höyryveturijuna joka ajaa reitillä Fort William-Mallaig kerran päivässä. Meidän alkuperäisenä ajatuksena oli ottaa tuo juna, mutta päädyttiin autoon ja ajamaan sillan viereen niin että näemme junan ylittävän sen.

Maisemat siltoineen ja ilman siltaa olivat aivan upeat ja täytyy sanoa että hyöryjuna näytti aika vaikuttavalta kun se ylitti siltaa.



Vietettiin aika pitkä tovikin tuolla alueella, sillan toiselta puolelta pääsi kapuamaan ylös kukkulaa ja näkemään upeat maisemat jotka levittäytyivät alas laaksoon.


Sää oli tyypillistä Skotlantia, onneksi ei satanut kun mentiin katsomaan junan saapumista sillalle. Hetki kuitenkin sen jälkeen vesihanat avautuivat ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Sanomattakin selvää oli siis se, että kastuttiin aivan läpimäriksi.



Oli kyllä niin hienot maisemat ettei edes haitannut kun kastuttiin. Onneksi koko auto oli täynnä vaihtovaatteita joten ei kun vaan uudet housut kehiin!

Minä ihastuin ehdottomasti Glenfinnanin Viaductiin ja olen ihan supertyytyväinen että nähtiin se, jotenkin niin vaikuttava silta kauniissa laaksossa. Ja pitihän se Harry Potterinkin kakkos-osa katsoa kun päästiin kotiin, hyvältä näytti silta siinäkin!


maanantai 23. syyskuuta 2013

Day 1: From Glasgow to Fort William

No niin, se olisi sitten ensimmäinen reissukertomus eetteriin.

Road tripin ensimmäisenä päivänä ajettiin todella Glasgowsta Fort Williamiin joka olisi varmaan oikeasti parin tunnin matka mutta me ajettiin vaikka kuinka kauan koska pysähdyttiin usein ottamaan kuvia ja nauttimaan maisemista. Alla hieman (säälittävä) karttakyhäelmä demonstroimaan ensimmäisen päivän ajoreittiä (tai lähinnä niitä pysähdyspaikkoja).


Tie Glasgowsta Fort Williamiin on pääsääntöisesti pientä tietä järvien (Loch) ja laaksojen (Glen) läpi. Todella kaunista siis ja sen takia tulikin pysähdyttyä todella monta kertaa. Kapea tie ja vääränpuoleinen liikenne kyllä aiheutti ainakin sydämentykytyksiä minulle, mutta poikaystävä meni tietysti kuin kala vedessä - onhan hän tottunut siihen paremmin kuin minä!

Eka stoppi matkalla oli suloinen Lussin kylä Loch Lomondin varrella. Loch Lomondilla olen aikaisemminkin käynyt, mutta kun kyseessä on aika iso lätäkkö niin siellähän tietysti riittää nähtävää enemmänkin.



Kuten kuvista näkee, siellä satoi. Siis Suomen mittakaavalla satoi ihan kunnolla, Skotlannin mittakaavalla satoi ihan vaan tihuttaen. Ja Loch oli aika hyvin sumun peitossa mikä kyllä teki maisemista aika makean näköiset!




Matka jatkui kohti Glencoeta ja sen uskomattoman hienoja maisemia. Korkealla kohoavat jylhät vuoret ja niiden välissä kiemurteleva pieni kapea tie saivat minutkin pysymään hereillä autossa (vaikka melkein aina nukahdan). Glencoen maisemissa on kuvattu mm. uusimman Bondin Skyfallin Skotlanti kohtaukset. Täydelliset maisemat kertakaikkiaan. Glen tarkoittaa laaksoa "Skotlannin kielellä" (eng. Scottish word, en oikein keksi sopivaa suomennosta).





Tuntuu että kuvien välityksellä on ihan mahdotonta yrittää kertoa ja näyttää näitä maisemia ja kuinka upeita ne olivat. Take my word, ne oli henkeäsalpaavia!


Nähtiin myös reissumme aikana joka päivä sateenkaaria alkaen Glencoen ylläolevasta.



Illaksi saavuimmekin Fort Williamiin jossa satoi vettä vielä enemmän. Joten paljoa ei tullut hengailtua ulkona muuta kun metsästyksen ajaksi jotta saimme B&B yöksi ja vähän jotain ruokaa napaamme. Meidän taktiikka oli todella selvittää majapaikka aina vasta kun pääsimme kyseiseen kaupunkiin jossa halusimme yöpyä. Kun vilkkain sesonki oli jo ohi, oli B&B majoituksissa ihan hyvin tilaa. Kesäaikaan on tilanne täysin toinen sillä Fort William sijaitsee Ben Neviksen vieressä ja sen vuoksi myös todella suosittu kohde.

Tämä oli ihana osa road trippiämme ja maisemat ovat kyllä piirtyneet mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Kaikki kuvat poikaystävän ottamia.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Back in the game

Palasimme poikaystävän kanssa perjantaina takaisin Derbyyn, aikeinamme muuttaa lauantaina uuteen kotiin ja saada asunto kuntoon viikonlopun aikana. Ei mennyt kuitenkaan taas ihan kuin Strömsössä ja tällä hetkellä punkkaamme vielä poikaystävän vanhalla asunnolla. Periaatteessa välittäjäfirma jolta asuntoa yritämme vuokrata on tehnyt työnsä todella huonosti ja tästä ajattelin jakaa mietteitäni myös blogissa sitten kun ajatukset ovat vähän rauhoittuneet asian tiimoilta. Tällä hetkellä uusi muuttopäivä on asetettu maanantaille joka ei tietenkään ole ideaali mutta todella toivon että päästään silloin muuttamaan.

Skotlanti oli taasen aivan mahtava ja Isle of Skye vielä mahtavampi! Loma oli ihana ja tulipa harjoiteltua ajamistakin väärällä puolella tietä ensimmäistä kertaa. Seuraava proggis onkin ladata kuvat koneella ja ruveta kirjoittelemaan Skotlanti juttuja tänne blogiin.

Viikonloppu suunnitelmat meni todella vähän uusiksi muuttopäivän siirryttyä joten ollaan hengailtu vähän tyhjänpanttina. Onneksi eilen pääsin katsomaan sentään asuntoa, minä kun en sitä todella ollut nähnyt. Poikaystävä oli kuitenkin tehnyt hyvän valinnan ja asunto on todella kiva!

Lauantai-ilta tuli vietettyä Black tie BBQ juhlissa ja kyllä, koko porukka oikeasti grillasi smokeissa ja iltapuvuissa. Mä en jostain kumman syystä tajunnut raahata iltapukua mukaan joten asu koostui mekosta ja poikaystävän smokkirusetista :) Juhlat oli hauskat ja kotiin palattiin yön tunteina.

Sellaista kuuluu siis tänne, nyt hyökkään Skotlanti kuvien pariin, tässä pari "maistiasta" ennen kunnon postauksia!

Glenfinnan Viaduct (aka Harry Potter silta)


Lampaita tuli nähtyä paljon!


Yllättäen näimme kauniita rantoja Skotlannissa!


Isle of Skye oli upea!


Palataan näihin tunnelmiin siis myöhemmin!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Suomi-loman tunnelmia

Suomi-lomat on aina ihania. Ne myös aina menee ihan liian nopeasti. Tärkeimmiksi aktiviteeteiksi nousee perheen kanssa ajan viettäminen ja koiran haliminen.

Tällä Suomi-lomalla ihastelin kaunista maalaismaisemaa oikein olan takaa.


Kävin ratsastamassa näillä suloisilla issikoilla. Oli kyllä taas aivan ihanaa päästä hevosen selkään, siinä jos missä rentoutuu ja huolet kaikkoaa!



Kävin myös pitkästä aikaa (tarkemmin sanottuna 2 vuoden jälkeen) golfaamassa ja se meni paljon paremmin kun oletin! Ajattelin että joudun metsästämään palloa metsästä/vedestä/hiekasta joka väylällä, mutta hyvin se peli kulki!


Sen lisäksi tuli tietenkin herkuteltua ihan olan takaa - sekä kotona että kaupungilla!



Ihastelin upeaa Rautatientoria iltavalaistuksessa!


Ehdin käymässä myös LSE:n Suomen Alumnin järjestämillä kokkareilla Brittien suurlähetystössä, jossa oli myös Wahlroos puhumassa. Kiva tilaisuus ja törmäsinpä myös vanhoihin tuttuihin!


Ja pusuttelin tätä karvakaveria oikein olan takaa. Marski on vaan niin söpö. Se istuu portailla kuin ihmiset konsanaan ja syö ruokansa maakuulla kun tuntuu olevan liian laiska seisomaan.



Söpöin oli kuitenkin kun olin jo nukkumassa ja kun avasin silmäni niin seurakseni viereiselle tyynylle oli liittynyt Marski ja Mr. Piggy.


Sellainen oli se Suomi-loma!Tämä postaus tulee ajastettuna (toivon mukaan) ja minä hiihtelen (toivon mukaan) poikaystäväni kanssa Skotlannissa tavaten hänen puolen perhettä. Olen ajastellut blogiin tulemaan joitain juttuja, mutta muuten voi olla aika hiljaista, sillä ensin menee todella 6 päivää Skotlannissa ja sitten muuttopuuhissa. Ja ennekuin netti saadaan omaan asuntoon niin siinä varmaan kestää tovi jos toinenkin. Tämä siis myös Mummilleni tiedoksi, joka vannotti että mun pitää säännöllisesti kirjoittaa blogiin juttuja ;)

Kuulemisiin!