tiistai 17. joulukuuta 2013

Jouluneuleita- ja kortteja

Olen tässä viimeiset päivät valmistellut juttuja jotka pitää vielä tehdä/ostaa ennen joulua. Lennän lauantai-iltana Suomeen joulunviettoon, jossa viivyn reilun viikon verran. Sen jälkeen matka jatkuu kohti Glasgowta uudenvuodenviettoon ja pääsenpähän osallistumaan kunnon skottilaisiin häihin myös ensimmäistä kertaa. Kiva päästä taas tanssimaan ceilidh-tansseja! Ihanaa on tietysti myös päästä joulunviettoon Suomeen, odotan sitä jo kovasti!

Me ollaan saatu paljon kortteja kavereilta ja perheeltä jotka reissaa ympäri maailmaa ja rakastan saada niitä! Halusin kuitenkin saada ne esille jotenkin kauniisti ja nyt joulunaikaan siihen löytyi hyvä ratkaisu kun aika monessa paikassa myydän erilaisia systeemejä miten joulukortit saa kauniisti esille. Joten minä ostin tuollaisen pakkauksen johon kuuluu lankaa ja pyykkipojat (kultaiset käy vuoden ympäri). Pari naulaa seinään ja lopputulos on mun mielestä kiva! Sai toi meidän eteinenkin vähän jotain elämää muuta kuin pelkät valkoiset seinät.



Sen lisäksi olen metsästänyt jouluneuletta. Kuinka moni muistaa tän kohtauksen ja kamalan poropaidan Bridget Jonesista?



Joo, jouluneuleet on Briteissä alyttömän suosittuja, viime vuonna niitä näkyi aika paljon ja tänä vuonna niitä on ollut ihan hirveästi. Vaikka osan mielestä jouluneuleiden käyttäminen on kuulemma jo so last season. Jouluneuleen pitää olla mahdollisimman kamala, överi ja mauton jotta se toimii (siis mun mielestä). Minulla oli siis etsinnässä mahdollisimman korni neule. Aion pitää sitä päällä lauantaina kun lennän Suomeen, sunnuntai-aamun brunssilla kavereiden kanssa ja tietysti sitten jouluaattona.

Ja löysin ihan samanlaisen poroneuleen kun Colin Flirthillä! Tässä näette siis varmaan blogin ensimmäiset asukuvat ikinä sillä tietysti mun oli pakko heti kokeilla neuletta!


Uskokaa tai älkää mutta tämä ei ollut edes kamalin villapaita, mutta koska tykkään poroista päädyin valitsemaan tämän. Vielä kauheampi olis ollut sellainen pinkki villis jossa oli pingviini tonttulakin kanssa...


Mun mielestä se on kaikessa karseudessaan aivan ihana! Varokaa vaan, joulukuvissa esinnyn vain tämä villis päällä!

12 kommenttia:

  1. Ihana jouluneule! :D ja mä olen todella kade siitä, että sä oot menossa Glasuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitti! Joo, kiva päästä taas käymään siellä, en kyllä tiedä vielä meidän uudenvuoden suunnitelmista yhtään mitään....

      Poista
  2. Tosi magee tuo neule! Siis sillä jouluneuletavalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri sillä joululenuletavalla :D Saa ainakin muut nauraa jos ei muuta!

      Poista
  3. Ihana idea ja sopii juurikin eteiseen tosi hyvin! :) pistän idean muistiin, jos joskus vaikka hyödyntäisin ja kehittelisin samantapaisen viritelmän esim. valokuvista. Söpö neule myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riia, toi on kiva kun pääsee ihastelee kortteja muutenkin kuin kaivamalla ne esiin jostain laatikosta, mä nimittäin aina kuitenkin säilytän kaikki kortit! Valokuvissa toi toimis kans kivasti!

      Poista
  4. Hehhehe.. Just tänään mietin äidille ääneen kaupassa, että kuka hitto noita jouluneuleita ostaa ;) mutta toi on oikeesti tosi söpö! Paree olla päällä sit sunnuntaina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, saaks Suomestakin yhtä kamalia jouluneuleita? Ne on täällä ihan supersuosittuja :D Ja tottakai, se tulee olemaan päällä sunnuntaina :)

      Poista
  5. Hahaha, noi neuleet on hauskoja, ja britit todella tuntuu viihtyvän niissä - viime viikolla mun työpaikalla oli yksi tyttö sellainen porkkananeule päällä. Tuli hieman ylipukeutunut olo kauluspaidassa ja bleiserissä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moni mun kaveri on laittamassa kanssa neuleet perjantaina päälle kun monella on silloin vika työpäivä ennen joululomaa. Porkkananeule kuulostaa ihan loistavalta :D

      Poista
  6. Ihana neule!!! <3 Ei oo yhtään kamala, vaan älyttömän söpö ;)
    Suomessakin vois olla tuota jouluneule - perinnettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Se on kyllä aika söpö, porot nyt vaan on niin söpöjä! Tää on ihan hauska perinne, aika monella olen nähnyt jouluneuleen päällä ja se on ihan hauska juttu kyllä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!