maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen kevätpäivä

Voihan vitsi, sunnuntaina oli ensimmäinen kunnon kevätpäivä täällä Derbyssä. Siis sellainen aivan mieletön, suun pielet korviin nostattava kevätpäivä joka piristää ja antaa uskoa siitä että talvi alkaa olemaan takanapäin.


Me herättiin siinä yhdeksän maissa sunnuntaina ja ruvettiin tekemään aamupalaa, eli perinteisiä ohukaisia joita teemme nykyään joka sunnuntaina. Näin kyllä että ulkona oli aurinkoista mutta ajattelin että siellä on varmaan aika kylmä. Sovittiin että lähdetään kävelylle jossainvaiheessa mutta mikään kiire ei ollut. Kunnes poikaystävä sanoi että ulkona pitäisi olla +15 C lämmintä. Sitten tulikin kiire. Kun kuulin että siellä on niin lämmin, alettiin laittamaan itseämme kuntoon hippulat vinkuen ja kohti oltiinkin valmiita lähtemään puistoon.



Minä tietysti tyypilliseen suomalaiseen mentaliteettiin olin valmistautunut matkaan topilla, välipaidalla ja tuulitakilla. Ensimmäisen 5 min jälkeen oli pakko ottaa takki pois kun olin niin lämmin! Britit luonnollisesti käveli kaduilla maksimekoissa tai lyhyeissä hameissä sääret paljaina, ja sandaalit jalassa. +15 astetta kun on täällä selkeästi jo kesä!

Käveltiin lähempään puistoon joka onneksi sattuu olemaan aika iso ja sinne oli saapunut koko naapurusto. Nähtiin myös lemmikkikäärme (!!!) joka oli tuotu ulos auringonvaloon luomaan nahkansa. Siinä se makoili nurmikolla ja kiemurteli omistajansa sylissä. Olisi tehnyt mieli kysyä että missäs sen hihna on. En ole mikään käärme- fani.



Meidän oli tarkoitus tehdä semmoinen power walk-tyyppinen kävelylenkki mutta eihän siitä mitään tullut. Pysähtelin ottamaan kuvia, nauttimaan auringonsäteistä ja lopulta luovutettiin ja päätettiin kävellä ympäri puistoa ihan rauhakseen. Niin rauhallisesti että päädyttiin paikalliseen pubiin yhdelle tuopille ja sen jälkeen käytiin vielä ostamassa jätskit. Kaikki nautittiin tietysti ulkona. Aivan mahtava keli ja Derby näytti parhaat puolensa!



Tultiin kolmeksi kotiin koska meidän piti alunperin lähteä lätkämatsiin kavereiden kanssa, mutta he sitten peruuttivatkin. Joten otettiin sitten ilo irti kauniista säästä ja pestiin meidän ikkunat koska saatiin niistä huomautusta vuokranvälitysfirmalta (joo, todella). Onneksi pystyttiin pesee ne edes auringonpaisteessa tai muuten olisi ärsyttänyt.


Kun ikkunat oli pesty, päätettiin lähteä vielä uudestaan läheiseen pubiin jossa on tosi kiva beer garden. Oli kyllä ihan mieletön keli ja pystyttiin nauttimaan siideristä terassilla pelkkä neule päällä.


Nautittiin hämärtyvästä illasta ja mahtavan epäterveellisestä illallisesta pubin terassilla ja totesin että tälläisinä päivinä ei voi muuta kuin hymyillä. Kevät tulee kovaa vauhtia ja olen niin valmis siihen!



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Äiti-tytär loma Lontoossa

Sain ihanan äidin tänne sateiselle saarelle seurakseni tällä viikolla! Äiti tuli työmatkalle Lontooseen joten minäkin pääsin viettämään mamman kanssa aikaa aina keskiviikko illasta perjantaihin saakka. Tosin minäkin jouduin menemään töihin torstaina mutta sentään perjantain olin vapaalla.

Oli aivan ihana nähdä äitiä taas, meillähän on nyt aina vaan niin kivaa! Toivottavasti kohta saan molemmat vanhemmat vierailee tänne ja katsastamaan meidän "uuden" kodin!

Otettiinkin kaikki ilo irti yhteisestä ajastamme Lontoosta äidin kanssa - syötiin hyvin ja käytiin drinkeillä. Tiedän että sanon tämän joka kerta kun olen Lontoossa käynyt, mutta kyllä se on vaan niin ihana kaupunki. Käytiin hyväksi todetussa Masala Zonessa Covent Gardenissa syömässä torstai-iltana ja lopputuloksena oli ähky. Mun mielestä Masala Zonen ruoka on todella hyvää ja aina jaksan suositella sitä muillekin vaikka se onkin ihan normi ketjuravintola. Kymmenen aikaa olin jo aivan valmis palaamaan hotellihuoneen muhkeisiin lakanoihin. Äitikin totesi että minusta on virallisesti tullut vanha. Seuraavana aamuna heräsinkin normaaliin aikaan klo.6.40 vaikka olisin voinut vähän pidempään nukkua. Perus.


Perjantai aloitettiin hyvällä hotelliaamiaisella, olisipa ihanaa kun saisin joka aamu aamiaisen melkein eteeni kannettuna. Toisaalta, silloin nämä hotelliaamiaiset eivät tuntuisi enää varmasti niin ihanilta jos ne olisi jokapäiväisiä juttuja!


Perjantaina oli aivan upea keväinen päivä Lontoossa. Aurinko paistoi ja turistit hikoili toppatakeissansa. Aurinkolasit siis vain nenälle ja menoksi! Uskokaa tai älkää, mutta vaikka sen hetken Lontoossa asuinkin, en ole koskaan käynyt sisällä kuuluisassa Libertyn tavaratalossa. Ja voih miksi? Niiden paperiosasto oli ihan mahtava ja en voinut vastustaa ostaa uutta muistikirjaa (taas!). Libertyn yhdeltä sisäänkäynniltä löytyi myös aivan upea kukkameri - olisipa ollut mukavaa ostaa parit kukkakimput mukaan mutta epäilin sitä kuinka olisin saanut kannettua ne mukanan Derbyyn.





Löydettiin itsemme Carnaby Streetille ja nautittiin yhdet viinilasilliset ulkona ensimmäistä kertaa tänä vuonna - niin hieno keli oli!


Vitsaillaan aina vanhempien kanssa selfien ottamisesta joten tottakai kamera lauloi ja oli pakko ottaa muutamat selfiet ihan vain koska ;)


Siinä pubin ulkopuolella istuessamme nähtiin yhtäkkiä jotain niin suloista että hetkeksi unohtui kaikki. Nimittäin 11-viikkoinen cockapoo-pentu! Voi apua. Siinä oli yhtäkkiä kymmenen naista piirittämästä tätä miestä koiranpentunsa kanssa. Aika hyvä taktiikka mieheltä ;) Mutta se pentu oli kyllä niin suloinen, ei yhtään auttanut mun alati kasvavaan pentukuumeeseen.


Me kuulemma ollaan äidin kanssa kuin kaksi marjaa, ja niinhän me taidetaan olla. Näytetään kuulemma ihan samalta ja meillä on samanlainen maku. Oli pakko ottaa kuvat meidän laukuista, nekin kun on ihan samanlaiset, mutta onneksi sentään edes eriväriset.


Meillä oli siis todella mukavat pari päivää yhdessä ja Lontoo tarjosi parastaan. Täydellinen pieni breikki normaaliin arkeen jota me kaikki kaivataan välillä. Ja ensi viikolla suuntaan taas Lontooseen joten ei tässä onneksi ehdi ikävä kaupunkia tulla!


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Saturday walk in Derbyshire Dales

1. maaliskuuta eli lauantai valkeni niin upeana ettei niin hienoa päivää ja tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Selvästi ilmakin tajusi että nyt ollaan ensimmäisessä kevät kuukaudessa ja pisti parastaan. Googletettiin siis sopiva kävelyreitti ja valittiin n.8 km kävelyreitti Derbyshire Dalesilla. Reitti lähti kulkemaan pienestä Osmastonin kylästä jonne Derbystä ajoi sellaisen 20 min ( minä ajoin taas ja onnistuin kiikuttamaan meidät turvallisesti perille!).

Osmastonin kylä oli niin suloinen. Todella hiljainen siihen aikaan aamusta, sieltä löytyy tasan yksi pubi ja pieni postitoimisto. Mutta talot ja pubi oli todella suloisia. Juuri sellainen kylä jonne voisi muuttaa sitten vähän vanhempana.



Kyseessä oli todella 8 km käveylenkki, ei todellakaan mitenkään vaativa, pitkälti käveltiin metsäpolkuja pitkin mutta todella kiva reitti oli kyseessä. Nähtiin paljon erinäisiä eläimiä ihan perus oravista aina fasaaniin asti. Olen harvemmin nähnyt fasaaneja luonnossa mutta nyt nähtiin niitä oikein sankoin joukoin. Tuo alue oli luultavasti metsästysaluetta niille koska oikeasti, aluksi oltiin innoissamme kun nähtiin edes yksi ja yhtäkkiä niitä oli viereisellä pellolla vaikka kuinka paljon!


Me oltiin kotona siis tallennettu puhelimeen reittikartta mutta täytyy sanoa että sen jälkeen kun meidän piti vaihtaa kunnon kärrypoluilta peltoa pitkin kävelemään niin opasteet oli aika huonot ja päädyimme keskellä mutaista traktoritietä. Ei siinä mitään mutta opastuksen mukaan meidän piti ylittää joki siltaa pitkin. Käveltiin sitten varmaan puoli tuntia mutaista joenvartta pitkin edestakaisin kunnes vihdoin löydettiin se "silta". Silta oli siis sellainen about 50 cm leveä betonimölkky joka ylitti joen. Onneksi kuitenkin löydettiin se ettei tarvinnut entisestään kastaa tassuja.


Jeps, poluilla oli aika mutaista...


Tuli kyllä niin hyvä fiilis tästä kävelylenkistä! Aurinko paistoi, ilma oli mukavan raikas ja muutenkin oli sen verran lämmin että melkein tuli liian kuuma takin kanssa. Istuttiin puunjuurelle pellon laitaan nauttimaan eväitä ja kuunneltiin kun linnut lauleskeli. Vaikka tykkäänkin asua isoissa kaupungeissa ja Lontoohan on ihan  mahtava kun sieltä löytyy niin paljon tekemistä, niin täytyy myöntää että on tässä maaseudullakin asumisessa puolensa!



Todettiin yhteen ääneen että näitä kävelylenkkejä pitää tehdä enemmän, varsinkin kun mennään kesää kohti!




Takaisin autolle päästessä olin melkein polvia myöden mudassa ja poikaystävä onnistui myös kaatumaan/liukastumaan mutaan. Ja minähän en suinkaan nauranut yhtään....Mutta mikään ei kyllä tee oloa pirteämmäksi kuin ulkoilmasta saadut punaiset posket. Sen jälkeen olikin hyvä pysähtyä paikalliseen Osmastonin pubiin ennenkuin lähdettiin ajamaan kotia. kohti! Paikalliset pubit kannattaa yleensä tsekata ja tämäkin oli mitä suloisin paikka. Ja kylän ainut paikka jos haluaa tehdä jotain muuta kuin hengata kotona ;)


Yritin keksiä nyt näille kotimaan reissuille jonkun hyvän tunnisteen, nyt kun olen taggaillut näitä vain "Englannin" ja "Travel" tunnisteen alle. Lopulta päädyin nimeämään nämä kaikki saarella tapahtuvat "matkailut" tunnisteella Brittimatkailua. Omaperäistä mutta ei taas vaihteeksi tuo mielikuvitus lentänyt. Halusin kuitenkin koota nämä postaukset tarkemmin tietyn kategorian alle että ne on helpompi löytää tulevaisuudessa.



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Viikkokuulumiset

Maanantai aamu alkoi melkoisella myrskypilvellä pään päällä koska junat oli taas vaihteeksi myöhässä. Junareitillä on nyt ollut joku maanvyörymä jo kahden viikon ajan ja jostain syystä ne ei saa sitä korjattua jonka takia juna jonka otan aamuisin on aina 10-15 min myöhässä. Se on raivostuttavaa ja puhisinkin itsekseni hyvät 10 minuuttia kunnes sain rauhottua.


Maanantai-iltana päätin aloittaa uuden tradition "Bake something good Monday". Tuloksena siitä oli Nutellalla täytetyt suklaahippu keksit. Aivan taivaallisen hyviä. Parhaita keksejä joita olen ikinä maistanut vaikka itse sanonkin. Reseptin löysin täältä.


Tiistaina nappasin tämän kuvan kun aurinko nousi niin kauniisti junan takaa. Välillä näitä maisemia on ihan kiva katsella sieltä junan ikkunista vaikka ne junat onkin aina myöhässä.


Työpaikan pihalle oli ilmestynyt narsisseja (vai mitä nämä on?) ja minä menin tietenkin heti innostuneena kuvailemaan niitä! Kukkia! Jee, kevät on todella täällä jo!


Torstaina tulin kotiin aika myöhään ja hyvin nälkäisenä joten oli ihanaa löytää hellalta valmiiksi kokattu ateria jonka poikaystävä oli jättänyt minulle. Ja reseptikirja oli vielä auki oikeasta kohtaa jotta tiesin mitä ruokaa olin pistelemässä poskeen (ricotta pinaatti dumplingseja). Oli muuten todella maukkaita, loppuviikosta tehtiin näitä uudestaan kun ne oli sen verran hyviä.


Tällä viikolla sain myös vihdoin ostettua salijäsenyyden salille joka on ihan työpaikan vieressä. Toivon mukaan nyt siellä myös jaksaisin sitten käydä edes sen 3 krt viikoassa. Ennenkuin salia pääsi käyttämään, piti käydä perehdytyksessä ja mulle osui sitten semmoinen Channing Tatum look-alike. Yritin käyttäytyä kyllä asiallisesti mutta en tiedä miten onnistuin siinä ;)


Nyt ollaankin nautittu laiskasta sunnuntaista, syöty aamupalaa ja katsottu McGyveriä! Kuinka moni muistaa vielä tuon 90-luvun kulttisarjan? Vitsit että se on kyllä hauska! Eilen saatiin loppuun Modern Familyn 2.tuotantokausia Netflixiltä joten täytyi löytää jotain uuttaa katsottavaa. Ehkä House of Cards pääse seuraavaksi listalle...


Ensi viikko onkin kiva viikko koska äiti on tulossa Lontooseen ja minä menen sinne tietysti äitiä näkemään. Ja perjantaina olen sitä varten ihan jopa vapaalla. Jihuu!