perjantai 29. marraskuuta 2013

Inspiroivaa lukemista

"Who is Malala? The gunman asked. 
 I am Malala and this is my story".

Luin tässä hiljattain 16-vuotiaan tytön elämänkerran ja se jos mikä oli inspiroivaa lukemista.

Moni voi ajatella että miten 16-vuotiaalla tytöllä voi olla niin paljon aihetta omasta elämästään että siitä voi ihan kirjan kirjoittaa? Ja täytyy myöntää että myös minä naureskelen hieman näille kaikille 16-vuotiaille britti pop-idoleille jotka julkaisee elämänkertojansa liukuhihnalta.

Mutta jos on syntynyt Pakistaniin tyttönä joka haluaa puhua koulutuksen ja erityisesti tyttöjen koulutuksen puolesta, on aihetta omaan kirjaan jonoksi asti. Kyseessä on tietysti Malala Yousafzain elämänkerta, tytön joka syntyi Swat-laaksoon jossa Taleban on säännöllisin väliajoin kieltänyt tyttöjä menemästä kouluun. Vuonna 2012 Malalaa ammuttiin päähän Talebanien toimesta, ja hänet lennätettiin Birminghamiin sairaalaan leikkaukseen ja toipumaan, jossa hän tänäkin päivänä asuu (ei siis sairaalassa vaan Birminghamissa).

16. syntymäpäivänään Malala puhui YK:ssä maailman johtajille ja nuorisolle ja hän on yksi kaikkien aikojen nuorimmista Nobelin rauhanpalkinnon saajien ehdokkaista.

Kirja on kirjoitettu yhdessä toimittaja Christina Lambin kanssa ja se on mielestäni loistava. Ja mielenkiintoinen. Ja ennenkaikkea inspiroiva. Kirja kertoo mielenkiintoisella ja erilaisella tavalla elämästä Pakistanissa ennenkaikkea tyttönä ja opetti minulle myös uutta tämän maan historiasta. Ja vaikka se on rohkean nuoren tytön kirjoitus joka on riskannut henkensä moneen kertaan ja puhunut vapaasti tyttöjen koulutuksen puolesta, on siellä kohtia jotka muistuttavat kipeästi että kyse on todella nuoresta tytöstä joka ennenkaikkea ja yksinkertaisesti haluaa käydä koulua kavereidensa kanssa ja olla luokkansa paras.

Kirja on herättänyt paljon kritiikkiä Pakistanissa ja kaksi maan suurta koulujärjestöä on kieltänyt kirjan koska se heidän mielestään Pakistanin ja islaminarvojen vastainen. 


Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan jos tälläiset asiat/kysymykset yhtään kiinnostavat. Se on vahva kannanotto ja olen varma että tästä upeasta nuoresta tytöstä tullaan vielä kuulemaan paljon. Todella toivon niin.

Youtubesta löytyy hänen YK:ssä pitämänsä puhe täältä.

4 kommenttia:

  1. Mulla on juuri tämä kirja menossa nyt! On todellakin lukemisen arvoinen ja se avaa oven hienosti tuohon kulttuuriin, sen hyviin ja pahoihin puoliin. Ja itse olen ainakin oppinut paljon tuon alueen historiastakin, josta ennen on ollut hieman hatara mielikuva. Olen vasta jossain puolivälissä menossa, joten mun lukukokemus vielä jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kylla todella mielenkiintoinen kirja, mun mielesta parani vain loppukohti :D

      Poista
  2. Ehkä voit lisätä tämän siihen joulukuun kirjanvaihto-kastiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, don't worry, se olikin jo mun listalle mitä kirjoja annan sulle ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!