sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Rennot viikonloppukuulumiset



Tälläiset viikonloput on minun mielestä juuri parhaita: sopivasti kivaa ohjelmaa mutta tarpeeksi kuitenkin aikaa ottaa myös rennosti ja nauttia viikonlopputunnelmasta. Ja sellainen viikonloppu meillä juuri oli.

Perjantaina käytiin Barton under Needwoodin suloistakin suloisemmassa leffateatteri/ravintola kombossa syömässä maittava illallinen ja katsomassa uusin leffahitti (ainakin täällä Briteissä) eli Legend, jossa Tom Hardy näyttelee molempia pääosia. Leffa kertoo Lontoon 1960-luvun mafiaskenestä ja siitä ollaan täällä ainakin  kohuttu kovasti (positiivisesti siis). Mielestäni se oli aavistuksen liian pitkä pätkä, loppua kohti alkoi jo meikäläistä väsyttämään ja vilkuilin kelloa. Leffateatteri on taasen meidän uusi suosikki, sellainen söpö kyläteatteri josta saa maailman herkullisinta safkaa.

Lauantaina oli kauan odotettu Michael McIntyren stand-up keikka Birminghamissa. Olin saanut liput joululahjaksi mieheltä ja oltiin molemmat kyllä  niin innoissaan tästä! McIntyren on minun ihan lemppari stand up koomikko, hän onnistuu aina repimään huumoria aivan arkipäiväisistä meitä jokaista koskettavista asioista. Hänen juttunsa on myös aika perheystävällisiä. Keikka oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen, suurimman osan ajasta nauroin niin että kyyneleet valui silmistä. Sen päätteeksi olikin melkein kaikki ripsivärit poskilla....Ihan paras ilta!



Ennen keikkaa ja hieman sen jälkeen pyörittiin ympäri Birminghamin keskustaa ja kanaaleja. Birmingham ei ole ennen vakuuttanut mutta jotenkin lauantai-iltana siellä oli tosi kiva tunnelma. En tiedä vaikuttiko kaunis, aurinkoinen sää siihen vai mikä, mutta todettiin Birminghamin kanaali alueen olevan todella kivaa ja eloisaa. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu sieltä. Tai ehkä me vietetään liian paljon nykyään aikaa täällä maalla ja ollaan ihan ymmyrkäisinä tälläisestä suurkaupunki menosta ;)

Sunnuntai-aamu meni salilla. Mentiin miehen kanssa yhdessä Boxercise-tunnille, jossa oli superhauskaa sparrailla toisen kanssa ja harrastaa vähän nyrkkeilyä. Päivällä yritettiin enemmän tai vähemmän organisoida kämppää kuntoon. Meillä on vieläkin vaikka mitä ihme bokseja ja muuttolaatikoita ympäri taloa purkaamatta. Saatiin myös vihdoin aikaiseksi ostaa tikkaat jotta päästiin kiipeämään meidän ullakolle. Ollaan mekin hyviä talonomistajia, mutta ei itseasiassa ikinä tsekattua ullakkoa silloin ostovaiheessa ja nytkin ollaan ignoorattu se koko 2,5 kuukautta kun ollaan asuttu tässä. Ullakko oli kuitenkin positiivinen yllätys, sillä siellä on todella paljon tilaa meidän kaikelle roinalle!

Seuraavaksi olisikin illallisen aika (nachoja, nam!) ja kohta alkaa kauan odotettu Dontown Abbeyn viimeinen tuotantokausi!



6 kommenttia:

  1. Onpas tosi symppiksen näköinen paikka! Täytyy myöntää, että mun mielikuvien Birmingham ei ole ihan noin nätti :D En tosin ole koskaan siellä käynyt, joten mistä lie mun mielikuvat on peräisin.
    Ja vitsi, jokohan munkin pitää alkaa katsomaan tuota Dontown Abbeyta, alusta siis, kun en ole vielä katsonut. Ja luulen, että tykkäisin siitä kovasti, tosin sitten haluaisin vain muuttaa Englantiin todennäköisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...täytyy kyllä myöntää että nuo kaikki kolme kuvaa on otettu 100 metrin välillä toisistaan joten ne eivät ehkä anna parasta kokonaiskuvaa Birminghamista :D Koska en nyt sanoisi että Birmingham on muuten maailman kaunein kaupunki...

      Ja suosittelen ehdottomasti Downton Abbeytä, se on ihan paras telkkarisarja! Niin ihanan Britti :D

      Poista
  2. Näitä sun kuvia kattelemalla iski taas kateus:D oisi ihanaa kun voisi lähteä kotiovesta vaan jalan haahuilemaan kaupungin kaduille ilman mitään päämäärää. Täällä pitää päättää mitä ja missä haluaa tehdä ja sitten ajaa sinne (pitkä matka) ja sitten jos haluaa tehdä jotain muuta niin taas ajaa jne...heh:D en tiiä voitteko te kotoa ihan kävellä mihkään, mutta ymmärrät ehkä mun pointin..Viimeksi tänään tässä mietin että oisi kiva tehdä jotain tai mennä johkin, mutta en tiedä mitä ja minne:D Miksi ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ruoho on kyllä aina vihreämpää aidan toisella puolella, mikä siinäkin on? Mutta joo, ymmärrän kyllä hyvin! Me pystytään hyvin aina kävelemään meidän oman kaupungin keskustaan jossa on kiva käydä syömässä rafloissa ja drinksuilla etc. Se on kyllä ehdoton plussa. Ja vaikka käytetäänkin paljon autoja ja tehdään retkiä lähiseuduille niin onneksi aika kivoja paikkoja on paljon ihan tässä meidän lähiseudulle...Joten ymmärrän kyllä että tuollaisessa autoilukulttuurissa ja pitkissä välimatkoissa on kyllä ihan omat haasteensa!

      Poista
  3. Mukavalta viikonlopulta kuulostaa! Erityisesti tuo stand up, itse käyn aina syksyisin ja keväisin katsomassa stand uppia, mutta nyt en ole vielä keikalle ehtinyt. Tosin tämän viikon aikana pitäisi sekin vääryys korvata. On se parasta silloin kun esiintyjä on niin hyvä, että saa nauraa poskilihaksensa kipeiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stand uppi on kyllä ihan parasta! Toi on kyllä hyvä tapa käydä katsomassa sitä pari kertaa vuodessa, nauru pidentää ikää!!! Pitäisi itsekin ehkä ottaa se tavaksi :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!