Viikonloppu Pariisissa

Me käytiin viikonloppuna Pariisissa. Yksi hyvä ystäväni muutti sinne elokuun lopussa opiskelemaan ranskaa, ja kun löydettiin sopivat lennot niin päätettiin lähteä moikkaamaan häntä ja samalla itseasiassa viettämään meidän 7. vuosipäivää. Aww. Yhtään lomapäiviä en pystynyt töistä ottamaan mutta onneksi lennot täältä Birminghamista nappasi todella hyvin - lähdettiin perjantai-iltana töiden jälkeen ja tultiin takaisin sunnuntai-iltana myöhään. 

Viimeksi olen käynyt Pariisissa vuonna 2011. Se oli meidän interrail-reissun aloituskohde. Ainut juttu jonka muistan reissusta? Aivan jäätävät luteiden puremat minun selässä, käsissä ja kasvoissa. Kyllä me kaikkea kivaa tehtiinkin mutta se aivan infernaalinen kutina on ainut juttu joka on jäänyt mieleen siitä visiitistä Pariisiin. Ne tuli sieltä kamalasta hostellista jossa yövyttiin.

Tällä kertaa hotellia varatessa mietinkin sitä sitten ihan varman päälle. Rationaalinen ihminen voisi tietysti ajatella että tuskin se toista kertaa tapahtuu jos varaa edes jonkun hieman paremman majapaikan. Minä en ollut tässä kohtaa hirveän rationaalinen. Varasin meille neljän tähden Holiday Inn-ketjuhotellin St Germain Des Presilta. Ihan vaan koska ajattelin että ketjuhotellilla ei ole varaa olla luteita sängyssään. Ja itseasiassa hotelli osottautui todella kivaksi, hyvällä sijainnilla ja niistä luteistakaan ei näkynyt pihaustakaan. Sain sen vielä kaiken lisäksi hyvällä diililla Hotels.com kautta. 

Muuten meidän Pariisin viikonloppu meni ihanan rennosti. Ollaan molemmat nähty ns. ne pakolliset turistinähtävyydet joten nyt keskityttiin vaan nauttimaan kaupungin tuomasta fiiliksestä ja se tekikin viikonlopusta juuri ihanan. Ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia vaan syötiin hyvin (ja paljon!!!), nautittiin ystävien seurasta ja ihanasta syksyisestä Pariisista. Tälläiset kaupunkilomat on juuri minun suosikkeja. Haluan kyllä nähdä aina ne tietyt kuuluisat nähtävyydet, mutta parasta on se, että pääsee vaan kiertelemään erilaisia alueita ja nauttia niistä. Me kyllä käveltiin todella paljon, lauantaina tallatiin Pariisin katuja 16 kilometrin edestä! Ja kaupanpäälle reissusta sain flunssan mikä pisti minut sohvannurkalle lepäämään. Tylsää.

Täytyy kyllä kahdesta asiasta hieman jupistakin. Nimittäin siitä surullisen kuuluisasta ranskalaisesta "asiakaspalvelusta" ja sitten Charles de Gaullen lentokentästä. Nimittäin lentokenttä pääsi heti omalle mustalle listalleni - niin järkyttävän epälooginen paikka, hinnat ihan katoissa ja passintarkastuksessakin jonotettiin ihan ikuisuus kun siellä oli vain kolme virkailijaa töissä ja jonot avoinna kaikille kansalaisuuksille (ilman omaa EU passi jonoa). Argh ja puh. 

Ja sitten se ns. "asiakaspalvelu". Minulla palaisi ihan käpy jos tuolla asuisin. Ja kyse ei nyt edes ollut siitä ettei kukaan meistä osannut puhua ranskaa, seurueen neljästä henkilöstä sentään kaksi osasi auttavasti ranskaa. Mutta koko viikonlopun aikana ei saatu kun huonoa palvelua. Ja se ärsytti kyllä. Ainut paikka jossa saatiin normaalia, ystävällistä palvelua oli eräs illallispaikka, mutta sekin luultavasti siitä syystä että koko henkilökunta oli italialaista. 

Kuitenkin, kokonaisuudessaan meidän viikonloppu oli ihan älyttömän kiva ja todella tarvitsin tälläistä pientä irtiottoa tämän arjen hulabaloon keskelle! Tässä siis hieman kuvatunnelmia Pariisista.

5 parasta matkahetkeä

"Collect moment, not things"

Mikä saa meidät välillä matkustamaan pitkiäkin matkoja tuntemattomiin maailman kolkkiin jotka ovat täysin erilaisia meidän omasta elinympäristöstämme? No juuri ne kokemukset ja elämykset. Ne hetket kun mietit mielessäsi: " tämän takia minä matkustan. Jotta pääsen kokemaan tälläisiä hetkiä".

Sainkin inspiraation tähän postaukseen World of Wanderlust-blogista. Tarkoituksena oli kerätä 10 kaikkien aikojen matkahetkeä, siis sellaisia hetkiä/kokemuksia/kohteita jotka ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Minä päädyin jakamaan postauksen pariin osaan, eli tässä tulee ensimmäiset viisi. Osa kokemuksista on hieman laajempia kokonaisuuksia, eli tiettyjä reissuja jotka ovat jääneet mieleen. Nämä on minun reissuhistoriani kohokohtia (paino tosin aikuisiän reissuilla jotka muistan paremmin) joihin liittyy aivan ihania muistoja. Muista niin selkeästi ne tunteet jotka näihin matkoihin liittyi: vapaus, rakkaus, itsensä ylittäminen, uusien asioiden kokeminen...Näiden tunteiden ja kokemusten takia minä matkustan.

1. Auringonnousu Ngorongoron kraaterilla

Kello oli 5.45 aamulla. Pysähdyimme Ngorongoron kraaterin reunalle ja nousimme autosta pois. Aurinko nousi kraaterien seinien takaa uuteen päivään. Tuntui siltä, että olin kirjaimellisesti maailman reunalla. En koskaan tule unohtamaan tuota hetkeä. Se oli yksi niistä lukuisista hetkistä kun mietin mielessäni kuinka onnekas olenkaan että pääsen matkustamaan ympäri maailmaa. Toinen muisto tältä matkalta on vielä henkilökohtaisempi. Se hetki kun ihastelemme Ngorongoron kraateria ja yhtäkkiä mies polvistuu eteeni ja kysyy sen yksistä tärkeimmistä kysymyksistä. Hetki sen jälkeen, uusi sormus vasemmassa  nimettömässäni, meidän edessä astelee norsu. Siinä se ihmettelee ja syö samalla kun me vaan katselemme sitä ihan ymmyrkäisinä hymyillen typerästi.

2. Kiipeäminen Pöytävuorelle Etelä-Afrikassa

Vietimme viimeisiä päiviä Kapkaupungissa perheen kanssa. Oli uuden vuoden ensimmäinen päivä. Pöytävuoren gondoli-hissit olivat olleet koko viikon kiinni kovan tuulen takia. Pöytävuorelle oli pakko päästä joten palkkasimme oppaan ja lähdimme isän kanssa kiipeämään vuorelle. Sinänsä ei taas sarjassamme ehkä maailman paras idea, edellisiltaisen (kevyiden) uudenvuoden juhlintojen jälkeen. Se tunne kun saavutin vihdoin kolmen tunnin patikoinnin jälkeen huipun oli ihan mieletöntä. Huipulla oli ihanan hiljaista ja tunne oli kieltämättä ihan kuin olisi maailman huipulla kun katseli Kapkaupungin kuhinaa alapuolella. Se fiilis mikä itsensä ylittämisestä tuli oli ihan mahtava, tälläistä patikointia kun en ollut ikinä aikaisemmin tehnyt.

3. Ensimmäinen kerta New Yorkissa

Täytyy myöntää etten muista tästä reissusta paljon mitään konkreettista. Paitsi sen tunteen. Sen ihan käsittämättömän tunteen kun rakastuu johonkin kaupunkiin ihan päätäpahkaa. Olin ehkä 14-vuotias kun matkustin yhdessä isän ja äidin kanssa ensimmäistä kertaa Nykkiin. Olin ihan fiiliksissä koska matkustus-asuun kuului amerikkalainen baseball-takki ja jalassa oli kunnon Skechersin lenkkarit. Olin valmis valloitamaan Ison Omenan. Jo silloin 14-vuotiaana tiesin että Nykkiin on pakko päästä takaisin. Ja onhan siellä tullut muutaman kerran sen jälkeen käytyä. Ja useamminkin sinne haluaisin...

4. Reilaten halki Euroopan

Vapaus. Vapaus mennä ihan minne vaan. Se on ensimmäinen ajatus joka tulee vieläkin mieleen tästä 4 vuoden (!!!) takaisesta Euroopan reilistämme. Vielä tänäkin päivänä kun katson noita kuvia tuosta eeppisestä reissusta, rupeaa aina hymyilyttämään. Matka jolle lähdimme juhlistamaan yliopiston loppumista (tai minun tapauksessani kandiksi valmistumista). Matka jonka aikana koimme yhtä sun toista, alkaen hirveistä luteiden puremista Pariisissa, ylipiston koetulosten saamisesta ja niistä seurannutta juhlintaa Prahassa. Aikaa meillä oli kolme viikkoa. Tarkoitus oli ehtiä kolmessa viikossa Briteistä Suomeen juhannusta juhlimaan. Sinä aikana ehdittiin näkemään 10 maata ja lukuisia eri junia. Ihan mieletön kokemus ja liityn kyllä siihen joukkoon jonka mielestä jokaisen nuoren pitäisi kokea interrail.

5. Pakistanilaiset häät Islamabadissa 

Sain kunnian osallistua viime vuonna kaverini häihin Islamabadissa, Pakistanissa ja se oli kyllä kokonaisuudessaan ihan mieletön (ja täysin unohtumaton) kokemus. Jos ei edes oteta huomioon niitä aivan upeita järjestelyitä ja yli viikon kestäneitä juhlintoja, ja sitä että pääsin juhlistamaan rakkaan ystäväni tärkeää päivää, niin oli todella mielenkiintoista päästä todistamaan jotain niin erilaista hääkulttuuria- ja perinteitä. Ennenkaikkea matka opetti jotain tärkeää - vaikka maa kärsisikin terrorismista ja vaikka mistä muista ongelmista (niitä yhtään vähättelemättä) niin loppuenlopuksi myös hekin elävät siellä ihan tavallista elämää ylä-ja alamäkineen. Matka myös muistutti taas minua siitä, kuinka kiitollinen saankaan olla siitä, että olen saanut niin mielettömiä ystäviä ulkomaille muuttamisen jälkeen.

Upeita hetkiä ja kokemuksia. 

Syksyn värejä

Kelit ovat olleet viikonloppuisin ihan poikkeuksellisen hyviä (kun taas viikolla on sitten satanut vettä kaatamalla) joten yritettiinkin ottaa kaikki ilo irti kauniista ilmoista. Lauantainahan kävimme ratsastamassa mutta sunnuntaina nappasimme kameran mukaan ja lähdimme kävelyretkelle. Retken tarkoituksena oli nimenomaan kuvata hieman näitä upeita syksyvärejä joita nyt luonnosta löytyy. Viime vuonna ei jotenkin täällä päin maata ollut edes kunnon ruskaa, mutta onneksi tänä vuonna ollaan saatukin nauttia siitä senkin edestä.

Olen varmaan jo moneen kertaan maininnut, mutta silloin kun syyssäät pysyy aurinkoisina ja kirkkaina, niin rakastan tätä vuodenaikaa. Eilen oli juuri täydellinen syyskeli - aurinko lämmitti mutta samalla ilma oli juuri sopivan kirpeä. Ja tietty ne keltaiset ja punaiset lehdet tuovat oman säväyksensä syksyyn. Pidän siitä että voi hyvällä omallatunnolla koomailla kotona, kesällä kun pitää ottaa aina kaikki ilo irti hyvistä keleistä ja olla koko ajan menossa. Nyt nautin juuri siitä että voin kirjoittaa tätä blogipostausta nojatuolin nurkasta ja sytytin kynttilät palamaan. Meidän takanreunuksella on juuri täydellinen paikka niille. Vaikka tietenkään toi pimeys ei kamalasti insipiroi ja tänä aamuna töihinkin lähtiessä oli kamalan kylmä, niin kyllä tässä syksyssä silti jotain kivaa on. Olen pyhittänyt yleensä maanantai-illat tätä nykyään ns. "omaksi ajakseni". Maanantaisin liikenne on yleensä aina ihan kreisiä joten en edes yritä ehtiä jumppatunnilla heti töiden jälkeen, vaan maanantai on vapaailta. Mies on aina pelaamassa lätkää, joten minä saan tehdä just niitä omia juttuja mitä haluan, oli se sitten kirjan lukemista tai blogipostauksen kirjoitusta. Oma aika on aina kivaa ja huomaan että kaipaan sitä aina säännöllisin väliajoin.

Kohta meillä onkin jo Pariisin reissu edessä ja saa nähdä minkälainen syysruska siellä on jo - ainakin kaverin snapchat videoiden mukaan siellä on jo ihan nättiä! Viimeisestä Pariisin reissusta onkin jo vierähtänyt tovi, joten ihan kiva päästä sinne uudestaan (vaikkakin vain lyhyeksi aikaa).

Ratsastusretki Cannock Chasella

Sain mielestäni aivan nerokkaan idean ja loistavan älyväläyksen tuossa viikon alussa. Puihin oli ilmestynyt jo kaunis ruskan väri ja totesin, että tätä syksyä olisi kiva lähteä ihastelemaan esimerkiksi läheiseen Cannock Chasen luonnonpuistoalueelle. Mietin että vielä kivempaa olisi ihastella maisemia hepan selästä käsin, en ollut pitkään aikaan päässyt ratsaille ja taas tuli sellainen kutkuttava fiilis että on pakko päästä! Löysin pienellä googlailulla todella passelilta kuulostavan tallin (Cannock Chase Trekking Centre) ja kävi ilmi että heillä on ns. Mixed Ability Treks, joka sopisi niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin ratsastajille. Täten sain siis myös miehen suostuteltua mukaan, joka on täysin noviisi ratsastuksen suhteen. 

Tallit sijaitsevat todella keskellä tätä Cannock Chasen upeaa luonnonpuistoaluetta ja siten tarjoaa täydelliset puitteet heppojen kanssa maastoiluun. Varsinkin näin syysruskan aikaan. Me olemme käyneet kerran aikaisemmin tuolla, silloin tosin vain kävelyretkellä. Me varasimme paikat 2 tunnin trekkiin, joka meni pitkin maita ja mantuja. Aloittelijat pysyivät hyvin kyydissä mukana sillä hepat olivat hyvin rauhallisia ja kärsivällisiä - miehen heppa seurasi vaan urhoollisesti edelläolijan takamusta. Yhdessä vaiheessa minäkin yritin patistaa sitä liikkumaan kun tyyppi ei millään suostunut ravaamaan. Puolessavälissä ryhmä hajosi kahteen osaan jotta me kokeneemmat ratsastajat pääsimme laukkaamaan ja ravaamaan enemmän (mikä oli luonnollisesti superkivaa)!

Parasta kuitenkin oli se, että tällä tallilla oli aivan entisen heppani identtinen kaksoisveli. Ja minä sain sen ratsukseni kun kiltisti pyydin. Tyypin nimi oli "Red", koska pilkut olivat niin punaiset. Voi että, hän muistutti niin paljon omaa entistä heppaani (jonka nimi oli luonnollisesti Pilkku) - sama väritys, sama ilme, samanlaiset silmät ja sama olemus. Ihan ikävä tuli Pilkkua, joka on ollut nyt jo monen monta vuotta heppataivaassa. Tämän tyypin kanssa oli mukava mennä, valitettavan usein täällä Briteissä suositaan sellaisia "yhtä leveitä kuin pitkiä" hevosia, eli sellaisia kunnon työjuhtia. Ei siinä mitään, ne on hyviä heppoja mutta jotenkin tunnen oloni niin paljon kotoisammaksi tälläisen kevyemmän tyypin selässä. 

Melkein ratsastuksen päätteeksi mies näytti jo siltä että homma oli hanskassa joten iskin puhelimen hänen käteensä ja käskin ottamaan minusta ja pollesta muutaman kuvan. Nauratti tosin hieman kun näin kuvat, sekä minä että Red näytetään ihan kääpiöiltä kun kuva on otettu niin paljon korkeammalta. Mies sai nimittäin aika ison hevosen kun hän on niin kamalan pitkä...

Voi vitsit miten hyvä fiilis siitä aina tuleekaan kun pääsee hepan selkään ja maastoilemaan. Se on niin helppo unohtaa välillä mutta nyt tuli kyllä kaipaus hieman säännöllisempään ratsastukseen kovempaan kuin koskaan ennen. Elämässä pitää tehdä asioita josta nauttii ja ratsastus on minulle se juttu. Jos on vähänkään stressiä tai huolia niin se kyllä nopeasti unohtaa hevosen selässä. Parasta terapiaa ikinä. Joten tein taas lupauksen itselleni että yritän palata tälle tallille ratsastaamaan uudestaan. Heidän hepat oli kivoja ja henkilökunta todella ystävällistä. Pakko päästä tänne uudestaan!